Siirry sisältöön
saksia vihreällä alustalla
Juttutyyppi  Ilmiö

Terveydenhuolto murroksessa

Muuttuva hoitotyö vaatii uusia näkökulmia myös terveysalan opetukseen. Hoitotyön ammattilainen on paitsi oman alansa asiantuntija yhä enemmän myös yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Tekoäly, robotisaatio, sote-uudistus, asiakaslähtöisyys. Kun puhutaan terveydenhuollon muutoksesta, puhutaan usein myös näistä ilmiöistä. Ne heijastuvat yhä kasvavassa määrin käytännön hoitotyöhön.

Työelämän vaatimukset puolestaan ovat pakottaneet kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota alan koulutuksen järjestämiseen.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset sairaanhoitajaopiskelijat arvioivat osaamisensa valmistumisvaiheessa lähtökohtaisesti melko hyväksi, kertoo Diakin terveysalan yliopettaja Arja Suikkala. Kuitenkin työelämään siirtymisen myötä iso osa nuorista sairaanhoitajista harkitsee alanvaihtoa. Tiedot perustuvat kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimustuloksiin.

Työelämä ei vastaa sitä käsitystä, joka hoitoalan opintojen aikana syntyy. Mielikuvat työstä ja toimintailmapiiristä eivät välttämättä kohtaa odotusten kanssa.

Yhtenä keskeisenä syynä ilmiölle Suikkala pitää sitä, että työelämä ei vastaa sitä käsitystä, joka hoitoalan opintojen aikana syntyy. Mielikuvat työstä ja toimintailmapiiristä eivät välttämättä kohtaa odotusten kanssa.

–  Koulutuksen tulisi tuottaa työelämään osaamista, jossa eletään jatkuvan muutoksen keskellä. Painopistettä opinnoissa pitäisi suunnata muutoksen hallintaan, jatkuvaan oppimiseen ja hyviin verkostoitumistaitoihin, Suikkala sanoo.

Tämä edellyttää asennemuutosta.

Enemmän irti harjoittelusta

Suikkalan mukaan tiivis työelämäyhteistyö jo opintojen aikana voi madaltaa kynnystä valmistumisvaiheessa siirryttäessä työelämään. Tähän on jo keksitty keinoja. Yksi niistä on opiskelijamoduuliharjoittelu, joka uutena harjoittelunohjausmallina edistää hoitotyön asiantuntijaksi kehittymistä ja ammatillisen roolin löytämistä. Pääkaupunkiseudulla tämä malli otettiin käyttöön muutamia vuosia sitten ja se on nyt laajentunut vähitellen useisiin harjoitteluyksiköihin.

Opiskelijamoduuliharjoittelussa opiskelijat saavat omat vastuupotilaat, joiden hoitoa he suunnittelevat ja seuraavat.

Opiskelijamoduuliharjoittelu eroaa tavallisesta harjoittelusta siinä, että opiskelijat saavat omat vastuupotilaat, joiden hoidosta he vastaavat mahdollisimman itsenäisesti. Ohjaaja vastaa sekä potilaiden hyvästä hoidosta että opiskelijoiden oppimisesta ja on taustalla varmistamassa potilasturvallisuuden toteutumisen. Niin sanotussa perinteisessä harjoittelussa opiskelija kulkee usein ohjaajan mukana, tekee annettuja tehtäviä, seuraa ohjaajan toimintaa ja mallintaa sitä omaan toimintaansa.

–  Opiskelijamoduulimallissa opiskelija oppii potilaalta ja potilaan kanssa ja ohjaaja jää taustalle. Opiskelijalla ei ole roolimallia vaan hän luo kontaktin potilaaseen itse, jolloin hänelle hahmottuu hoitotyön kokonaisuus ja potilaan aktiivinen rooli omassa hoidossaan.

”Opiskelijamoduulimallissa opiskelija oppii potilaalta ja potilaan kanssa ja ohjaaja jää taustalle.”

Tämä on luonut harjoittelun ohjaukseen kokonaan uutta ajattelutapaa. Opiskelijan ja potilaan välisestä kontaktista tulee oppimissuhde. Ohjaaja tukee opiskelijaa siinä, että tämä oppii hahmottamaan kokonaisuuden.

– Tämä on tärkeää, sillä se antaa opiskelijalle kokonaiskäsityksen ammatista sen sijaan, että hän tekisi vain yksittäisiä hoitotehtäviä.

Asiakas keskiöön

Diakissa terveysalan koulutuksen pedagogiikkaa kehitetään monella tapaa, niin hankkeissa kuin opetuksessa. Diakin kansainvälisissä hankkeissa Somaliassa ja Tansaniassa esimerkiksi kehitetään parhaillaan äitiysterveyteen liittyvää verkko-opetusta ja vahvistetaan siten kyseisten maiden terveysalan opettajien opetusosaamista.

–  Tämä haastaa myös Diakin opettajat pohtimaan uusia pedagogisia tapoja, kun perinteisiä lähiopetusjaksoja ei välttämättä ole.

Kaikessa hoitotyössä keskiössä on potilas.

Suikkala puhuu kolmen tason oppimisesta terveysalan koulutusohjelmissa. Teoreettinen perusta tietopuolisessa opetuksessa antaa valmiudet ymmärtää esimerkiksi, miten ihmiskeho toimii tai miten ihminen reagoi vaikeissa elämäntilanteissa. Simuloidulla tasolla opiskelija oppii ymmärtämään ja toimimaan mahdollisimman aidon kaltaisissa tilanteissa. Noin puolet koulutuksesta tulisi toteutua terveydenhuollon eri ympäristöissä todellisia potilaita hoitamalla.

Näitä edellä mainittuja tasoja tukee myös palvelujärjestelmän muutos. Entistä enemmän korostetaan yksilöllistä hoitoa ja asiakaslähtöisyyttä.

–  Hoitotyön ydintehtävänä on potilaan hoitaminen. Myös terveysalan koulutuksessa tulee painottaa yhteistyötä potilaan kanssa. Häntä me viime kädessä kuitenkin hoidamme.

Suikkalan mukaan opetus on pikkuhiljaa muuttunut perinteisestä luokkahuonemallista, jossa opettaja luennoi, enemmän osallistavaan suuntaan. Pedagogiset ratkaisut olisi ylipäätään Suikkalan mielestä hyvä rakentaa aina niin, että ne haastavat opiskelijoita etsimään itse tietoa ja kehittävät kriittistä ajattelua ja päätöksentekotaitoja.

Potilas on paras opettaja

Suikkalan mielestä myös simulaatio-opetuksessa voisi käyttää entistä enemmän ”oikeita” potilaita. Tämä on jo trendi maailmalla, esimerkiksi Iso-Britanniassa vapaaehtoiset potilaat ja kokemuskouluttajat ovat jo arkipäivää. Myös Suomessa tätä on kokeiltu hyvin tuloksin.

–  Oikeat potilaat tuovat entistä vahvemmin hoidon eettisen ulottuvuuden ja inhimillisen puolen mukaan.

Opiskelijoita voisi auttaa myös, jos he saisivat palautetta toiminnastaan potilailta. Jokaisen opettajan ja harjoittelun ohjaajan onkin hyvä pohtia, miten potilaiden asiantuntemusta voidaan hyödyntää opiskelijan oppimisessa erityisesti ohjatun harjoittelun aikana.

–  Terveysalan asiakkaat tekevät valituksia erityisesti saamastaan kohtelusta terveydenhuollossa. Jos asiakkaat voisivat antaa kokemuksistaan palautetta, he voisivat samalla tukea tulevien ammattilaisten asiakas- ja potilassuhteeseen liittyvää osaamista.

”Koulutuksen täytyy opettaa opiskelijat ajattelemaan ihmislähtöisesti, ei tehtävä- tai organisaatiolähtöisesti. Potilas on myös useimmiten opiskelijan paras opettaja.”

Suikkala korostaa, että potilaan tulee aina olla hoitotyön koulutuksen lähtökohta.

– Koulutuksen täytyy opettaa opiskelijat ajattelemaan ihmislähtöisesti, ei tehtävä- tai organisaatiolähtöisesti. Potilas on myös useimmiten opiskelijan paras opettaja.

Vaikka Suikkala näkee, että esimerkiksi osallistavasta harjoittelumallista on hyötyä opiskelijoille, se ei kuitenkaan sovi kaikille. Opiskelijamoduulimallin mukainen harjoittelu edellyttää itseohjautuvuutta, opiskelijoiden keskinäistä yhteistyötä, sitoutuneisuutta ja vastuunottoa sekä sitä, että opiskelijalla on valmiudet etsiä tietoa itse.

– Opiskelijan tulee kyetä ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon. Päätöksentekotaitojen vahvistaminen on ylipäätään terveysalalla haaste, joka koskee niin työssä olevia kuin opiskelijoita.

Terveydenhoitaja on vaikuttaja

Käytännön hoitotyön tarpeisiin taipumisen lisäksi tulevaisuuden hoitotyön ammattilaisilta vaaditaan myös uudenlaista osaamista.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on sanapari, jota ei välttämättä ensimmäiseksi yhdistäisi terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan työn ytimeen. Terveysalan lehtori Marja Lindholm Diakista on kuitenkin eri mieltä. Hän näkee, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja terveysviestintä ovat yhä vahvemmin osa myös terveysalan ammattilaisten työtä.

Terveydenalan ammattilaisilta löytyy tietoa, josta hyötyisivät myös päättäjät.

Terveydenhoitaja työskentelee päivittäin esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevien terveyden edistämiseksi, syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja terveyden tasa-arvon puolesta. Ne ovat teemoja, jotka kiinnostavat myös poliitikkoja.

Terveydenhoitajilla on myös yksi vahvuus, jota ei kaikilta terveydenhoitoalan ammattilaisilta löydy: laaja asiakaskunta.

– Terveydenhoitajat tekevät universaalia työtä, sillä asiakaskuntaan kuuluvat kaikki. Terveydenhoitajan asiakasta ei usein ole vielä ohjattu jatkohoitoon, vaan terveydenhoitaja kohtaa asiakkaansa voimavaralähtöisesti. Terveyden edistäminen koskettaa kaikkia vauvasta vaariin.

Terveydenhoitajalla on mahdollisuus vaikuttaa yksilöihin, mutta yhä enenevässä määrin voisi vaikuttaa suoraan yhteisöihin ja päättäjiin.

– Painotan itse työssäni, että terveydenhoitajan yksi tehtävä on puhua yhteiskunnassa niiden puolesta, joilla on se hiljaisin ääni.

Siksi terveydenhoitajien tulee myös ymmärtää, miten poliittiset päätöksen yhteiskunnassa tehdään.

”Terveydenhoitajan yksi tehtävä on puhua yhteiskunnassa niiden puolesta, joilla on se hiljaisin ääni.”

– Terveydenhoitajan työ on arvoperustaista työtä. Päätöksenteossakin vaikuttavat arvot, mutta terveydenhoitaja voi ainakin vaikuttaa siihen tietoon, minkä perusteella päätöksiä tehdään. Terveydenhoitajilta vaaditaan myös rohkeutta tuoda esille näitä asioita.

Lindholm huomauttaa, että loppujen lopuksi poliittisessa päätöksenteossa asiakkaiden terveyteen vaikuttavat esimerkiksi yhteiskuntarauha, lasten pääsy koulutukseen sekä naisten ja heikompiosaisten asema yhteiskunnassa enemmän kuin sairaanhoidon tai terveydenhuollon toimet.

– Koulutukseen tai asuinalueiden kaavoitukseen liittyvät päätökset vaikuttavat ihmisten terveyteen ja toimintakykyyn. Terveydenhoitajilla on tietoa siitä, miten, joten siksi myös terveydenhoidosta olisi hyvä tulla syötteitä päätöksenteon tueksi.

Terveydenhoitajan ääni esiin

Käytännössä opiskelijoiden valmiuksia toimia myös yhteiskunnallisina vaikuttajina ja terveysviestinnän osaajina on vahvistettu esimerkiksi terveydenhoitajaopiskelijoiden Kehittämis- ja innovaatiotoiminta (KEH5) -opintojaksolla, jolla he tekevät kehittämistehtävän. Siinä opiskelijat kokeilivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa blogikirjoittamista kehittämistehtävänsä raportoinnissa. Osa kirjoituksista julkaistaan tässä Dialogin teemanumerossa.

Lindholmin mukaan blogikirjoitus on hyvä tapa vaikuttaa ja luoda työelämäkontakteja. Työelämäkumppanit tai päättäjät kun harvemmin lukevat opinnäytetöiden raportteja, mutta blogikirjoitus saattaakin osua silmiin helpommin.

– Tavoitteena on ollut, että opiskelija oppisi kirjoittamaan ammatillisesta näkökulmasta omasta työstään.

Opintojakso on aiemminkin keskittynyt myös vahvistamaan opiskelijoiden työelämäosaamista. Kehittämis- ja innovaatiotoiminta -opintojaksolla opiskelijat järjestävät esimerkiksi tapahtumia, tuottavat materiaalia tai ohjaavat ryhmiä yhteistyössä työelämäedustajien, kuten järjestöjen, kanssa.

Lindholmin mukaan myös työelämäyhteistyö on vaikuttamista. Työelämäprojekteissa opiskelijat pääsevät työskentelemään esimerkiksi hankkeissa ja kolmannen sektorin toiminnoissa, joissa ei välttämättä automaattisesti ole terveysalan osaajaa mukana. Siksi ne ovat myös vaikuttamisen paikkoja.

– Terveydenhoitajaopiskelija voi tuoda mukaan terveysalan osaamistaan. Se on etsivää ja jalkautuvaa työtä parhaimmillaan.

Opiskelijat ovat työelämäprojekteissaan myös pystyneet tekemään näkyväksi sitä, miten kokonaisvaltainen käsitys terveydenhoitajalla on terveydestä ja hyvinvoinnista. Joihinkin paikkoihin on palkattu terveydenhoitaja sen jälkeen, kun opiskelija on ollut tekemässä siellä kehittämistehtäväänsä.

Kuvat: Meeri Utti