Siitä puhe mistä puute – resursseilla hyvinvointivaikutuksiin?
Resursseja käsitteellistettäessä tarkoitetaan yleensä sellaisia tekijöitä kuin työvoimaa, työaikaa, tilaratkaisuja ja työvälineitä, infrastruktuuriin liittyviä asioita kuten sähköä ja niin edelleen. Yhteistä edellä mainituille resursseille on, että ne ovat laskettavissa kustannuksina.
On kuitenkin resursseja, joita on miltei mahdotonta laskea rahamääräisesti. Näitä ovat sellaiset asiat kuin osaaminen, työilmapiiri, resilienssi, sympatia ja empatia ja niin edelleen. Myös jälkimmäiset voivat olla merkityksellisiä työhön liittyvien tavoitteiden saavuttamisen kannalta eli välituotosten ja lopputuotosten näkökulmasta. Asia koskee myös palveluja, kuten koulutusta, työllistämiseen liittyviä palveluja ja sosiaali- ja terveyspalveluja. Edellä mainitut tavoittelevat hyvinvoinnin lisääntymistä tai sen ylläpitoa.
Työvoimaa tarvitaan
Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvien hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan työvoimaa: sydäntä, päätä, jalkoja ja käsiä. Siksi palveluja on vaikea tehostaa (niukilla voimavaroilla parempiin hyvinvointivaikutuksiin).
Esimerkiksi vanhuspalvelujen tuotantoa on arvosteltu riittämättömästä työvoimasta, ja asiaan on reagoitu hoitajamitoituksin. Sen on nähty olevan ratkaisu siihen, että vanhukset saavat asianmukaista hoitoa ja hoivaa. Tämä tarkoittaa, että vanhukset eivät kaatuile laitoksissa, he pääsevät vessaan, saavat riittävästi asianmukaista ravintoa, voivat psyykkisesti hyvin ja niin edelleen.
Hyvä työilmapiiri on pitovoima
Mutta missä määrin puutetta on myös aineettomista resursseista: hyvästä työilmapiiristä, työntekijöiden osaamisesta, sympatiasta ja empatiasta? Näiden ulottuvuuksien vahvistaminen ei ole ensisijaisesti eikä vain työntekijämäärään liittyvä asia. Hyvä työilmapiiri edesauttaa jaksamista ja luo edellytyksiä kohdata asiakkaiden tarpeita. Johtaminen ja johtamiskulttuuri luovat edellytyksiä aineettomille resursseille, vakka aineettomat resurssit eivät ole yksin johtamisen varassa.
Hyvä työilmapiiri edesauttaa jaksamista ja luo edellytyksiä kohdata asiakkaiden tarpeita.
Esimerkiksi työntekijöiden ja asiakkaiden toimintakyky ja toimintakykyyn liittyvä resiliesnssi (paineen ja vastoinkäymisten sieto) ovat merkityksellisiä siinä, millaisia hyvinvointitavoitteita palvelujen kohderyhmälle on mielekästä asettaa ja mitä voidaan saavuttaa. Kovin iäkkäät työntekijät jaksavat heikommin, vaikka he voivat osaamisellaan ja kokemuksellaan keskittyä olennaiseen ehkä nuorempiaan paremmin. Ikääntyneiden toimintakykyyn liittyviä tavoitteita ei puolestaan voida kovin ylös asettaa. Toimintakykyisemmät vanhukset selviävät enemmän itse ja työntekijöillä jää aikaa kohdistaa enemmän huomiota niihin, jotka sitä tarvitsevat. Yleensä kaikki palveluissa sujuu melko hyvin, kun kokonaisuus toimii. Vaihtelua organisaatiokohtaisesti lienee siinä, millä tavoin työnjakoa haluttaan eriyttää.
Väli- vai lopputuotokset?
Olennaista on myös se, kiinnitetäänkö resursseja koskevissa tarkasteluissa huomiota väli- vai lopputuotoksiin. Pidetäänkö olennaisena sitä, kuinka monta hoitokokousta järjestetään ja osallistuvatko niihin kaikki? Kuinka monta palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelmaa tehdään? Kuinka moneen vessakäyntiin asiakkaita tuetaan? Kuinka monta asiakasta syötetään? Montako yhteislaulutapahtumaa päiväsalissa järjestetään? Entä mikä on hoitovuorokausien määrä? Edellä mainitut ovat välituotoksia. Eikö olennaisempaa ole keskittyä lopputuotoksiin: mikä on vanhusten hyvinvointi, onko sitä onnistuttu edistämään tai sitä ylläpitämään?
Edellä mainitut kysymykset ovat siinä mielessä tärkeitä, että välituotoksin kohdistuvaa resurssien käyttöä ja niiden painopisteitä voidaan säätää. Välituotosten tuottamisella on merkitystä lopputuotoksiin, mutta kohteena olevien asiakkaiden hyvinvoinnin näkökulmasta kaikki toimet eivät ole yhtä merkityksellisiä. Työn eettiset ohjeet näyttöön perustuvien käytäntöjen omaksuminen antavat selkänojaa siihen, millaiseen toimintaan resursseja on syytä kohdentaa.
Ilman hyvinvointitavoitteiden konkretisointia, hyvinvointiin liittyvän tiedon systemaattista kertymistä ja analyysiä, ei kuitenkaan yksittäisiin palveluntuottajaorganisaatioihin päästä kunnolla kiinni. Ei myöskään mahdollisiin epäkohtiin. Viranomaisvalvonnan tehostaminen ei ole yksin vastaus asiaan, sillä tällöin kysymys on vain havaittujen epäkohtien korjaamisvaatimuksista, kuten hoitajamitoituksen noudattamisesta.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231010139481