Auta miestä mäessä: Nuorten miesten koulutus- ja työuravalmennus-prosessi
Miksi nuoret miehet syrjäytyvät? Nuoret miehet ovat yliedustettuina työkyvyttömien joukossa, mutta TE-palvelujen asiakkaista vain yksi kolmasosa on miehiä. Minne miehet katoavat? Eikö palvelutarjonta vastaa nuorten miesten tarpeisiin? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia ja ratkaisuja Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Auta miestä mäessä -hankkeessa.
Hankkeessa nuorten miesten palvelutarpeisiin pyrittiin vastaamaan kehittämällä ryhmämuotoista ja toiminnallista valmennusta. Keskeisenä ajatuksena oli, että suuntaamalla palveluja sukupuolen perusteella, voidaan vastata paremmin kohderyhmän tarpeisiin. Tässä raportissa käsitellään sukupuolisensitiivisyyden ja mieserityisen lähestymistavan merkitystä yleisellä tasolla sekä suhteessa nuorten miesten uravalintoihin ja niihin mahdollisesti liittyviin tuen tarpeisiin.
Raporttia voidaan käyttää opaskirjana suunniteltaessa ryhmämuotoisia työ- tai -uravalmennuksia erityisesti nuorille miehille. Samoja menetelmiä voidaan käyttää myös muunlaisten ryhmien vetämiseen. Raportin artikkelit toimivat myös itsenäisinä kokonaisuuksina ja tarjoavat yleiskatsauksen sukupuolisensitiivisestä työotteesta uravalmennuksessa.
Julkaisun tiedot
Auta miestä mäessä: Nuorten miesten koulutus- ja työuravalmennus-prosessi
Diak Puheenvuoro Toimittaja: Ari Haapanen URN: Julkaisun pysyvä osoite ISBN: 978-952-493-334-6