Romanit näkymättömiä nykypäivän sote-palveluissa – kohti yhdenvertaisempaa tulevaisuutta
Yhdenvertaisuuslaki kattaa sekä syrjinnän kiellon että positiivisen erityiskohtelun. Positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa asianmukaista erilaista kohtelua, jonka tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen. Laki edellyttää aktiivisia toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi eri toimijoilta kuten esimerkiksi kunnilta, hyvinvointialueilta, ministeriöiltä ja muilta viranomaisilta. Tarkastelussa tulisi huomioida myös romanien näkökulma ja palvelujen saatavuus.
Sosiaali- ja terveysalan tarkastelussa tulisi huomiota kiinnittää erilaisiin palveluissa oleviin asiakasryhmiin ja painopisteen siirrossa korjaavista palveluista ennakoiviin palveluihin. Tarkasteluun tulisi nostaa vallan kysymykset, kuka päättää tai ketä kuullaan: kenen ääni ei nouse kuulluksi tai kenen tarpeet eivät nouse esille? Meillä on myös asiakkaina yksilöitä ja ryhmiä, joille on ominaista ja luonnollista näkymättömyys sote-palveluissa. Eräs tällainen ryhmä on romanit.
Romanit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja heidän tulisi näkyä ja kuulua palvelujärjestelmässä suunnittelusta arviointiin saakka. Sote-uudistus ei saisi heikentää yhdenvertaisuutta, vaan sen tulisi vahvistaa sitä. Näkyväksi ja kuuluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarve. Sote-alan palvelujen laadun kehittämisessä tulisi tarkastella sitä, tuleeko asiakas aidosti kohdatuksi, kuuluksi ja nähdyksi omana itsenään.
Pyydän sinua hetkeksi pysähtymään ja miettimään: oletko nähnyt sote-alan virallisessa viestinnässä yhtäkään romanilasta – nuorta, -aikuista tai -ikäihmistä osana suomalaisten yhteiskunnan palveluja? Tulevatko romanit näkyviin julkisten toimijoiden viestinnässä kansalaisen, kuntalaisen, palvelujen käyttäjän tai työntekijän rooleissa? Jos he eivät näy, eikö heitä ole myöskään olemassa?
Romanien näkymättömyys sote-palveluiden kuvastossa voi vaikuttaa siihen, miten he näkevät itsensä sekä tulevaisuutensa osana suomalaista yhteiskuntaa ja sen tuottamia palveluja. Näkyvyys tarjoaisi tunnustusta siitä, että heidän edustamansa kulttuuri on luonnollinen ja normaali osa yhteiskuntaa ja sen tarjoamia palveluita.
Näkymättömyys tulee ongelmalliseksi myös, jos sote-toimijat muodostavat kuvaa romanikulttuurista ja romanitaustaisesta asiakkaasta pelkän yleisen median luoman kuvan perusteella. Julkisilla toimijoilla on aktiivinen vaikutus asenteiden ylläpitämisessä tai ehkäisyssä. Romanit taas kaipaavat kokemusta siitä, että heidän edustamansa kulttuuri olisi normaali muiden kulttuurien joukossa ja luonnollinen osa suomalaista yhteiskuntaa.
Romanilapset ja -nuoret eivät näy sote-alalla
Pelkkä näkyvyys viestinnässä ei riitä. Yhdenvertaisuus ei saisi olla kosmeettista tai pinnallista. Sote-asiantuntijoiden kanssa keskustellessani olen kysynyt heiltä, miten romanilapsia tai -nuoria huomioidaan perhekeskuksien kehittämisessä. Asiantuntijat ovat vastanneet, että ei mitenkään. Hiljaisuus on ollut vastaus myös silloin, kun olen kysynyt, näkyvätkö esimerkiksi romanit työntekijöinä tai romanilapset palvelujen käyttäjinä, tai onko fyysisissä paikoissa romanipukuisia nukkeja tai muita esimerkkejä tästä osasta suomalaista yhteiskuntaa.
Romanit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja heidän tulisi näkyä ja kuulua palvelujärjestelmässä suunnittelusta arviointiin saakka.
Sote-alalla osaajapula korostuu. Osaavan henkilökunnan tarve on todellisuutta nyt ja tulevaisuudessa. Monien romanitaustaisten sote-alan ammattilaisten määrä kasvaa, mutta osataanko heidän osaamistaan hyödyntää sotealan kehittämisessä? Sote-ala voisi hyödyntää vetovoimaansa luomalla uudenlaista viestintää ja työnkuvia. Romanitaustaisilla ammattilaisilla on kertynyt 500 vuoden kokemus siitä, mitä on kasvaa Suomessa erilaisena, mutta heidän kokemusperäistä tietoa voisi hyödyntää nykyistä paremmin myös esimerkiksi kotouttamistyössä.
Tarvetta tutkimukselle ja arvioinnille
Suomessa romanilasten oikeuksien, aseman ja hyvinvoinnin tutkimus on nuorta. Ensimmäisen kerran sitä tarkasteltiin virallisesti “Enemmän samanlaisia kuin erilaisia” -julkaisussa vuonna 2009, (Junkala & Tawah, 2009), jossa eräänä tutkimustuloksena oli se, että romanilapset ja -nuoret törmäävät arjessaan kiusaamiseen ja pitävät sitä normaalina osana arkeaan, ei siis epänormaalina.
Seuraava tutkimus “Tulee fiilis, et nää oikeesti hyväksyy minä mä oon: romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen” (Weckström, Kekkonen & Kekkonen, 2023) nosti esille saman kiusaamisen haasteen. Tutkimustulosten perusteella voi olettaa, että aiemmat ja tämänhetkiset ehkäisevät ja korjaavat toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä. Tulevaisuudessa tarvitaan aidosti pysähtymistä ja toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia, sekä uusin toimien keksimistä.
Kohdennetuilla palveluilla kohti muutosta
Sanonta “ei haukku haavaa tee” on valheellinen. Kiusaamisen jäljet ovat pitkäkestoisia ja saattavat näkyä ikääntymiseen saakka. Jos lasta kiusataan esimerkiksi sanomalla, että hänellä on ”rumat jalat”, voidaan sitä joskus kompensoida sanomalla, että lapsella on kauniit silmät tai hiukset. Kun kiusaaminen kohdistuu lapsen olemassaoloon, esimerkiksi nimittelyllä “mustalainen”, ei sitä voi kompensoida lapsen muilla ominaisuuksilla tai kyvyillä.
Romaniäidit ja -isät eivät ole useinkaan koulutukseltaan terapeutteja, mutta heidän tulee kasvatuksessaan usein huomioida se, että heidän lapsensa tulee kiusatuksi jossakin kohtaa elämässään. Miten kukaan vanhempi voi valmistaa tai kasvattaa lastansa siihen? Millaista tukea palvelut voivat tarjota hänelle tässä vaativassa kasvatukseen liittyvässä haasteessa
Kiusaamisen ja syrjinnän taakka ei ole vain tämän päivän ilmiö romanilapsille, vaan se on vuosisatoja kestänyt kertaantuva kollektiivinen avoin haava, jota ei ole parannettu. Avoin haava ilmenee arjessa monin tavoin. Se on usein tiedostamaton ja puhumaton. Se saattaa ilmetä esimerkiksi itsemurhina, päihteinä ja pelkoina. Jos romanitaustainen henkilö menee terapeutille, hänen tulee usein ensin opettaa terapeutille romanikulttuurista, ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan.
Suuri puute Suomessa on se, ettei romanivähemmistölle ole omaa matalan kynnyksen psykososiaalista palvelua. Tarvitsisimme kohdennettua psykososiaalista palvelua ja tukea psykososiaalisiin tarpeisiin. Pelkoni on, ettei palvelujärjestelmä tunnista ja huomioi tuen tarvetta, ja tulevaisuudessakin trauma jää näkymättömäksi ja hoitamatta. Kohdennetut palvelut auttaisivat näkyväksi tulemista ja ehkäisivät syrjäytymistä.
Olisiko tässä sote-alan kehittämisen ja hankkeen paikka? Romanilapset ja -nuoret kaipaavat ongelmapuheen sijaan itsetunnon vahvistamista, myönteisiä tulevaisuuden näkymiä, tunnetta kuulumisesta joukkoon ja arvostetuksi tulemista. Romanivähemmistön kuulluksi tuleminen auttaa palvelujen kehittämistä. Onnistunut muutos sote-palveluissa vaatii vuorovaikutusta, yhteistyötä, yhteistä suunnittelua ja toteutusta.
Lähteet
Angersaari, I. (2011). Näkymättämästä näkyväksi – romanilasten sadut ja tarinat. Tutkimus kuopiolaisten romanilasten asemasta. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma.
Eriksen, H. (20.11.2023). Saamelaisen psykososiaalisen tuen esittely romanineuvottelukunnalle. [PowerPoint-diat].
Junkala, P. & Tawah, S. (2009). Enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Romanilasten ja -nuorten hyvinvointi ja heidän oikeuksiensa toteutuminen Suomessa. Lapsiasianvaltuutetun toimiston julkaisuja 2009:2. Lapsiasianvaltuutetun toimisto.
Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2023–2030. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:3.
Weckström, E., Kekkonen, K. & Kekkonen, O. (2023). “Tulee fiilis, et nää oikeesti hyväksyy minä mä oon”: romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminen. Lapsivaltuutetun julkaisuja 2023:3.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231212153525