Eletty usko

Joitakin vuosia sitten aloin törmätä toistuvasti sanapariin ”eletty usko”. Se oli useimmiten niin luontevasti yhteydessään, että aluksi en edes tajunnut, että uskontokeskusteluun ja uskonnontutkimukseen oli rantautunut uusi käsite.

Uusi tutkimussuunta

Eletyn uskonnon käsitteen avulla tutkimus on viime vuosina halunnut tietoisesti etääntyä teologian ja uskonoppien sekä kirkkojen ja muiden uskonnollisten instituutioiden maailmasta. Uusi korostus vie perehtymään uskontoon sellaisena kuin se ilmenee ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Suuntauksella on varhaishistoriansa, mutta vuonna 1997 ilmestyi historioitsija David D. Hallin toimittama kokoomateos Lived Religion in America: Toward a History of Practice. Sitä voi pitää lähtölaukauksena eletyn uskon tutkimukseen.

Uusi korostus vie perehtymään uskontoon sellaisena kuin se ilmenee ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Suomalaisissa tutkimuksissa alkoi ensin esiintyä ilmaus ”arjessa eletty usko”. Eletty usko rupesi näkymään myös yksittäisten tutkimusten otsikoissa. Niissä jo selitettiin eletyn uskonnon käsitettä ja kerrottiin, miten tutkimus liittyy muotoutuneeseen suuntaukseen. Ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys eletystä uskosta tai pikemmin eletystä uskonnosta on kuitenkin varsin tuore. Se on Helsingin yliopiston globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professorin Elina Vuolan toimittama kirja Eletty uskonto. Arjen uskonnollisuudesta ja sen tutkimuksesta (2020).

Sekä englanninkielisen että Suomessa ilmestyneen suomenkielisen teoksen otsikossa on sana ”uskonto”. Toisaalta näyttää siltä, että sanoja ”eletty usko” ja ”eletty uskonto” käytetään rinnakkain ja vaihdellen. Sanaan ”uskonto” ladataan yleensä institutionaalisia merkityksiä, mutta kun puhutaan ”eletystä uskonnosta”, ollaan kokemuksen alueella ja institutionaalisuus ei korostu. Näin ”usko” ja ”uskonto” ovat merkitykseltään lähellä toisiaan.

Eletty usko historiantutkimuksessa

Minua eletyn uskon idea elähdyttää siksi, että historioitsijat näyttävät innostuneen asiasta. Eletyn uskon tutkimuksessa on paljon menneitten aikojen käytäntöjen ja tavallisen arjen tutkimusta.

Suomalaiset historiantutkijat, ja etenkin Tampereen yliopiston historioitsijat, ovat jo vuosien ajan tutkineet uskoa ja uskontoa ihmisten arjessa. Arjen logiikkaa on tutkittu esimerkiksi jumalallista voimaa välittäneiden keskiaikaisten ihmekertomusten tai pyhiinvaellusten kautta. Usko nähdään tällaisessa tutkimuksessa dynaamiseksi sosiaaliseksi prosessiksi, joka on yhteisöllinen voima ja luo vahvoja tunteita ja kokemuksia. Kun usko on osa tavallista elämää ja yhteisöön osallistumista, se on olennainen osa yhteistä identiteettiä.

Keskiajan tutkimus voi auttaa ymmärtämään eletyn uskonnon käsitettä. Uskonto ja usko olivat erottamaton osa jokapäiväistä elämää. Maailma ymmärrettiin kahtiajakoisesti hyvän ja pahan, Jumalan ja Paholaisen taistelukentäksi. Loitsut ja magia elivät rinta rinnan kristillisen opetuksen kanssa. Mielikuvitusta kiehtoivat kirkkojen kuvat, suitsutukset ja messun dramatiikka, sanoja ymmärrettiin vähemmän, jos ne olivat latinaa. Maallisen ja hengellisen rajaa ei juuri ollut, ei myöskään tieteen ja uskonnon.

Historian lisäksi eletyn uskon tutkimusnäkökulmat voivat hyvin liittyä paitsi teologian eri tutkimusaloihin, uskontotieteeseen ja moniin yhteiskuntatieteiden aloihin, antropologiaan, folkloristiikkaan ja erilaisiin perinteentutkimuksen suuntiin.

Huomio arjessa, ei opeissa ja instituutioissa

Eletyn uskonnon tai eletyn uskon lähestymistavaksi kutsuttu tutkimusote tarkastelee uskoa, uskontoa ja uskonnollisuutta sellaisena kuin se ilmenee eikä muodossa, jonka teologinen tutkimus ja uskonnollisten yhteisöjen opinkäsitykset ovat sille antaneet. Huomio kiinnittyy arkiseen, tavalliseen, materiaaliseen, epäviralliseen ja ruumiilliseen sekä yksilöön. Tärkeää on ihmisten kiinnostus uskontoa kohtaan ja se, miten se vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä, arjessa ja juhlassa, ihmisten toiminnassa ja ajattelussa.

Vaikka uudessa tutkimussuunnassa huomio ei kiinnity niinkään instituutioihin, se voi antaa uutta tietoa virallisen, teologisesti ja opillisesti säännellyn uskonnon ja eletyn uskonnon välisestä suhteesta. Eletty uskonto antaa äänen tavalliselle ihmiselle ja hänen hengellisille tuntemuksilleen.

Eletty uskonto antaa äänen tavalliselle ihmiselle ja hänen hengellisille tuntemuksilleen.

Meneillään on paradigman muutos, jossa sekä tutkimuksen painopiste että yleinen mielenkiinto ovat kääntymässä ihmisten mikrokertomuksiin. Toisaalta pohditaan, millaista eletty usko on, toisaalta haastetaan uskonyhteisöt pohtimaan, miten niiden tulisi ottaa opetuksessaan huomioon eletystä uskonnosta kumpuavat kysymykset.

Mitä eletyn uskonnon tutkimus antaa?

Eletyn uskonnon tutkimus on luonnollinen seuraus viime vuosien kehityksestä. Ennen kirkossa yritettiin tarjota nopeasti valmiita vastauksia, mutta nykyään etsitään pikemmin keinoja tukea sitä kertomusta, jonka ihminen itse hahmottaa peilatessaan omaa olemistaan suhteessa uskoonsa. Ennen huomio kiinnitettiin mielipiteeseen ja ajatuksiin, nykyisin pyritään ottamaan huomioon koko ihminen, hänen elämänsä ja hänen kertomuksensa.

Nykypäivän kirkon ongelma on, ettei se enää kohtaa läheskään kaikkia ihmisiä. Eletyn uskonnon näkökulma tässä ei ole huoli kirkon puolesta vaan pikemmin kysymys, mitkä asiat suomalaiset kokevat hengellisiksi. Ennakko-odotuksilla tässä ei ole suurta merkitystä, sillä jos ne jätetään sivuun, voi saada kokonaan uusia oivalluksia.

Kirkossa voitaisiin olla paljon herkempiä ja avoimempia ihmisten käytännöille ja arjessa eletylle uskolle. Ehkä retriitit, monenlaiset pyhiinvaellukset tai vaikka hiljaisuuden jooga ovat esimerkkejä malleista, joissa kirkko on lähtenyt kehittymään uuteen suuntaan.

Eletyn uskon tutkimus on kokemuksen historian tutkimista. Halutaan päästä selville, miten ihmisten kokemukset syntyvät ja miten ne vaikuttavat yksilöihin ja heidän yhteisöihinsä. Kokemuksia on sinänsä tutkittu paljon, mutta vähemmän niitä on sijoitettu systemaattisesti selittämään esimerkiksi yksilön ja yhteiskunnan suhdetta.

Arkeen ja ihmisen kokemukseen keskittyvä uusi tutkimussuunta näyttää avartavan käsityksiä uskonnosta. Se lisää tavattoman paljon näkökulmia uskontoon, jota tutkitaan monipuolisemmin kuin ennen.

On haluttu löytää tavallisia, epävirallisia ja ruumiillisia asioita. Samoin on haluttu löytää syrjittyjä ja marginalisoituja ihmisiä ja heidän tapaansa uskoa. Eletty usko auttaa ymmärtämään, miten ihmisen uskonnollisuus on jatkuvassa muutoksessa. Sillä voi taas olla vaikutuksensa kirkkojen oppeihin. Nekin ovat ihmisten muodostamia ja muuttuvat.

Eletyn uskonnon tutkimus voi myös paljastaa suuria ristiriitoja yksittäisen ihmisen ja hänen uskonyhteisönsä välillä. Yhteisö voi olla niin tärkeä, että siihen haluaa kuulua, vaikka ajatteleekin ihan eri tavalla. Perinteen merkitys voi korostua odottamattomassa kohdassa. Hyvin tärkeitä ovat olleet laulut uskonnollisen tunteen ilmaisijoina mutta myös perinteen kannattelijoina.

Kirkon usko ja arjen usko

Eletyn uskon tai eletyn uskonnon tutkimuksessa korostuu vastakkainasettelu eletyn ja ”virallisen” uskonnon välillä. Jälkimmäisellä tarkoitetaan omassa yhteisössä vakiintunutta ja vallitsevaa institutionaalista uskontoa. Tällainen jännitteisyys ei kanna kuitenkaan pitkälle.

Uskonnontutkimuksessa ymmärrys uskonnosta on vanhastaan muovautunut uskontoinstituutioista, lähinnä siis kirkoista ja niiden uskontunnustuksista käsin, mikä on ymmärrettävää. Eletyn uskon tutkimus on tällöin laajasti ymmärrettyä vakiintuneiden lähestymistapojen ja käsitteiden kritiikkiä, vaikka se on myös aiemmin tutkimattomien ilmiöiden tuomista tutkimuksen piiriin ja uusien näkökulmien avaamista.

Parhaimmillaan eletyn uskon näkökulma auttaa näkemään uskontoja ja uskonnollisuutta laajana kokonaisuutena.

Eletyn uskonnon tutkimuksessa kiinnostavinta onkin se, miten ”tavallisten ihmisten” elämässä yhdistellään luovasti toisiinsa erilaisia elementtejä, joista toiset viittaavat suoraan opillisesti määriteltyyn uskontoon ja toiset eivät. Ihmisten uskonnolliset käsitykset on tiedetty monimuotoisiksi, mutta niitä ei ole tutkittu kovin jäsentyneesti kirjavuuden näkökulmasta, ei myöskään niin, että tarkemmin tiedettäisiin, millaiset vaikutteet voivat elää rinnakkain ja samanaikaisesti. Tällainen näkökulma tuottaa uudenlaista ymmärrystä uskonnosta yleensä.

Jos tutkimus jää tarkastelemaan vain aiemmin tutkimuksessa sivuun jääneitä ilmiöitä tai ihmisryhmiä, mutta unohtaa kirkot, uskonopit ja muun institutionaalisen uskonnollisuuden, ajaudutaan taas metsään ja vahvistetaan vanhaa asetelmaa, jossa tärkeä osa uskonnollisuuden ilmentymisestä, nyt se ”virallinen” puoli, sivuutetaan.

Parhaimmillaan eletyn uskon näkökulma auttaa näkemään uskontoja ja uskonnollisuutta laajana kokonaisuutena, jota voi lähestyä hyvin monista eri suunnista. Kokonaisvaltainen ajatus sisältää sen, että oikeastaan kaikki uskonto on elettyä. Tämän havaitseminen se vahvistaa ymmärtämistä ja hyväksymistä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050933824