Yhdenvertaisuus edellyttää palveluiden selkeyttä
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden kohteluun liittyviä epäkohtia on tullut viimeisen vuoden aikana esiin runsaasti. Erityisesti ovat puhuttaneet vanhustenhuolto, vammaispalvelut ja lastensuojelu. Mediassa esiin nostetut ongelmat eivät ole asiaan perehtyneille asiantuntijoille yllätys.
Monista ongelmista on puhuttu vuosia. Keskustelua on käyty erityisesti alimitoitetuista resursseista ja yksityiseen tuottajavastuuseen liittyvistä kysymyksistä, vaikka ongelma on monitahoisempi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen epäkohdat ja niiden korjaaminen kietoutuvat palveluiden ja rakenteiden hallintaan. Ne puolestaan riippuvat myös resursseista. Kokonaisuuden hallinnassa ei ole onnistuttu läheskään niin hyvin kuin olisi voitu ja pitänyt.
Ongelma koskee julkista ja yksityistä toimintaa
Palveluihin liittyviä pulmia on ollut niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Julkisen toimijan pulmat ovat liittyneet palvelujen asianmukaiseen järjestämiseen, tuottamiseen, kilpailutusten toteuttamiseen, seurantaan ja valvontaan. Yksityisellä sektorin pulmat ovat liittyneet erityisesti palvelutuotantoon, apua tarjoavien ammattilaisten asiantuntemukseen ja vastuullisuuteen. Molempien toimijoiden osaamisessa on ollut puutteita.
Palveluihin liittyviä pulmia on ollut niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Organisaatioiden toteuttama omavalvonta on myös herättänyt keskustelua. Pahimmillaan siitä näyttää muodostuneen samankaltainen mantra kuin ”itsensä johtamisesta”, jonka varjolla organisaation johto ja valvonnasta vastaavat tahot lipeävät vastuistaan ja vierittävät ongelmat perustason työntekijöille. Toisin sanoen niille, jotka tekevät konkreettisen palvelu-, hoiva- ja psykososiaalisen työn asiakkaiden kanssa.
Palveluja koskevassa kansainvälisessä kirjallisuudessa perustason toimeenpanosta vastaaviin organisaatioihin ja niiden henkilöstöön viitataan englanninkielisellä termillä street level bureaucracy. Käsitteellä viitataan kansalaisille palveluja tarjoaviin organisaatioihin, joilla on yhteiskunnallinen tehtävä. Tehtävä liittyy muun muassa sosiaalihuollon, sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon toteutukseen yhdenvertaisesti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.
Kirjallisuudessa on kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, miten kansallisen tason hyvinvointipolitiikka käännetään kansalaisia koskeviksi (hyvinvointi)toimenpiteiksi, ja miten edellä mainitut ”katutason byrokratiat” suoriutuvat asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Palveluntuottajienkin käytäntöjä voidaan tarkastella edellä mainitulla tavalla, olivatpa ne sitten julkisia tai yksityisiä.
Tavoitteet eivät aina näy toteutuksessa
Tutkimustulosten mukaan hyvillä tarkoituksilla kuorrutetut ylätason hallinnon tavoitteet eivät aina toteudu palveluiden tuotannon tasolla. Asiakkaan tuen tarpeiden ja oikeuksien toteutumisen näkökulmasta ongelmat voivat olla vakavia.
Suomalaisina käytännön esimerkkeinä voidaan nostaa esiin vaikkapa vanhustenhuollon ”haamuhoitajat”. Esimerkiksi kelpaa myös hetkellinen asioiden korjaaminen, kun valvonnasta vastaava viranomainen (esim. Valvira) ilmoittaa ennakkoon tulostaan. Vammaispalvelujen osalta keskustelua on käyty ihmisarvoa loukkaavista käytännöistä, kuten häkkisänkyjen käytöstä.
Hyvillä tarkoituksilla kuorrutetut ylätason hallinnon tavoitteet eivät aina toteudu palveluiden tuotannon tasolla.
Ongelmat ovat näkyneet myös kuntien toiminnassa. Paikoin on syntynyt vaikutelma, että esimerkiksi lastensuojelun politiikkatavoitteita ja tutkimustuloksia on kunnissa luettu yksinomaan lyhyen tähtäimen taloudellisia vaikutuksia silmälläpitäen.
Julkisuudessa sosiaalihuollon viranomainen on voinut kertoa, että tehtyjen selvitysten perusteella kunta keskittyy avopalveluihin asiakastason vaikutusten vuoksi. Tosiasiallisesti perustelu on pikemminkin se, että lyhyellä tähtäimellä laitospalvelut maksavat enemmän, ja että vaikutuksista asiakkaisiin ei voida sanoa paljoakaan.
Valvova viranomainen ei puolestaan ole aina hoitanut epäkohdista kuulemista asianmukaisesti ja tasapuolisesti. Esimerkiksi lastensuojelulaitosten tarkastuksissa lapset ja nuoret ovat voineet jäädä kokonaan kuulematta.
Palvelujen toimeenpanoa parannettava
Sosiaali- ja terveydenhuollon eri kohderyhmien tarpeisiin vastaamista ja oikeuksien toteutumista voitaisiin parantaa kiinnittämällä nykyistä voimakkaammin huomiota palveluiden rakenteisiin ja toimeenpanoon. Erityisesti tämä koskee sosiaalisesti ja taloudellisesti heikossa asemassa olevia. Esimerkiksi suurella joukolla nuoria ja nuoria aikuisia on tehostetun ja erityisen tuen tarvetta, johon vastaamisessa on pulmia juuri siksi, että palvelujen toimeenpanon rakenteet ja prosessit eivät ole kunnossa.
Sosiaalista kuntoutustakin on Suomessa toteutettu paikallisesti hyvin eri tavoin huolimatta lainsäädännöstä ja sen soveltamisohjeista. Erityistä tukea koskevat säännökset on tarkoitettu sovellettaviksi muun muassa silloin, kun henkilö ei itse kykene hakemaan ja saamaan tarvitsemaansa palvelua, tai kun suuri avun tarve aiheuttaa uupumusta ja vaikeuttaa pääsyä tarvittaviin palveluihin.
Sosiaalisen kuntoutuksen toimeenpanosta voi lukea lisää teoksesta Kriisiavusta vastuulliseen asiakasohjaukseen – Opas sosiaalisen kuntoutuksen rakenteen ja prosessin haltuunottoon (Keijo Piirainen 2018). Aiheeseen voi perehtyä myös seuraavassa Diakin TKI-vuosikirjassa, joka ilmestyy keväällä 2019. Työikäisten sosiaalista kuntoutusta on selkeytetty myös Diakin, kuntien, THL:n ja Kuntoutussäätiön yhteisessä SOSKU-hankkeessa.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019110436552