Ajan henki
Kaikki me heijastamme omaa aikaamme. Toisia meistä kutsutaan ehkä vanhanaikaisemmiksi ja toisia eteenpäin kurkottavan uudenaikaisiksi, mutta siitä huolimatta olemme oman aikamme lapsia. Erityisen selkeästi ajan hengen voi nähdä taiteessa.
Rupesin ajattelemaan ajan hengen vaikutusta kuvataiteeseen ensimmäistä kertaa, kun olin aikoja sitten Carl Larssonin taidetta esittelevässä näyttelyssä. Carl Larsson oli syntynyt vuonna 1853 ja hänet tunnetaan ennen muuta akvarelleista, joiden aiheena on hyväntuulinen ja miksei myös pikkuporvarillinen kotielämä. Larssonin tyyli on tunnistettavissa, ja häntä jäljittelevien voi sanoa tekevän kuvia Larssonin tapaan.
Ennen kuin Carl Larsson oli löytänyt omimman tyylinsä, josta hänet tunnetaan, hän maalasi jotenkin tyylillä, joka muistutti mielestäni suomalaisen maalaustaiteen kultakauden mestareiden tyyliä 1800-luvun lopulta. Larsson oli Albert Edelfeltin ikäinen, kymmenisen vuotta Akseli Gallén-Kallelaa ja Pekka Halosta vanhempi, mutta kaikki he heijastivat töillään samantapaista pariisilaista 1880- tai 1890-luvun henkeä, kunnes oma maalaustapa vahvistui.
Eurooppalaisia taidesuuntauksia
Lokakuun lopulla 2021 olin näyttelyssä, jossa esiteltiin italiankielisestä sveitsiläisestä Stampan kylästä kotoisin olevan Giacomettin perheen taiteilijoita. En ollut koskaan kuullut 1870-luvulla syntyneestä Augusto Giacomettista enkä hänen vanhemmasta serkustaan, 1860-luvulla syntyneestä Giovanni Giacomettista, mutta molemmat olivat taidokkaita maalareita. Kumpaisenkin maalaukset osoittivat niin voimakasta ajan henkeä, että melkein jokaisesta työstä tuli mieleen jonkun muun saman aikakauden taiteilijan tyyli. Joku muistutti Vincent van Goghin, joku Magnus Enckellin ja joku Ellen Thesleffin maalauksia.
On kuin taidetta loisi jokin ihmeellinen ajan henki.
Töitä katsellessa en voinut välttyä ajatukselta, miten samaan aikaan eri puolilla Eurooppaa (tai jopa maailmaa) taiteilijat tuottavat samanlaista taidetta. On kuin taidetta loisi jokin ihmeellinen ajan henki.
Alberto Giacomettin, vuonna 1901 syntyneen kuvanveistäjän ja Giovanni Giacomettin pojan, sen sijaan tunsin hyvin. Hänen veistostensa pitkitetyt ja venytetyt hahmot ovat omintakeisia. Oikeastaan ihmishahmon pitkitetty muoto tuo mieleen vain kreetalaissyntyisen mutta Espanjassa elämäntyönsä 1500-luvun jälkipuolella ja 1600-luvun alussa tehneen El Grecon manieristisen tyylin, mutta aikavertailu 350 vuoden välillä tuntuu kohtuuttomalta.
Alberto Giacomettin taide poikkeaa kuitenkin isänsä ja tämän serkun töistä juuri siinä, että hänen tekemänsä taideteokset näyttävät hänen tekemiltään. Niissä on hänen tyylinsä ja kädenjälkensä. Albertoa vuotta nuorempi veli Diego oli myös kuvanveistäjä, joka tunnetaan huonekaluistaan, valaisimistaan ja muusta käyttötaiteesta. Veljensä kaltaista kuuluisuutta hän ei saavuttanut.
Giacomettin perheen kolmas veli Bruno oli puolestaan Alvar Aaltoa kymmenisen vuotta nuorempi arkkitehti, jonka kädenjälki oli varsin samantapaista Bauhaus-koulusta ja Le Corbusierilta vaikutteita saanutta muotoilua kuin vaikka nimekkäämmällä suomalaisella mestarilla. Sama ajanhenki näkyy molempien töissä.
Kirkkojen arkkitehtuurista
Mieleen tulee myös Lars Sonck (1870–1956), ahvenanmaalaissyntyinen kansallisromanttisen kauden arkkitehti ja erityisesti hänen piirtämänsä kirkot. Turun Mikaelinkirkon suunnittelukilpailun Sonck voitti vain 23-vuotiaana vuonna 1894, ja kirkko rakennettiin vuosina 1899–1905. Siinä on väistyvää uusgotiikkaa ja nousevaa jugendia, mutta ei vielä täyttä kansallisromantiikkaa.
Tampereen tuomiokirkko rakennettiin vuosina 1902–1907 eli se on lähes saman ikäinen. Se on kuitenkin jo puhtaasti kansallisromanttisen tyylisuunnan edustaja.
Helsingin Kallion kirkko rakennettiin vuosina 1908–1912. Se edustaa puolestaan väistyvää kansallisromantiikkaa, mutta tyyliin on yhdistetty kansainvälisen art nouveau -suunnan vaikutteita.
Helsingin Mikael Agricolan kirkko rakennettiin vuosina 1933–1935. Kirkon tyyli on lähinnä funktionalismia. Sama arkkitehti kulki läpi vaihtuvat tyylisuunnat ja antoi ajan vaikuttaa kädenjälkeensä. Vaikka ne heijastavat eri aikoja ja niiden tyylejä, kirkot voidaan tunnistaa helposti saman henkilön piirtämiksi. Ehkä nuo tyylikaudet edustavat ajan henkeä.
Joskus kuljin arkkitehtiystäväni kanssa läpi eteläisen Helsingin. Jokaisen rakennuksen kohdalla sanoimme arviomme, minä vuonna talo oli valmistunut. Ystäväni tarkisti tiedot seuraavana päivänä. Tekemämme virheet olivat pieniä, jopa hämmästyttävän pieniä. Ajan merkit olivat jokaisessa niin selviä.
Käsitteet edustavat ajan henkeä
Talot ja taideteokset edustavat ajan henkeä, mutta niin myös sanat ja asiat. Antiikissa oli filosofian huippuosaamista, mutta sellaisia käsitteitä kuin rasismi, identiteetti tai seksuaalisuus ei käytetty. Silloin perimmäisiä kysymyksiä pohdittiin aivan eri sanojen ja teemojen kohdalla.
Talot ja taideteokset edustavat ajan henkeä, mutta niin myös sanat ja asiat.
Aikaa on helpompi katsella artefaktien, ihmiskäden tuotosten kuin vaikkapa sanojen ja ajatusten kohdalla. Käsitteiden sisältö ja merkitys kun muuttuvat ajan mukana.
Anakronismeihin eli aiemmin eletyn ajan ja sen tuotosten arviointiin nykyajan arvostelmilla on syyllistytty aina. Ajan hengen pohtiminen auttaa kuitenkin oivaltamaan, että teemat ja asiat, joita pidämme maailmankatsomuksemme kannalta ratkaisevina, ovat nekin aikasidonnaisia, käsitesidonnaisia ja kulttuurisidonnaisia, eivät suinkaan ikuisia.
Kaikki me heijastamme näin ollen omaa aikaamme. Ajan merkit ovat meissä aina.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060071