Yhteiskehittämisen työpajoista vauhtia monialaisen yhteistyön kehittämiseen
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen seurakuntayhtymän OSAAT-hankkeen tavoite on vahvistaa diakoniatyön asiakkaiden mielen hyvinvointia, työkykyä, osallisuutta ja voimaantumista ratkaisu- ja voimavarakeskeisin työmenetelmin.
Yhteiskehittämisen ja yhteensovittavan johtamisen työpajatyöskentelyn tavoitteena on syventää seurakunnan, järjestöjen ja kaupungin toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, jotta ammattilaiset voisivat jakaa toimivia käytäntöjä ja tuottaa yhdessä toimivia ratkaisuja yhteisten asiakkaiden hyväksi. Haasteena on, miten tehdä näkyväksi eri toimijatahojen vahvuudet ja osaaminen sekä jakaa hyviä toimintakäytäntöjä. Tarve fasilitoituun työpajaprosessiin on tunnistettu.
Työpajatyöskentelyyn kutsuttiin asiantuntija-johtaja-työpari jokaisesta hankkeeseen osallistuvasta seurakunnasta, järjestöstä ja kaupungilta. Valinnalla tavoiteltiin työskentelyyn vahvaa asiakasymmärrystä sekä mandaattia vaikuttaa ja tehdä tarvittaessa organisaatiokohtaisia kehittämis- ja muutostoimia. Työskentelyllä tavoiteltiin tiivistyvää yhteistyötä toimijoiden välille. Työpajapajatyöskentelyssä luotiin tilaa yhdessä ajattelulle ja yhteisten ratkaisujen löytämiselle. Voimavaralähtöinen ja dialoginen työskentely työpajoissa mahdollisti osallistujien ajatusten, vahvuuksien ja osaamisen jakamisen. Työpajan selkeällä rakenteella ja vaiheittaisella tukevalla fasilitoinnilla varmistettiin tavoitteellinen työskentely. Työpajaprosessi koostui kolmesta puolen päivän mittaisesta fasilitoidusta työskentelystä.
Asiakasymmärryksestä ratkaisuihin
Ensimmäisessä työpajassa jaettiin kokemuksia ja luotiin yhteistä ymmärrystä asiakkaiden tarpeista, tuen saamiseen liittyvistä esteistä sekä olemassa olevista ratkaisuista. Asiakastyön haasteina tunnistettiin asiakkaiden psyykkinen ja fyysinen kuormitus, sosiaalinen eriytyneisyys ja arjen hallinnan haasteet sekä pitkäaikaisesta kuormituksesta johtuva sitoutumisen puute. Puutteellinen palvelutuntemus, työkuorma ja resurssit näyttäytyivät ammattilaisia kuormittavina tekijöinä. Toisaalta ammattilaiset paikansivat myös rakenteellisia haasteita, kuten pirstaleisen palvelujärjestelmän, jatkuvan rakenteiden muutostilan ja palvelujen kohtaamattomuuden.
Työpajassa tunnistettiin myös keinoja taklata haasteita ja tehdä näkyväksi sekä erityistä että jaettua osaamista, joilla seurakunnat ja järjestöt tukevat asiakkaita heidän kasautuneissa tilanteissaan. Yksilö- ja ryhmämuotoinen tuki, asiakaskohtaiset erityispalvelut, taloudellinen apu ja kuntouttava- sekä työllistymistä tukeva toiminta osoittautui laajaksi. Tarjolla on kohtaamista ja keskusteluapua, Ratkes-osaamista sekä lukuisia kuntouttavia ja työllistymistä edistäviä keinoja. Työskentely osoitti, että toimijoilla on valtava määrä sekä jaettua että erityistä osaamista. Samalla havahduttiin palveluiden paljouteen ja työn päällekkäisyyteen.
Yhteensovitetut palvelut asiakaspolkutyöskentelyssä
Toisessa työpajapäivässä tavoitteena oli muotoilla yhteensovitettuja palveluja, ratkoa päällekkäisten palvelujen haasteita ja tunnistaa sekä erillisiä että jaettuja tehtäviä ja vastuita. Osallistujat jakautuivat kahteen ryhmään, joissa oli osallistujia seurakunnan, järjestöjen ja kaupungin organisaatioista. Ryhmätyöskentelyssä kootun asiakastarinan pohjalle rakennettiin olemassa olevasta tuesta ja ratkaisuista yhtenäinen asiakaspolku.
Fasilitointia ja palvelumuotoilua hyödyntävä monialainen yhteiskehittäminen on tehokas keino käynnistää tavoitteellinen verkostoyhteistyö.
Asiakaspolun rakentaminen monialaisissa ryhmissä osoittautui tuotteliaaksi työskentelyksi, jossa avattiin tarjolla olevien palveluiden sisältöä. Samalla toisten toimintakäytännöt tulivat tutuiksi ja jaettiin konkreettisia asiakastyöhön liittyviä kysymyksiä. Asiakaspolkutyöskentely jäsensi asiakkaalle tarjolla olevaa tukea ensisijaisiin palveluihin, elämänhallintaa vahvistaviin palveluihin ja osallisuutta lisäävään tukeen. Työpajassa analysoitiin polkuja kokonaisuutena sekä tunnistettiin keinoja, joilla yhteistyötä voidaan tukea. Keskeisiksi keinoiksi tunnistettiin yhdessä tehdyt päätökset, tiedonkulun keinoista ja menetelmistä sopiminen, osaamisen ja asiantuntijuuden hyödyntäminen sekä yhteistyön koordinaatio.
Yhteensovittava johtaminen
Kolmas työpaja kohdentui yhteistyörakenteiden vahvistamiseen. Tavoitteena oli sopia konkreettisista keinoista, joilla yhteistyö jatkossa tiivistyy. Keinojen hahmottamiseksi mietittiin yhteistyön haasteita ja hyödynnettiin yhdessä rakennettuja asiakaspolkuja konkreettisina työvälineinä työskentelyssä. Osallistujat tunnistivat, että tärkeintä on hahmottaa asiakkaan tarpeet, vahvistaa yhteistyökumppanien tuntemista ja pyrkiä pois päällekkäisistä palveluista. Työskentely jatkui kolmessa monialaisessa ryhmässä, joissa pohdittiin, miten yhteistyötä ja palveluohjausta voidaan toteuttaa niin, että yhteiset asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen.
Konkreettisina seuraavina askeleina nimettiin yhteistyöverkoston sisäiset tutustumiskäynnit, yhteisen Teams-alustan perustaminen sekä kuntoutukseen liittyvä yhteistyö kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen välillä. Tutustumiskäynteihin liittyen sovittiin vaihtuvat vastuut ja etenemissuunnitelma vuodelle 2026. Kuntoutusyhteistyö käynnistyi välittömästi avainhenkilöiden välisten yhteystietojen jakamisella.
Työpajoista eväitä monialaisen yhteistyön kehittämiseen
Fasilitointia ja palvelumuotoilua hyödyntävä monialainen yhteiskehittäminen on tehokas keino käynnistää tavoitteellinen verkostoyhteistyö. Jotta yhteiskehittämisen työpajat tuottaisivat toivottua tulosta, on tärkeää käyttää aikaa yhteisen tavoitteen jäsentämiseen sekä rohkaista osallistujia prosessin eri vaiheissa. Monialaisen yhteistyön rakentamisessa korostuu ensisijaisesti toimijoiden tahto tehdä työtä yhdessä sekä luoda yhteisiä foorumeita.
Organisaatioissa monialaisen verkostoyhteistyön edistämiseksi tarvitaan kuuntelevaa johtamista, vastuiden selkiyttämistä, osaamisen näkyväksi tekemistä, jäntevää viestintää ja läpinäkyvää päätöksentekoa. Yhteistyöverkostossa yhteisen haasteen tunnistaminen, kuulluksi tuleminen, osaamisen jakaminen, yhdessä muotoillut ratkaisut ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen mahdollistamat sopimukset yhteistyöstä käynnistivät työn kohti integroidumpia palveluja ja selkeämpää palveluohjausta.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119384

OSAAT-hanke
- Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen seurakuntayhtymän yhteinen hanke.
- Hankkeen tavoite on vahvistaa diakoniatyön asiakkaiden mielen hyvinvointia, työkykyä, osallisuutta ja voimaantumista ratkaisu- ja voimavarakeskeisin työmenetelmin.
- Keskeistä on alueellinen yhteistyö mielen hyvinvointia edistävien toimijoiden kesken, jotta asiakkaat saavat tarvitsemaansa tukea.
- Hankkeen päämääränä on luoda jatkossa kynnyksetön ja sujuva yhteydenpito ammattilaisten välillä.
- Hanke vahvistaa tamperelaisten seurakuntien, järjestöjen ja kaupungin yhteistyötä yhteensovittavalla johtamisella ja yhteiskehittämisellä, jotta asiakkaiden ohjauspolut selkeytyvät.
- Yhteiskehittäminen tekee myös diakoniatyön osaamisen tutummaksi monialaisessa verkostossa.