Siirry sisältöön
Opiskelijoita pulpetissa.
Juttutyyppi  Blogi

Kulttuurinen moninaisuus rikastuttaa opettajan työtä

Monen koulun arjessa näkyy kulttuurinen moninaisuus. Tämä moninaisuus mahdollistaa opettajalle näköalapaikan maailmaan, jossa erilaisuus on voimavara. Opettaja saa mahdollisuuden oppia myös jatkuvasti uutta ja syventää omaa tietämystään asioista.

Koulujen arki on tänä päivänä yhä monimuotoisempaa. Oppilaiden, opettajien ja muiden kouluyhteisöön kuuluvien erilaiset kielet, taustat ja elämäntarinat sekoittuvat kouluyhteisössä moninaisuuden kirjoksi.  Moninaisuuden kirjo rikastuttaa koko kouluyhteisöä. Pienet, arkiset kohtaamiset tuovat esille monikulttuurisen koulun vahvuudet. Kulttuurinen moninaisuus on voimavara, joka muokkaa opettajan työtä, ajattelua ja pedagogiikkaa tavalla, jota ei voi oppia pelkästään kirjoista.

Opettaja tarvitsee moninaisuuden huomioimiseen kulttuurisensitiivisyyttä. Kulttuurisensitiivisyys (THL, 2024) määritellään haluksi, kyvyksi ja herkkyydeksi ymmärtää eri taustoista tulevia ihmisiä. Kulttuuritaustasta huolimatta jokainen tulee kuitenkin kohdata yksilönä, jolla on omat henkilökohtaiset tarpeet. Tämä on tärkeä oivallus myös eri kulttuurista tulevien ihmisten kohtaamisessa.

Kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen opettajan työvälineenä

Opettaja voi hyödyntää kulttuurista moninaisuutta opetuksessaan eri tavoin. Eri kulttuureista nousevia sisältöjä voi esimerkiksi integroida eri oppiaineiden opetukseen.  Kun opettaja pyytää oppilastaan kertomaan oman kulttuurinsa tavoista, esimerkiksi juhlaperinteistä, ruoasta tai kielen vivahteista, syntyy dialogia, joka lisää sekä yhteisöllisyyttä että kulttuurista ymmärrystä. Oppilaat voivat toimia kokemusasiantuntijoina kertomalla kulttuurisesta taustastaan muille.

Opettaja voi hyödyntää kulttuurista moninaisuutta opetuksessaan eri tavoin.

Kun oppilaat saavat olla oman asiantuntijuutensa äärellä, heidän osallisuutensa kasvaa. Oppilaat puolestaan kokevat tulevansa nähdyiksi ja arvostetuiksi, kun heidän taustansa huomioidaan – ei vain tukitoimena, vaan voimavarana. Tämä vahvistaa oppilaiden itsetuntoa ja osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemusta, mikä heijastuu suoraan oppimismotivaatioon.

Selkeä kielenkäyttö. visuaaliset ja toiminnalliset opetusmenetelmät sekä erilaiset kohtaamisen tavat ovat työvälineitä, jotka auttavat opettajaa huomioimaan opetuksessaan kulttuurisen moninaisuuden. Opetuksen elävöittäminen ja monipuoliset esimerkit huomioivat oppijoiden erilaisen taustan.

Opettaja oppijana – moninaisuus laajentaa ymmärrystä

Monikulttuurinen kouluyhteisö rohkaisee opettajaa tarkastelemaan omaa työtään ja omia ajattelutapojaan uudesta näkökulmasta. Erilaiset kulttuuriset taustat tuovat oppitunneille tarinoita maailmalta, kokemuksia, joihin ei muuten pääsisi käsiksi.  Ne voivat avata ainutlaatuisia keskusteluja erilaisista arvoista, identiteeteistä ja kulttuurien tavoista. Näkökulmat haastavat luokkahuoneen totuttuja ajatusmalleja. Opettaja ei ole pelkästään tiedonjakaja, vaan kulttuurien välisen vuoropuhelun ohjaaja ja merkitysten tulkitsija.

Kulttuurinen moninaisuus haastaa opettajaa pohtimaan omia oletuksiaan ja toimintatapojaan. Opettaja joutuu pohtimaan sitä, miten omat käytännöt ja oletukset sekä oma kulttuuritausta voivat vaikuttaa opetukseen.  Totutuista toimintatavoista poikkeaminen ja avoimuus sekä rohkeus tuoda kulttuurista moninaisuutta vahvemmin opetukseen, voivat tuoda myös opettajalle itselleen uusia oivalluksia opetuksensa kehittämiseen. Näin opettaja saa mahdollisuuden uuden oppimiseen, pedagogisten keinojen kehittämiseen sekä herkkyyteen kohdata jokainen oppilas ainutlaatuisena yksilönä.

Lähde

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (11.7.2024). Kulttuurisensitiivinen työote https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/tyon-tueksi/hyvia-kaytantoja/kulttuurisensitiivinen-tyoote

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119341

Euroopan unionin osarahoittama -logo.

JOPE – Jaksava, osaava ja pystyvä ope

  • Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön, ODL Liikuntaklinikan ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteishanke, jonka tavoitteena on Oulun kaupungin lukioiden ja perusopetuksen opetushenkilöstön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja vahvistaminen.
  • Hankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto ESR.
  • Hanke toteutetaan syyskuun 2023 ja elokuun 2026 välillä.