Sosiaalityössä rakkaus on radikaali teko

Rakkaus sosiaalialan käsitteenä saattaa herättää varautunutta reagointia, sillä se yhdistetään helposti yksityiseen tunne-elämään ja koetaan ammatilliseen puheeseen sopimattomaksi. Bell hooks (2016, s. 23, 109) tosin muistuttaa, että kaikella rakkaudella on sama pohja, riippumatta siitä, onko se ammatillista-, perhe- tai seurustelusuhteisiin perustuvaa rakkautta.

Sosiaalialan eettinen perusta rakentuu ammatilliselle välittämiselle, arvostavalle kohtaamiselle ja ihmisen aidolle kunnioittamiselle. Se sisältää myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen. Nämä käsitteet kiinnittyvät rakkauden ammatilliseen ytimeen. Rakkaudella on vakiintuneempi asema ja pidempi historia pedagogisena asenteena (Nivala & Ryynänen, 2024). Toki rakkaus pedagogiikan suuntauksena esiintyy erityisesti sosiaalipedagogiikan perinteessä.

Rakkaus voidaan ymmärtää relationaalisena orientaationa, jossa työntekijä asettuu toista kohti. Tavoitteena on rakentaa yhteys, joka mahdollistaa luottamuksen, osallisuuden ja muutoksen. Kohtaamisen merkitys korostuu erityisesti työssä, jossa käsitellään elämän kriisejä, traumaa, syrjäytymisen kokemuksia ja inhimillistä hätää: ilman luottamusta ei synny muutosta (Payne, 2021, s. 139–140; Särkelä, 2011, s. 34; Pohjola, 2010, s. 54–56).

Rakkaudella sosiaalityön orientaationa on monia yhtymäkohtia ja samoja lähtökohtia kuin kriittisellä sosiaalityöllä. Kriittisen sosiaalityön perusta on sorron tunnistamisessa, vallan epäsymmetrian näkyväksi tekemisessä, horisontaalisessa asiantuntijuudessa, sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa ja solidaarisuudessa (Asakura ym., 2023).

Dialoginen vuorovaikutus, eli mahdollisuus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, on keskeinen tekijä suhteen rakentumisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä. Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi (Mönkkonen, 2018; Pohjola, 2010, s. 53). Rakkaus työn orientaationa kiinnittyy juuri tähän. Se ei ole yksittäinen menetelmä, vaan kohtaamisen laatu, jotakin perustavanlaatuista, työntekijän asenteessa olevaa. Kun työntekijä suuntautuu asiakkaaseen kunnioittavasti ja avoimesti, syntyy tila, jossa yhteinen ymmärrys voi rakentua ja jossa asiakas voi olla aktiivinen toimija omassa elämässään.

Rakkaus mahdollistaa muutoksen relationaalisessa työssä

Ammatillisessa sosiaalialan työssä rakkaus ei viittaa (ainoastaan) emootioon, vaan pyrkimykseen kohdata toinen ihminen kokonaisvaltaisesti ja eettisesti. Relationaalisen etiikan näkökulmasta auttaminen on aina vuorovaikutusta, ei tekninen prosessi (Haarakangas, 2008, s. 35). Rakkaus ammatillisena asenteena voidaan ymmärtää eettisenä valmiutena olla toisen rinnalla ilman kiirettä tulkita tai kontrolloida. Se näkyy erityisesti siinä, miten työntekijä säätelee omaa rauhaansa, kantaa asiakkaan tunteita ja asettuu dialogiin myös silloin, kun vuorovaikutus on haastavaa.

Tämä orientaatio liittyy läheisesti Hughesin (2011) ja Becker-Weidmanin (2013) kuvaamaan terapeuttiseen asenteeseen, jossa keskiössä ovat leikkisyys, rakkaus, hyväksyntä, uteliaisuus ja empatia (eng. Playfulness, love, acceptance, curiosity ja empathy = PLACE). Nämä eivät ole menetelmiä, vaan työntekijän tapa olla suhteessa ja rakentaen parantavaa tilaa (eng. PLACE = paikka).

Rakkaus voidaan siten jäsentää ammatilliseksi tavoitteeksi, jolloin työntekijä pyrkii toiminnallaan vahvistamaan asiakkaan ihmisarvoa, toimijuutta ja luottamusta. Tämä ei ole sidottu yksilökohtaisiin tunnekokemuksiin, vaan sosiaalialan arvoperustaan ja ammatilliseen etiikkaan (ks. sosiaalialan eettiset ohjeet: Heikkinen, 2017).

Dialogi ei tarkoita vain keskustelua. Se on vastavuoroinen tila, jossa ihmiset tutkivat kokemusten merkityksiä yhdessä. (Nivala & Ryynänen, 2024, s. 50). Bahtin (1991, s. 359) kuvaa dialogia ihmisyyden perusedellytykseksi: ihminen on olemassa suhteessa toisiin, eikä dialogi saa tästä syystä koskaan päättyä, koska se tarkoittaa koko olemassaolon tai ihmisyyden päättymistä.

Intersubjektiivisuus, jaetun ymmärryksen tila, konkretisoi rakkauden ammatillista muotoa. Se syntyy siitä, että työntekijä virittäytyy asiakkaan rytmiin, tunnistaa tämän tunnekokemukset ja rakentaa vuorovaikutusta, jossa asiakas kokee olevansa turvassa (Seikkula, 2023, s. 93). Intersubjektiivisuus on enemmän kuin keskustelua tai oman merkitysmaailman avaamista toiselle. Se tarkoittaa, että merkitysmaailmaa rakennetaan yhdessä. (Becker-Weidman, 2013, s. 35).

Ammatillisessa sosiaalialan työssä rakkaus ei viittaa (ainoastaan) emootioon, vaan pyrkimykseen kohdata toinen ihminen kokonaisvaltaisesti ja eettisesti.

Dialoginen ja intersubjektiivinen orientaatio tekee rakkaudesta ammatillisesti välineellisen: se toimii eheytymistä ja resilienssiä tukevana tekijänä silloin, kun menetelmät eivät yksin riitä. Tutkimus osoittaa, että juuri suhde, ei siis yksittäinen menetelmä, on keskeisin tekijä auttamistyön vaikuttavuudessa (Särkelä, 2011, s. 41; Kuusinen, 2023, s. 14).

Suhteen korjaava merkitys konkretisoituu erityisesti tilanteissa, joissa asiakkaan varhaiset vuorovaikutuskokemukset ovat olleet katkonaisia.

Sosiaalityön kontekstissa suhde voi toimia korjaavana tekijänä erityisesti silloin, kun asiakkaan elämänhistoriaan sisältyy hylkäämistä, väkivaltaa tai emotionaalisia katkoksia. Ja toisaalta kaikki hyötyvät turvallisista suhteista missä elämänvaiheessa tahansa ja taustastaan huolimatta. Kehityksellinen trauma syntyy, kun lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei vastata johdonmukaisesti. Tämä voi johtaa turvattomuuden kokemuksiin ja myöhempiin kiintymyssuhdehaasteisiin. (Klaavu, 2024, s. 53–54). Tällöin aikuisiällä muodostuva turvallinen suhde voi mahdollistaa tunnetilan säätelyn harjoittelun ja uusien ihmissuhdemallien oppimisen.

Mentalisaatioteoria selventää tätä prosessia. Kyky ajatella omaa ja toisen mieltä kehittyy vuorovaikutuksessa, joka on ennakoitavaa ja tunteita kannattelevaa. (Payne, 2021, s. 132; Pajulo ym., 2015). Rakkaus työn orientaationa luo emotionaalisen turvan. Tässä tilassa mentalisaatiokyky voi vahvistua.

Suhde ei ole rajaton. Rakkaus ammatillisena periaatteena edellyttää selkeitä eettisiä rajoja, tunteiden säätelyä ja tietoisuutta vallasta, joka suhteessa väistämättä ilmenee. Ammatillinen rakkaus ei sulje pois jämäkkyyttä (ks. Särkelä, 2011), vaan edellyttää sitä.

Rakkaus toimii rakenteellisen sosiaalityön eettisenä kompassina

Sosiaalityössä rakkaudellinen orientaatio tarkoittaa herkkyyttä tunnistaa, miten köyhyys, asunnottomuus, syrjintä ja marginalisaatio muovaavat asiakkaiden arkea ja rajaavat heidän toimijuuttaan, sekä valmiutta puuttua näihin rakenteellisiin epäoikeudenmukaisuuksiin (Nivala & Ryynänen, 2024, s. 46). Hokkasen (2014) mukaan sosiaalityön vaikuttavuus rakentuu juuri tällaisesta rakenteellisesta ja yhteiskunnallisesta toimijuudesta, jossa ammattilainen osallistuu epäkohtien esiin nostamiseen ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseen, mahdollistaen osallisuuden ja ihmisarvon toteutumisen.

Rakenteellisessa työssä rakkaus näkyy ammatillisena rohkeutena ja eettisenä kompassina. Työntekijä voi nostaa esiin epäkohtia, vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja edistää yhteisöjen hyvinvointia. Rakkaus kytkeytyy tällöin oikeudenmukaisuuteen ja ihmisarvon puolustamiseen.

Rakkaus vaatii ei-neutraalia terapeuttista asennetta. Ei-neutraali terapeuttinen asenne tarkoittaa kriittistä ja eettisesti sitoutunutta orientaatiota, jossa työntekijä ei teeskentele puolueettomuutta suhteessa asiakkaan asemaan. Puolueettomuutta pidetään epäeettisenä, koska suhteessa asiakkaaseen työntekijän tulee aina seistä asiakkaan puolella. Työntekijä edustaa aina myös yhteiskuntaa, organisaatiosysteemiä ja vallankäyttöä, eikä ole yhteiskunnasta erillinen toimija. (Asakura ym., 2023.) Monet teoreetikot, kuten bell hooks, kuvaa rakkautta aktiiviseksi sitoutumiseksi toisen hyvinvointiin ja vapautumiseen (bell hooks, 2016).

Rakkaus määrittää sosiaalityön vaikuttavuuden ytimen

Rakkaus työn lähtökohtana ei ole tunnepohjainen ilmaus, vaan sosiaalialan eettinen ja teoreettisesti perusteltu periaate. Se muodostuu dialogisuudesta, intersubjektiivisuudesta, toipumisorientaatiosta ja mentalisaatiokykyä tukevasta vuorovaikutuksesta. Rakkaus on ammatillinen valinta olla asiakkaan rinnalla tavalla, joka vahvistaa ihmisarvoa, luottamusta ja toimijuutta. Rakkaus on radikaalia ja kriittistä sosiaalityötä. Se haastaa erityisesti asiantuntijavaltaa, mutta se on myös tietoinen valinta nähdä ihminen kokonaisena.

Sosiaalityön vaikuttavuus rakentuu ennen kaikkea suhteessa. Rakkaus työn orientaationa toimii kompassina tilanteissa, joissa menetelmät eivät yksin riitä. Se luo tiloja, joissa haavoittuvuus voi tulla kohdatuksi ilman häpeää ja joissa muutoksen mahdollisuus voi vahvistua. Rakkaus on sosiaalialan työn syvärakenne, tapa tuottaa hyvinvointia, toivoa ja mahdollisuuksia.

Lähteet

Asakura, K., Gheorghe, R. M., Tarshis, S., & Occhiuto, K. (2023). Translating Critical Social Work into Clinical Practice: A Pilot Simulation-Based Study from Canada. Smith College studies in social work, 93(2-4), 338-359. https://doi.org/10.1080/00377317.2023.2221353

Bahtin, M. (1991). Dostojevskin poetiikan ongelmia. Suom. O. Nieminen & T. Laine. Helsinki: Orient Express.

Haarakangas, K. (2008). Parantava puhe. Helsinki: Magentum.

Heikkinen, A. (toim.). (2017). Arki, arvot ja etiikka: Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet (3. painos). Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

hooks, b. (2016). All about love: New visions. William Morrow.

Hokkanen, L. (2014). Autetuksi tuleminen: Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet (Väitöskirja, University of Lapland). Acta Electronica Universitatis Lapponiensis, 145. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61787

Hughes, D. (2011). Kiintymyskeskeinen vanhemmuus: Toimivuutta kasvatukseen. Helsinki: PT-kustannus.

Kuusinen, K-L. (2023). Miksi terapiasuhde on tärkeä? Teoksessa P. Turpeinen & R. Nuermento (toim.), Terapiasuhteessa olemisen taito (s. 13–38). Helsinki: Edita.

Nivala, E., & Ryynänen, S. (2024). Sosiaalipedagogiikka: Kohti inhimillistä yhteiskuntaa ja kestävää elämää (2., uudistettu laitos). Helsinki: Gaudeamus.

Mönkkönen, K. (2018). Vuorovaikutus asiakastyössä: Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Gaudeamus.

Pajulo, M., Salo, K., & Pyykkönen, P. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Payne, M. (2021). Modern Social Work Theory (5th ed.). London: Bloomsbury.

Pohjola, A. (2018). Asiakas sosiaalityön subjektina. Teoksessa: M. Laitinen & A. Pohjola (toim.) Asiakkuus sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus.

Seikkula, J. (2023). Dialogi parantaa – mutta miksi? Helsinki: Kuva ja Mieli.

Särkelä, A. (2011). Välittäminen ammattina. Tampere: Vastapaino.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119357