Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

JOTPA-hankkeessa etsitään ratkaisuja opiskelijan harjoittelujaksoille

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikuttaa monella tapaa aikuisopiskelijoiden mahdollisuuksiin opiskella. Erityisesti haasteet näkyvät harjoitteluiden suorittamisessa.

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen lakimuutoksella vuonna 2024 ja sen maksamisen päättyminen vuonna 2025 on muuttanut työelämässä olevan aikuisopiskelijan uudelleen kouluttautumisen mahdollisuuksia. Haasteet kohdentuvat erityisesti opiskelijan taloudelliseen tilanteeseen. Osalla sosionomi (AMK) -opiskelijoista on jo aiempi toisen asteen tutkinto sekä myös pidempi työura tässä tehtävässä. Opiskelija on mahdollisesti perheellinen ja asuntovelkainen. Opiskelija opiskelee työn ohessa, jotta hän pystyy säilyttämään riittävän tulotason elämiselleen.

Marjaana Marttila on kuvannut tarkemmin blogissaan JOTPA-hanketta ja sen tavoitteita. JOTPA-hankkeessa pyritään löytämään joustavia polkuja opiskelijan opintoihin varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin suuntautuvien opiskelijoiden osalta. Diakonia-ammattikorkeakoulun painopisteenä on löytää ratkaisuja erityisesti harjoitteluihin liittyviin haasteisiin.

Sosionomiksi varhaiskasvatukseen

Sosionomi (AMK)-tutkinnossa opiskelija voi tavoitella sosionomin tutkinnon lisäksi kelpoisuutta varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään suuntaamalla opintojaan varhaiskasvatuspainotteisesti sekä teoreettisesti että käytännöllisesti. Diakissa sosionomi (AMK) -tutkintoon sisältyy kolme harjoittelua, joiden jokaisen pituus on noin kolme kuukautta.

Kaksi sosionomitutkinnon harjoitteluista kohdentuu luontevasti varhaiskasvatuksen kentälle. Toinen, opintojen suuntaava harjoittelu, toteutuu pedagogisena harjoitteluna päiväkodissa. Kolmas, syventävä harjoittelu, toteutuu varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden kanssa työskentelyssä. Kolmanteen harjoitteluun sisältyy vahvasti kehittämispainotteisuus. Tämä harjoittelu on yleensä viimeisin sosionomien harjoitteluista. Opiskelija voi useimmiten suorittaa nämä kaksi harjoittelua työsuhteisina omalla työpaikallaan.

Diakissa työsuhteessa tehtävässä harjoittelussa tehtävien tulee vastata sosionomi AMK-kelpoisuutta vaativia tehtäviä, myös tehtävänimikkeinä. Suurimman haasteen opiskelijoille, erityisesti aikuisopiskelijoille, tuottaa harjoittelupolussa ensimmäiseksi ajoitettu harjoittelu, joka tulee suorittaa sosiaalialan toimintaympäristössä.

Ratkaisuja sosiaalialan harjoitteluun

JOTPA-hankkeessa on mietitty opiskelijoiden, varhaiskasvatuksen työnantajien ja lehtoreiden kanssa erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalialan toimintaympäristössä tehtävä harjoittelu voisi mahdollistua parhaiten.  Osalla opiskelijoista on vakinaisen tai pitkäkestoisen työsuhteensa perusteella palkallisen työvapaan mahdollisuus, josta on sovittu työpaikkakohtaisissa sopimuksissa. Opiskelija voi tällöin saada tietyn ajanjakson palkallista työvapaata koulutukseen ja irrottautua työstään. Työvapaa voi kattaa jopa koko kolmen kuukauden harjoittelujakson ajan. Työntekijä sitoutuu silloin jatkamaan työvapaan jälkeen työsuhteessa työnantajan määrittämän ajan. Palkallinen työvapaa ei kuitenkaan ole samanlainen oikeus kuin esimerkiksi opintovapaa, vaan työnantajan ratkaistavissa. Harjoittelu on ollut palkallisen työvapaan aikana mahdollinen kaikissa erilaisissa sosiaalialan toimintaympäristöissä. Perheisiin liittyvät palvelut ovat kuitenkin painottuneet harjoitteluissa varhaiskasvatukseen suuntautuvilla opiskelijoilla.

Sijaisuus työsuhteessa on ollut ratkaisu aikuisopiskelijan harjoittelun järjestämiseen. Opiskelijat ovat selvittäneet myös työkierron mahdollisuuksia. Paikan löytäminen sosiaalialan työkentältä on viime aikoina vaikeutunut työtilanteen heikentyessä. Sosiaalialan työkenttä tarjoaa yleisesti vain rajatusti sosionomiharjoitteluja, jotka olisivat työsuhteisia.

Opinnollistaminen

Opinnollistaminen on yksi JOTPA-hankkeessa mahdolliseksi nähty ratkaisu toteuttaa harjoittelutunteja. Maarit Koskinen on pohtinut monipuolisesti opinnollistamisen määrittelyä, sisältöä ja mahdollisuuksia Opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa-julkaisussa.

Diakissa opinnollistamisen käytännölliset raamit ja rakenteet sosiaalialan harjoittelussa ovat JOTPA-hankkeessa vielä alkuvaiheessa. Opiskelijan tulee omassa työssään hoitaa työsuhteessa määritellyt työtehtävät, jotka ovat varhaiskasvatuksen osaamista edellyttäviä. Sosiaalialan harjoittelun tavoitteiden tulee palvella erilaista osaamista kuin varhaiskasvatukseen suuntautuvan harjoittelun. Yhtymäkohtia ja toisiaan palvelevia näkökulmia on mahdollista löytää. Näitä yhtymäkohtia on tällä hetkellä pohdittu erityisesti perhenäkökulmasta. Miten työntekijä voi varhaiskasvatuksen työntekijänä tukea uusilla tavoilla perheitä? Miten tuki voidaan sijoittaa oman varhaiskasvatustyön osaksi tai lisäksi? Ja erityisesti, miten se voidaan markkinoida ja mahdollistaa kiireisille lasten vanhemmille?

Ratkaisuina voisivat olla esimerkiksi huoltajien iltojen kehittäminen, lapsen tuonti- tai hakutilanteiden hyödyntäminen uudella tavalla vanhemmille suunnattuina yhteisinä hetkinä tai toiminnan järjestäminen tietyille vanhempien kohderyhmille (esimerkiksi kotona olevat vanhemmat). Myös esimerkiksi MLL:n vanhemmuuden ABC -ryhmätoimintaa voisi suunnata päiväkodin vanhemmille yhteistyössä järjestäjätahojen kanssa. Sähköinen yhteydenpito vanhempiin voi painottua uusilla tavoilla. Perheiden tukemiseen liittyvä yhteistyö sosiaalipalvelujen kanssa asiakasasioissa tai yhteistyöverkoston toimivuuden lisäämiseksi voisi olla myös osa opinnollistamista.

JOTPA kehittää uusia ratkaisuja

Opinnollistamisen mahdollisuuksilla voidaan osin toteuttaa harjoittelun tunteja, mutta sen lisäksi tulee löytää myös ratkaisuja useita viikkoja kestävän harjoittelun toteuttamiseen. Pitkäkestoinen harjoittelu, jossa harjoittelutunteja toteutetaan esimerkiksi kaksi päivää viikossa, iltaisin tai viikonloppuisin, on mahdollinen. JOTPA-rahoituksella voidaan tukea sijaisjärjestelyitä, joka helpottaa varhaiskasvatuksen työyhteisön työtilannetta työntekijän ollessa muualla tekemässä harjoittelua. Rahoitus mahdollistaa tämän kuitenkin vain rajallisessa määrin.

Harjoittelussa on tärkeää tukea opiskelijan oppimista sekä myös jaksamista, mihin opinnollistamisen ja pitkäkestoisten harjoitteluratkaisujen ohella on tärkeä kiinnittää huomiota. Erilaiset mallit kehittyvät JOTPA-hankkeen myötä, ja niitä voi seurata hankkeen sivustolta. Ratkaisuja kootaan syksyn 2026 JOTPA-hankeseminaariin sekä mahdollisiin julkaisuihin, joissa teemoista löytynee uusia näkökulmia.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119346