”Tuntuu hyvältä, kun pärjää ja onnistuu” – huomioita hankepolun varrelta
Hankkeen aikana kerätyn asiakaspalautteen perusteella vahvistettiin asiakkaitten itsetuntemusta ja -luottamusta, parannettiin opiskeluvalmiuksia sekä oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista. Yksi asiakas kuvaakin hankkeen vaikutusta seuraavasti:
Hanke on vaikuttanut opiskelumotivaatioon, kun on joku, jonka kanssa miettiä asioita. Motivaatiota ylläpitää välietapit, joita sovitaan. Hanke on auttanut positiivisien kokemuksien avulla jaksa-maan eteenpäin, mikä vaikuttaa itsevarmuuteen.
Monet nuoret jäävät vuosittain opintojen ulkopuolelle siirryttäessä perusasteelta toisen asteen opintoihin. Opintojen keskeyttäminen on toisella asteella yleistä, vaikka siihen onkin puututtu eri keinoin. Yksi tyypillinen syy työttömyyteen on tutkinnon tai osaamisen puute, koska peruskoulun jälkeinen koulutus on jäänyt kokonaan hankkimatta tai opinnot ovat jostakin syystä keskeytyneet. Työttömyys tuo usein mukanaan taloudellista niukkuutta, valintojen kapeutta, sisäänpäin kääntymistä sekä häpeän ja ulkopuolisuuden tunnetta. Tuumasta töihin -hankkeessa etsittiin tapoja tukea niitä, joiden koulutuspolku on katkennut tai on vaarassa katketa.
llman hanketta en olisi onnistunut.
Hanke vastasi ajankohtaisiin tarpeisiin, joita tuottavat niin ammatillisen koulutuksen reformi, digitalisaation lisääntyminen kuin hankkeen loppuvaiheessa käynnistyvä työllisuuden kuntakokeilukin (ks. TE-palvelut, i.a.). Tuumasta töihin -hankkeen aikana vietiin tavoitteita eteenpäin onnistuneesti: yksilöiden osaamista vahvistettiin ja heidän tutkintojensa tai tutkinnon osien suorittamista tuettiin. Hankkeessa kehitettiin myös käytänteitä, jotka tukivat siirtymisvaihetta koulutuksesta työelämään.
Hanke käveli rinnallani opiskelupolulla, ja soittamalla sain nopeasti apua tarvitsemiini asioihin.
Yksilöä ja ohjaajaa erottavat usein aika, tila ja kieli. Oppilaitos voi olla opiskeli-jalle outo ja jopa pelottava ympäristö. Ohjaajalla ja opettajalla on rajallinen määrä aikaa kutakin opiskelijaa kohden. Oppilaitoksissa käytetty kieli voi olla hakijalle vierasta. Eri kulttuuritaustaiset (esim. romanikulttuuri) ohjaajat tai opettajat lisäävät ymmärrystä ja osaamista tarkastella asioita opiskelijan näkökulmasta.
Tämänkaltainen tuki, mitä minä olen saanut, pitäisi olla kaikkien opiskelijoiden saatavissa
Tuumasta töihin -hankkeessa vastattiin näihin laajoihin haasteisiin ohjausta kehittämällä. Hankkeen aikana pilotoitiin ja edelleen kehitettiin neljää ohjauk-sen toimintatapaa, joita yhdistelemällä luotiin toimiva ja helposti hyödynnettävä Tuumasta töihin -ohjausmalli. Sen tavoitteena on sujuvoittaa toisen asteen koulutukseen hakeutumista ja opiskelun käytänteitä sekä helpottaa ohjauksen saatavuutta erityisesti vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien asiakkaiden näkökulmasta.
On joku, joka auttaa ja kannustaa opinnoissa.
Hankkeen aikana huomattiin, että eriarvoisuus- ja moninaisuuskysymykset eivät nouse riittävästi esille ohjauskeskusteluissa. Yksilön aito ja kokonaisvaltainen kohtaaminen puuttuu usein (ks. esim. Souto, 2020). Yksilön ohjauksen ja hyvinvoinnin kannalta edellä mainitut asiat ovat kuitenkin oleellisia. Tämä heijastuu esimerkiksi romaniopiskelijoiden vaikeuksiin saada harjoittelupaikkoja.
Opiskelun sujuvuuden ja työllistymisen tueksi hankkeen aikana kehitettiin myös erillinen työelämän mentoritoiminta, jossa etsitään urallaan edenneistä henkilöistä mentoreita opiskeleville nuorille. Mentoritoiminnan tavoitteena on laajentaa opiskelijoiden verkostoja ja työelämätietoutta. Korona-ajan vuoksi tä-män toiminnan toteutus ei kuitenkaan onnistunut suunnitelmien mukaisesti.
Hankkeen tulokset ovat merkittäviä; etsivällä toiminnalla tavoitettiin toisen asteen opiskelijoiksi niitä, jotka eivät ehkä olisi muutoin löytäneet polkuaan opin-toihin, ja oppilaitosten käyttöön syntyi Tuumasta töihin -ohjausmalli. Hankkeen aikana tuli esille myös oppilaitosten, viranomaistahojen sekä kolmannen sekto-rin toimijoiden yhteistyön suuri merkitys sujuvan koulutuspolun eri vaiheissa.
LÄHTEET
Souto. A.-M. (2020). Väistelevää ohjausta – opinto-ohjauksen yksin jättävät käytänteet maahanmuuttotaustaisten nuorten parissa. Kasvatus, 51 (3), 317-329.
TE-palvelut. (i.e.). Työllisyyden kuntakokeilut. https://www.tepalvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/tyollisyyden_kuntakokeilut/index.html