Tekstivastine: Miltä tuntuu, kun työelämä syrjii?

[äänite alkaa]

[musiikki]

Suldaan Said Ahmed: Nuoria pitää kohdella nuorena, eikä minkään yhteisön edustajana tai antaa kollektiivista, jollain tavalla, vastuuta koko yhteisölle. Nuori on osa suomalaista yhteiskuntaa, joten häntä pitää kohdella samalla tavalla, kuin kohtelisit vaikka Jannea tai Joonaa.

Mertsi Ärling: Kun mietin niitä nuoria, jotka tulevat luokseni ja sanovat ”mitä järkeä Mertsi on opiskella, jos minä en Tet -harjoittelussakaan edes päässyt sinne, niin saatika, että pääsisin joskus töihin”. Olen ajatellut, että minkä haavan he luovat nuoren tulevaisuudenkuvaan ja kuvaan yleensäkin työelämästä ja työllisyydestä.

Katja Alaja: Romanien ja maahanmuuttajien on vaikeampaa päästä koulutukseen ja työllistyä verrattuna pääväestöön. Tähän me keskustelijat haluamme muutoksen. Olen toimittaja Katja Alaja, ja tämä jakso on osa Diakonia -ammattikorkeakoulun Dialogi -podcastia. Se kutsuu mukaan rakentamaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

[musiikki]

Katja Alaja: Kanssani täällä studiolla tänään on kaksi romanien ja maahanmuuttajien koulutusta ja rekrytointia tuntevaa asiantuntijaa. Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja yhteisötyöntekijä Suldaan Said Ahmed, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiöstä.

Suldaan Said Ahmed: Moi.

Katja Alaja: Ja asiantuntija Mertsi Ärling Diakista.

Mertsi Ärling: Morjensta.

Katja Alaja: Kiva kun olette täällä.

Suldaan Said Ahmed: Kiva olla täällä paikalla.

Katja Alaja: Tähän kärkeen haluan jakaa teidän kanssa Dimitrin tarinan.

Dimitri Theslund: Olin juuri aloittanut uudet työt ja tiimin kesken oli tarkoitus pitää tutustumisilta ja oltiin menossa yhdessä ravintolaan sitten. Siinä kuitenkin sitten, kun tiiminä sinne mentiin, portsari sanoi, että romanit ei ole tervetulleita tänne ravintolaan. Yritin siinä selittää, että olen työporukan kanssa viettämässä tutustumisiltaa, mutta ei auttanut oikein mikään. Ei auttanut edes se, että muut työkaverit tuli puolustamaan, että me olemme viettämässä tutustumisiltaa ja haluamme tulla ravintolaan sisään koko porukka. Tilanne meni lopulta silleen, että jouduin lähtemään kotiin ja jättämään koko tutustumisillan kesken. Olen itse kohdannut elämässäni vaikeuksia, ja olen oiva esimerkki siitä, miten koulutus ja työ on voinut vaikuttaa ihmisen elämään positiivisesti. Sen takia toivon, että kukaan ei kohdistaisi syrjintää kehenkään, koska se voi olla suuri mahdollisuus ihmiselle parantaa elämäänsä.

Katja Alaja: Me kuulimme tässä Dimitri Theslundin tarina. Hän on 31 -vuotias romani, jonka sosionomi, diakonin opinnot Diakonia ammattikorkeakoulussa ovat sujunut hyvin. Mitä ajatuksia tämä kokemus herättää sinussa, Suldaan?

Suldaan Said Ahmed: Tämä herättää monenlaisia ajatuksia, ja tunteita tietenkin. On kuitenkin tosi mukava kuulla, että Dimitrin koulupolku ja työelämä on sujunut sillä tavalla hyvin, että hän on työllistynyt ja kouluttautunut. Mutta tällaisia tarinoita on myös, että jopa nuorilta suljetaan mahdollisuudet hyvin varhaisessa vaiheessa heidän silmiensä edestä. Esimerkiksi vaikkapa peruskoulun työelämään tutustumisen jaksoilla, Tet:illä, saattaa olla tai on jokin tapahtunut. Minulle on tullut sellaisia kokemuksia nuorilta, joille on sanottu, että meille ei oteta tettiläisiä, mutta sitten heidän luokkatovereitaan on otettu, jotka kuuluvat pääväestöön. Tällaiset kokemukset varhaisessa vaiheessa nuorelle saattavat synnyttää nuoressa sellaisia kokemuksia, että minun on turha kouluttautua, kun joka tapauksessa minua ei hyväksytä.

Katja Alaja: Kyllä. Kuulostaa tosi tosi kurjalta, ja jos ajattelee sitä Tet:tiä, niin se on tosiaan työelämään tutustumista. Senhän pitäisi innostaa nuorta kouluttautumaan ja valaa uskoa siihen, että hei minä pääsen työelämään oikeasti jonain päivänä. Tämähän on asia, joka tutkimuksissakin näkyy, että romanien ja maahanmuuttajan on tosi paljon vaikeampi päästä opiskelemaan ja töihin verrattuna pääväestöön. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu on tehnyt selvityksen ja sen mukaan yli puolet työtä hakeneista romaneista kertoi kohdanneensa syrjintää. Siis yli puolet. Miten sitten, jos ajattelemme tätä syrjintää. Olisi kiinnostavaa kuulla, että näkyykö siellä oppilaitosmaailmassa syrjintää, ja millä tavalla, jos näkyy. Kerro vähän Mertsi ajatuksia tästä.

Mertsi Ärling: Joo, tietysti syrjintä oppilaitoksessa on aika iso kokonaisuus, ja sitä täytyy lähestyä vähän monestakin näkökulmasta. Mutta varmaan se näkyy ehkä kaikista eniten.. minähän itse työskentelen korkeakoulussa. Mutta jos ajattelemme peruskoulua ja mitä minulle on tullut viestejä äideiltä ja monilta nuorilta, on se, että nuoria ohjataan tiettyihin ammatteihin, eikä oikeastaan kiinnitetäkään huomiota siihen, että hei tällä nuorella voisikin olla taitoja vaikka akateemiselle uralle tai lukioon, tai ihan mihin vaan. Vaan yleensä työnnetään aika nopeasti sosiaali- ja terveyspuolelle, tai logistiikkapuolelle. Aika paljon koulutan myös opoja ja viranomaisia, niin aika monesti opot kysyy, että mitä teen kun Rainer Lindgren on ollut 260 tuntia poissa, niin näissä kohtaa minulla aina pikkasen nousee sellaiset pirunsarvet itsessäni ylös, ja kysyn, että mitäs teet jos se on Lehtosen Jarmo. Yleensä opo vastaa, että no käytän oppilashuoltoa hyväksi. Minä sanon, että no mikset sinä käytä Rainerin kanssa niitä samoja välineitä hyväksi. Ei se, että hän on jonkun etnisyyden edustaja oikeuta sitä, että katsot ikään kuin sormien välistä, että tuo on jo oikeastaan lastensuojeluasia, jos joku oppilas on noin paljon pois koulusta. Sitten ehkä toinen mikä tulee mieleen on aika pitkälle varmaan tuolta työharjoittelupaikoista, kun me tiedämme, että Suomi on kuitenkin tutkintokeskeinen maa, ja jotta saat tutkinnon, sinun täytyy käydä tietyt työssäoppimisjaksot, jotka liittyvät koulutukseen. Aika monesti, ainakin toisen asteen opinnoissa, eli ammattikoulussa, tulee, että moni lehtori sitten sanookin näin, että romanitaustaiselle, mutta myös maahanmuuttajataustaiselle työssäoppimispaikan saaminen ei ole vaikeaa, vaan se on helvetin vaikee. Ja nyt tarkoituksella käytän tätä sanaa, koska se on heidän sanomansa, minkä he sanovat. Mutta sitten taas ammattikorkeakoulussa se on pikkasen ehkä erilaista. Mutta se näkyy ehkä parhaiten ehkä toisella asteella kuin myös peruskoulussa.

Katja Alaja: Kuinka tiedostettua tämä on? Vai onko tämä tiedostamatonta?

Mertsi Ärling: Kyllä se tiedostettua on, mutta uskon, että siihen ei ole kiinnitetty oikeasti huomiota tai tahdottu kiinnittää huomiota. Samalla tavalla kuin ajatellaan vaikka työelämää, että aikasemmin, sanotaan vaikka muutama vuosi sitten vielä, ei kauheesti oikeen mietitty, että pääseekö romani tai maahanmuuttajataustaiset työrekryissä eteenpäin, kunnes kissa nostettiin oikeasti pöydälle. Ja se tuotti tulosta, että se nousi lähes jokaisen suomalaisen kahvipöytään. Ruvettiin miettimään mitäs tämä yhdenvertaisuus oikeasti tarkoittaakaan, muun muassa työhaastatteluissa.

Katja Alaja: Kerro vähän vielä niistä asenteista siellä, että jos syrjitään romania tai maahanmuuttajaa, hekin kohtaavat samanlaisia tilanteita. Mitä siellä ajatellaan sitten, mitä jonkun päässä liikkuu kun hän ajattelee, että ei tämä tyyppi ehkä ole kykenevä tähän?

Mertsi Ärling: Varmaan se, että ei hän osaa tai ei hän ole kouluttanut, tai minulla on itsellänikin oma kokemus siitä, kun olen hakenut esimiestason tehtäviä, että työnhaastattelija katsoo minua ja papereita monta kertaa näin, ja ajattelen, että kohta hän kysyy mistä olet ostanut nämä paperit. Mutta uskon, että varmaan moni ajattelee, että jos minulla on henkilökohtainen kokemus vaikka siviilielämästä. Otetaan nyt jälleen Raineri esimerkiksi tai Ahmed esimerkiksi. Että on huono kokemus, niin sitten ajatellaan, että se seuraavakin maahanmuuttajataustainen tai romanitaustainen, joka tulee, olkoon hänen nimensä mikä vaan, niin se on samanlainen kuin tämä toinen. Eli unohdetaan, että jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja pitäisi katsoa kuitenkin tämän ihmisen taustaa, koulutusta ja osaamista.

Katja Alaja: Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa, Suldaan?

Suldaan Said Ahmed: Äärimmäisen tärkeää on se, että me keskustelemme siitä, niin sanotusti kissa nostetaan pöydälle ja puhutaan näistä asenteista. Puhutaan onko meidän työelämä yhtä monimuotoinen kuin meidän yhteiskuntamme on. Sehän on tavallaan Suomelta poissa jos jätämme näin paljon voimavaroja yhteiskunnan ulkopuolelle, joilla olisi kykyä työllistyä, kouluttautua ja tehdä samoja asioita.

Mertsi Ärling: Niin potentiaalinen työvoimahan jää käyttämättä kokonaan. Se on reservissä koko ajan.

Katja Alaja: Kyllä, nämä ovat tosi isoja juttuja ja meidän pitää todellakin miettiä niitä. Ei pelkästään yksilöiden näkökulmasta vaan myös yhteiskuntana.

Suldaan Said Ahmed: Niin ja myös yksilön näkökulmasta tämä on todella iso rasite, kun tiedät sen; sinulla on koko ajan tässä pelko, että minua ei kuitenkaan koskaan kohdella yhdenvertaisena ja ajatellaan koko ajan, että minulta puuttuu jotain tai minä en kykene tähän. Se, että esimerkiksi vaikka suljetaan ensimmäinen ovi eli Tet:ti.

Mertsi Ärling: Tähän on pakko saada myös tarttua kiinni. Kun mietin niitä nuoria, jotka tulevat minunkin luokseni, ja sanovat ”mitä järkeä Mertsi on opiskella, jos mä en Tet -harjoittelussakaan edes päässyt sinne. Niin saatika, että mä pääsisin joskus töihin”. Olen ajatellut, että minkä haavan he luovat sen nuoren tulevaisuudenkuvaan ja kuvaan yleensäkin työelämästä ja työllisyydestä. Niin kyllä siinä on työntekijän vaikea luoda motivaatiota. Sellaista inspistä, että hei opiskele silti, se on kuitenkin pääomaa ja sitä ei saa rahalla. Koska nuori ajattelee kuitenkin aika lyhkäisesti, ja vaikka ajattelisi vähän pidempäänkin, niin kyllä se miettii, että eihän tässä ole mitään järkeä tässä touhussa.

Katja Alaja: Miten sitten yhteisö. Jos ajatellaan romaniyhteisöä ja maahanmuuttajayhteisöä, siellä on perhettä, sukua. Mikä on heidän vaikutuksensa nuoren halukkuuteen kouluttautua ja työllistyä?

Suldaan Said Ahmed: Voinko tähän itse kommentoida?

Katja Alaja: Kyllä, ehdottomasti.

Suldaan Said Ahmed: Heitän palloa takaisin sillä, että mitä jos esimerkiksi vaikka Marko, minkälainen suomalainen yhteisö… Eli tässä ei ole mitään… vierastan tällaista yhteisökäsitettä. Kun tässä Mertsi sanoi hyvin, että nuoria pitää kohdella nuorena, eikä minkään yhteisön edustajana tai antaa jollain tavalla kollektiivista vastuuta koko yhteisölle. Nuori on osa suomalaista yhteiskuntaa, niin häntä pitää kohdella samalla tavalla kuten kohtelisit vaikka Jannea tai Joonaa.

Mertsi Ärling: Samalla lailla se yhteisöllisyys tulee näkymään vaikka Lahtisten perheessä, että vanhemmat tukee omia nuoriaan. Tukee ja pakottaa, että kouluun on mentävä, töihin on mentävä, niin samalla tavalla myös tällaiset yhteisölliset ryhmittymät tekevät ihan samalla lailla. Mutta mielestäni Suldaan vastasi erittäin hyvin, erittäin hyvin tähän kysymykseen. Nuori on nuori ja meidän täytyy kohdella nuorta niin kuin nuorta täytyy kohdellakin oli hän sitten minkä etnisen väestöryhmän edustaja tahansa. Ei sillä ole mitään merkitystä.

Katja Alaja: Kyllä, ehdottomasti. Ehkä on sitten sellaisia, olisiko vääriäkin käsityksiä olemassa siitä, että koska jos jollakulla romanilla on vaikka itsellä huonoja kokemuksia, että ei ole onnistunut kouluttautumaan ja työllistymään niin sitten ajattelee, että nyt minunkin lapselleni käy niin. Että yhteiskunta on edelleen samanlainen. Yhteiskuntahan on muuttunut tässä vuosien saatossa, ja nuoretkin ovat erilaisia.

Mertsi Ärling: Mutta ajattelen kyllä, että täytyy myöntää näin, että kyllähän se jos minun ystäväni ei ole päässyt tai minun sukulainen ei ole päässyt niin kyllähän se viesti menee hyvin nopeasti eteenpäin. Että ei minun serkkuni päässyt, eikä minun veljeni päässyt, eikä hän päässyt. Mutta tietysti me, jotka olemme sitten töissä ja teemme nuorten kanssa töitä, niin kyllähän me silti sanomme, että hei se oli hänen kokemuksensa, älä ota siitä omaa. Vaan siitä huolimatta mene eteenpäin ja pistä jalka oven väliin. Jos et pääse ovesta sisään, niin mene avaimenreiästä sisälle.

Suldaan Said Ahmed: Kyllä se varmaan näin on. Jokainen sinun asemassasi, Mertsin asemassa oleva henkilö yrittää kannustaa nuoria kouluttautumaan ja menemään työhaastatteluun ja näyttämään itsensä. Mutta on myös niitä kokemuksia, että sinulla tulee tarpeeksi koko ajan joku sanoo, että olen yrittänyt hakea. Olen yrittänyt laittaa vaikka 50 hakemusta, kertaakaan ei edes kutsuttu työhaastatteluun. Jos tällaista myös ympäröivä yhteiskunta koko ajan puhuu, sinun kaveripiiri, sukulaiset, ystävät. Että en ole päässyt mihinkään työhaastatteluun ja tiedostamatta sinulla tulee myös käsitys, että hei mitä järkeä tavallaan itsekin yrittää, kun kaikki nämäkin muut ovat yrittäneet. Joka kerta kun liikun vaikka Itä-Helsingissä joku aina pysäyttää minut: ”Hei Suldaan, tee nyt asialle jotain. Olen yrittänyt hakea näin monta kertaa työpaikkoja ja olen kouluttautunut. Minulla on insinööritutkinto, enkä ole koskaan päässyt edes työhaastatteluun”.

Mertsi Ärling: Oikeastaan se lähtee siitä, että täytyy katsoa oman puseron sisälle ja miettiä mitä minä ajattelen. Miksi minä ajattelen joistakin ihmisryhmittymistä tällä tavalla kuin ajattelen. Mihin siinä on peruste, voinko muuttaa sitä, mistä se nousee. Kun minä olen sinut itseni kanssa ja niiden omien ennakkoluulojeni kanssa, koska eivät kaikki ennakkoluulot ole pahasta pelkästään vaan ne ovat myös suojelevia tekijöitä. Mutta jos niistä tulee sellainen elämänasenne, että aina kohdistan ne tiettyyn niin silloin ne ovat negatiivisia. Kun ne on käynyt läpi, niin sitten oppii myös, se näkyy myös työelämässä, työrekryssä, koulutuksessa ja kaikessa. Koska ihminen on aina ihminen, on hän sitten töissä, siviilissä tai missä vain.

[musiikki]

Katja Alaja: Tutkimuksista tosiaan tiedämme sen, että romanien ja maahanmuuttajien on paljon vaikeampi päästä töihin, paljon vaikeampi saada työpaikka. Ja totta kai siinä on tiettyjä kynnyksiä välissä, työhaastattelu on sellainen. Mitä siellä pitäisi muuttaa?

Suldaan Said Ahmed: Siellä pitää muuttaa vaikka mitä. Siis tietenkin on, yhteiskuntana meidän pitää… Mertsi sanoi hyvin, että meillä on paljon reserviläisiä, paljon voimavaroja, ihmisiä, jotka olisivat työelämässä. Joita me olemme tietoisesti tai tahattomasti estetty heidän pääsynsä työelämään, sen takia että meillä on omat ennakkoluulot ja omat ennakkoasetukset. Ikävä kyllä tällaista on ja on ollut paljon tutkimuksia, missä Mertsikin oli mukana, jossa tunnettuja suomalaisia henkilöitä hakivat romaninimillä, samoilla omilla CV:llään työpaikkoja ja eivät edes tulleet kutsutuksi mihinkään työhaastatteluun. Eli tämä ei ole vain Suldaanin puhe, vaan tätä todella paljon moni kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja meidän pitää muuttaa tämä. Nyt onneksi Helsingin kaupungilla tämä anonyymi rekrytointi -kokeilu ollut jo pitkään, ja olen myös kuullut että moni muukin kunta on nyt virittelemässä vastaavanlaisia järjestelmiä, joissa ihmiset voivat hakea töihin niin, että siinä ei näy ollenkaan oma nimi, tausta, sukupuoli, osoite. Kaikki sellaiset, mitkä eivät ole relevantteja siihen työhön automaattisesti peittyvät. Sanoisin, että tämä on myös vähän niin kuin laastari. Mutta ennen kaikkea meidän pitää kouluttaa niitä ihmisiä, jotka ovat rekrytoijan työssä. Kouluttaa monimuotoisuuteen, että on myös rikkautta, että meidän yhteisömme on myös monimuotoinen. Ajattele, siis ihan tutkimuksienkin mukaan, työyhteisössä, jossa on monista eri taustoista ihmisiä, se myös menestyy paljon paremmin kuin esimerkiksi firma, jossa kaikki ovat samantaustaisia. Että tavallaan siihen tulee eri kulttuureista kokemuksia, eri kieliä, eri osaamista. Siitä pitäisi puhua enemmän.

Mertsi Ärling: Kyllä. Pakko lainata tässä kaverini Sarasvuon sanoja ”ei kai se nyt nimi voi ihan oikeasti olla este”, ja nauraa sarasvuomaisesti tähän päälle. Mutta näköjään se nimi on ihan oikeasti este, niin kuin siinä meidän työnimi -kampanjassa se tuli esille. Se oli tietysti sosiaalinen kokeilu, eikä niinkään tutkimus. Mutta vuonna 2019 Helsingin yliopistostahan tuli tutkimus, jossa oli monta sataa ulkomaalaistaustaisella nimillä haettuja työpaikkoja ja suomalaisilla nimillä, ja siinä nähtiin selvä ero. Niissä oli aika merkittäväkin prosentuaalinen ero, että kun oli suomalainen nimi niin sai työpaikan tai haastattelun, ja kun oli ulkomaalaistaustainen sukunimi niin ei saanut haastattelupaikkaakaan. Mutta puhuit Suldaan anonyymistä rekrystä. Olen sitä joskus miettinyt tarkasti, että mitä se ihan oikeasti tarkoittaa. Ja näkisin näin, että voin olla pikkasen nyt vastahankaan tässä kohtaa. Mutta näkisin näin, että se on nimenomaan laastari, kuten sanoit, ja se on hyvä välivaihe. Mutta se ei ole ikinä vastaus oikeastaan tähän varsinaiseen kysymykseen. Näen jopa sen, ellei jopa… ei nyt rasistisena, mutta ennakkoasenteisena tekona, ihan sen tähden, koska se oikeastaan vahvistaa sen, että meillä on jotain erilaisia ennakkoasenteita nimeä kohtaan, sukupuolta kohtaan, etnisyyttä kohtaan. Vaikka sanoisin, että lääke olisi se, että katsoisimmekin oikeasti ihmisen koulutuksen ja osaamisen, eikä niinkään niihin kehällisiin tekijöihin. Vaan siihen, mitä ihminen on kouluttautunut ja mikä on hänen osaamisensa. Okei, me pääsemme anonyymin rekryn kautta haastatteluun, pääsemme sinne joukkoon, ehkä niihin kymmenen, kolmen joukkoon. Mutta sitten viimeistään kun tajutaan, että ai tämä onkin Ahmed tai tämä onkin Lindeman, ei me tätä oteta. Ja kun hän astuu ovesta sisälle, niin näet jo tuhannesosa sekunnissa silmistä, että tämä haastattelu oli jo tässä, vaikka sanoisit mitä niin se ei mene enää läpi, koska sinun etnisyytesi oli väärä.

Katja Alaja: Mutta tässähän tarvitaan Mertsi sitä koulutusta, josta puhuttiin. Monimuotoisuuskoulutusta nimenomaan esihenkilöille ja myös henkilöstöammattilaisille, koska organisaatiossahan vaihtuu jatkuvasti väki. Tänä päivänä jos saamme organisaatiomme hyvään kuosiin, niin sitten taas vuoden päästä on eri tyypit osittain siellä.

Mertsi Ärling: Kyllä, se pitää koko ajan tietysti tehdä tätä hommaa. Mutta kyllä se osaaminen edellä täytyy ihan oikeasti mennä. Mutta sitten on myös olemassa työpaikkoja, joissa uskallan väittää, että nimenomaan sukupuolella on oikeasti merkitystä. Tai etnisyydellä on oikeasti merkitystä, että emme me voi täysin niitä työntää pois vaan niillä voi olla myös oikeasti vaikutusta.

Katja Alaja: Toi on hyvä pointti.

Suldaan Said Ahmed: Itse ajattelen ehkä lähinnä niin, että kun esihenkilö vastaanottaa hakemuksesi, jossa näkyy kokemuksesi ja koulutustaustasi ja hän ajattelee, että tämä vastaa tähän työhön. Sitten kun tulet haastatteluun, totta kai jos hänellä on ollut ennakkoasenteita, sitten hän huomaa, että aha tämä olikin Lindman ja että tavallaan…

Mertsi Ärling: Jos käy noin, niin se on hyvä.

Suldaan Said Ahmed: Toki pitää kouluttaa myös esihenkilöitä monimuotoisuuteen ja kaikkea tällaista.

Katja Alaja: Niinpä. Ja tuohan se idea on, että jos ajattelee anonyymiä rekrytointia miten sitäkin voidaan tehdä monella tavalla. Miten Helsingin kaupunki toteutti sitä, niin siinä jätettiin pois nimi, ikä, osoite ja sukupuoli. Eli nämä henkilökohtaiset tiedot. Ja osaaminen ja kokemus, se näkyi siinä. Siinä oli henkilöstöammattilainen, joka kävi hakemukset läpi, seuloi sieltä tietyn porukan esimiehelle… anteeksi esihenkilölle nykyään.

Mertsi Ärling: Kyllä, hyvä korjaus.

Katja Alaja: Käytännössä siinä oli tietty suodatin välissä, henkilöstöammattilainen, joka teki sen työn ja esihenkilö sitten näki tietyt tiivistelmät ihmisistä. Mutta tuo on hyvä, mitä kanssa Mertsi sanoit, että pitää miettiä, että sopiiko tämä kaikkiin tilanteisiin. Jos tällaista tehdään, en tiedä mitä mieltä te olette. Millä lailla siitä pitää viestiä sitten, että ei tule väärää viestiä, että mitä tässä tehdään. Jokuhan voi ajatella, että tässä nyt sitten, tässä on jotain outoa, että nyt sitten suositaan jotakuta tällälailla. Nyt meillä ei ole enää mahista, jos kuulut pääväestöön, mahdollisuus enää päästäkään tähän duuniin, että onko tämä joku sellainen juttu.

Suldaan Said Ahmed: Siis tottakai sellaistakin voi syntyä, mutta itse vastaisin tähän, että minuun on ollut yhteydessä useita kymmeniä helsinkiläisiä, jotka kertovat kokemuksiaan. He kertovat jopa, että ovat joutuneet vaihtamaan sukunimeään, että pääsisivät edes työhaastatteluun. Kouluttautuneet täällä, käyneet korkeakoulua, voi olla, että toinen vanhempi jostain muualta ja toinen vanhempi on Suomesta. Ja tällaista olen kuullut paljon ja tietenkin minulla on ollut myös omia kokemuksia. Siksi itse aikoinaan päätin tehdä Helsingissä tämän anonyymin rekrytoinnin ja minun aloitteestani tämä otettiin käyttöön. Mutta mitä tulee tähän, että jotkut kokevat myös epäoikeudenmukaisuutena, tämä myös auttaa kantasuomalaisten naisten työhön pääsyä. Koska tutkimusten mukaan 50 -vuotiaat kantasuomalaiset myös kohtaavat, törmäävät syrjintään.

Mertsi Ärling: Niin se on ikäsyrjintää.

Suldaan Said Ahmed: Tässä tavallaan ei tule ikää, sukupuolta, nimeä, osoitetta, kaikkea tällaista mitkä eivät ole relevantteja. Tämä hyödyttää kaikkia.

Mertsi Ärling: Vaikka sitten taas toisaalta, kun on itse 48-vuotias, niin tietää, että nythän on juuri parhaimmassa kunnossa. On osaamista takana, työelämäkokemusta ja lapset on lentäneet pesästä pois. Niin minähän olen siis paras mahdollinen työntekijä, oikeasti.

Katja Alaja: Niin, meidän yhteiskunnassa on kyllä ehkä jotain pikkasen vialla, jos ajatellaan, että me emme elä enää missään 50 -luvulla tai 1800 -luvun lopulla.

Mertsi Ärling: Mutta tietysti tässä koko asialla on sekä positiiviset puolensa, että haasteelliset puolensa ja tässä täytyykin katsoa näitä. Mutta mietin myös tätäkin, että okei jos joku sanoo, että onko nyt pääväestöllä mahdollisuutta saada, niin en itse haluaisi esimerkiksi koskaan sellaista tilannetta, että jos nyt vaikka sinä ja minä, eli toimittaja me olisimme haastattelussa viimeisenä parina ja sitten haastattelija sanoisikin, että no me valitaan toi Mertsi sen takia, koska se edustaa nyt yhtä vähemmistöä. Niin minä voisin sanoa, että en halua sitä sen tähden, vaan haluan sen tähden, että olen parempi kuin toinen.

Katja Alaja: Totta kai, eihän kukaan halua, että aletaan vertailemaan toiseen sitä. Että on katsottu, että tämä tyyppi sopii tähän ja ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä, mikä sinun etninen tausta on siinä. Että organisaatio saisi pisteitä…

Mertsi Ärling: Voi olla, että olen niin kilpailuhenkinen, että haluaisin olla ehkä näin.

Suldaan Said Ahmed: Ellei ole siinä jonkunlaista sukupuolikiintiötä siinä työpaikassa, koska on sellaisiakin työpaikkoja.

Mertsi Ärling: Kyllä, tällaiset ovat erikseen tietysti.

Katja Alaja: Ja kaupungin kokemuksethan oli hyviä tästä näin, että sitä kokeiltiin laajalti kaupungissa eri puolilla. 41 ihmistä rekrytoitiin anonyymisti, ja katsoin vähän sitä, mitä esihenkilöt sanoivat kokemuksesta. Moni kertoi sitä, että oli keskittynyt siihen kokemukseen, mitä tekin korostitte tässä. Ja oli myös tullut tämän tyyppistä palautetta, että se oli auttanut pohtimaan omia arvoja, asenteita ja toimintatapoja. Että totta kai sitten siinä iso kehittämisen paikka, ainakin Helsingin kaupungilla, että henkilöstön asiantuntijat, heiltä meni enemmän aikaa tähän. Ja nyt sitä lähdetään tutkimaan, että miten voitaisiin kehittää sitä järjestelmää.

Mertsi Ärling: Niin että se nopeutuisi.

Katja Alaja: Niin. Totta kai, jos ajattelee sitä, että joku voisi käyttää sellaistakin tekosyynä vaikka, että meillä on järjestelmä, et se  ei salli sitä. Mutta se on aika huono tekosyy, sitten sitä pitää lähteä tutkimaan ja miettimään syvemmälle, kuten te olette itse tuoneet esiin.

Mertsi Ärling: Helsinki on tietysti ehkä vähän hyvä ja huono kohde, koska tämä on muutenkin monimuotoinen Helsinki, ja täällä on kaikki mahdolliset ikkunaverhot auki. Mutta jos mennään heti Kehä III:sen ulkopuolelle, niin asiat mutkistuvat todella paljon. Sen tähden tässä olisikin hyvä olla myös oikeasti verrokkikaupunkeja, vähän Itä-Suomesta ja vähän Keski-Suomesta ja vähän ylenpääkin kuin myös tietysti Länsi-Suomesta. Että nähdään se todellisuus, missä mennään. Koska Helsinki on tietynlainen sulatusuuni ja täällä nopeasti menee asiat eteenpäin. Tietysti täällä on ehkä hyvä tehdä eräänlainen pilottikokeilu ja sitten lähteä kehittämään sitä suhteessa muihin.

Suldaan Said Ahmed: Tietenkin Helsinki on valtion jälkeen Suomen suurin työnantaja, sillä on varmasti myös vaikutusta muihinkin kuntiin, että monet kunnat katsovat myös, mitä täällä Helsingissä tehdään. Anonyymi rekrytointi ei myöskään ole pelkästään aloite, vaan siihen sisältyy, että koulutetaan myös esihenkilöitä. Koska ei saisi myöskään tapahtua niin, että olet päässyt ensimmäiseen vaiheeseen haastatteluun asti, mutta sitten siellä huomataankin, että et olekaan sitä tyyliä, jota on ajateltu.

Mertsi Ärling: Tiedätkö Suldaan, että tätä tapahtuu kuitenkin, että kun tuletkin vaikka maahanmuuttajataustaisena tai romanina, uskon, että sinullakin on pelisilmä kehittynyt kun astut ovesta sisään aika nopeasti rekisteröit kuka ajattelee milläkin tavalla sinun etnisyydestäsi. Minäkin, minä rekisteröin sen heti. Tietysti joskus se menee metsään, täytyy myöntää, mutta kyllä se aika usein pitää paikkansa. On tullut sellainen tunneälykkyys, että heti hiffaat, että hän ajattelee näin, hän ajattelee noin. Minulla on kokemuksia myös siitä, jopa tutussakin työpaikassa, että sinut sivuutettiin aivan täysin, koska olit väärää etnisyyttä.

Katja Alaja: Mitä sitten pitäisi tehdä siinä koulutuksessa, jos ajatellaan. Te olette nyt hyviä vastaamaan tähän kysymykseen. Mitä monimuotoisuuskoulutuksessa pitäisi tehdä, jotta ihminen pystyisi paremmin kohtaamaan tällaisenkin tilanteen?

Mertsi Ärling: Sanoisin näin, että voidaan teorioita ja tietoa tuoda paljonkin. Mutta ihminen on pakko viedä sen oman arvojensa kanssa silmätysten, että mitä minä oikeasti ajattelen ja miksi ajattelen, kuten sanoin. Se on ainoa keino, kun se lähtee sisältäpäin niin se on kestävää, jolloin me ei kanneta lapiolla isoon kaivoon vettä, joka ei koskaan täyty. Vaan sitten kun se lähtee minusta sisäänpäin, että olen itse sinut itseni kanssa ja omien ajatusteni ja ennakkoluulojeni ja ehkä jopa rasismin kanssa. Että miksi minä ajattelen näin, koska kyllä minäkin joudun aika usein miettimään, että hei Mertsi ajatteletko oikeasti näin niin kuin sinä nyt sanot ääneen. Että pakko kysyä. Minullakin on ennakkoasenteita monia kansallisuuksia kohtaan. Mutta olen ehkä oman johtajuuskoulutukseni takia tottunut reflektoimaan ja pysähtymään, hei miksi ajattelet näin.

Suldaan Said Ahmed: Tietenkään rekrytoija tai esihenkilö ei voi syrjiä tietoisesti, koska silloin se olisi lainvastaista ja se saisi samatien potkut, jos tietoisesti syrjii ja on rasistisia asenteita työnhakijoita kohtaan. Mutta koulutuksessa tietenkin, kuten Mertsi sanoi aika hyvin, pitää kyseenalaistaa omia ennakkoasenteita, pitää heittää pallo, miksi sinä ajattelet juuri kuin sinä ajattelet. Kuten vaikka koulussa, että rehtori kysyy, että miten pitäisi kohdata nuori, joka on ollut 200 tuntia koulusta pois. Mertsi heitti aika hyvin kysymyksen, no miten sinä kohtaisit kantaväestöön kuuluvan nuoren. Minä käytän oppilashuoltoa, no sitten samat välineet pitää käyttää. Eli tavallaan pitkälti nämä ovat sellaisia, että pitää kyseenalaistaa ennen kuin lähtee edes kysymään muilta, että miksi ajattelet näin ja miksi en voi tätä henkilöä kohdata vaikka nuorena, kuten kohtaisin kaikkia muitakin nuoria.

Katja Alaja: Niin. Sanotaan, että se on se lähtökohta, jos ajatellaan työpaikkoja ja meidän yhteiskuntaamme, niin meidän pitäisi olla syrjintävapaita. Me tarvitsemme sitä tutkiskelua mitä te olette nostaneet tässä esiin, että pitää pohtia omia asenteita ja arvoja, että se on kaikkein tärkein asia. Mutta sitten on ihan älyttömän tärkeää, että ne viedään sinne käytäntöihin.

Mertsi Ärling: Rakenteet kuntoon tietenkin myös, että ne toimivat oikeasti.

Katja Alaja: Nimenomaan.

Suldaan Said Ahmed: Ja Mertsin kaltaisia ihmisiä tarvitaan, ja minun kaltaisiani ihmisiä kouluttamaan niitä yhteisöjä, kertomaan niitä omakohtaisia kokemuksia, kokemusasiantuntijuutta jakaa. Kertoa, me kuulemme paljon tarinoita, joita kantaväestön ihmiset eivät välttämättä kuule eivätkä kohtaa, eivät kuulu heidän arkeen.

Katja Alaja: Että te tulette itse kertomaan sinne. Se on ihan eri juttu, kuin että meikäläinen puhuisi nämä samat asiat. Se ei ole sama asia.

Mertsi Ärling: Minä ainakin itse, ainakin omissa koulutuksissani ihmiset itse siis töihin. Ei niin, että kaadan vaan kauheasti tietoa heille, vaan pistän heidät kohtaamaan oikeasti heidän omat näkökulmansa, asenteensa ja sitten tuleekin aika hyvää keskustelua. Koska rohkeasti uskaltaa kysyä oikeasti aika isojakin kysymyksiä.  Kun vastaajanakin on henkilö, joka vastaa aika reippaasti takaisin, niin sitten siinä tulee hyvää dialogia keskelle, ja voidaan muokata ja muuttaa asioita ainakin saadun palautteen perusteella.

Suldaan Said Ahmed: Toisaalta toivon etuoikeutetussa asemassa olevilta henkilöiltä, jotka eivät kohtaa vastaavanlaisia syrjintämuotoja, että he olisivat yhtä äänekkäitä nostamaan niin sanotusti kissa pöydälle ja myös kyseenalaistamaan omissa työyhteisöissä onko meillä tällaisia ennakkoasenteita muita ihmisiä ja vähemmistöjä kohtaan, ja miksi meillä niitä on. Se on myös turhauttavaa, ja uuvuttavaa, jos koko ajan myös odotetaan vähemmistöiltä ja meitä tavallaan olemaan äänessä ja vaatimaan, että nyt pitää korjata ongelmia. Vaan myös sinulla ja monilla muilla, joilla on etuoikeusasema ja teillä on myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa näihin.

Mertsi Ärling: Yhteiskunnanhan pitää kuitenkin turvata se, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet. Ei sen perusteella, että me pidämme meteliä siitä, että me perätään oikeuksiamme. Vaan se kuuluu olla normaali osa jokaisen suomalaisen, kansalaisen.

Katja Alaja: Ja juuri sen takia me olemme myös tässä podcastissa, juttelemassa näistä asioista. Että teidän ääni tulee esiin, teidän tarinat. Niitä tarvitaan.

Suldaan Said Ahmed: Minun viestini on edelleen se, että myös jos olet etuoikeutetussa asemassa, et kuulu mihinkään vähemmistöryhmään, sinun velvollisuutesi on myös olla äänessä. Vaatia myös yhdenvertaisuutta.

Katja Alaja: Mitä sinä Mertsi haluaisit sanoa vielä kuulijalle.

Mertsi Ärling: Haluaisin ehkä tähän loppuun vielä sanoa, kuten aina sanon omissa koulutuksissani: Mielestäni aina tärkeintä ollaanpa minkä asioiden tahansa kanssa tekemisissä, tärkeintä on se, että kun kohtaat toisen ihmisen, älä kohtaa sen kulttuuria vaan kohtaa se ihminen.

Katja Alaja: Tosi hyvä. Kiitos. Kiitos tosi paljon, tosi kiva, että pääsitte mukaan tähän dialogiin.

Suldaan Said Ahmed: Kiitoksia kutsusta, tämä on minun yksi mielenkiintoisimmista aiheista, mistä tykkään eniten puhua.

Mertsi Ärling: Kyllä, nyt me vasta oikeastaan lämmettiin ehkä molemmat. Nyt me olisimme ehkä vasta pikkuhiljaa alkaneet pääsemään oikeastaan siihen asiaan, että mistä tässä puhutaan.

Suldaan Said Ahmed: Mehän voimme jatkaa tätä tämän jälkeen vielä.

Katja Alaja: Nimenomaan. Ja sinä, rakas kuulija siellä, vinkkaa tästä Dialogi -podcastista tutuille ja jatkakaa keskustelua. Olkaa esimerkkejä, jos voitte olla sitä. Ja tulkaa taas langoille ensi kerralla.

[musiikki]

[äänite päättyy]