Pirullisten ongelmien tunnistamisella kohti hallittavampaa yhteiskuntaa

Pirullisista, viheliäistä tai ilkeistä ongelmista (wicked problems) on puhuttu jo usean vuosikymmenen ajan, mutta termin käyttö on yleistynyt yhteiskuntatieteissä etenkin 2000-luvulla. Tässä artikkelissa puhumme jatkossa pirullisista ongelmista, sillä kyseinen käännös on vakiintunut kotimaisten hallintotieteilijöiden käyttöön (esim. Vartiainen, Raisio & Lundström 2016; Raisio, Jalonen & Uusikylä 2018).

Pirullisella ongelmalla viitataan yhteiskunnalliseen ongelmaan, jota on vaikea määritellä selkeästi, ja mahdotonta selvittää rutiininomaisilla toimintamalleilla. Pirullisten ongelmien muotoutumiseen sekä selvittelyyn liittyy monia toimijoita, joilla saattaa olla erilaiset ja kilpailevat arvopohjat vaikeuttamassa ongelman määrittelyä. Pirullisen ongelman eri osa-alueet ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, ja niiden ratkaisuyritykset saattavat tuottaa tulevaisuudessa uusia ongelmia. (Alford & Head 2017; Head 2019, 182; Raisio, Puustinen & Vartiainen 2019, 5–6.)

Pirullisella ongelmalla viitataan yhteiskunnalliseen ongelmaan, jota on vaikea määritellä selkeästi, ja mahdotonta selvittää rutiininomaisilla toimintamalleilla.

Pirullisten ongelmien käsite on osa kompleksisuusajattelua. Yhteiskuntatieteissä viime vuosikymmeninä yleistyneet kompleksisuusteoriat keskittyvät useiden yhteen kietoutuneiden muuttujien tai toimijoiden muodostamiin ja ulkopuolisille vaikutteille avoimiin järjestelmiin sekä näiden järjestelmien sisäiseen vuorovaikutukseen.

Huomio siis kiinnittyy lineaaristen syy–seuraus-suhteiden ja toimintatapojen sijasta kokonaisuuksiin, joiden toiminta on vaikeasti ennustettavissa.(Vartiainen ym. 2016; Peters 2017; Head 2019, 191.)

Pirullinen ongelma ei siis ole jonkin selkeästi jäljitettävän syyn aiheuttama seuraus, joka voidaan ratkaista poistamalla kyseinen syy, vaan usean yhteen kietoutuneen asian summa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän haasteet ja uudistustarpeet ovat hyvä esimerkki pirullisesta ongelmasta, jonka taustalla on monta yhteen kietoutunutta tekijää, ja sen määrittelyyn vaikuttaa useiden eri toimijoiden kilpailevat arvopohjat ja toimintakulttuurit. Tämä haastaa meitä tarkastelemaan pirullisten ongelmien eri ulottuvuuksia, jotta voisimme kehittää palvelujärjestelmäämme vastaamaan paremmin yksilöiden kokemia ongelmia.

Myös köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus ovat esimerkkejä ilmiöistä, joiden taustalla on monta yhteen kietoutunutta ongelmaa. Usein ihmiset kokevatkin voimattomuutta ja keinottomuutta näiden ongelmien äärellä, ja ratkaisuyritykset näyttäytyvät edelleen eri siiloihin jakautuneita palveluina.

Ongelmilla on eri tasoja

Pirullisia ongelmia käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa yhteiskunnalliset ongelmat on jaoteltu eri tasoihin. Ensimmäisellä tasolla ovat kesyt (tame), toisella sotkuiset (messy) ja kolmannella pirulliset ongelmat.

Ongelma saattaa olla yhdeltä ulottuvuudeltaan pirullinen muttei välttämättä toiselta.

Ongelmia ei tietenkään voi tarkkarajaisesti jaotella näihin kolmeen eri tasoon, sillä ongelmilla on useita eri ulottuvuuksia: ongelma saattaa olla yhdeltä ulottuvuudeltaan pirullinen muttei välttämättä toiselta. Lisäksi ongelmat voivat muuntautua tilanteen tai ilmiön kehittymisen mukaan.

Jaottelu kuitenkin auttaa analysoimaan käsillä olevaa ongelmaa. Ongelmien ulottuvuuksien tarkastelussa kiinnitetään huomiota muun muassa ongelman ja sen ratkaisun määriteltävyyteen, ongelman osatekijöihin ja niiden keskinäissuhteisiin, ongelmaan liittyvien osapuolien määrään ja keskinäissuhteisiin sekä osapuolten intressi- ja arvopohjiin. (Alford & Head 2017; Raisio ym. 2018; Raisio ym. 2019.)

Esimerkiksi kesyssä ongelmassa sekä ongelma että sen ratkaisutapa ovat helposti määriteltävissä, tapahtumat helposti ennakoitavissa ja osapuolia on vähän sekä niiden yhteistyö yksimielisyyden myötä sujuvaa. Tämä ei silti tarkoita, että kesy ongelma olisi helppo ratkaista, mutta sen ratkaisuprosessi etenee lineaarisesti ja sen vaiheet ovat selkeästi määriteltävissä. Kyse on siis melkeinpä teknisestä toistettavissa olevasta prosessista, joka voi silti vaatia paljon aikaa ja työtä.

Pirullisessa ongelmassa sekä ongelma että sen ratkaisutapa ovat epäselviä, toimintaympäristö vaikeasti ennakoitavissa ja mukana on useita osapuolia, joilla on kilpailevia arvoja sekä intressejä, jolloin tutkimustiedon hyödyntäminenkin vaikeutuu tai on jopa mahdotonta. (Alford & Head 2017; Raisio ym. 2018; Raisio ym. 2019.)

On tuotu esille, että pirullisten ongelmien käsite on kokenut jopa inflaation, sillä kaikki ongelmat eivät välttämättä ole niin pirullisia kuin väitetään.

On tuotu esille, että pirullisten ongelmien käsite on kokenut jopa inflaation, sillä kaikki ongelmat eivät välttämättä ole niin pirullisia kuin väitetään. Mutta vaikkei ongelma täyttäisi kaikkia pirullisuuden teoreettisia määritelmiä, niin käsitteen esille tuomat ulottuvuudet voivat olla hyödyksi ongelman ymmärtämisessä, analysoinnissa ja ratkaisu- tai hallitsemiskeinojen löytämisessä. (Peters 2017; Alford & Head 2017.)

Pirullisten ongelmien hallinta vaatii eri toimijoiden yhteistyötä

Ongelmien moniulotteisuuden analysointi on siis tarpeellista, mutta jos puhutaan heikossa asemassa olevista – vaikkapa niukkuudessa elävistä – herää kysymys, miten analysointi käytännössä onnistuu? Vartiaisen ym. (2016) mukaan demokraattiset arvot, kuten yhtäläiset mahdollisuudet, kansalaisosallistuminen ja oikeudenmukaiset menettelytavat, jäävät jalkoihin julkisen hallinnon synkkinä aikoina, jotka korostavat teknokraattisia arvoja kuten tehokkuutta, taloudellisuutta ja asiantuntijavaltaa. Tämä myös ajaa organisaatiot keskittymään toiminnassaan yksityiskohtiin kokonaisuuksien sijasta.

On siis luultavaa, että julkishallinnossa ja etenkin talousvaikeuksia kokevissa kunnissa ja kuntayhtymissä pyritään entistä enemmän löytämään lyhyen aikavälin säästöjä uudenlaisten toimintatapojen ja ajattelun kehittämisen sijaan, vaikka nämä asiat eivät välttämättä sulje pois toisiaan. Esimerkiksi moniammatillisen ja eri sektoreiden verkostomaisen yhteistyön merkitys saatetaan tunnustaa, mutta taloudelliset reunaehdot pakottavat pysyttelemään entisenlaisessa mekanistisessa siiloajattelussa. Ongelmien tunnistaminen on jo hyvä lähtökohta lähteä käsittelemään haasteellista tilannetta, mutta kuten kaikkeen muutokseen, tähänkin tarvitaan yhteistä näkemystä ja tahtotilaa sekä kaikkien tahojen sitoutumista.

Lähteet 

Alford, J. & Head, B. (2017). Wicked and less wicked problems: a typology and a contingency framework. Policy and Society 36(3), 397–413. 

Head, B. & Alford, J. (2015). Wicked Problems: Implications for Public Policy and Management. Administration & Society 47(6), 711–739. 

Head, B. (2019). Forty years of wicked problems literature: forging closer links to policy studies. Policy and Society 38(2), 180–197. 

Peters, G. (2017). What is so wicked about wicked problems? A conceptual analysis and a research program. Policy and Society 36(3), 385–396. 

Raisio, H., Jalonen, H. & Uusikylä, P. (2018). Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma? Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139. Helsinki: Sitra. 

Raisio, H., Puustinen, A. & Vartiainen, P. (2019). The Concept of Wicked Problems – Improving the Understanding of Managing Problem Wickedness in Health and Social Care. Teoksessa W. Thomas, A. Hujala, S. Laulainen & R. McMurray (toim.) The Management of Wicked Problems in Health and Social Care. New York: Routledge. 

Termeer, C. & Dewulf, A. (2019). A small wins framework to overcome the evaluation paradox of governing wicked problems. Policy and Society 38(2), 298–314. 

Vartiainen, P., Raisio, H. & Lundström, N. (2016). Kompleksisuuden johtaminen – kohti uutta ymmärrystä. Teoksessa A. Syväjärvi & V. Pietiläinen (toim.) Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja terveysjohtaminen. Tampere: Tampere University Press.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001101740