Syrjäytyminen vaatii varhaista puuttumista

Paha olo, ahdistaa, fiilikset on raskaat. Masennusta, yksinäisyyttä ja ongelmia ihmissuhteissa. 12–29-vuotiaille tarkoitetussa Sekasin-chatissa tulevat esiin nuorten moninaiset ongelmat, joita he haluavat päästä purkamaan aikuiselle.

Useimpia helpottaa jo se, että joku kuuntelee ja kohtaa, on läsnä eikä tuomitse. Ja kestää sen, mitä nuorella on sanottavana. Ei kiellä asiaa tai vaihda puheenaihetta, jos nuori kertoo viiltelevänsä itseään tai tahtovansa tappaa itsensä.

Suomen Mielenterveysseuran koordinoiman chatin vahvuus on, että sinne nuori voi tulla pahan olonsa kanssa ilman, että kukaan kyselee diagnooseja. Voi puhua mistä vain, vaikkei tiedä, mikä vaivaa. Sillä usein nuoret eivät tiedä.

Eniten yhteydenottoja tulee iltaisin. Jonot alkavat pidentyä kahdeksan jälkeen, jolloin apua ei ole tarjolla muualla.

– Nuoren on ylipäätään vaikea hakea apua yksin, sillä palvelut ovat pirstaleiset. Jos varaa ajan terveyskeskuksesta, 15 minuutissa pitäisi kertoa, mikä vaivaa. Tai sitten koulukuraattorin vastaanotto on tiistaisin ja paha olo tuleekin torstaina, verkkokriisityön päällikkö Satu Sutelainen sanoo.

Tarvetta matalan kynnyksen palveluille

Sekasin-chatin kaltaisia matalan kynnyksen palveluita tarvitaan Suomeen lisää, jotta nuoret eivät jää pahan olon kanssa yksin. Avun hakemisen pitäisi olla niin helppoa, että se onnistuu myös ihmiseltä, jolla on heikot voimavarat ja asiointitaidot.

”Nuoren on vaikea hakea apua yksin, sillä palvelut ovat pirstaleiset.”

– Erikoissairaanhoidon mielenterveyspalvelut toimivat hienosti, mutta niihin päädyttäessä ongelmat ovat jo todella kärjistyneet. Perusterveydenhuollon ja kotihoidon resurssit on ajettu niin alas, että erikoissairaanhoito on pahasti ruuhkautunut, Sutelainen sanoo.

Syrjäytymisen ehkäisyyn keskittyvän Me-säätiön kehittämispäällikön Liisa Björklundin mielestä syrjäytymiseen puuttuminen on vaikeaa, koska nykyinen palvelujärjestelmä on liian erikoistunut. Tarjolla on asiantuntijoita erikoistuneisiin ongelmiin, mutta pulaa on perustuesta, joka saisi tavallisen arjen kantamaan, jos omat voimat eivät riitä.

– Kaikki tietävät, kenelle seuraavaksi lähettävät nuoren, mutta kukaan ei vastaa lapsen, nuoren tai perheen asioista kokonaisvaltaisesti. Järjestelmä ei taivu tällaiseen, Björklund sanoo.

Sekasin-chatin asiakkaita yhdistää se, ettei omille ongelmille ole kuuntelijaa. Läheskään kaikki heistä eivät ole syrjäytyneitä, mutta usein yksin jäämisessä piilee syrjään joutumisen siemen. Jos rinnalla ei ole ketään, joka tukee ja auttaa ongelmissa tai kriisitilanteissa, riski ajautua elämän sivuraiteelle on suurempi.

Pula arjen sisällöistä

Suurin osa suomalaisista voi hyvin, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana eriarvoistuminen on jatkuvasti lisääntynyt. Me-säätiön laskelmien mukaan syrjäytyneitä nuoria on 60 000 eli lähes kokonaisen ikäluokan verran.

Terminä syrjäytyminen on kiistanalainen, ja osa tutkijoista luopuisi sanasta kokonaan sen leimaavuuden vuoksi. Liisa Björklundin mielestä ongelma on kuitenkin niin merkittävä, että termin viilaamiseen ei voi jäädä kiinni.

– Meidän määritelmämme mukaan syrjäytynyt on ihminen, joka on yhteiskunnassa normaaleina pidettyjen toimintamallien ulkopuolella ja joka kokee osattomuutta, Björklund sanoo.

Syrjäytymisen ytimessä on arjen tyhjyys, turvattomuus ja tekemättömyys.

Jos nuorella ei ole työ- tai opiskelupaikkaa eikä hän myöskään ole asepalveluksessa tai hoida lasta kotona, hän voi olla syrjäytynyt. Oleellista on, onko hänellä roolia yhteiskunnassa ja mahdollisuutta osallistua sen toimintaan.

Jos on päättänyt jäädä töiden ja opintojen ulkopuolelle omasta halustaan, ei ole syrjäytynyt, koska tilanteeseen ei liity syrjäytymisen kokemusta.

– Pitää ottaa huomioon ihmisen kokonaistilanne. Esimerkiksi ilman kotia tai minkäänlaista arjen rytmiä on vaikea osallistua yhteiskunnan toimintaan, koska osallistuminen usein edellyttää, että perusasiat ovat kunnossa: riittävä uni, ravinto, sosiaaliset suhteet ja mielekäs tekeminen, Björklund listaa.

Ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle

Tutkimusten perusteella tiedetään jo varsin hyvin, mitkä ovat syrjäytymiseen johtavia syitä. Usein taustalla on ongelmia, jotka juontavat juurensa lapsuuteen ja nuoruuteen. Huono-osaisuus periytyy vahvasti sukupolvelta toiselle.

Syrjäytymisen riski kasvaa merkittävästi, jos lapsi tai nuori on lastensuojelun asiakas tai häneltä jää peruskoulun jälkeinen tutkinto suorittamatta. Perheolojen merkitys on suuri: riski lisääntyy, jos vanhemmat ovat pitkäaikaisia toimeentulotuen saajia, heillä ei ole toisen asteen tutkintoa tai heillä on mielenterveys- tai päihdeongelmia.

Mitä useampi riskitekijä ihmiselle kasautuu, sitä suurempi on todennäköisyys syrjään joutumiselle. Lapsuuden ja nuoruuden kotioloilla on suuri merkitys. Jos kotona joutuu olemaan jatkuvassa stressitilassa esimerkiksi vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmien takia, riskit kasvavat.

”Tiedämme, että osa nuorista on hengissä siksi, että he tulevat chattiin joka päivä.”

– Usein syrjäytymiseen liittyy kasautunut huono-osaisuus. Ei ole kotia tai koti ei ole turvallinen tai pysyvä,  tai ei ole mahdollisuutta hankkia ravintoa. Ei ole arjen rakenteita, rytmiä eikä tavoitteita, eikä syytä herätä aamulla. Ei ole ketä tavata tai ketään, josta pitää huolta, Björklund sanoo.

Ihminen voi syrjäytyä missä vaiheessa elämää tahansa, riippumatta siitä, millaisen lapsuuden ja nuoruuden on elänyt. Elämän varrella voi tulla vastaan monenlaisia traumoja, sairastumisia tai vaikka avioeroja. Jos niihin ei saa apua ja tukea, voi käydä huonosti. Riski on kuitenkin pienempi, jos nuoruudessa on ollut kaikki kunnossa.

Viime vuonna Sekasin-chatissa käytiin 14 500 keskustelua. Yhteydenottoja tuli yli 115 000. Kaikille ei pystytty vastaamaan, vaikka ringissä on 650 vastaajaa.

– Yhteyttä ottaneista pääsi läpi 18 000. Kaikki eivät olleet enää paikalla, kun heidän vuoronsa tuli, vaan jo jossain muualla, vaikkapa oppitunnilla. Jonotusaika on sietämättömän pitkä koko ajan, illalla jopa kolme tuntia, kertoo Satu Sutelainen.

Usein chat-keskustelussa mietitään, mistä nuori voisi saada apua ongelmaansa. Nuoren itsensä on joskus vaikea tietää, mikä kuuluu normaaliin murrosikään ja milloin kyse on ammattilaisen apua vaativista mielenterveysongelmista.

Kun Sekasin-chatin nuorilta kysyttiin, mitä he olisivat tehneet, jos eivät olisi saaneet keskusteluapua, 80 prosenttia vastasi, että olisi jäänyt ongelmansa kanssa yksin. Moni arveli, että olisi satuttanut itseään, vähän harvempi olisi hakenut lohtua päihteistä.

Välillä chatin vastaajat joutuvat tekemään lastensuojeluilmoituksen tai soittamaan ambulanssin. Silloin nuori on yleensä vihainen, vaikka hänelle kerrotaan, miksi näin toimitaan.

Jälkikäteen moni on tullut kiittämään ja kertomaan, että ei olisi hengissä ilman puuttumista.

– Meillä on myös nuoria, jotka tulevat chattiin joka päivä, ja kannattelemme heitä muutaman kuukauden ajan. Tiedämme, että osa nuorista on hengissä siksi, että he tulevat joka päivä.

Tukea tavalliseen arkeen

Keskusteluavun ja erikoistuneiden palveluiden lisäksi tarvittaisiin lisää aivan tavallista arkea tukevia palveluita. Kun elämässä tapahtuu jotain poikkeavaa, perheessä voidaan tarvita lisäkäsiä: joku vaihtamaan vaippoja, tekemään ruokaa ja siivoamaan.

– Ihmiset haluavat pärjätä ja selvitä eivätkä heti sano, että tarvitsen apua. Kun apua pyytää, sitä pitäisi saada ilman kriteereitä ja vaatimuslistoja. Oman kokemuksen avun tarpeesta pitäisi riittää, Satu Sutelainen sanoo.

”Kaikilla on yhteisölle annettavaa, ja yhteisö toimii, kun siellä on kaiken ikäisiä, jotka voivat tukea toisiaan ja innostua elämästä uudelleen.”

Tavallisen työikäisenkin on vaikea saada tukea, jos hän oireilee niin lievästi, että ei ole vielä diagnoosia eikä tarvetta rankoille palveluille.

Kun muutostoiveita kysyttiin nuorilta, joille on kasaantunut syrjäytymisen riskitekijöitä, moni toivoi rinnalleen pysyvää aikuista.

Sekin tiedetään, että pelkän nuoren auttaminen ei riitä, kun hän on osa perhettä. Jos palaa psykiatrisesta sairaalahoidosta kotiin, missä tilanne on sama kuin ennenkin, ongelmat uusiutuvat. Pitäisi siis korjata perheitä, ei yksittäisiä nuoria.

Neuvola ja koulu hyviä puuttumisen paikkoja

Parhaiten ylisukupolvista syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä, jos perheille tarjottaisiin tukea jo ennen lapsen syntymää. Toinen puuttumisen paikka on koulussa, missä tulevat yleensä esiin niidenkin lasten ja nuorten ongelmat, joiden perhetaustassa ei ole syrjäytymisen riskitekijöitä.

Runsaat poissaolot, käytöshäiriöt ja alle seitsemän keskiarvo koulutodistuksessa ovat kaikki mahdollisia ennusmerkkejä kasautuvista ongelmista. Samaan luokkaan kuuluvat myös mielenterveyden häiriöt ja neurologiset häiriöt.

– Jo neuvolassa voisi olla moniammatillinen tiimi perheen tukena, jos sitä tarvitaan. Ja nuorelle yksi turvallinen aikuinen, vastuuhenkilö, joka tukee ja auttaa. Melkein jokaisella syrjäytyneellä nuorella on kiusatuksi tulemisen tai ulkopuoliseksi jäämisen kokemus, Liisa Björklund sanoo.

Hän huomauttaa, että alle kouluikäisille lapsille on laaja seuranta neuvolassa, mutta kouluun mennessä seuranta katkeaa. Hänestä seuranta voisi jatkua vaikka 21. ikävuoteen asti.

Kouluissakin voidaan tehdä paljon. Liian usein kuulee sanottavan, että opettajilla ei ole kasvatusvelvollisuutta, vaikka sen pitäisi olla koulussa jokaisen aikuisen velvollisuus.

Arki ensin kuntoon

Björklundin mielestä puhe ennaltaehkäisystä pitäisi lopettaa. Sen sijaan tarvitaan todellisia toimia aina silloin, kun tarve ilmenee. Pienten lasten vanhemmilla, maahanmuuttajilla, vanhuksilla ja pitkäaikaistyöttömillä on samat tarpeet, vaikka heille tarjottavat ratkaisut voivatkin olla erilaisia.

– Kaikilla on yhteisölle annettavaa, ja yhteisö toimii, kun siellä on kaiken ikäisiä, jotka voivat tukea toisiaan ja innostua elämästä uudelleen.

Me-säätiöllä on Arki ensin -toimenpideohjelma syrjäytymisen ratkaisemiseen. Nimi tarkoittaa, että arjen pitää olla kunnossa ja siinä pitää olla selkeät rakenteet. Kaikkein tärkeintä on arjen toistuvuus ja ennakoitavuus.

Onko nuorella syy herätä aamulla? Onko hänellä arjessaan tärkeitä ihmisiä? Onko hänellä suunnitelmia huomiselle, ensi viikolle?

Syrjäytymisen ytimessä on arjen tyhjyys, turvattomuus ja tekemättömyys. Eri kohtiin tarvitaan palveluita ja arkijärkistä tekemistä. Jokaisen pitää saada osallistua yhteisön toimintaan ja tuntea itsensä tärkeäksi. Vastuu ihmisten hyvän arjen rakentamisesta kuuluu kaikille, ei vain yksittäisille palveluille.

Kuvat: Shutterstock