Runon voima

Dylan Thomas (1914–1953) oli walesilainen runoilija. Thomas julkaisi ensimmäiset täysimittaiset runokokoelmansa 1930-luvulla. Dylan Thomas oli merkittävä runoilija. Yhtenä osoituksena siitä mainittakoon, että Nobel-palkitun Bob Dylanin alkuperäinen sukunimi oli Zimmermann, mutta hän vaihtoi sen Dylaniksi kunnioittaakseen suurta runoilijaa.

Dylan Thomasin runoja on suomennettu runsaasti. Tässä käsittelen niistä tunnetuinta Don’t go gentle into that good night (1947). Suomeksi sen on kääntänyt Risto Ahti teoksessa Maailman runosydän 1998.

Elämän hauraudesta

Runossa on kyse kuolemasta. Dylan Thomas kirjoitti sen kuolevalle isälleen. Runo mahdollistaa monta tulkintaa, ja se voi myös muodostaa yksilön maailmankatsomuksen perustan.

Runo ylistää vastarintaa: valo hiipuu ja yö tulee vääjäämättä, mutta periksi ei anneta. Koskaan ei luovuteta. Raivoaminen ja kiroaminen kohti yötä on valittu toimintapa, loppuun saakka.

Runo käsittelee tietysti myös elämän haurautta ja ainutlaatuisuutta. Elämän jälkeen ei ole luvassa mitään, taivasta tai helvettiä, ja viimeiseen valonsäteeseen takerrutaan.

Nykylukijan on helppo nähdä Dylan Thomasin runo mielikuvina, verisinä. Ukrainalaisten puolustaessa maataan Venäjää vastaan keväällä 2022 tekee mieli lukea runo taas kerran. Yötä vasten tehdään vielä se, mitä voidaan: viimeinen lipas täytetään, viimeinen konekiväärin panosvyö ammutaan, joku lukee viimeisen rukouksen.

Elokuvaloppuja

Elokuvassa Interstellar (2014) kuullaan Michael Cainen koskettava tulkinta Thomasin runosta. Avaruusaluksen miehistöllä on tehtävä, joka on suoritettava. Valo on hiipumassa koko ihmiskunnalta, mikä tekee saapuvasta yöstä vieläkin lopullisemman. Interstellar toi Dylan Thomasin nimen takaisin laajaan tietoisuuteen.

Dylan Thomasin runo Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla sopinee elämänohjeeksi

Sam Peckinpahin Hurja joukko (1969) tuhosi ja uudisti lännenelokuvagenren. Elokuvan loppukohtauksessa kaikki lännenelokuvien myytit ja symbolit, sankareista roistoihin, ammutaan riekaleiksi. Loppukohtauksessa, lopun alussa, on Dylan Thomasin runon teema vahvasti läsnä. Ikääntyneet lännenmiehet tietävät mikä heitä odottaa; silti he lähtevät. William Holdenin liikkeellelähtökäsky on Dylan Thomasin runo kahdella sanalla:

                          Let’s go.

Vastaus on Ernest Borgninen naurahdus; miehet katsovat toisiinsa ja näkevät jo yön. Katsojalle voi nousta pala kurkkuun. Lännenmiehet itse suhtautuvat tilanteeseen kaikkea muuta kuin sentimentaalisesti.

Sopranos-sarjan (1999–2007) viimeisen jakson (Made in America) loppu on jo ikoninen: kuvaruutu mustenee kymmeneksi sekunniksi ennen lopputekstejä. Jokainen voi tehdä johtopäätöksensä päähenkilön, Tony Sopranon, kohtalosta. Valo häviää täydellisesti, mutta sitä ennen on kirottu ja raivottu. Hyvään yöhön ei todellakaan kuljeta sovinnolla.

Elokuvan The Grey (2011) loppukohtauksessa valo hiipuu, ja lumi ja jää hämärtävät ympäröivät taistelijat. Sudet lähestyvät, yksi taistelu on jäljellä, ja sitä ei voi välttää – eli:

eivät luovu yöhön sovinnolla.

Dylan Thomasin runo Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla sopinee elämänohjeeksi. Kyse ei ole sentimentaalisuudesta eikä piittaamattomuudesta. Välttämätön on edessä, mutta se ei estä toimimista viimeiseen asti. Vähenevässä valossa kaiken voi nähdä kaiken selvemmin. Uusimman James Bond -filmin (No time to die, 2021) viimeiset kuvat kiteyttävät runon hengen: Bond on suorittanut tehtävänsä ja tuhonnut vihollisensa, mutta ohjukset lähenevät. Bond näkee niiden tulevan, ja siinä on rahtunen lohtua. Hän hymyilee.

Lähteet

Tarmio, H. & Tarmio, J. (toim.) (1998). Maailman runosydän. WSOY.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257060