Siirry sisältöön
Tekoälyllä luotu piirroskuva luokkahuoneesta.
Juttutyyppi  Blogi

Opettajan työ on kivaa mutta kovaa – opetusalan työolobarometrin satoa

Opetusalan työolobarometrin mukaan opettajan työ koetaan merkitykselliseksi mutta työaika riittämättömäksi.

Opetusalalla toteutetaan kahden vuoden välein työolobarometri. Sen toteuttajana on opetusalan ammattijärjestö OAJ. Barometri mittaa kattavasti opettajien ja opetusalan johtajien työhyvinvointia, työoloja ja turvallisuutta. Barometrin kyselyyn vastaa opettajia ja opetusalan johtotehtävissä toimivia koko Suomesta aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin. Erilaisia työhyvinvointitutkimuksia ja -kyselyjä toteuttavat Suomessa myös yliopistot, Työterveyslaitos (TTL), Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), Keva, Työturvallisuuskeskus (TTK) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viimeisin opetusalan työolobarometri on julkaistu vuonna 2024, ja seuraava julkaistaan vuonna 2026. Vuoden 2024 barometrin kyselyosuus toteutettiin vuonna 2023, ja siihen vastasi noin 1200 vastaajaa, jotka valittiin satunnaisotoksella siten, että mukana ei ollut lainkaan luottamus- tai järjestötehtävissä toimivia. Kyselyyn sisältyi ensimmäistä kertaa myös tutkimusosuus, jonka muodostivat Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimusryhmän kysymykset.

Vuoden 2024 työolobarometrin keskeiset löydökset

Vuoden 2024 työolobarometrin mukaan hyvä esihenkilötyö on vahvassa yhteydessä työhyvinvointiin. Barometrista käy myös ilmi, että vastaajat tekivät tutkimusviikolla enemmän työtunteja kuin palkansaajat keskimäärin. Vastaajista 66 prosenttia kokee työn iloa. Luku on kasvanut edellisestä, kahden vuoden takaisesta mittauksesta.

Esihenkilötyön merkitys työhyvinvoinnin tukemisessa nousee barometrissa selvästi esiin.

Esihenkilötyön merkitys työhyvinvoinnin tukemisessa nousee barometrissa selvästi esiin. Aineiston mukaan työntekoa tukee se, jos lähiesihenkilö huomioi työntekijöiden mielipiteet tärkeiksi koetuissa asioissa sekä kohtelee henkilöstöä tasapuolisesti ja antaa tarvittaessa apua, tukea ja kannustusta. Myös riittävän rakentavan palautteen saaminen esihenkilöltä koetaan tärkeäksi.

Toimivassa työpaikassa lähiesihenkilö välittää työpaikan johdon viestit ja näkemykset henkilöstölle, jolloin työntekijät kokevat johdon olevan kiinnostunut heidän työstään ja arvostavan heitä. Tällöin myös työntekijöiden luottamus johtoa kohtaan on vahvempaa. Kun työntekijät luottavat johtoon, johdon panostus työntekijöiden toimintaan ja henkilöstön kehittämiseen saa myös työntekijät sitoutumaan vahvemmin työpaikkaan.

Vuonna 2024 julkaistusta barometrista käy mielenkiintoisella tavalla ilmi myös se, millaisia viikkotuntimääriä opetusalalla tehdään työtä. Ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstö teki vuonna 2023 keskimäärin töitä 46 tuntia viikossa, joka on kyselyn suurin viikkotuntimäärä eri koulutusasteilla. Vastaavasti ammattikorkeakoulujen esihenkilöt tekivät vuonna 2023 töitä keskimäärin 43,1 tuntia viikossa. Myös ammattikorkeakoulujen esihenkilöt tekivät siis enemmän viikkotyötunteja kuin muiden koulutusasteiden esihenkilöt.

Kolmas tärkeä löydös kyselyssä liittyy koettuun työn iloon. Barometrin mukaan työn ilosta puhutaan, kun työn tekeminen tekee tyytyväiseksi, työntekijä nauttii tekemästään työstä ja kokee sen merkitykselliseksi sekä kokee onnistumisen elämyksiä. Työn iloon liittyvät innostava työympäristö, hyväksi koettu työyhteisö sekä mahdollisuus työssä kehittymiseen ja uuden oppimiseen. Erittäin tai melko tyytyväisiä nykyiseen työhönsä kaikista barometrin vastaajista on 69 prosenttia. Työstään erittäin tai melko usein innostuneita on kaikista vastaajista 66 prosenttia.

Arkikokemus ja barometrin tulokset korreloivat keskenään

Tutkimuksen keskeiset löydökset liittyvät teemoihin, jotka tulevat usein esiin myös arkisissa keskusteluissa ammattikorkeakoulun työyhteisössä. Esihenkilötyö koetaan erittäin tärkeäksi.  Työtä tehdään suuria viikkotuntimääriä, ja työajan riittävyys vaikuttaa olevan jatkuva kipupiste.

Samaan aikaan suuren työmäärän keskellä työ koetaan merkitykselliseksi; työn ilo ja työn imu nousevat keskusteluissa usein esiin. Tämä kaikki haastaa pohtimaan sitä, mikä on riittävän hyvä taso työssä, ja miten työtä voitaisiin edelleen kehittää niin, että työaika riittäisi paremmin työn vaatimuksista selviytymiseen.

Sekä arkikokemuksen että viimeisimmän opetusalan työolobarometrin mukaan vaikuttaa siis siltä, että opettajan työ on kivaa mutta kovaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251217120801