Aika

Kaikella on aikansa, tiesi jo Raamatun Saarnaajan kirjan kirjoittaja: ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aikaa repäistä rikki ja aika ommella yhteen aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.”

Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää, sanoi puolestaan antiikin filosofi Herakleitos.

Saksalaisen filosofin Martin Heideggerin mukaan meidät on heitetty merkitysten ja käytäntöjen maailmaan, jota emme ole tehneet, mutta joka meidän on omaksuttava. Esimerkiksi kivet ovat yksinkertaisesti olemassa ”ajassa”, mutta ihmisiä ja heidän olemassaoloaan leimaa ”ajallisuus”. Olemme ihmisinä ”ajallisia” ja ”historiallisia” olentoja, jotka on heitetty historiaan niin, että meidän täytyy määritellä nykyisyytemme ja tulevaisuutemme tuon historian valossa.

Ajan suhteellinen muoto

Aika on vääjäämätöntä ja aika on sama kaikille, mutta ajassa on paljon suhteellista. Herakleitoksen virtaava aika on lineaarista. Jokainen ajan hetki on sen mukaan ainutlaatuista ja aika soljuu vääjäämättä eteenpäin. Jos kohtaa ihmisiä, joiden aikakäsitys onkin syklinen ja joiden mielestä aikaan synnytään uudelleen hyvien ja pahojen tekojen mukaan, aika on kokonaan toisenlainen.

Hahmotamme aikaa vääjäämättömäksi, sekunti sekunnilta eteneväksi todellisuuden virraksi.

Aika on myös fysiikkaa, luonnontiedettä. Sen takana on myös sellaisia kysymyksiä kuin onko maailmankaikkeudella alku tai mitä tapahtui ennen alkua. Se voi johdattaa kysymyksiin, mitä on aika tai loppuuko aika joskus.

Hahmotamme aikaa vääjäämättömäksi, sekunti sekunnilta eteneväksi todellisuuden virraksi. On tuntunut luonnolliselta ajatella maailmankaikkeus muuttumattomaksi ja paikallaan pysyväksi.

Ihmiskunnalle tavallinen on ollut ajatus, jonka mukaan maailmankaikkeudella täytyy olla alku, koska silloin on olemassa ”perimmäinen syy”, jokin alun aiheuttaja. Ne, jotka ovat halunneet kiistää luomisajatuksen, ovat kiinnittyneet ajatukseen, että maailma ja aika ovat olleet ikuisesti.

Immanuel Kant kuitenkin päätteli, että aika ulottuu kauas menneisyyteen siitä riippumatta, onko maailmankaikkeus ollut olemassa vai ei. Stephen Hawking puolestaan osoitti kirjassaan Ajan lyhyt historia, että ajan käsitteellä on merkitystä vain maailmankaikkeudessa.

Maailmankaikkeuden teorioita

1900-luvun alussa ymmärrettiin, että maailmankaikkeus laajenee. Siitä on päätelty, että ajalla on alku. Useimmiten sitä kutsutaan alkuräjähdykseksi.

Toinen viime vuosisadan suuri löytö oli kvanttifysiikka ja kolmas yleinen suhteellisuusteoria. Niiden varassa etsitään maailmankaikkeutta kuvaavaa kokonaisteoriaa, mikä onkin vaikeaa. Suhteellisuusteorian aluetta on kaikki suunnattoman suuri ja kvanttifysiikan aluetta tavattoman pieni, mutta niitä koskevat teoriat ovat yhteensovittamattomat. Näitä teorioita ja niiden todeksi osoittamia asioita sovelletaan koko ajan. Niiden varassa on luotu muun muassa tietokoneet ja ydinteknologia.

Samalla minä miljoonien muiden kanssa joudun tyytymään omaan aistihavaintooni ja sen mukaisen mittakaavan maailmankaikkeuteen, jossa toimivat Newtonin painovoimalaki, muut mekaaniset fysiikan lait ja niiden yksi osatekijä, aika, jota mittaavat kellot ja josta kertovat yhtä hyvin kalenterit kuin historian kuvaukset.

Hämmästyttäviin löytöihin kuuluu, että aika kaareutuu. Se ei olekaan suoraviivaista. Samoin on hämmästyttävää, että hiukkanen voi olla samalla kertaa hiukkanen tai aalto tai molempia. Siihen perustuu kvanttitietokone, ei ykkösen ja nollan binääriseen vaihteluun vaan rajattomiin vaihtoehtoihin ja eräänlaiseen ainaiseen epätarkkuuteen tai sattumanvaraisuuteen.

Uskonnosta vastauksia selittämättömään

Absoluuttista avaruutta samoin kuin absoluuttista aikaa ei ole. Tällaisessa maailmassa ja koko ajan laajenevassa maailmankaikkeudessa ihmislaji elää yhdellä planeetalla ja laskee aikaansa. Tutkijoiden laskelmien mukaan kaikkiaan meitä ihmisiä on ollut noin 107 miljardia yksilöä.

Usein ihmiset ovat turvautuneet uskonnolliseen käsitykseen todellisuuden yliluonnollisesta alkuperästä ja päämäärästä. Kaiken takana on ajateltu olevan jokin järki, voima tai liikuttaja, Jumala, jolla on suunnitelma myös alusta ja lopusta, ja tässä suunnitelmassa on paikka myös ihmiselle.

Usein ihmiset ovat turvautuneet uskonnolliseen käsitykseen todellisuuden yliluonnollisesta alkuperästä ja päämäärästä.

Uskonnollista maailmankuvaa vastapäätä on naturalistinen, luonnontieteellinen maailmankuva, joka ei edellytä eikä tunnista Jumalaa, vaan ymmärtää todellisuuden perinpohjaisesti luonnolliseksi.

Mitä tarkemmin maailman ymmärrettiin toimivan fysiikan lakien mukaan, jäi kuitenkin epäselviä ja vaikeita kysymyksiä. Ne jätettiin Jumalalle, joka oli vastaus ajatuksen aukkopaikkoihin. Tieteen edistyminen kavensi näin kuvattua Jumalan tilaa. Toisten Jumala pieneni, toiset halusivat oppia ymmärtämään Jumalan kokonaan toisin.

Stephen Hawking pohti, että kvanttifysiikan ja yleisen suhteellisuusteorian mahdollinen yhdistyminen toisi uutta ajateltavaa: Aika ja avaruus saattavat muodostaa äärellisen neliulotteisen avaruuden, jolla ei ole reunoja. Jos tämä todistetaan, kysymys Jumalasta kaiken ja ajan luojana tulee uuteen valoon.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060067