Tekstivastine: Mitä kuuluu, nuori?

[äänite alkaa]

[musiikkia]

Pinja Sanaksenaho: Aina, jos googlaa jonkun ongelman, niin se on tuhat kertaa isompi siellä Googlessa kuin se oikeasti on. Niin sitten se lietsoo vähän semmoista paniikkia.

Reija Paananen: Emme me keski-ikäiset voi tietää, vaikka arvelisimmekin, niin me emme pysty tietämään onko palvelu käytettävä nuoren näkökulmasta, jos nuoret eivät ole mukana sitä kehittämässä.

[musiikkia]

Katja Alaja: Nuorilla on haasteita hyvinvoinnin kanssa, mutta he eivät aina löydä itselleen oikeita palveluita. Palvelut voivat myös olla tehty ilman nuorten näkemystä hyvästä palvelusta. Tähän me keskustelijat haemme tänään ratkaisuja. Mä olen toimittaja Katja Alaja ja tämä jakso on osa Diakonia-ammattikorkeakoulun Dialogi-podcastia. Se kutsuu mukaan rakentamaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Katja Alaja: Mun juttukavereinani on kaksi nuorten elämää tuntevaa ihmistä, videobloggaaja ja somevaikuttaja Pinja Pinkku Pinsku Sanaksenaho.

Pinja Sanaksenaho: Moi.

Katja Alaja: Ja etäyhteydellä Oulusta projektipäällikkö Reija Paananen, joka vetää Nuorten digitaaliset tukipolut-hanketta Diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Reija Paananen: Moikka.

Katja Alaja: Kiva, kun olette mukana. Ennen kuin me alamme puhua nuorista ja nuorten palveluista, mä soitan teille Elinan tarinan.

Elina (Diakin opiskelija): Sekasin-chattiin tulevilla nuorilla on monenlaisia huolia. Suurin osa liittyy ihmissuhteisiin, ahdistukseen, yksinäisyyteen, minäkuvaan tai arjesta selviytymiseen. Masennus, syömishäiriöt, kiusaaminen ja itsetuhoiset ajatukset ovat myös aika yleisiä keskustelunaiheita. Juhlapyhät ovat semmoisia, mitkä aiheuttavat monissa pahaa oloa etenkin, jos perheen sisällä on ongelmia tai yksinäisyys painaa päälle. Aina tunnelma chatissä ei ole niin synkkä ja lohduton. Välillä tullaan ihan vain vaihtamaan kuulumisia. Nuoret kaipaavat luotettavaa aikuista vierelleen, joka on läsnä ja kuuntelee eikä säikähdä esimerkiksi puhetta nuoren itsetuhoisista ajatuksista. Aina ei tarvitse välttämättä tehdä mitään ihmeellistä. Kaikkein ratkaisevinta on yleensä aito läsnäolo ja kuuntelu.

Katja Alaja: Siinä se oli. Tämän tarinan kertoja, Elina, opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja hän on koulutettu vapaaehtoinen tuolla Sekasin-chatissa. Hän kuuntelee nuorten iloja ja huolia. Viime vuonna siellä palveltiin kymmeniä tuhansia nuoria. Pinja, sä olet tekemisissä omien kaverien lisäksi tosi monien muiden nuorten kanssa, koska sä videobloggaat ja olet somessa aktiivisesti. Saatko sä nuorilta paljon priva-viestejä eli yksityisiä viestejä, joissa he tuovat esille ongelmiaan?

Pinja Sanaksenaho: Kyllä mä saan. Tai mä olen tosi monessa eri somepalvelussa, Instagramissa, Snapchatissa, missä pystyy laittamaan priva-viestejä. Niin kyllä varmaan Snapchatissä tulee kaikista eniten tuommoisia. Jotenkin se on myös helppoa, että ihmiset tietävät mut, mutta he ovat sitten anonyymejä. He pystyvät avautumaan mulle ja tulee oikeasti tosi yksityiskohtaisiakin viestejä. Halutaan puhua omista ongelmista ja sitten mä vastaan parhaani mukaan niihin.

Katja Alaja: Niin. Siis tuo kuulostaa kyllä tosi hyvältä, että nuori uskaltaa jakaa vaikeuksiaan, jolle kulle kertoa niistä. Mutta sitten mä mietin samalla sitä, että miltä se tuntuu? Sähän olet itse nuori; sä olet 18-vuotias.

Pinja Sanaksenaho: Niin. Onhan se siis aika pelottavaa. Pelottava ajatus siinä on se, että jos mä sanon jotain, niin hän ottaa sen just oikeasti elämän vinkkinä ja tekee just, mitä mä olen sanonut. Niin sitten mä yritän olla mahdollisimman auttavainen, että mene puhumaan jollekin aikuiselle tai onko sulla joku kaveri, kenelle sä voit puhua tai pystytkö sä puhumaan vanhemmillesi. Ohjaan jonkun toisen ihmisen luokse. Mä en ala antamaan ohjeita, että okei, mitä tässä tilanteessa nyt kannattaa tehdä, että jätä ne kaverit tai jotain tämmöistä, koska mä en voi tietää sitä koko tarinaa.

Katja Alaja: Niinpä. Ei tuo ole mitenkään helppo tilanne. No jos me katsomme tilastojen näkökulmasta, niin on kiinnostavaa miettiä, miten nuoret Suomessa tällä hetkellä voivat. Mitä sä Reija tähän sanot? Ovatko haasteet ihan samoja kuin ennen koronaa vai onko tullut jotain uusia esiin kenties?

Reija Paananen: No kaiken kaikkiaan tietysti pitää heti sanoa, että kyllä Suomessa nuoret voivat aika hyvin. Mutta kyllä tämä korona on tuonut tosi isoja haasteita ja semmoisia uudenlaisia kysymyksiä, mitkä liittyvät paljon sosiaalisten suhteiden puuttumiseen tänä aikana. Se liittyy nuorten elämässä niin hirveän moneen asiaan. Pitäisi vaikka rakentaa omaa tulevaisuutta ja omaa identiteettiä ja sitähän tehdään sosiaalisten suhteiden tuella. Nyt kun ne ovat olleet paljon poissa, niin kyllä tämä haastaa. Esimerkiksi no mikä ennenkin on ollut, mielenterveyden haasteet, niitä on tosi isolla osalla nuorista, neljäsosalla, viidesosalla. Kyllä ne ovat ihan selkeästi nyt tänä aikana näyttäisi, että vielä semmoinen ahdistuneisuus esimerkiksi on lisääntynyt.

Katja Alaja: Niinpä. Tuo sun kommenttisi Reija kuvastaa sitä, että osalla nuorista menee hyvin, mutta on paljon heitä, kenellä ei mene ja he tarvitsevat erilaisia apuja, erilaista palvelua, että he voivat parantaa omaa hyvinvointiaan. Niitä palveluitahan on jo olemassakin ja uusia kehitetään. Puhutaan niistä seuraavaksi. Kun ajatellaan apua tarvitsevaa nuorta, siinä on ainakin kaksi isoa asiaa, joiden pitäisi onnistua, jotta nuoren asiat lähtevät avautumaan. Ensimmäiseksi nuoren pitää löytää se palvelu ja toiseksi sen palvelun tulee olla tehty nuoren tarpeiden mukaan. Jos sulle, Pinja, tulisi ongelmia, osaisitko sä hakea apua? Mitä sä tekisit?

Pinja Sanaksenaho: No mä en ehkä heti ekana tiedä suoraan, minne mä menen. Jos mä koen, että mä tarvitsen apua, niin mä varmaan googlaisin jotain, mihin mä nyt tarvitsenkaan sitä apua. Niin mä googlaisin sitä ja vähän tutkisin netistä. Voisin ehkä jopa kysyä joltain tosi läheiseltä ihmiseltä, mutta en suoraan tiedä, minne mä menisin.

Reija Paananen: Tuo Pinjan kommentti kuulostaa tosi tutulta ja nuoret nimenomaan lähtevät tuolla tavalla yleensä sitten etsimään apua tai tukea. Google on tosi yleinen tapa ja se muodostuu myös ehkä ongelmaksi jossain suhteessa. Sieltä Googlestahan kyllä saa monenlaista, mutta mikä se on se polku, miten siellä lähdetään sitten etenemään?

Pinja Sanaksenaho: Jep. Se on aina, jos googlaa jonkun ongelman, niin se on tuhat kertaa isompi siellä Googlessa, kuin se oikeasti on. Niin sitten se lietsoo vähän semmoista paniikkia.

Reija Paananen: Kyllä. Mistä löytyy sitten tavallaan sellaista oikeaa, sopivaa tukea mihinkin tilanteeseen, joka olisi vielä sitten jotenkin nuorelle luotettavaa.

Pinja Sanaksenaho: Niinpä.

Katja Alaja: Niin ja tuossa on mielenkiintoista, jos me leikitään, vaikka jotain tämmöistä, että jos sä olisit vaikka surullinen. Nyt kokisit, että sä olet tavallista surullisempi ja se on jotenkin semmoista vähän pysyvämpää ja pitkäaikaisempaa. Niin mitä sä heittäisit sinne Googleen oikeasti siinä tilanteessa? Millä sanoilla sä hakisit ehkä sitä sisältöä?

Pinja Sanaksenaho: Apua. Varmaan jollain, no mä tiedän, mikä masennus on, niin varmaan googlaisin masennuksen oireita tai sitten jotain jatkuva suru tai jotain tämmöistä. Mutta musta tuntuu, että ensin mä menisin katsomaan masennuksen oireita.

Katja Alaja: Aivan. Sä olet, Pinja, sanonut, että sä tiedät MIELI Suomen ja Mielenterveys ry:n ja Suomen Punaisen Ristin Sekasin-chatin. Mistä sä tunnet sen?

Pinja Sanaksenaho: No mä selaan itse somea tosi paljon, niin onneksi sitä on markkinoitu. Muut somevaikuttajat ovat ottaneet sen esille ja sitten on ollut kampanjoita liittyen siihen. Mun mielestä myös mun jotkut kaverit ovat puhuneet siitä. Ja se nimi on muutenkin niin mieleenpainuva, niin sitten se on jäänyt mieleen ja tiedän sen varmaan pitkänkin aikaa.

Katja Alaja: Niin ja sitten on helppo lähteä tavallaan etsimäänkin sitä, kun se on jäänyt mieleen. Sitten sä joskus sanoit, että jotkut somevaikuttajatkin ovat sen nostaneet esiin. Monet nuoret seuraavat somevaikuttajia, ei kaikki, monet seuraavat. Sekin on yksi hyvä semmoinen hyvä vinkkikanava. Kuinka hyvin nuoret oikeasti löytävät palvelut? Sanovatko tutkimukset ja selvitykset siitä jotain?

Reija Paananen: No eivät varmaan tutkimukset ja selvitykset ihan hirveästi sano. Me olemme tehneet jonkun verran itse, selvitelleet sitä hommaa. Tietysti se on selvää, että nuoret eivät tiedä palveluista eivätkä löydä niihin palveluihin. Tuo Sekasin-chatti, mikä mainittiinkin, on tehnyt tosi paljon töitäkin sen löydettävyyden eteen ja onkin saanut paljon käyttäjiä. Sitä myötä tietysti sitten tunnettavuus lisääntyy ja käyttäjiä saadaan enemmän. Mutta kyllä se nuorille on, meillä on hirveän paljon hirveän hyviä tukipalveluita olemassa, mutta kyllä se on iso kysymys, miten niistä saataisiin tieto nuorille. Miten nuorten tuen tarpeet ja se saatavilla oleva tuki saataisiin paremmin kohtaamaan? Se on tosi iso kysymys. Varmasti palveluiden markkinoinnilla, tukipalveluiden aktiivisella markkinoinnilla siellä, missä nuoret ovat. Ja toisaalta sitten sitä, että tukea tulisi tarjota mielestäni paljon aktiivisemmin ja rohkeammin ja ehkä sillä mielin, että mikään ongelma ei ole niin pieni, etteikö siihen kannattaisi hakea ja ottaa vastaan tukea.

Katja Alaja: Kuulostaa hyvältä. Mitä sä tuosta, Pinja, sanot?

Pinja Sanaksenaho: Siis just mun mielestäni tuo, että sulla on itsellä joku ongelma, niin saattaa helposti ajatella, että jollain muulla on isompi ongelma. Ja sitten alkaa olla silleen, että no ei mun ongelma nyt varmaan niin tärkeä ole. Mutta kuitenkin ei saisi verrata itseään mitenkään muihin tuommoisissa asioissa. Pitäisi enemmän vain keskittyä siihen, miltä itsestä tuntuu ja sitten mennä sen mukaan.

[musiikkia]

Katja Alaja: Jos miettii tätä markkinointia, on aina kiinnostavaa katsoa sitten joitain esimerkkejä siellä kentällä. Jos me ajattelemme, vaikka tuota Sekasin-chattiä, niin sehän on mennyt tuonne Discordiinkin. Sehän on tämmöinen nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu yhteisöpalvelu. Alun alkaen se on kehitetty digitaalisia pelejä pelaaville, mutta nykyään siellä on myös muita nuoria. Nuoret juttelevat siellä nimimerkeillä. Tuostahan, Pinja, sanoit tuossa aiemmin, että just se, että kun sä voit olla anonyyminä voi olla iso juttu. Ei tarvitse mennä omalla naamalla ja nimellä sinne. Voi mennä sinne puhumaan omista ongelmistaan. Sitten jos me ajatellaan muita projekteja, niin sä olet, Reija, tämän Zekki-palvelun tehnyt hommia Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Siitä julkaistiin ensimmäinen versio nyt tammikuussa. Siinä nuori vastaa kymmeneen kysymykseen omasta elämästään ja saa semmoisen yhteenvedon parissa minuutissa eli aika nopeassa ajassa. Nuori näkee siitä vähän, miten hänellä menee ja mistä voisi saada apua. Zekki ohjaa nuorta eteenpäin oman haasteensa ja omien ongelmiensa kanssa. Kerro vähän tästä Zekin ideasta.

Reija Paananen: Just tuo on se idea. Me halusimme rakentaa sellaisen palvelun, josta nuoret saisivat tukea. Nuoren ei itse tarvitse tietää, mihin mä nyt tarvitsen apua, vaan se palvelu ohjaisi sitten siihen. Kysytään ensin, miten sulla menee ja sitten tarjotaan sitä apua, mitä nuori kussakin tilanteessa tarvitsisi, mikä voisi olla nyt tällä hetkellä sopiva tuki tai apu. Me halusimme tuon anonyymiyden, mistä äsken mainitsit, niin se on tosi tärkeä ja se on monelle nuorelle myöskin kynnyskysymys palveluissa. Me halusimme, että Zekki on täysin anonyymi eli siellä voi kuka vaan nuori vastata kymmeneen kysymykseen ja saada sitä myöten lisäohjausta avun tai tuen piiriin, jos sellainen tilanne on.

Katja Alaja: Mitä näissä kymmenessä kysymyksessä kysytään? Anna muutama esimerkki. Ja miksi niitä on just kymmenen? Tämä aina mietityttää, että jos on kolme tai viisi tai kymmenen, nehän on semmoisia hyviä lukuja usein just palveluissa. Miksi just kymmenen kysymystä?

Reija Paananen: No joo, totta. Se kymmenen pohjautuu sellaiseen Diakissa kehitettyyn 3X10D-elämäntilannemittariin, joka taas pohjautuu hyvinvointitutkimukseen. Siinä halutaan korostaa sitä, että kysytään nuorelta kysymyksiä kaikilta elämänalueilta. Hyvinvointi on kokonaisuus, jossa eri asiat vaikuttavat toisiinsa. Siinä on tavallaan ehkä yhdeksän elämän aluetta. Kysytään terveydestä, kysytään tyytyväisyydestä, vaikka läheisiin tai ystäviin. Sitten se kymmenes kysymys on vähän semmoinen kokoava, mikä kattaa sitten vielä ne muutkin elämän alueet. Kysytään tyytyväisyyttä elämään kokonaisuutena. Me halusimme, että se on mahdollisimman helppo ja nopea. Siihen käytännössä niihin kymmeneen kysymykseen vastataan nollasta kymppiin asteikolla. Se vie pari minuuttia ehkä, kun niihin vastaa.

Katja Alaja: Joo, kuulostaa hyvältä. Mä en halua, Reija, laittaa sua mitenkään vaikeaan liemeen, mutta sanopa vielä, mistä tulee tämä 3X10D? Se kuulostaa niin hauskalta. Mikä on se tarina sen hankkeen nimen takana?

Reija Paananen: Voi, tuo on vaikea. Siis 10D tulee 10 dimensions eli nimenomaan 10 hyvinvoinnin osa-aluetta. Ja se kolmonen tulee sitä, että siinä on alunperin kysytty tätä tyytyväisyyttä ja sitten on kysytty niiden elämän alueiden tärkeyttä itselle. Ja se kolmas on vielä, miten haluaisi, että ne eri elämän alueet olisivat tulevaisuudessa. Tähän Zekkiin on nyt valittu nimenomaan se tyytyväisyysosio, että kysytään sitä tyytyväisyyttä näihin 10 eri elämän osa-alueeseen.

Katja Alaja: No niin. Hyvä juttu. Mitä sä olet oppinut nyt tämän projektin myötä, Reija? Jos ajattelet, että mitä sä olet oppinut siltä vastaajaporukalta?

Reija Paananen: No tietysti on ehkä aika aikaista sanoa, että se on ollut noin vajaa pari kuukautta käytössä. Mutta kävijöitä on ollut melkein 18000 tähän mennessä ja viitisen tuhatta on kaikkineen antanut meille tietonsa tutkimuskäyttöön ja palveluiden kehittämiskäyttöön. Sieltä kyllä näkyy selkeästi sellainen, minkä me oikeastaan olemme tienneetkin. Psyykkiset tekijät ovat niitä tekijöitä, joihin pitäisi kiinnittää huomiota ihan kaikissa palveluissa. Ne ovat niitä tekijöitä, jotka voivat olla esteenä myöskin tavallaan niiden muiden elämän osa-alueiden vahvistamiselle. Ajattelen, että olisi ehdottoman tärkeätä, että nuorten palveluissa, olivat ne mitä palveluita vaan, kohdattaisiin nuoret kokonaisvaltaisemmin, että pystyttäisiin huomioimaan nämä kaikki tekijät.

Katja Alaja: Aivan. Eli kirkkaana tämä viesti, että siellä voi olla useampikin juttu, joka mietityttää sen nuoren mielessä. Ei ole vain mikään yksittäinen asia, vaikka se, että on surullinen fiilis. Sä olet kanssa, Pinja, kokeillut tätä Zekkiä. Miltä se tuntui?

Pinja Sanaksenaho: No just se, että se oli tehty tosi yksinkertaisen näköiseksi. Siellä oli helppo klikkailla. Sun ei tarvitse miettiä, mistä sä painat. Se on kanssa mielestäni tosi tärkeätä. Sitten ne kysymykset olivat just semmoisia, mitä ei välttämättä kysy itseltään tai harvoin mä mietin, että olenko mä fyysisesti terve. Kuulostaa vähän tyhmältä, mutta jotenkin elää vaan ja sitten ei ehkä mieti sitä, että voiko kroppa hyvin. Ei ehkä välillä kuuntele omaa kroppaansa. Niin se oli mielestäni itselle todella hyvä kysymys. Mutta sitten taas myös mielen kysymykset, niin niitäkin on tärkeätä kysyä, koska omat aivot vaan sivuuttavat kaikki tuommoiset.

Katja Alaja: Kyllä. Eli siinä voi tulla todellakin ihan uusia näkökulmia. Sitten, jos ajattelee, että joku sen tekee, kenellä ei välttämättä olekaan nyt ongelmia, niin saa joka tapauksessa semmoista pohdittavaa itselleen. Ja ehkä myös muistaa sitten myöhemmin, että jos tulee joku tilanne, niin hei siihen on kyllä apua saatavissa, kun on se kokemus esimerkiksi tämmöisestä palvelusta, että voisi sitten löytyä.

[musiikkia]

Katja Alaja: Puhutaan nuorille kehitetyistä palveluista, nuorille suunnatuista palveluista. Sä olet, Reija, joskus sanonut, että nuorten palveluja pitää kehittää nuorten kanssa, että muuten niistä ei tule hyviä. Miksi näin?

Reija Paananen: No joo. No ylipäätään mä ajattelen, että kun nuoret on mukana, niin me opimme tietämään ja tuntemaan ne nuorten tarpeet. Mitä nuoret miltäkin palvelulta oikeasti tarvitsevat? Mä jotenkin ajattelen, että emme me keski-ikäiset voi tietää, vaikka arvelisimmekin, niin me emme pysty tietämään onko se palvelu käytettävä nuoren näkökulmasta, jos nuoret eivät ole mukana sitä kehittämässä. Jos nuoret vaikka kuluttavat tänä päivänä digitaalista maailmaa tosi paljon ja vaikka pelimaailmaa, niin nehän on tehty hirveän käyttäjäystävällisiksi ja jopa koukuttaviksi. Mutta miten me pystyisimme sellaista maailmaa tuomaan meidän tukipalveluihimme myöskin, että se olisi mahdollisimman helppoa ja mutkatonta?

Katja Alaja: Niin käyttäjäystävällisyys. Mitä ajatuksia tuo, Pinja, herättää sussa? Millainen palvelu on mielestäsi sellainen kiva ja hyvä käyttää?

Pinja Sanaksenaho: Apua. No mielestäni on just kiva, että nuoria käytetään tuommoisten tekemisessä, koska sitten saa sitä näkökulmaa. Sieltä voi tulla semmoisia juttuja, mitä ei välttämättä ole tajunnut. Mutta hyvä palvelu on just se, mitä olemme puhuneetkin tässä, niin varmaan se, että on mahdollisuus olla anonyyminä. Mutta sitten taas voi olla myös mahdollisuus kertoa kuka on. Jollain voi auttaa se, että kertoo, kuka on ja sitten joillain auttaa se, että on anonyymi. Niin tuommoinen mulla tuli mieleen, että se on varmaan yksi hyvän palvelun puoli.

Reija Paananen: Joo. Hei saanko mä tarttua vielä tuohon, mitä Pinja sanoi? Just se, että me ajattelemme monesti nuorten palveluita, vaikka sillä tavalla, että meillä on yksi palvelu, jonka tulisi palvella kaikkia nuoria. Kun sä sanoit tuon, että joku toivoo anonyymiä palvelua, joku toivoo sitä, että voi kertoa siellä palvelussa kuka on ja miten menee ja saada henkilökohtaisempaa tukea. Niin tuo on täysin totta. Mä jotenkin kanssa ajattelen, että meidän pitää tuntea käyttäjän tarpeita paremmin. Me emme voi ajatella, että yksi palvelu olisi hyvä kaikille.

Pinja Sanaksenaho: Niinpä. Ja jotenkin ei voi miellyttää kaikkia jollain yhdellä jutulla, niin niitä pitää varmaan olla oikeasti paljon.

Katja Alaja: Joo, tosi hyviä pointteja. Onko tullut ylipäätään joissain projekteissa esiin just semmoista, mitä nuoret ovat halunneet sitten paljon jumpata, kun he ovat olleet mukana kehittämässä ja selvittämässä asioita. Miten sitten, jos ajattelee vaikka jotain verkkopalvelua, niin onko sitä jumpattu tosi monta kertaa sitten, että hei, vielä pitää tätä kohtaa?

Reija Paananen: On. Kyllä tuota Zekkiäkin kehittäessä mentiin tosi paljon, mentiin vielä ihan loppumetreillä takaisin päin ja muokattiin käyttöliittymää tosi paljon testauskokemusten perusteella. Vaikka ajateltiin ja vaikka meillä oli jo paljon tietopohjaa ja oli jo testauskierroksia käytykin, niin silti edelleen tultiin siihen tulokseen, että tämä on liian vaikea ja se ei etene loogisesti nuoren käyttäjän mielestä. Se on liian monimutkainen, siellä on liian paljon asioita, mihin pitäisi tarttua yhtä aikaa. Se palvelupolun tuommoisessa digitaalisessa maailmassa pitää olla hyvin looginen ja yksinkertainen, helppo.

Katja Alaja: Niin ja kuulostaa sitten siltä, että se vaatii myös oman aikansa. Siihen pitää käyttää paukkuja sen palvelun tekemiseen. Jos halutaan hyvä palvelu, niin se ei välttämättä synny tuosta noin vaan. Vaan se voi olla semmoisen pitkäjänteisen työn tulos. Tämä on mielenkiintoinen sitten miettiä sitä, että ollaanko tämmöisellä asenteella aina liikkeellä? Onko sitä aikaa riittävästi siellä ja ihan ylipäätään, että onko tämmöinen nuorten kanssa kehittäminen jo arkipäivää meidän yhteiskunnassamme? Mitä Reija tästä sanot?

Reija Paananen: No ei ole ja tuo just, että pitäisi olla aikaa. Niin kyllä ja pitäisi jotenkin joka vaiheessa ottaa nuoret mukaan ja miettiä sitä käyttäjäkuntaa. Osa nuorista, jotka ovat olleet mukana, ovat sanoneetkin vähän, että eivät he halua olla mitään kiintiönuoria, joita otetaan mukaan johonkin vaiheeseen ja tavallaan sen takia vaan, että pitää nyt olla nuori mukana. Jotenkin se täytyisi myöskin, kun lähdetään kehittämään yhdessä niitä palveluita, niin pitäisi olla oikeasti sitä aikaa ja halua myöskin kuunnella, kehittää, sietää sitä epävarmuutta. Me ammattilaiset emme nyt tiedäkään nyt kuule kaikkea tästä hommasta, vaan että meidän täytyy nyt oikeasti, avoimesti katsoa sitä, mitä tässä nyt pitäisi tehdä, miten tässä pitäisi edetä. Ja lähdetään testaamaan, lähdetään kokeilemaan, palataan takaisin, testataan uudelleen. Kyllä se vaatii mielestäni palveluiden kehittämisessä vähän ehkä uudenlaista ajattelua kokonaan.

Pinja Sanaksenaho: Joo, mä voin sanoa tuohon. Siis mulle tuli mieleen, kun meillä oli yläasteella, mä en muista oliko vielä ala-asteella, mutta yläasteella aina vuosittain meidän piti vastata semmoiseen kyselyyn. Mä en tiedä, mikä se oli, mutta siellä oli ainakin about 100 kysymystä kaikkeen terveyteen ja hyvinvointiin liittyen. Niin mä muista, kun siis 100 kysymystä oli niin paljon. Siinä oli numerovaihtoehdot ykkösestä vitoseen, niin en mä lopussa edes jaksanut miettiä enää. Kysyttiin vaan, että meneekö sulla hyvin. No menee, ihan sama. Mä vaan vastasin niihin, että mä saan tehtyä sen. Niin sitten mä mietin, mihin niitä käytettiin ja tuliko sieltä ihan virheellistä tietoa, koska musta tuntui, että moni yläasteikäinen ei välttämättä jaksanut keskittyä siihen. Niin tuli just mieleen tuosta, kun sanoit, että pitää kehittää ja testata ja kaikkea.

Reija Paananen: Hyvä Pinja, kun sä nostat tuon esiin. Just se, että sä et edes tiennyt, mitä niillä tehdään. Niin musta sekin on tosi tärkeä pointti. Meidän ammattilaisten, jotka niitä olemme kehittämässä, pitää osata kertoa nuorille, mitä te tästä hyödytte. Jos vaikka kerätään tietoa, että mitä tällä tiedolla tehdään. Niin se on mun mielestä aivan oleellista siinä. Jos kysytään jotain, niin nuorilla pitää olla tieto näistä asioista.

Katja Alaja: Mutta tuo, Pinja, kun sä sanoit ja Reija puhuitte just siitä, että jos on tosi laaja kysely ja näin, niin tähän on aikamoinen taiteenlajikin tämmöinen, kun tarvitaan sitä tietoa jotakin asiaa varten tai palvelussa on paljon kysymyksiä. Niin miten sä sitten oikeasti teet sen, jos sä tarvitset paljon tietoa? Se ei ole mikään ihan helppo haaste. Tuommoisia joutuu sitten oikeasti miettimään, että miten pystyisi tekemään noin laajan niin, että nuori kokisi, että oli ihan jees.

Pinja Sanaksenaho: Niinpä.

Reija Paananen: Niin ja toisaalta tarvitseeko… Niin ehkä mä mietin sitäkin, että mitä tietoa me tarvitsemme siihen, että me pystymme jotenkin tietämään, miten nuoret voivat. Mielestäni me pystymme jo tavallaan Zekin tiedon avulla tietämään tosi paljon siitä, miten nuoret voivat ja sitten me pystymme ehkä täsmentämään niitä osa-alueita tietyillä kysymyksillä ja tietyllä otannalla.

Katja Alaja: Ja tuossa, jos ajattelee sitä Zekkiä, että siitä nyt tulee tämmöinen niin kuin, sä saat semmoisen yhteenvedon siitä, miten sulla menee, mitä vahvuuksia ja näin, mistä voit saada apua. Niin oletteko te ajatelleet sitä, Reija, että nuori voisi ottaa tämän yhteenvedon mukaan sitten, kun hän menee hakemaan sitä apua lisää? Se auttaisi ehkä sitten sitten siinä tilannekartoituksessa kenties.

Reija Paananen: Kyllä, olemme ajatelleet ja tälläkin hetkellä siitä pystyy tavallaan itselleen tallentamaan yhteenvedon. Mutta me kehitämme nyt, me tiedämme, että Zekki-palvelu ei ole vielä valmis. Nytkin meillä on juuri aloittanut nuorten kehittäjäryhmä; me olemme palkanneet hankkeeseen nuoria mukaan kehittämään Zekki 2.0:aa. Se on just se, mitä sisältö nuoret toivovat siihen. Ehkä erilaista, mutta just se, että miten sitä pystyisi käyttämään, vaikka nuoren omana hyvinvointisuunnitelmana tai miten Zekistä pystyisi ottamaan suoraan yhteyttä ammattilaiseen. Mutta tässä on tietosuojakysymyksiä ynnä muita kysymyksiä vielä sitten, mitä meidän pitää ennen Zekki 2.0:aa selvittää.

Katja Alaja: Hyvä juttu. On ollut tosi innostavaa jutella teidän kanssanne nuorten hyvinvoinnista, palveluista ja niiden kehittämisestä. Se on työtä, joka onneksi jatkuu. Mielessä pyörii mulla se ajatus, että siinä tarvitaan sekä nuoria että ammattilaisia, että saadaan hyviä lopputuloksia aikaan. Mitä te vielä haluaisitte sanoa kuulijoille?

Pinja Sanaksenaho: Ei ole noloa, jos sulla on huono olla. Tai silleen se on ihan ok, että ei aina tarvitse olla superiloinen. Ihminen kokee ylämäkiä ja alamäkiä, joten oikeasti, jos sulla on surullinen olo, niin anna sen tulla ulos, eikä sitä tarvitse mitenkään piilotella tai hävetä.

Reija Paananen: Tuo on, Pinja, tosi hyvä. Kenenkään ei koskaan tarvitse pärjätä yksin. Mutta mä sanoisin sitten vielä ihan loppuun, että me ajattelemme nuoruutta liian usein ongelmien kautta. Mä haluaisin, että meillä ajateltaisiin nuoruutta enemmän vahvuutena ja mahdollisuuksien elämänvaiheena. Ja tietysti se, että nuoret mukaan kehittämään nuorten palveluita.

Katja Alaja: Kiitti tosi paljon. Kiva, kun olitte mukana tässä dialogissa. Ja sä, rakas kuulija, vinkkaa tästä Dialogi-podcastista tutuille ja jatkakaa keskustelua. Ja tule taas langoille ensi kerralla!

[musiikkia]

[äänite päättyy]