Käytännön näkökulmia arvioinnin etiikkaan ja arvoihin
Arviointi on prosessi, joka vaikuttaa ihmisiin, organisaatioihin ja päätöksiin. Siksi arviointityön taustalla olevat arvot ja eettiset periaatteet ovat tärkeitä. Arvioija käyttää valtaa: hän päättää mitä mitataan, miten tuloksia tulkitaan ja miten ne raportoidaan. Tämä valta edellyttää vastuuta ja harkintaa.
Arvioinnin etiikka liittyy siihen, miten arviointi toteutetaan oikeudenmukaisesti ja läpinäkyvästi. Keskeisiä kysymyksiä ovat; keneltä ja miten arviointiaineisto kerätään, miten arvioinnin sisältö kohdentuu ja miten prosessi toteutetaan laadukkaasti ja eettisesti.
Käsitteellisesti arviointi tarkoittaa arvon määrittämistä. Arvioinnilla on aina eettinen perusta, se ei ole pelkkä neutraali tekninen aineistonhankinta- ja raportointisuoritus. (Atjonen, 2021, s. 117–118.) Arvioinnin määritelmissä usein myös painotetaan, että arviointiin sisältyy eettisyyden lisäksi aina jollain tavoin hyödyllisyyden ja käytännöllisyyden elementti eli on tärkeää, että arviointitietoa pystytään hyödyntämään jonkin toiminnan edistämiseksi (Uusikylä ym., 2021, s. 212).
Suomen Arviointiyhdistyksen (SAYFES) eettiset periaatteet jäsentyvät arvojen nelikentän kautta. Nelikenttä koostuu arviointitoiminnassa läsnä olevista kokonaisuuksista: arvioinnin tekijästä, arvioinnin kohteesta, arvioinnin tekemisen tavoista ja arvioinnin tilaajasta. Keskeisiksi arvoiksi arviointitoiminnassa SAYFES tunnistaa totuudenmukaisuuden, oikeudenmukaisuuden, riippumattomuuden ja vastuullisuuden. (Suomen Arviointiyhdistys, i.a.)
Vuorovaikutus vastaajien kanssa on keskeinen osa arviointietiikkaa
Eettisyys ja avoimuus välittyvät arviointiprosessissa myös informanteille eli kyselyihin ja haastatteluihin vastaaville. Vastaajaystävällisyys on sitä, että informanteille kerrotaan, miksi tietoa kerätään, miten tuloksia hyödynnetään ja miten heidän antamiaan tietoja käsitellään. Tietosuojasta huolehtiminen on keskeinen seikka vastuullista arviointia, kerättyjä tietoja tulee aina käsitellä turvallisesti ja luottamuksellisesti.
Vastaajien näkökulmasta katsottuna myös osallisuus on tärkeä arvo. Usein vastaajat arvostavat mahdollisuutta saada äänensä kuuluviin. Jos yhteistyö vastaajien kanssa hoidetaan laadukkaasti ja läpinäkyvästi, vastaajat kokevat, että heitä arvostetaan. Isossa kuvassa kuulluksi tuleminen voi lisätä luottamusta palvelun käyttäjien ja palvelun tarjoajien välille.
Vastaajaryhmän hyvä tuntemus on osa eettisyyttä. Kysely- ja haastattelulomakkeita tehdessä tulee huomioida, että kaikki eivät ole tottuneita arvioimaan itsessä tapahtuvia muutoksia tai toimintaa, johon osallistuvat. Sisältöjen tulee siis olla riittävän helppoja, konkreettisia ja täsmällisiä, jotta vastaukset ovat luotettavia. (Harju, 2020, s. 9–10.)
Tiedonkeruussa kannattaa myös huomioida kohtuullisuus. Erityisesti, jos vastaajat ovat haavoittuvassa asemassa, on huomiota kiinnitettävä vastaamisesta aiheutuvaan vaivaan ja kysymysten määrän tulee olla kohtuullinen. Erittäin pitkissä kyselylomakkeissa piilee aina myös se riski, että viimeiset kysymykset jäävät vastaamatta tai vastaajan huomio ehtii herpaantua ja viimeiset vastaukset eivät välttämättä ole luotettavia. Vastaajaystävällisyys voi siis heijastua myös aineiston laatuun.
Vastaajaystävällisyys ja sisällön tarkka kohdentaminen voidaan nähdä toisiaan tukevina näkökulmina; on kaikkien etu, että kerätään ainoastaan se tieto, mitä oikeasti tarvitaan. Arvioinnin tarkoituksenmukainen rajaus säästää vastaajan voimavaroja ja arvioijan resursseja.
Arvomaailma ohjaa arviointia – halusimme tai emme
Arviointi ei ole koskaan täysin neutraalia. Arvioija tekee matkan varrella paljon valintoja, jotka heijastelevat hänen omaa arvomaailmaansa. Erityisen vastuullinen vaihe arviointiprosessissa on aineiston analyysi ja tulkinta. Jokainen arvioija tietää, että sellaista aineistoa tai toimintaa tuskin löytyy, josta ei löytyisi mitään myönteistä tai kehittämistä kaipaavaa. Laadukkaassa arviointiraportissa molemmat näkökulmat ovat läsnä.
Arviointi toteutetaan aina jostakin intressistä käsin. Yleensä arviointi lähtee palvelun toteuttajan tarpeista ja palvelulle asetetuista tavoitteista. Usein palvelussa asetetaan myös asiakkaan tilanteen muutokseen liittyviä yksilötason tavoitteita. Näiden toteutumista seurataan ja arvioidaan asiakastyössä. Tämä yksilöihin kiinnittyvä näkökulma on palvelun toteutuksen kivijalka, mutta on huomattava, että yksittäisen asiakkaan muutoksen arviointi ja palvelun arviointi tuottavat erilaista tietoa. Ja hyödyttävät erilaisia tarkoitusperiä. (Harju, 2020, s.12.)
Arviointi ei ole koskaan täysin neutraalia. Arvioija tekee matkan varrella paljon valintoja, jotka heijastelevat hänen omaa arvomaailmaansa.
Toteutettaessa palvelun arviointia on hyväksyttävä, että tuotettu tieto ja näkökulma eivät välttämättä suoraan hyödytä yksilötasolla palvelussa asioijaa. Palvelun arviointi hyödyttää palvelun käyttäjiä kuitenkin välillisesti. Palvelun arvioinnista saadaan tietoa, joka takaa palvelun laadun, resurssit ja saatavuuden toivottavasti myös jatkossa. (Harju, 2020, s.12.)
Arvioinnin tehtävä ei ole vain todistaa onnistumista, vaan tuottaa rehellistä tietoa palvelun kehittämisen tueksi. Joskus erityisesti sisäisessä arvioinnissa saattaa myös näkyä niin vahva kehittämishakuisuus, että palvelusta saadusta myönteisestä palautteesta muodostuu sokea piste. Liian muutosherkässä toimintakulttuurissa myönteinen palaute saatetaan ohittaa “nollapalautteena”. Myönteinen palaute on kuitenkin aivan yhtä tärkeä lähtökohta palvelua kehitettäessä kuin kielteinen palaute ja kritiikki. Jos tämä jää huomaamatta, saattaa kehittämistyössä mennä “lapsi pesuveden mukana”.
Eettinen arviointi edistää oppimista ja kehittämistä
Kun arviointityö tehdään huolellisesti ja eettisesti, se tukee oppimista ja kehittämistä sekä rakentaa luottamusta. Eettisesti heikko arviointi voi sen sijaan heikentää luottamusta ja jopa aiheuttaa haittaa. Kun arviointi koetaan reiluksi ja arvot näkyvät toiminnassa, tulokset hyväksytään helpommin ja niitä on helpompi käyttää kehittämiseen.
Arviointi on prosessina aina kompromissi, jossa yhdistyvät muun muassa tutkimuksellinen kunnianhimo, toimintaympäristön realiteetit sekä vastaajaystävällisyys. Nämä näkökulmat rikastavat ja täydentävät toisiaan ja mahdollistavat luotettavan ja eettisen lopputuloksen. Arvioinnin etiikkaa tutkineen Päivi Atjosen (2007, s. 128) sanoin: ”arvioija ei tee yksinään eettisesti kestävää arviointia, se syntyy sosiaalisessa prosessissa, johon eri osapuolet osallistuvat.”
Lähteet
Atjonen, P. (2007). Arvioinnin eettiset periaatteet. Kasvatus, 38(5), 498–509. Saatavilla https://www.researchgate.net/publication/285493181_Arvioinnin_eettiset_periaatteet
Harju, H. (2020). Yksilön kokemuksista toiminnan tuloksiksi. Kartoitus STEA-rahoitteisen sopeutumisvalmennuksen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointikäytännöistä. https://www.elakeliitto.fi/sites/default/files/2021-02/Yksil%C3%B6n%20kokemuksista%20toiminnan%20tuloksiksi%20raportti_final.pdf
Suomen Arviointiyhdistys. (i.a.). Arvioinnin arvot ja eettiset periaatteet. https://www.sayfes.fi/suomen-arviointiyhdistys-ry/arvioinnin-arvot-jaeettiset-periaatteet/
Uusikylä, P., Hyytinen, K., & Räkköläinen, M. (i.a.) Tuomarista maailmanparantajaksi: Arvioinnin muuttuva rooli kompleksisessa maailmassa. Teoksessa Kihn, L-A, Oulasvirta, L., Ruohonen, J., Rönkkö, J., Urpilainen, M., & Wacker, J. (toim.), Tarkastus, arviointi ja valvonta murroksessa. Tampere University Press, 211–236. Saatavilla https://osuva.uwasa.fi/server/api/core/bitstreams/6afa0e2d-ddc6-4ae4-883e-7ca6e5033962/content
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251120109688