Vapaaehtoisia tarvitaan saattohoidossa
Keski-Suomessa on saatu hyviä kokemuksia vapaaehtoisten hyödyntämisestä saattohoidossa. Henkilöstön kielteiset ennakkoluulot ovat karisseet, kun vapaaehtoistyön tuoma lisäarvo on tunnistettu.
Tein diakoniatyössä usean vuoden ajan yhteistyötä Keski-Suomen syöpäyhdistyksen kanssa. Yhteistyö käynnistyi, kun Jyväskylän terveyskeskussairaalan eläkeikää lähestynyt, sairaanhoitaja-diakonissa-tutkinnon suorittanut hoitaja kertoi, että haluaisi käynnistää vapaaehtoistoimintaa saattohoitopotilaiden hoidon tueksi osastolla.
Syöpäyhdistyksellä oli jo silloin ollut pitkään tukihenkilötoimintaa, ja tukihenkilöitä oli toki vieraillut kyseisellä osastollakin. Minut kutsuttiin mukaan seurakunnan diakoniatyön vapaaehtoistoiminnan kehittäjänä.
Vapaaehtoistyö onnistuu, kun sen tuoma lisäarvo tunnistetaan
Seurakunnan rooliksi toiminnassa on vakiintunut tarjoilujen kustantaminen vapaaehtoisten työnohjaustilanteisiin. Tämän lisäksi sairaalapappi toimii saattohoitovapaaehtoisten työnohjaajana. Markkinointiapua uusien vapaaehtoisten valmennuksiin on saatu seurakunnan viestinnän kautta.
Toiminnan alussa osaston henkilökunnalla oli ennakkoluuloja vapaaehtoistoimintaa kohtaan.
Toiminnan alussa osaston henkilökunnalla oli selkeästi ennakkoluuloja vapaaehtoistoimintaa kohtaan. Pelättiin, että toiminta vaikeuttaisi työtä tai olisi jossakin tilanteessa jopa peruste henkilökunnan vähentämiselle. Ajan myötä nämä pelot ovat osoittautuneet vääriksi ja vapaaehtoistoiminnan tuoma lisäarvo hoitotyön rinnalla on osastolla tunnistettu.
Vapaaehtoisiksi haluavat haastattelee osaston työntekijä yhdessä syöpäyhdistyksen neuvontahoitajan kanssa. Vapaaehtoistyöhön ei ole otettu henkilöitä, joilla on liian vahva uskonnollinen motiivi, koska osastolla pitää osata kunnioittaa potilaiden erilaisia vakaumuksia ja toiminta on potilaslähtöistä.
Vapaaehtoistoiminta onnistuu terveyskeskussairaalassa, kun henkilökunta ottaa vapaaehtoiset hyvin vastaan. Henkilökunnan vastuulla on potilaan kokonaistilanteen kartoittaminen, vapaaehtoinen puolestaan toimii ennen kaikkea kuuntelijana, mihin henkilökunnalla ei ole riittävästi aikaa. ”Kaikki eivät tarvitse ammattiapua kriisissä, vaan toisen ihmisen kuuntelijakseen”, toteaa Keski-Suomen syöpäyhdistyksen neuvontahoitaja Riitta-Liisa Sallinen.
Tunnustuksellisuus ei ole toiminnan ydin
Myös Äänekosken terveyskeskuksessa Keski-Suomessa on vakiintunutta vapaaehtoistoimintaa, josta vastaa paikallinen diakoni. Hän käy kerran viikossa osana työtään vuodeosastolla.
Potilaat ovat toivoneet, että vapaaehtoiset toimivat nimikkeellä ”sairaalavapaaehtoiset”, eivät leimallisesti seurakunnan nimikkeen alla. Osastolla käydessään diakoni on tullut tutuksi myös henkilökunnalle ja toimii samalla työpaikkadiakonina.
Äänekoskellakin toimintaa on kehitetty yhteistyössä myös syöpäyhdistyksen kanssa, ja vapaaehtoiset ovat osallistuneet mm. yhteiseen koulutukseen syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden kanssa. Sairaanhoitaja-diakonissalle tai sosionomi-diakonille voi siis löytyä saattohoitoon liittyviä työtehtäviä niin hoitotyössä, järjestössä kuin seurakunnassakin.
Myös kotisaattohoidossa voi toimia vapaaehtoisia
Monessa kunnassa kehitetään kotisaattohoito-toimintaa. Kotisaattohoidossa perhettä tai henkilöitä tuntevilla eri alojen ammattilaisilla voi olla kuolevan potilaan läheisten tukemisessa oma roolinsa, josta olisi hyvä eri toimijoiden selkeästi sopia.
Vapaaehtoisia voi toimia myös kotona saattohoidettavien tukena. Silloin ammattilaiset valmentavat vapaaehtoisia ja ohjaavat heidän työtään.
Seurakunnissakin tätä osaamista on, kunhan vain toiminta pidetään potilaan vakaumusta kunnioittavana. Sairaalat ovat vahvasti mukana OLKA-toiminnassa, jossa järjestöjen vapaaehtoistoiminta pyritään vakiinnuttamaan osaksi sairaaloiden arkea.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019080123370