”Kirkon yhteisöissä on merkityksellistä, että juuri me olemme tulleet koolle”

Mia Kurosen mielestä yksi kirkon perustehtävistä on luoda yhteisöjä. Se toteutuu myös kasvatus- ja perhetyössä.

– Yhteiskuntamme on yksilökeskeinen ja sitä on myös evankelisluterilainen uskonto. Kirkkona meidän tulee rakentaa aitoja yhteisöjä, joissa on merkityksellistä, että juuri me olemme tulleet koolle. Että ihminen on se asia, eikä niin että kerran viikossa käydään harrastamassa ja on ihan sama, keitä on mukana, Kuronen sanoo.

Kuronen on Turun Katariinanseurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja. Hänen mukaansa yhteisöllisyyden idea voi näkyä kirkon nuorisotyössä esimerkiksi niin, että aivan kaikki ovat tervetulleita riippumatta siitä, kuinka aktiivisesti haluaa osallistua toimintaan.

– Kaikilla pitäisi olla oma yhteisö, johon sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Nykyään kouluissakaan ei usein ole enää luokkia kuten ennen. Meillä jokainen nuori toivotetaan tervetulleeksi omana itsenään, vaikka vain istumaan ja olemaan meidän kanssamme, ei tarvitse puhua tai osallistua mihinkään. On tärkeää, ettei kukaan jää yksin. Kirkon perusviestihän on lähimmäisenrakkaus.

Sattuman kautta kirkon töihin

Juuri kiinnostus yhteisöihin sai Mia Kurosen hakeutumaan Arvo- ja yhteisölähtöinen työn kehittäminen -nimiseen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen.

– Koulutus kuulosti hyvältä sen takia, että siinä pohditaan vaikuttamista ja johtamista laajemminkin yhteisöjen tasolla. Mitä tarkoittaa, että on yhteisöjä? Kuronen pohtii.

Kirkon töihin Kuronen päätyi alun perin sattumalta, kun kaverin lapsen kastekahveilla pappi kysäisi, olisiko hän kiinnostunut tulemaan seurakuntaan nuorisotyöntekijäksi. Kuronen oli pohtinut samaan aikaan työpaikan vaihtoa. Hän otti paikan vastaan ja lähti myöhemmin Diakiin opiskelemaan aiemmin suorittamansa lisäksi toista, kirkon töihin pätevöittävää, sosionomin tutkintoa.

Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen Kuronen huomasi haluavansa edetä vastuullisempiin, johtaviin tehtäviin. Hän innostui suorittamaan ylemmän amk-tutkinnon työn ohessa. Kaksi vuotta sitten koulutusta vastaava paikka löytyi Turusta Katariinanseurakunnasta.

Erityispiirteenä monikulttuurisuus

Kurosen työn keskiössä olevien nuorten ikähaarukka on kouluikäisistä aikuistuviin. Katariinassa on myös omana alueena nuorten aikuisten toiminta, koska kaupunginosassa asuu paljon opiskelijoita. Turun mittakaavassa alue on keskikokoinen.

Erityispiirteenä on monikulttuurisuus, koska seurakuntaan kuuluu maahanmuuttajavaltainen Varissuon alue. Seurakunnan alueen asukkaista melko tasan puolet kuuluu kirkkoon.

”Kirkon on hyvä olla ihmisiä yhteen tuova aktiivinen toimija.”

– Tokihan tapahtumiimme ja toimintaamme voi tulla vaikkei kuulu kirkkoon, kunhan hyväksyy meidän arvomme. Monikulttuurisuus myös haastaa työtä nuorten kanssa. Miten vaikkapa perhe suhtautuu, jos kuuluu eri uskontokuntaan. Siinä korostuu yhteistyön merkitys koko alueella ja yhteiskunnassakin. Kirkon onkin hyvä olla ihmisiä yhteen tuova aktiivinen toimija.

Tärkeä osa Kurosen työtä on myös kouluyhteistyö.

– Meillä on hyvät yhteydet kouluihin. Voimme pitää oppitunteja uskonnontunneilla tai järjestää kirkkovierailuja. Mahdollisessa kriisitilanteessa me voimme auttaa, olemmehan myös keskusteluavun ammattilaisia. Tätä ei kouluissa usein tulla ajatelleeksi, Kuronen miettii.

Muuhun nuorisotyöhön verrattuna kirkon erityisosaamista on hengellisyys sekä myös tiedonvälittäminen evankelis-luterilaisuudesta.

– Pohdimme työksemme hengellisiä asioita ja ymmärrämme, mikä merkitys hengellisyydellä voi olla. Mikä tarkoitus tällä kaikella on? Sitten vaikkapa tyttöjen talolla Varissuolla, missä on paljon muslimeja, joku voi kysyä, että mikä teillä on joulun merkitys. Se purkaa vierauden tuomia aitoja ja tuo vuoropuhelua. Rippikouluunkin voidaan nykyään tulla aika pienillä pohjatiedoilla, Kuronen sanoo.

Jääkö kirkon kasvatustoiminta piiloon?

Mia Kuronen uskoo, että kirkon yhteiskunnallinen toiminta jää hieman piiloon. Nuorten ja perheiden toimintakin sisältää paljon enemmän kuin voisi päätellä pelkästä toimintamuodon nimestä, kuten nuortenilta tai lasten kerho.

Nuorilla on paljon nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarvetta.

– Esimerkiksi nuortenilloissa ei ole kyse vain siitä, että lauletaan ja syödään iltapalaa ja sitten lähdetään kotiin, vaan niissä tarjotaan usein myös keskusteluapua. On tärkeää muistaa, että me aikuiset olemme siellä nuoria varten. Jos nuori vain tarvitsee apua, niin sitä saa.

Epävirallisetkin kohtaamiset ovat arvokkaita.

– Joissakin seurakunnissa on matalan kynnyksen toimintamuoto: walk-in talk. Se on varmaan tarpeellinen, mutta mietin pitääkö kaikesta tehdä toimintamuoto ja nimetä se joksikin. Joku voi pähkäillä, että pitääkö mun mennä sinne walkintalkiin, että voin puhua sulle. No ei tarvitse! Voi nykäistä hihasta kuten aina ennenkin ja sitten katsotaan, milloin jutellaan.

Kurosen mukaan huomaa, että nuorilla on paljon nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarvetta.

– Lapsilla on selvästi tarvetta kertoa vaikkapa pienistä sattumuksista päivän varrelta. Sellaiset jutut tapahtuvat niin hetkessä, ettei niitä tule ehkä illalla vanhemmille kerrottua.

Tutkimus tukee käytännön työelämää

Mia Kuronen painottaa tutkivaa työotetta. Hänen lempilapsensa on työhyvinvointi ja työssä jaksaminen. Ylemmän amk-tutkinnon lopputyössään hän teki työryhmän jäsenenä tilastollisen tutkimuksen aiheesta.

– Kirkon työssä ei ole työaikoja ja vain vähän ulkoisia rajoja työlle. Olen nähnyt monta surullista tarinaa rajojen katoamisesta ja uupumisesta kutsumuksen alle. Määrällisen tutkimuksen tekeminen lopputyössäni auttoi avaamaan sitä, miten tutkittu tieto voi auttaa käytännön työtä. Esimerkiksi tekemässäni tutkimusartikkelissa kävi ilmi, että jaksaminen on heikompaa ruuhkavuosiaan eläville.

Opinnäytetyön tekeminen opetti, ettei tutkittu tieto ole mikään ylhäällä leijuva asia, vaan sen voi tuoda käytännön elämään.

– Nuorena ajatteli, että kunhan koulun saa tehtyä, niin sitten käytännön työelämä on jossain muualla. Tai jos vaikka kirkkohallituksesta tuli raportti, niin sitä ajatteli, että tämä nyt on joku ylätason juttu. Nyt ymmärrän, miten teoreettinen asia muuttuu käytännöksi.

Kuronen seuraakin innokkaasti työhyvinvointitutkimusta.

– Onko jotain sellaista, mitä voisin toteuttaa omassa työssäni? Olen myös löytänyt työvälineeksi eri tilanteisiin sopivia kyselyitä, joiden kautta kipuilevan työntekijän tilannetta on helpompi lähteä selvittämään.

Kuronen toivoo myös, että ylemmillä tahoilla, kuten kirkkohallituksessa, tutkittua tietoa hyödynnettäisiin aktiivisesti. Mitä tulokset tarkoittavat käytännössä, miten niihin voisi reagoida?