Dalitit
Kastijärjestelmän alimmalla portaalla ovat dalitit, joiden asema muita saastaisempina säädetään jo ikivanhoissa uskonnollisissa teksteissä. Dalitit ovat järjestelmän alistamia ja orjuuttamia, mutta heidän asemassaan näkyy paranemisen merkkejä. Yksi niistä on kollektiivinimitys dalit, joka ei ole halveksiva eikä sortava.
Sanaa dalit käytti ensimmäisen kerran 1800-luvun loppupuolen sosiaalinen uudistaja, naisten koulutuksen esitaistelija, lapsiavioliittojen ja koskettamattomuuskäytäntöjen vastustaja Jyotirao Govindrao Phule (1827–1890) puhuessaan intialaisen kastilaitoksen ulkopuolelle jätetyistä. Sana on Maharashtran osavaltion alueella puhuttua marathin kieltä ja se tarkoittaa särkynyttä ja muserrettua.
Phule perusti vaimonsa Savitribai Phulen (1831–1897) kanssa ensimmäisen tytöille tarkoitetun koulun Punen kaupunkiin. Opiskelemaan olivat tervetulleita tytöt kaikista uskonnoista ja kaikista kastiryhmistä.
Sana dalit kuitenkin käytännössä lähes unohtui, kunnes sen ottivat järjestelmällisesti käyttöönsä Yhdysvaltain mustia ihmisoikeustaistelijoita esikuvinaan pitäneet Dalit Pantterit (Dalit Panthers) 1970-luvun alussa. He halusivat mahduttaa käsitteen alle paitsi kastittomat, kaikki köyhät työläiset, maattomat, sorretut, myös kaikki naiset, kastista riippumatta. Dalit Panttereiden manifestin jälkeen käsite vakiintui tarkoittamaan kastittomia tai kastijärjestelmän ala- ja ulkopuolisia.
Dalit on Intian kastittomia yhdistävä termi
Vaikka sanalla dalit oli vanhempi historia, se koettiin uudeksi ja uudenlaiseksi. Se yhdisti muuten erillään olevia ryhmiä uudella tavalla toisiinsa. Dalit-käsitteen kollektiivinen luonne on antanut suurelle ryhmälle kokonaan uudenlaisen tietoisuuden ja ylpeyden omasta kulttuurista ja ominaislaadusta. Toisin kuin mikään sen synonyymeista, dalit on sana, joka viestittää arvokkuudesta ja identiteetin vahvistumisesta.
Dalit Panttereiden liikkeestä ei tullut valtakunnallista kokoavaa voimaa, mutta sen saama julkisuus ja sen ohjelma antoivat daliteille rohkaisua ja itseluottamusta.
Daliteilla on ollut paljon nimiä ja nimityksiä. Dalit on henkilö, joka kuuluu hyvin alhaalla sosiaalisessa arvoasteikossa olevaan jatiin. Yleensä dalitien yhteisöjä ei kutsuta jateiksi, vaan niistä käytetään sanaa adi. Sosiaalisen arvostuksen puute johtuu adi-yhteisöjen asukkaiden väitetystä syntyperäisestä epäpuhtaudesta, saastaisuudesta, sekä adeille perinteisesti kuuluvista ammateista, joita pidetään saastuttavina.
Dalitien ammatit
Dalit-ammatteja ovat esimerkiksi kaikki puhtaanapitoon ja siisteyteen sekä kuolemaan ja kuolleiden eläinten käsittelyyn ja nahkoihin liittyvät ammatit. Siivoojat, puhtaanapitolaitosten työntekijät, teurastajat, lannan levittäjät maataloudessa, suutarit sekä vaatetus-, kenkä- ja nahkateollisuuden työntekijät ovat siten melkoisella varmuudella daliteja. Eri puolilla laajaa aluetta on kuitenkin eroja siinä, mitä käsityöammatteja pidetään saastuttavina.
Dalitien enemmistö elää kuitenkin maatalouden alipalkattuna aputyövoimana, usein velkaorjuuteen alistettuna, joiden tehtävänä on tehdä mitä käsketään. Dalitit eivät koskaan asu kastihindujen kanssa samoissa kylissä, vaan omilla alueillaan sopivan välimatkan päässä. Sieltä dalitit huudetaan palvelutehtäviinsä, milloin hautausseremonian rummunlyöjiksi ja ruumiin kantajiksi tai ruumiin puhdistajiksi hautajaisia varten. Daliteilla voi siten olla yhteisössä ratkaisevan tärkeä tehtävä, mutta epäpuhtausajattelun takia se painetaan vähäarvoiseksi ja saastaiseksi.
Dalitien enemmistö elää maatalouden alipalkattuna aputyövoimana, usein velkaorjuuteen alistettuna, joiden tehtävänä on tehdä mitä käsketään.
Puhtauden ja epäpuhtauden yksi säätelijä on se, mitä syödään. Yksinkertainen kasvisruoka ymmärretään puhtaimmaksi, liharuoka epäpuhtaaksi. Kaikkein epäpuhtaimmat dalitit joutuivat syömään mitä käsiinsä saivat, jolloin heidän ruokavalioonsa tiedettiin kuuluvan myös raatoja, ilman teurastamista kuolleita eläimiä.
Rumpu on ollut soitin, johon vain dalitit voivat koskea. Nykyisin se voi olla daliteille myös kunnianarvoisa symboli, joka vahvistaa identiteettiä.
Dalitien nimityksiä
Dalitin jonkinlainen hindulainen synonyymi on avarna, joka tarkoittaa ”ilman väriä”. Se on vastakohta neljälle kastille eli neljälle värille (varna). Samaan ulkopuolisuuteen viittaa toinen hindulainen ilmaus, panchama, joka tarkoittaa viidettä kastia. Kolmas hindulainen termi, chandala eli epäpuhdas, kertoo suoraan, mistä kastittomuudessa rituaalisesti on kysymys. Chandala on myös varhaisimpien sanskritinkielisten tekstien ilmaisu niistä, joiden tehtävä oli polttaa vainajien ruumiit ja teloittaa rikolliset.
Koska karman laki on määrännyt nämä ihmiset seurauksena edellisen elämänsä pahoista teoista kastittomaan adiin, heidän on tyydyttävä kohtaloonsa elää elämänsä muun yhteiskunnan ulkopuolella. Minkäänlainen nousu tästä asemasta ei ole mahdollinen.
Muita daliteista käytettyjä ja sävyltään vähätteleviä nimityksiä ovat esimerkiksi antiajat, joka tarkoittaa alhaisimpia ihmisiä ja asprijat, joka merkitsee alempiarvoisia palvelijoita. Nimitys ati-shudra merkitsee ruumiillista työtä tekevää palvelijaa, jotka ovat alimpaan kastiryhmään, shudriin, kuuluvien alapuolella.
Eniten on käytetty kuitenkin kunkin alueen nimityksiä, joissa adin nimi toimii ikään kuin sukunimenä. Esimerkiksi Andra Pradeshissa suurimpia dalitien ryhmiä ovat malat ja madigat, Maharashtrassa maharit ja Tamil Nadussa paraiyarit, joiden nimestä juontuu suomen kielessäkin tunnettu paarialuokka.
Dalit korvasi nämä kaikki. Sen merkittävyys oli siinä, että se oli neutraali tai jopa kunnioittava nimitys, kun kaikki muut sanat olivat halventavia ja kertoivat saastaisesta syntyperästä ja alhaisista erityistehtävistä.
Intian perustuslaissa käytetään käsitettä ”luokitellut kastit” (Scheduled Castes). Perustuslaki tarvitsee termiä antaakseen heikommassa asemassa oleville ryhmille erivapauksia, vaikka se toisaalta kieltääkin kastilaitoksen eriarvoistavan vaikutuksen. Käsite syntyi kompromissina Intian itsenäistymiskamppailuun liittyneissä pyöreän pöydän konferensseissa. Hävinneitä ehdotuksia olivat ”protestihindut” (Protestant Hindus) tai ”ei-mukautuneet hindut” (non-conformist Hindus) sekä ”alistetut luokat” (depressed classes).
”Mahatma” Mohandas Karamchand Gandhille (1869–1948) Intian yhtenäisyys ja itsenäisyys olivat ylin arvo. Hän piti koskettamattomia hinduina ja sanoi edustavansa näitä harijaneja (Jumalan lapset), mitä sanaa hänen jälkeensä monet yläkasteihin kuuluvat ovat käyttäneet. Gandhi omaksui sanan gujaratilaisesta runosta. Dalitit torjuvat sen, koska siinä on suojeleva, isällinen sävy. Samaa sanaa käytetään myös temppeliprostituution seurauksena syntyneistä tuntemattomien isien lapsista.
Dalit-liikkeen kannalta on tärkeää käyttää vain yhtä käsitettä ja tehdä sitä tunnetuksi. Koska dalit on ainoa positiivinen ja ainoa kollektiivi-ilmaisu, jonka dalitit ovat itse itsestään valinneet ja omaksuneet käyttöönsä, se on ainoa mahdollinen. Se vahvistaa dalitien yhteenkuuluvuudentunnetta, rakentaa siltaa dalitien omien sisäisten kastirajojen yli sekä auttaa liikettä hajoamasta pienempiin osiin. Liikkeen ensimmäinen suuri voitto oli, kun englanninkielinen lehdistö alkoi 1990-luvulla käyttää yksinomaan nimitystä dalit.
Koskettamattomuuskäytännöt
On mahdollista käyttää sanaa koskettamaton (untouchable), mutta se sisältää negatiivisen viestin, joka on tosi, mutta jatkuvasti kipeä stigma. Juuri koskettamattomuuskäytännöt ovat kastisyrjinnän ydin. Ne ovat daliteille asetettuja kieltoja ja rajoituksia, joiden perusteella he eivät voi saastaisuutensa takia astua kylätielle, ottaa vettä kylän kaivosta, aterioida muiden koululaisten kanssa, mennä sairaalaan, poliisiasemalle tai temppeliin. Kylän teekuppilassakin on daliteille erilliset kupit, joihin tarjoillaan vain ulkona ja joiden pesemisestä huolehtivat dalitasiakkaat itse.
Monet dalitit ovat saattaneet toimia huonepalvelijoina yläkastiselle herrasväelle. Heitä varten oli sääntöjä, kuinka monen askelen päässä palvelija saattoi kulloisessakin tilanteessa olla isäntäväkeään. Koska dalitin varjokin ymmärrettiin saastuttavaksi, niiden dalitien, joiden velvollisuuksiin kuului asioiden toimittaminen kastihindujen kylissä, oli pidettävä kaulallaan kelloa, jotta heidän tulonsa kuullaan, ja vyötäisillään luutaa, joka pyyhkii heidän saastaiset askelensa.
Babasaheb Ambedkar ja ambedkarismi
Dalit-liikkeen keskeisin johtaja ja filosofi on Intian entinen oikeusministeri ja perustuslain keskeisin kirjoittaja ”Babasaheb” Bhimrao Ramji Ambedkar (1891–1956), joka syntyi dalitperheeseen ja koki kouluvuosinaan monenlaista kastisyrjintää, mutta sai opiskella ja pääsi jopa opiskelemaan Bombayn (nykyisin Mumbai) yliopistoon, jossa suoritti tutkinnon valtio-opista ja taloustieteestä. Lahjakkaan opiskelijan onnistui saada merkittävää taloudellista tukea, ja hän pääsi tekemään jatko-opintoja New Yorkissa Columbian yliopistossa sekä Lontoon yliopistossa, joissa molemmissa hän suoritti 1920-luvulla tohtorin tutkinnon.
Ambedkar palasi kotimaahansa Intiaan ja omistautui kastisyrjinnän vastaiselle työlle. Hän vaati kaikille avoimia julkisia juomapaikkoja ja daliteille oikeutta päästä hindulaisiin temppeleihin. Vuonna 1936 hän julkaisi tunnetuimman teoksensa Annihilation of Caste (Kastin hävittäminen). Ambedkar oli Gandhin poliittinen vastustaja. Hän ajoi kaksikamarista kansanedustuslaitosta, jossa daliteille olisi omat ehdokkaat, vaalit ja edustajat, mutta Gandhi puolusti ajatustaan yhtenäisestä Intiasta.
Mikään muu aate ei pysty yhdistämään hajanaista dalit-liikettä kuin ambedkarismi. Ambedkarin nimeen vetoaminen kertoo, että kyseessä on kastisyrjinnän vastainen toiminta tai organisaatio. On kuitenkin huomattava, että Ambedkarin nimen käyttö organisaatiossa voi viitata myös buddhalaisuuteen.
Vähän ennen kuolemaansa vuonna 1956 Ambedkar toteutti jo 1930-luvulla lupaamansa ajatuksen, että hän ei tule kuolemaan hinduna, koska hänellä niin kuin ei muillakaan daliteilla ole pääsyä hindujen temppeliin. Sellaisia ei hänen mielestään tullut kutsua hindulaisiksi lainkaan. Ambedkarin valintaa odotettiin pitkään. Kirkkojen johtajat odottivat ja toivoivat hänen kääntyvän kristityksi, mutta lopulta valinta oli vanha intialainen uskonto buddhalaisuus, joka oli käytännössä hävinnyt Intiasta vuoristoseutuja lukuun ottamatta.
Järjestetyssä seremoniassa 360 000 dalitia, pääasiassa Maharashtran maharia, kääntyi Ambedkarin mukana buddhalaisuuteen. Suuria joukkokääntymystilaisuuksia on sen jälkeen järjestetty useita. Ambedkarin seurauksena syntynyttä buddhalaisuuden muotoa kutsutaan uusbuddhalaisuudeksi. Se poikkeaa muusta buddhalaisuudesta siinä, että siinä korostuu ideologinen kastin ja kastisyrjinnän vastaisuus.
Dalitit tänään
Dalit-liike on yhteiskunnan pohjasakan, pysyvästi saastaisiksi leimattujen emansipaatiota. Edelleen etenkin maaseudun kylissä kastisyrjinnän muotoja on monia, ja dalitit joutuvat kokemaan käsittämätöntä sortoa ja väkivaltaa vain siksi, että ovat syntyneet daliteiksi. Silti on varmoja havaintoja siitä, että koskettamattomuuskäytännöt ovat lieventyneet.
Suuria ongelmia voi olla edelleen yhteisten vesilähteiden käyttämisessä sekä julkisiin tiloihin ja temppeleihin pääsemisessä.
Dalitit asuvat hajallaan ympäri maata. He ovat taloudellisesti riippuvaisia muista yhteiskuntaryhmistä. Toisaalta palkkatyöhön ja joustavuuteen tottuneina he hyötyvät yhteiskunnan muuttumisesta. Kaupungeissa he voivat jopa kätkeä kastitaustansa. Koulutus on joka tapauksessa merkittävin tie tasa-arvoon.
Väestöstä vähän yli 15 prosenttia on daliteja. He muodostavat suuren ja merkittävän vähemmistön, mutta koskaan he eivät ole enemmistönä. Liittoutuminen OBC-ryhmien (Other Backward Castes) kanssa on yleensä hankalaa, koska välissä on ”saastaisuusraja”. Yhteistyötä adivasien eli Intian alkuperäisheimojen kanssa tehdään, mutta näiden kahden sorretun vähemmistöryhmän lähtökohdat ovat varsin erilaiset.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753349