Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Osallisuuden edistäminen edellyttää monipuolisia keinoja

Heikoimmassa asemassa olevien osallisuus toteutuu muita huonommin. Huono-osaisuutta kokevien tilannetta voidaankin parantaa osallisuutta edistämällä. Keinojen on kuitenkin oltava monipuolisia. Esimerkiksi digitaalisen osallisuuden edistäminen voi pahimmassa tapauksessa heikentää osallisuutta.

Dialogissa aiemmin julkaistussa artikkelissa tuotiin esille, miten luottamus on matalampaa heikommassa asemassa olevien keskuudessa. Huono-osaisuus tarkoittaa moniulotteisten resurssivajausten lisäksi myös sitä, että ihmisellä on vaikeuksia kääntää käytettävissään olevia vähäisiä resursseja hyvinvoinniksi (Kallio & Hakovirta, 2020, s. 10). Miten tässä asiassa voitaisiin tukea heikoimmassa asemassa olevia?

Yksi keino on sosiaalisen osallisuuden edistäminen. Saari ym. (2020, s. 95–96) puhuvat syrjäytymisestä prosessina, joka vie kohti huono-osaisuutta, ja tuovat esille, että osallisuus on syrjäytymisen vastinpari. Osallisuuden myötä ihmiset integroituvat osaksi yhteiskunnassa vallitsevaa tavanomaista elintasoa, elämänlaatua ja elämäntapoja. (emt.)

Olennaista on se, että ihminen kokee olevansa osallinen.

Osallisuus ilmenee muun muassa päätösvaltana omassa elämässä, mahdollisuutena vaikuttaa itsen ulkopuolelle esimerkiksi ryhmissä, palveluissa tai laajemmin yhteiskunnassa, sekä mahdollisuutena panostaa yhteiseen hyvään ja liittyä vastavuoroisiin sosiaalisiin suhteisiin. Olennaista on se, että ihminen kokee olevansa osallinen. Osallisuutta edistetään moninaisella ihmisten toimijuutta vahvistavalla osallisuustyöllä. (Isola ym., 2017.)

Huono-osaisuutta kokevien osallisuus

Huono-osaisuutta käsittelevissä tutkimuksissa on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota osallisuuteen, joka on huono-osaisuutta kokevilla kaventunutta muun muassa heikkojen voimavarojen, taloudellisen niukkuuden sekä alhaisen yhteiskunnallisen statuksen myötä. Huono-osaisuutta kokevat eivät välttämättä koe olevansa yhteiskunnallisesti tarpeeksi arvokkaita, jotta heidän näkemyksillään ja ajatuksillaan olisi jotain painoarvoa. (Saari ym., 2020, s. 17–19).

Heikommassa asemassa olevien kansalaisten kaventunut osallisuus on tunnettu jo pitkään. Esimerkiksi Matti Heikkilä (1990) toi väitöskirjassaan esille, että ihmisten poliittinen aktiivisuus, järjestöaktiivisuus ja erilaiset epävirallisen vaikuttamisen tavat vähenevät köyhyyden ja huono-osaisuuskehityksen myötä. Hänen mukaansa hyvinvointivaltion huono-osaisuudessa liittyvät toisiinsa muun muassa heikko terveys, vetäytyminen sosiaalisista suhteista sekä välinpitämättömyys yhteiskunnallisista asioista.

Osallisuuden kokemus on esimerkiksi työttömillä ja työkyvyttömillä heikompi kuin työssäkäyvillä.

Uudempaa ja osallisuuden määrittelyn suhteen tarkempaa tietoa on saatu Sokra-hankkeessa laaditun osallisuusindikaattorin avulla, joka sekin tuo esille kytköksen heikommassa asemassa olemisen sekä osallisuuden välillä. Osallisuuden kokemus on esimerkiksi työttömillä ja työkyvyttömillä heikompi kuin työssäkäyvillä. Lisäksi yksinasuvien osallisuus on heikompi kuin pariskunnilla tai lapsiperheillä. (Hedman ym., 2021.)

Digiosallisuuden ongelmat

Osallisuutta pyritään edistämään monin eri tavoin. Yksi keskeinen keino on palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, sekä erilaiset osallistavat menetelmät. Erityisesti huono-osaisuutta kokevien kansalaisten kohdalla palveluihin pääsy matalalla kynnyksellä lisää sosiaalista osallisuutta. (Leemann & Hämäläinen, 2016.) Miten tätä sitten voitaisiin edistää, onko olemassa joitain helppoja ja nopeita ratkaisuja?

2000-luvun aikana on kiinnitetty paljon huomiota erilaisten digitaalisten keinojen mahdollisuuksiin palvelujen saatavuuden parantamisessa ja osallisuuden edistämisessä. Tutkimusten mukaan digiosallisuus tai digitaalinen osallisuus tukee sosiaalista ja yhteiskunnallista osallisuutta. Digitalisaatio ei muuta vain yhteiskuntaa, vaan myös tapoja, joilla ihmiset hahmottavat osallisuuttaan tai osattomuuttaan. (Hänninen ym., 2021.)

Vaikka erilaiset digitaaliset apuvälineet näyttävät hyvin toimeentulevien näkökulmasta käteviltä ja helpolta apuvälineiltä osallisuuden edistämisessä, on niillä kuitenkin sudenkuoppansa. Digitaaliset palvelut saattavat esimerkiksi olla huonosti suunniteltuja ja vaikeasti käytettäviä, eivätkä ne välttämättä tavoita kaikkia kansalaisia ja yhteiskunnallisia ryhmiä. Digitalisaatio voi siis vahvistaa sosiaalista eriarvoisuutta sekä luoda uudenlaisia syrjäytymisen ja sosiaalisen osattomuuden muotoja. (Heponiemi ym., 2020; Hänninen ym., 2021.)

Niin sanotut digikuilut voivatkin aiheuttaa niin sanottua digiosattomuutta. Kaikilla ei välttämättä ole tarvittavia laitteita tai yhteyksiä, tai sitten taidot tai fyysiset mahdollisuudet niiden käyttämiseksi ovat heikkoja. Lisäksi ihmisillä on oltava motivaatio käyttää digitaalisia apuvälineitä, ja koettava että niistä on hyötyä. Internetin hyödyntäminen ei myöskään välttämättä heijastu arkielämään, vaan jää vain virtuaalimaailmaan jääväksi toiminnaksi. (Heponiemi ym., 2020; Hänninen ym., 2021.)

Osallisuutta edistettävä monin eri tavoin

Pelkät digitaaliset keinot eivät siis riitä etenkään heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten osallisuuden edistämiseksi, vaan tarvitaan monien eri keinojen kokonaisuutta. Huono-osaisuuden, köyhyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä on tärkeää saada mukaan etenkin he, jotka kärsivät tilanteestaan, mutta pysyttelevät syrjässä koska eivät usko toimijuuteensa (Isola ym., 2017, s. 31).

Sokra-hankkeessa on koottu eri hankkeissa kehitettyjä osallisuutta edistäviä käytänteitä Innokylään. Osallisuutta edistävien tahojen kannattaa tutustua näihin käytänteisiin, sillä pyörää ei välttämättä tarvitse keksiä uudestaan. Innokylään kootuista käytänteistä voi löytää apua osallisuuden edistämiseen palvelujen asiakasrajapinnalla, yhteistyöverkostoissa tai hallinnon tasolla.

Lisäksi itse kukin meistä voi edistää osallisuutta monin eri tavoin. Poliittisen toiminnan lisäksi voi osallistua esimerkiksi vapaaehtoistyöhön, naapuriapuun, erilaisiin keräyksiin ja niin edelleen, joilla pyritään tukemaan heikoimmassa asemassa olevia. Vaikkei näiden toimintojen julkilausuttu tarkoitus olisikaan osallisuuden edistäminen, niin monenlainen apu kuitenkin edistää osallisuutta sekä luottamusta kanssaeläjiin.

Lähteet

Heikkilä, M. (1990). Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa: tutkimus köyhyydestä ja hyvinvoinnin puutteiden kasautumisesta Suomessa. Sosiaalihallituksen julkaisuja 8. Sosiaalihallitus.

Heponiemi, T., Jormanainen, V., Leemann, L., Manderbacka, K., Aalto, A-M. & Hyppönen, H. (2020). Digital Divide in Perceived Benefits of Online Health Care and Social Welfare Services: National Cross-Sectional Survey Study. Journal of Medical Internet Research 22(7). https://doi.org/10.2196/17616

Hänninen, R., Karhinen, J., Korpela, V., Pajula, L., Pihlajamaa, O., Merisalo, M., Kuusisto, O., Taipale, S., Kääriäinen, J. & Wilska, T.-A. (2021). Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:25. Valtioneuvoston kanslia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-287-9

Isola, A.-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-917-0

Kallio, J. & Hakovirta, M. (2020). Johdanto: Huono-osaisuus ja köyhyys lapsiperheissä. Teoksessa J. Kallio & M. Hakovirta (toim.) Lapsiperheiden köyhyys & huono-osaisuus. Vastapaino, s. 7–33.

Leemann, L., & Hämäläinen, R.-M. (2016). Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut – Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81(5), 586–594. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725606

Saari, J., Eskelinen, N., Björklund, L. (2020). Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021082544185