”Palkitsevimmat palautteet tulevat asiakkailta itseltään”

Pääkaupunkiseudulla syntynyt ja kasvanut Henrika Karhulahti oli peruskoulussa kiltti, hiljainen ja hieman ujo koululainen – kympin tyttö, joka ajatteli olevansa tulevaisuudessa kuvaamataidon opettaja tai sisustussuunnittelija. Koulussa häntä kiinnostivat erityisesti käytännön aineet.

Vaikka opiskelu maittoi ja arvosanat olivat hyviä, ei Henrika pyrkinyt lukioon. Peruskoulun jälkeen hän siirtyi ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajan tutkintoa.

– Isoäitini oli lastenhoitaja, mutta muutoin lähisuvussani ei ollut ketään, joka toimisi hoitoalalla. Kasvoin yrittäjäperheessä. Minulle päätös lähteä opiskelemaan juuri tätä alaa tuli hyvin luonnollisesti. Kai se on jokin intuitio tai kutsumus, en osaa sanoa tarkempaa syytä siihen.

Vastaus voi löytyä perhedynamiikasta: Henrika on perheen sisaruksista keskimmäinen ja tottunut ottamaan vastuuta sisaruksistaan. Ihmisläheinen työ tuntui oikealta vaihtoehdolta.

”Suurella ja lämpimällä sydämellä varustettu hoitaja.”

Tuore lähihoitaja ehti olla puolitoista vuotta työelämässä ennen kuin hän haki opiskelemaan korkeampaa tutkintoa. Tuolloisena työpaikkana oli kehitysvammaisten asumisyksikkö.

Henrika oli haaveillut terveydenhoitajan ammatista jo ammattikoulussa, ja Diak valikoitui opinahjoksi, koska siellä oli mahdollisuus monimuoto-opiskeluun.

”Odotin aina, milloin olisi seuraava opiskelupäivä”

Henrika aloitti monimuoto-opinnot Diakissa tammikuussa 2015. Ensimmäinen koulupäivä toki jännitti ja vatsassa tuntui lentelevän perhosia, mutta vastaanotto oli lämmin. Henrika tykkäsi Diakin ilmapiiristä heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Opintoihin sisältyi puolitoista vuotta sairaanhoitajan opintoja. Tämän jälkeen terveydenhoitajat eriytettiin omaan ryhmäänsä. Luokka koostui lähihoitajataustaisista opiskelijoita, ja muutkin opiskelukaverit tekivät töitä tai pyörittivät perhe-elämää opintojen ohessa.

”Olit hetkessä läsnä, lämpimällä sydämellä.”

– Meillä oli tietyt viikot kuukaudessa, kun olimme koululla lähiopetuksessa. Joustavuus antoi laajasti mahdollisuuksia tehdä oman alan töitä, ja olinkin opiskelun ohella töissä kotihoidossa ja kotisairaalassa. Samalla laajensin teoreettista osaamistani koulunpenkillä.

Koulupäivät tuntuivat työn vastapainoksi vapaapäiviltä. Luokassa vallitsi lämmin henki ja rento ilmapiiri, kun muut luokkalaiset jakoivat samanlaiset arvot kuin Henrika. Heihin oli helppo tutustua.

Koulukavereitaan Henrika kuvailee rautaisiksi hoitoalan ammattilaisiksi.

– Olin luokkani nuorimmasta päästä. Meillä oli luokassa opiskelijoita, jotka olivat tehneet useita kymmeniä vuosia töitä hoitoalalla. Koin tämän tukevan opiskelujani, sillä he jakoivat omaa elämänkokemustaan. Etenkin ryhmätöissä nousi esiin sellaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita en ollut osannut edes ajatella.

Ensimmäinen harjoittelu ikkuna työelämään

Ensimmäisen harjoittelunsa Henrika suoritti Jorvin sairaalassa sisätautien erikoissairaanhoidossa, moduulimuotoisessa harjoittelussa. Moduuliharjoittelujaksolle osallistui samanaikaisesti seitsemän eri vaiheessa opintojaan olevaa diakilaista.

– Osa meistä oli pian valmistumassa ja suoritti viimeistä harjoittelujaksoaan. Sitten olin minä, vasta koulun aloittanut. Olin toki ollut lähihoitajaopintojeni aikana kuukauden harjoittelujakson sairaalassa, mutta se oli enemmän ohjaajan mukana kulkemista. Moduuliharjoittelun aikana joutui oikeasti miettimään, mitä on tekemässä ja miksi.

Harjoittelijoilla oli oma potilashuone, jossa oli aina neljä sairaalan potilasta hoidettavana. Työvuorot suunniteltiin itse. Harjoittelujaksoa ohjasi ja valvoi sairaanhoitaja, jolta pystyi myös tarpeen tullen varmistamaan hoitoasioita. Opiskelijoilta odotettiin kuitenkin rutkasti oma-aloitteisuutta.

”Ilosi ja huumorisi taisi olla hoitojakson paras lääke.”

– Kyllä mietin muutaman kerran, että mihin oikein olin ryhtynyt. Kun seitsemän viikon harjoittelu oli suoritettu kunnialla loppuun, olin väsynyt mutta onnellinen. Ensimmäinen harjoitteluni on yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista opiskeluajoilta, sillä se opetti minulle paljon.

Opiskeluaikana Henrika arvosti erityisesti konkreettista tekemistä, sillä terveydenhoitajan työtä ei voinut oppia pelkästään kirjoja lukemalla. Teoria toimi kaikissa tilanteissa tukena, mutta esimerkiksi ihmisten kohtaamista ei voinut oppia mulla tapaa kuin kohtaamalla ihmisiä.

Henrika korostaa harjoittelupaikkojen merkitystä, sillä ne ovat yleensä ensimmäisiä kontakteja oman alan työelämään. Harjoittelupaikasta voi helposti muodostua oma työpaikka.

Oma ala löytyi työterveyshuollosta

Harjoittelupaikkojen kautta Henrika sai kokemusta monesta eri työnkuvasta. Sisätautien harjoittelun lisäksi hän tutustui kirurgiseen hoitotyöhön, mielenterveys- ja päihdepuoleen, lasten parissa työskentelyyn, kouluterveydenhuoltoon ja neuvolatoimintaan sekä työterveyshuoltoon.

Syventävät opinnot hän suoritti työterveyshuollossa ja terveysasemalla, joista jälkimmäiseen Henrika jäi harjoittelun jälkeen vielä muutamaksi kuukaudeksi työsuhteeseen.

”Olipa ihanaa kohdata aito  ja kuunteleva hoitaja.”

– Terveydenhoitajanopinnot ovat tosi laajat, kun siinä käydään kaikki ihan vauvasta vaariin läpi. Minua itseäni on aina kiinnostanut työikäiset, vaikka en tiennyt työterveyshuollosta yhtään mitään ennen kuin aloitin opinnot.

Kun Henrika valmistui Diakista joulukuussa 2017, hän koki rakentaneensa vahvan perustan uralleen. Seinät ja katto saisivat lopullisen muotonsa työelämässä.

”Ilon aiheita on jokaisessa päivässä”

Vuoden 2018 alussa Henrika siirtyi uusiin haasteisiin työterveyshoitajana. Niin työkaverit kuin asiakkaatkin tuntevat hänet iloisena ja energisenä tekijänä, josta näkyy päällepäin, että hän todella pitää työstänsä. Tavallista työpäivää on vaikea kuvailla.

– Päiviin mahtuu vaihtelevasti muun muassa terveystarkastuksia, sairasvastaanottoa, työpaikkakäyntejä ja raporttien kirjoittamista. Yritysten, joita hoidan, toimialojen kirjo on laaja. Työpaikkakäynti voi yhtenä päivänä olla esimerkiksi rakennustyömaalle ja toisena päivänä vaikka kukkakauppaan.

Työssään Henrika hoitaa yritysasiakkaita, ja työpaikkakäyntejä kerääntyy viikon aikana yhdestä kolmeen. Jotta hoitotyön kädentaidot pysyisivät yllä, hän käy välillä tekemässä keikkavuoroja kotisairaalassa.

”Energiasi tarttui minuun loppupäiväksi.”

– Tärkeimmät ominaisuudet terveydenhoitajalle ovat ihmisläheisyys sekä monipuolinen kiinnostus ihmisiä ja heidän taustojaan kohtaan. Mielen on hyvä olla avoin ja utelias.

Työterveyshoitajan tehtävässä on haastavaa sen laaja-alaisuus: kaikista aloista tulisi tietää jotain ja ymmärtää, mitä ihmiset oikeasti tekevät työssään. Haastavinakin päivinä työyhteisön nauru tuo kuitenkin iloa päivään.

– Diakissa opin ihmisläheisyyden ja vuorovaikutuksen merkityksen. Tärkeimpänä nostaisin kuitenkin eettisyyden, jota kannan kaikkialla mukanani. Pidän sitä myös yhtenä arvona, joka yhdisti meitä kaikkia opiskelijoita.

Ihmisten kohtaamiseen Henrika antaa vinkiksi sen, että joskus on parasta vain olla itse hiljaa ja kuunnella toista.

Vapaa-aika, ystävät ja ammattitaito

Elämässä on tärkeää löytää tasapaino arjen ja vapaa-ajan välillä, oli kyse sitten opiskelusta tai töiden tekemisestä. Henrika rikkoo arjen luonnossa liikkumalla.

– Perusluonteeni on se, että annan 100 prosenttia itsestäni. Olen pyrkinyt nyt siihen, että panostan enemmän asioihin, joista todella tykkään. Muihin asioihin riittääkin se 99 prosenttia.

Toinen merkittävä henkireikä on ystävät.

”Sinusta huomaa, että nautit työstäsi.”

– Minulle jäi tärkeitä ystäviä Diakista, ja viestittelemme aktiivisesti keskenämme. Vaikka tapaamme vain muutaman kerran vuodessa, on fiilis kuin olisimme viimeksi eilen nähneet.

Kokonaisuudessa Henrika muistelee opiskeluvuosiaan Diakissa antoisina. Teoriaopinnot loivat pohjaa käytännön työlle, ja konkreettisia taitoja pääsi testaamaan esimerkiksi harjoitteluissa.

– Kyllä pidän itseäni ylpeästi diakilaisena. Viimeisenä vuotena meillä oli paljon projekteja, joissa pääsin kehittämään omaa ammattitaitoani. Tämä tuli tarpeeseen, sillä nykyisessä työnkuvassani teen töitä hyvin itsenäisesti.