Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Paluu etätulevaisuuteen

Pitkään olemme kuulleet digitalisaatiosta ja tekoälystä, mutta käsillä olevan valtavan kriisin keskellä palasimme pohtimaan etätyötä ja etäopiskelua. Koronaviruksen synnyttämissä poikkeusolosuhteissa keskustelun on vallannut vapaassa sivistystyössä kehittynyt ja aikoinaan kirjeopetuksesta vauhtia saanut etäopetusperinne, jota nyt toteutetaan laajasti. Se tuntuu digiopettajasta virkistävältä.

1980-luvulla Suomen kouluissa oli valinnaisena oppiaineena ATK. 1990-luvulla multimedia mullisti opittavan sisällön esittämisen. Saimme ensimmäiset verkko-oppimisympäristöt aiempaa laajemmin käyttöön.

Vuosituhannen vaihteessa Nokiankin menestyksen myötä tutkittiin kännyköiden hyödyntämistä oppimisessa. Tuli sosiaalinen media ja sen innoittamat tavat avata oppilaitostenkin verkko-opiskelua – puhumattakaan siitä, miten omaehtoinen ja yhdessä vapaasti rakennettu oppiminen on lisääntynyt oppilaitosten ulkopuolella.

Trendikkäät oppimisanalytiikan ja tekoälyn käsitteet tuntuvat hetkeksi jääneen kauas taakse, kun etä-alkuiset käytänteet ovat kaikkien huulilla.

Ja mistä puhumme vuonna 2020? Etäopetuksesta ja -opiskelusta. Ne nojaavat kasvatustieteen käsitteistöön, ja ovat jatkoa vuosikymmenien takaiselle kirjeopetuksen kehittymiselle.

Trendikkäät oppimisanalytiikan ja tekoälyn käsitteet tuntuvat hetkeksi jääneen kauas taakse, kun etä-alkuiset käytänteet ovat kaikkien huulilla. Onko tulevaisuus sittenkin etänä?

Etäopiskelu edellyttää kypsyyttä

Etäopetus ja tavallinen formaali koulutus ovat lähentyneet toisiaan. Korkeakoulutuksessa mietimme usein, olisiko opiskelijoille tarjottava yhtäläiset opiskelun mahdollisuudet opiskelun paikasta riippumatta.

Opiskelijoiden vapautuminen tiukasta aikataulu- ja paikkasidonnaisuudesta on ainakin ammattikorkeakouluissa arkipäivää. Tämä kuitenkin edellyttää opiskelijoilta kypsyyttä omaehtoiseen opiskeluun.

Opiskelijoiden vapautuminen tiukasta aikataulu- ja paikkasidonnaisuudesta on ainakin ammattikorkeakouluissa arkipäivää.

On pohdittu myös laajemmin opiskelijoiden mahdollisuuksia tehdä itsenäisiä päätöksiä opintojen sisällöstä, opiskelun muodoista ja arvioinnista. Mitä enemmän on etäisyyttä, sitä enemmän edellytetään autonomiaa. Helsingin yliopiston dosentti Heikki Kynäslahti nostaakin teoksessaan Professional Mobile Learning etäopetuksen keskeisiksi käsitteiksi opiskelijalähtöisyyden, avoimuuden, joustavuuden ja itseohjautuvuuden.

Teknologia lisäsi mahdollisuuksia

Etäopetuksen perinne alkoi menettää merkitystään, kun opetuksen ja oppimisen maailmaan tuli vaikutteita teknologian huimista kehityskuluista ja niiden aiheuttamista ihmisten käyttäytymisen muutoksista.

On tapahtunut muutos etäopetuksen perusajatuksista kohti moninaisia kysymyksiä oppimisesta ja opetuksen käytänteistä. Opetuksen ja teknologian yhteistyö, ja toisaalta ristiriidat, ovatkin suhteellisen lyhyessä ajassa 1900-luvun loppupuolen ja 2000-luvun alun aikana muuttaneet opetuksen käytäntöjä ja myös käsityksemme oppimisesta.

Tätä kehitystä on kuvattu monien käsitteiden kautta, mutta tutkijanuran alkutaipaleella itselleni tietyt käsitteet nousivat erityisen tärkeiksi. Tällaisia olivat tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö, mobiiliopiskelu ja verkko-opetus.

Panostuksia etätulevaisuuteen

Poikkeusolosuhteissa olemme kaikki joutuneet ja päässeet uudella tavalla oppimisen äärelle. Jos oppiminen ja opetus ovat asioita, joista emme luovu kriisin aikanakaan, voi olla, että jatkossakin meidän kannattaa panostaa taitaviin opettajiimme ja myös opettajien osaamisen kehittämiseen.

Poikkeusolosuhteissa olemme kaikki joutuneet ja päässeet uudella tavalla oppimisen äärelle.

Tulevaisuuden panostusta mietittäessä voidaan varmasti jo nyt nähdä uudenlainen painoarvo teknologiassa ja sen soveltamisessa: yksinkertaiset digiratkaisut, jotka opettaja valitsee oppilaitoksen linjausten mukaisesti ja antaa omat pedagogiset perustelunsa valinnoille.

Futuristi Perttu Pölönen puhuu viisaasti: ”On aika palata perusasioiden äärelle ja tarrautua siihen, mitä tulevat globaalit kriisitkään eivät nujerra.”

Näin voi sanoa etäopetuksesta, jolle on koettu tarvetta jo vuosisatoja. Kuitenkin vasta nyt havahdumme, että formaalin koulutuksen piirissä satsaukset etäratkaisuihin ovat mielekkäitä niin tavallisessa arjessa kuin varautumisessa tulevaankin. Oppia ikä kaikki.

Blogi-kirjoitus on paluu yhteiskirjoitettuun Kasvatus-lehden artikkeliin, joka avasi kirjoittajalle tietä kohti väitöskirjaa ja tutkijantyötä. Silloiset kirjoittajakollegat kuvasivat artikkelissa keskeisiä käsitteitä. Alla on sitaatteja näistä kuvauksista.

Kuvitus: Sirpa Anundi
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002266532

Digioppimisen keskeiset käsitteet

Tekniikka voi viitata sekä tekniseen välineeseen tai sovellukseen mutta myös taitoon käyttää niitä taidokkaasti. Näin ollen kasvatus- ja opetusalalla vakiintunut käsite [on] tieto- ja viestintätekniikka.”

Teknologian (technology) käsite tulee alun perin kreikan sanasta tekhne, joka on merkinnyt taitoa tai käsityötaitoa. — Nykysuomessa sillä tarkoitetaan yhä useammin myös yksittäisiä teknisiä välineitä.”

Verkko voidaan ymmärtää tieto- ja viestintätekniikan mahdollistaman ympäristön metaforana. Samalla se on uusi toimintaympäristö, jossa opetamme, opiskelemme, opimme ja viestimme.”

Virtuaalisuudella tarkoitetaan jotakin ei-reaalista, näennäistä tai periaatteessa mahdollista, joka ajatellaan usein vastakohdaksi fyysiselle tai todelliselle. Virtuaalisuudella voidaan myös tarkoittaa mahdollista tai kuviteltavissa olevaa joko henkistä tai fyysistä tilaa, joka rakennetaan tieto- ja viestintätekniikan avulla.”

Mobiilisuus voi tarkoittaa liikuteltavuuden lisäksi mahdollisuutta liikkua tietyssä tilassa ja tietyllä alueella. Mobiilisuus voidaan nähdä laajasti teknologian kehittymiseen ja kulttuuriin liittyvänä ilmiönä, jossa erilaiset liikuteltavat ja mukana kuljetettavat sovellukset ja välineet mahdollistavat uudentyyppisiä toimintakäytänteitä ja organisatorisia ratkaisuja opiskeluun ja opetukseen.”

Lähde: Vesterinen, O., Vahtivuori-Hänninen, S., Oksanen, U., Uusitalo, A., & Kynäslahti, H. (2006). Mediakasvatus median ja kasvatuksen alueena: Deskriptiivisen mediakasvatuksen ja didaktiikan näkökulmia. Kasvatus, 37(2), 148–161.