Kuntoutuksella koulutukseen, työhön ja työelämän jälkeiseen toimintakykyyn
Kuntoutuksella on nyky-yhteiskunnassa kaksi ydintavoitetta. Ensimmäinen tavoite on nuorten ja työikäisten koulutus työelämään ja työllistyminen. Koulutus, työkokeilut ja -valmennus kuuluvat myös ammatillisen kuntoutuksen keinovalikoimaan. Toinen tavoite on työelämästä poistuneiden toimintakyvyn säilyttäminen itsenäisen suoriutumisen mahdollistamiseksi.
Koulutus ja työllistyminen ovat olleet kuntoutuksen tavoitteita niin kauan kuin kuntoutuksesta on puhuttu. Niihin on totuttu viittaamaan ammatillisen kuntoutuksen käsitteellä. Suomessa kuntoutustarpeen ja mahdollisuuksien arviointi, tuen muotojen kustannuksista vastaaminen tulonsiirrot mukaan lukien ovat keskeisimmältä osin sosiaalivakuutuksen ja liikennetapaturmavakuutuksen vastuulla. Lakisääteitä tehtävää hoitavat yksityiset vakuutusyhtiöt (työeläke-, työtapaturma- ja ammattitautiasiat, liikennetapaturmien henkilövahingot) ja Kansaneläkelaitos (erityisesti niiden kuntoutus, joilla ei ole juurikaan työhistoriaa, nuorten ammatillinen kuntoutus).
Myös muut kuntoutusmuodot liittyvät keskeisesti työllistymistavoitteeseen, vaikka kohderyhmän työllistymisen edellytyksiä pidettäisiin lähtökohtaisesti heikkoinakin. Näitä ovat kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus. Kuntouttavan työtoiminnan koulutus- ja työllistymistavoitteiden saavuttamisessa ei ole ollut hurraamista (esim. Kotiranta, 2008, s. 202; Kuntouttava työtoiminta, 2019). Sosiaalisen kuntoutuksen toteutuksessa on puolestaan ollut niin paljon vaihtelua, että kunnollisia asiaan liittyviä tutkimuksiakaan ei juuri ole.
Sosiaalinen kuntoutus nuorille
Erityisesti nuorten osalta sosiaalinen kuntoutus tähtää työllistymiseen. Sosiaalinen kuntoutus on sateenvarjokäsite, jonka alle voidaan niputtaa hyvin erilaisia tuen muotoja perimmäisen kuntoutustavoitteen saavuttamiseksi eli koulutuksessa suoriutumiseksi ja työllistymiseksi. Sen avulla voidaan tukea esimerkiksi nuorta tilanteessa, jossa Kela kustantaa tämän koulutusta ammatillisena kuntoutuksena, mutta nuori tarvitsee selviytyäkseen myös muita tuen muotoja. Niitä voivat olla esimerkiksi tuki itsenäiseen asumiseen tai mielekäs harrastaminen itsetunnon vahvistamiseksi.
Sosiaalisen kuntoutuksen tarkoituksen, tavoitteiden ja keinovalikoiman ymmärtämistä on haitannut ajattelutapa, jossa sosiaalinen kuntoutus määritellään jossain yksittäisessä organisaatiossa tai tilassa tapahtuvaksi palveluksi ja toiminnaksi. Asian ymmärtämistä edesauttavien ajattelu- ja toimintatapojen tukeminen esimerkiksi koulutuksen ja julkaisujen keinoin on ollut enemmän kuin tarpeen (esim. Piirainen, 2018).
Lääkinnällisestä kuntoutuksesta ammatilliseen
Kun kuntoutustoimenpiteiden kriteerinä on ollut vika, vamma tai sairaus tai työkyvyttömyyden uhka, tarjotaan ensivaiheessa tyypillisesti lääkinnällistä kuntoutusta, jota toteuttavat terveyspalvelut. Esimerkiksi työ- ja liikennetapaturmissa terveyspalvelut ovat ensikontakti ammatillisen kuntoutustarpeen ja mahdollisuuksien suuntaan orientoitumiseen. Moni joutuu vähintäänkin kysymään, pystynkö jatkamaan töissäni tai saanko enää ammattiani vastaavaa työtä.
Lääketieteellisesti perustellun hoidon ja kuntoutuksen välinen raja on varsin sopimuksen- ja tulkinnanvarainen asia. Esimerkiksi työkyvyttömyyden uhka -käsitteen nimissä perustellulla fysioterapialla ylläpidetään yksilöllistä toiminta- ja työkykyä, mutta käytännössä fysioterapian suhde esimerkiksi kuntoutusta koordinoivaan työeläke- tai työtapaturma-asioita hoitavaan yhtiöön voi jäädä varsin etäiseksi. Fysioterapeutit eivät välttämättä edes tiedosta Vakuutuskuntoutus VKK ry:n kuntoutusta koordinoivaa roolia näissä tapauksissa. Muiltakin osin yhteistyössä voi olla ongelmia. Esimerkiksi ammatilliseen kuntoutuksen keinovalikoimaan kuuluva työolosuhteiden järjestelytuen käyttö on ollut varsin vähäistä.
Erityisesti nuorten osalta sosiaalinen kuntoutus tähtää työllistymiseen.
Yhteistyölle tarvetta
Kuntoutusta järjestävien tahojen ja palveluntuottajien yhteistyötä kuntoutuksen tavoitteissa ja keinovalikoimassa olisi tärkeää kirkastaa. Kuntoutuksen perustelut liittyvät kuntoutuksen perimmäisiin tavoitteisiin, jotka ovat saavutettavissa. Koulutuksen ja työllistymisen tuki toimintakyvyn riskeissä ja ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpito ovat sen ydinaluetta.
Ikääntyvän väestön osalta kuntoutusta ei voida palauttaa yksin terveydenhuoltoon, kotipalveluun, kotisairaanhoitoon tai sosiaalityöhön, vaan tavoitteet ratkaisevat, mitä keinovalikoimaa toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja itsenäisen suoriutumisen saavuttamiseksi käytetään.
Toimintakykyhaasteisiin kytkeytyvissä koulutus- ja työllistymispulmissa kamppailevia nuoria voidaan auttaa erilaisilla keinoilla. Nuorten osalta hyvinvointialueiden järjestämisvastuun alla olevan sosiaalisen kuntoutuksen tuen keinoilla voidaan parantaa Kelan järjestämän nuorten ammatillisen kuntoutuksen koulutus- ja työllistymistavoitteiden saavuttamista. Ei tarvita niinkään lisää keinovalikoimaa kuin toimintojen priorisointia ja järkeistämistä.
Koulutuksella ja kehittämisellä voidaan tukea käytäntöjen tavoitteellista, tarkoituksenmukaista ja kustannusvaikuttavaa toimeenpanoa – ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluihin.
Selkeyttä kuntoutuksen määritelmiin
Perusluonteeltaan kuntoutus ei ole terveydenhuoltoa, hoitoa ja hoivaa, eikä tavoitteiltaan täsmentymätöntä ja kestoltaan rajaamatonta huollollista tai ylläpitävää toimintaa. Kuntoutus ei myöskään ole toimintaa, jossa ”kuntouttavan työskentelyotteen” nimissä vastuu tavoitteen saavuttamisesta jätetään yksin kuntoutujalle. Näin siitäkin huolimatta, että ilman kuntoutujan aktiivista tavoiteorientoitunutta toimintaa, ei ole kuntoutusta.
Mikäli toiminta- ja työkykyä ylläpitävää toimintaa, kuten työllistymistä ja itsenäistä suoriutumista estävän haitan ylittämistä ammatillinen ja sosiaalinen kuntoutus mukaan luettuna, ei järjestetä sen tahon koordinoimana (rahoitus, palvelut ja muut tuen muodot, ohjaus, seuranta, valvonta), jolle kuntouttamistehtävä yleisine tavoitteenasetteluineen on lainsäädännössä asetettu, ei myöskään tulisi puhua kuntoutuksesta.
Lähteet
Kotiranta, T. (2008). Aktivoinnin paradoksit. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 335. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-3250-3
Kuntouttava työtoiminta. (2019). Kuntakyselyn osaraportti: Kuntouttavan työtoiminnan asiakasmäärä kasvoi edelleen. Tilastoraportti 39/2020. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020100878362
Piirainen, K. (2018). Kriisiavusta vastuulliseen asiakasohjaukseen. Opas sosiaalisen kuntoutuksen rakenteen ja prosessin haltuunottoon. Diak Puheenvuoro 18. Diakonia-ammattikorkeakoulu.
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-322-3
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024031411204