Siirry sisältöön
ikkuna, jossa heijastumia.

Pohdintaa oikeasta, väärästä ja diakoniasta: Kai Henttosen juhlakirja

Teokseen on koottu pääosa Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtorin Kai Henttosen vuosina 2007 – 2017 Diakonia-lehdessä ilmestyneistä kolumneista.

Kai Henttonen on itse valinnut ja ryhmitellyt kolumnit aihepiireittäin ja kirjoittanut vieläkin ajankohtaisiin teksteihin kommentit vuoden 2018 näkökulmasta.

Kolumneissa tarkastellaan kriittisesti yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä, kuten eri ihmisryhmien asemaa, syrjäytymistä, ahneutta, diakonian ja teologian suhdetta sekä nostetaan vahvasti esille ekologiset kysymykset. Monet asiat peilautuvat saksalaiseen yhteiskuntaan, sillä Kai Henttonen asui ja työskenteli Berliinin ja itäisen Saksan suomalaispappina neljän vuoden ajan.

Kolumneissa tarkastellaan kriittisesti yhteiskunnallisia ja kirkollisia kysymyksiä.

Kai Henttonen on ollut usean vuosikymmenen ajan diakoniatyön ja sen koulutuksen kehittäjä. Diakonia on ollut hänelle elämäntapa ja pohdinnallinen haaste. Tämä juhlakirja on samalla Kai Henttosen lähtölahja Diakille hänen jäädessä eläkkeelle.Teoksen lopussa on Mikko Malkavaaran artikkeli diakoniatyön ja sen koulutuksen kehityslinjoista Suomessa. Artikkeli kuvaa sitä maailmaa, jonka keskellä Kai Henttonen on elänyt ja kasvanut ja jota hän kolumneillaan kritisoi ja kommentoi.