Suomen kielen polulla eteenpäin – oma kieli oppimista tukemassa

Peruskurssi on toteutunut nyt kaksi kertaa (syksyllä 2024 ja syksyllä 2025) ja jatkokurssi kerran (keväällä 2025). Ensimmäinen suomen kielen peruskurssi toteutettiin kielituettuna eli opetustilanteissa oli suomen kielen opettajan lisäksi mukana Diakin asioimistulkkauksen opiskelija, joka toimi omakielisenä ohjaajana ja myös tulkkina opetus- ja asioimistilanteissa. Opetuskielenä olivat suomi ja venäjä/ukraina. Syksyllä 2025 järjestetty suomen kielen peruskurssi taas toteutettiin kokonaan suomenkielisenä.

Havaintoja kielituen vaikutuksesta oppimiseen

Oppijoiden oman äidinkielen hyödyntäminen opetuksen tukikielenä voi tukea suomen kielen oppimista monin tavoin, mutta siihen liittyy myös pedagogisia haasteita. Ensinnäkin omakielinen tuki mahdollistaa monimutkaisten käsitteiden ja abstraktien sisältöjen selittämisen tavalla, joka on opiskelijalle ymmärrettävä. Tämä vähentää väärinymmärryksiä ja auttaa etenemään opetuksessa tasolle, jota pelkkä suomenkielinen ohjeistus ei välttämättä vielä kehitysvaiheessa mahdollistaisi. Lisäksi oma kieli on hyödyllinen väline kielitietoisuuden kehittämisessä: sen avulla voidaan tehdä näkyväksi kielen rakenteita, pohtia kielen oppimisen strategioita sekä vertailla eri kielten ominaisuuksia kontrastiivisesti. Tällaiset metakielelliset taidot ovat keskeisiä pitkän aikavälin oppimisessa.

Toisaalta omakielinen tuki ei ole ajankäytöllisesti neutraalia. Sen hyödyntäminen vaatii opettajalta enemmän suunnittelua, ohjeistusten räätälöintiä ja usein myös enemmän aikaa vuorovaikutukseen. Tämä voi myös muuttaa luokan ryhmädynamiikkaa: oppijat eivät aina kommunikoi suoraan opettajan kanssa, mikä voi vaikuttaa vuorovaikutuksen sujuvuuteen ja siihen, miten opettaja saa reaaliaikaista palautetta oppijoiden ymmärryksestä.

Omakieliseen ohjaukseen liittyy myös riski suomen kielen käytön passivoitumisesta. Jos kielen oppija tottuu turvautumaan omaan kieleensä aina haasteen kohdatessaan, positiivinen haastetaso voi madaltua ja harjoittelu keskittyä kääntämiseen kielen tilanteisen ja spontaanin käytön sijaan. Tällöin osa oppimiselle tärkeistä kokeilevista ja tuottavista hetkistä voi jäädä vähemmälle. Samalla on kuitenkin huomattava, että monelle opiskelijalle tehtävänantojen muoto tai tietyt tehtävätyypit eivät ole ennestään tuttuja, jolloin omakielinen selvennys voi olla välttämätöntä tehtävän ymmärtämiseksi ja sujuvan työskentelyn varmistamiseksi.

Jos kielen oppija tottuu turvautumaan omaan kieleensä aina haasteen kohdatessaan, positiivinen haastetaso voi madaltua ja harjoittelu keskittyä kääntämiseen kielen tilanteisen ja spontaanin käytön sijaan.

Omakielinen tuki oppimisprosessin ohjaajana

Omakielinen tuki voi myös auttaa oppijaa silloin, kun tämä takertuu liian varhain kielelliseen yksityiskohtaan tai kielioppiasiaan, jota ei ole tarkoituksenmukaista vielä hallita kehittyvän kielitaidon vaiheessa. Tällaisissa tilanteissa oma kieli toimii keinona palauttaa huomio kyseessä olevaan aiheeseen tai tehtävään. Näin omakielinen tuki voi parhaimmillaan tukea oppimisprosessin etenemistä ja vahvistaa oppijan kykyä rakentaa uutta kielellistä osaamista aiemmin omaksutun tiedon varaan.

Asioimistulkkauksen opiskelijoiden rooli kielituetulla peruskurssilla ulottui pelkkää kielellistä selventämistä pidemmälle: he toimivat konkreettisina esimerkkeinä ja innostavina roolimalleina siitä, että suomen kielen oppiminen on mahdollista ja että taidossa voi kehittyä merkittävästi. Tulkkiopiskelijat jakoivat omia kokemuksiaan suomen kielen omaksumisesta, sen haasteista ja onnistumisista. Näin he tarjosivat paitsi vertaistukea myös käytännön näkökulmia siihen, millaisilla strategioilla kieltä voi oppia. Tämänkaltaisella kohtaamisella oli selkeä voimaannuttava vaikutus: osallistujat näkivät omin silmin, että suomen kielen taito voi kehittyä erilaisista lähtökohdista käsin, ja tämä lisäsi motivaatiota tarttua aktiivisemmin oman kielitaidon kehittämiseen.

Yksikielisen opetuksen haasteet ja vahvuudet

Syksyllä 2025 toteutettu suomen kielen peruskurssi järjestettiin täysin yksikielisenä, eli opetuskielenä oli pelkästään suomi. Koska ryhmä oli monikielinen, omakielisen kielituen tarjoaminen olisi ollut hankalaa, ja tämä näkyi opetustilanteissa monin tavoin. Oppimisen alkuvaihe eteni tavallista hitaammin, ja samoja asioita jouduttiin kertaamaan useaan otteeseen. Elekieli, visuaaliset tuet ja muut vaihtoehtoiset kommunikaatiokeinot olivat keskeisessä roolissa. Opiskelijat myös tulkkasivat ohjeita toisilleen omilla kielillään, ja tästä huolimatta käytännön väärinymmärryksiä syntyi enemmän kuin tilanteissa, joissa omakielistä tukea on saatavilla. Lisäksi monien tehtävätyyppien ymmärtäminen vaati toistoja ja erillistä harjoittelua.

Yksikielisellä toteutuksella oli kuitenkin myös selkeitä etuja. Suora vuorovaikutus opettajan ja opiskelijoiden välillä vahvistui, ja ryhmään syntyi kannustava, kokeileva ilmapiiri, jossa virheiden tekeminen oli sallittua eikä väärinymmärryksiä pelätty. Ryhmäläiset tekivät keskenään enemmän yhteistyötä yli kielirajojen ja tutustuivat toisiinsa aktiivisemmin. Lisäksi suomen kielen käyttö lisääntyi merkittävästi myös opiskelijoiden välisissä keskusteluissa, mikä tuki kielen luontevaa ja tilanteista nousevaa harjoittelua.

Kokemusten perusteella sekä omakielisellä kielituella että yksikielisellä opetuksella on omat vahvuutensa ja haasteensa. Omakielinen tuki voi helpottaa oppimisen alkua, lisätä ymmärrystä ja tukea kielitietoisuuden kehittymistä, kun taas yksikielinen opetus kannustaa käyttämään suomea enemmän ja vahvistaa vuorovaikutusta eri kielitaustoista tulevien oppijoiden välillä. Keskeistä on pedagoginen harkinta: kielituen ei ole tarkoitus korvata suomen kielen käyttöä, vaan tukea sitä silloin, kun se on oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista. Parhaimmillaan oppimistilanteessa syntyy joustava tasapaino oman kielen ja opittavan kielen käytön välillä, jolloin luonteva limittäiskieleily tukee ja edistää kielen oppimista tehokkaasti.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119353