Myytti: Sote-uudistus unohtaa heikoimmassa asemassa olevat

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän rakenteita on yritetty uudistaa yli 15 vuoden ajan. Uudistus nytkähti syksyllä viimeinkin eteenpäin, kun eduskunta päätti tarvittavista laeista. Rakenteita uudistettaessa on huolehdittava myös siitä, että toiminnotkin uudistuvat heikoimmassa asemassa olevia hyödyttävällä tavalla.

Julkisessa keskustelussa sote-uudistuksessa painottuvat terveyspalvelut. Tällöin unohtuu, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat paljon muutakin kuin terveyskeskuksia, lääkäreitä ja hoitajia. Esimerkiksi ruoka-avun asiakkailla on usein tarvetta monille eri palveluille.

Ruoka-avun asiakkaiden palvelutarve

Kotimaisten ruoka-apututkimusten mukaan ruoka-avun asiakkaiden huono-osaisuus on kasautunutta, eli taloudelliseen huono-osaisuuteen yhdistyy myös sosiaalisia ja terveydellisiä hyvinvoinnin vajeita. Kansainvälisissä tutkimuksissa tuodaan myös esille, että ruoka-avun saajat kärsivät heikosta terveydestä ja sairauksista, jotka osaltaan rajoittavat toimintakykyä ja tuottavat taloudellisia vaikeuksia. (Ohisalo, 2017, s. 72; Laihiala, 2018, s. 51, 85).

Erilaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat paikoin alkaneet korvautua matalan kynnyksen ruoka-avulla.

Eri palveluiden ja tulonsiirtojen käyttö kasautuu ruoka-avun asiakkaiden kohdalla, ja he vaikuttavat pääsevän hyvin kiinni sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä tulonsiirtoihin. Siltikin ruoka-avun kävijämäärissä näkyy se, ettei ihmiset aina onnistu tai kykene hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamaa sosiaali- ja terveysturvaa. Lisäksi ruoka-avusta saatava apu saatetaan kokea nopeammaksi ja helpommin lähestyttäväksi. (Ohisalo & Määttä, 2014; Ohisalo & Saari, 2014.)

Erilaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovatkin paikoin alkaneet korvautua matalan kynnyksen ruoka-avulla. Ruoka-avun hakeminen kertoo riittämättömästä avun saannista julkisista palveluista. Kyse on osaltaan ihmisten mahdollisuuksista ja kyvyistä löytää itselleen parhaimmat avun kanavat, kun virallinen järjestelmä ei yksin riitä auttamaan heikossa asemassa olevia. (Ohisalo, 2017, s. 73 & Alppivuori, 2021, s. 73–74).

Paljon toiveita palvelujen uudistamiseksi

Julkisessa palvelujärjestelmässä on myönteisiä puolia, ja väestötasolla palvelujen laatua pidetään vähintäänkin melko hyvänä. Silti järjestelmän puutteet heijastuvat etenkin vaikeista ja kasautuneista ongelmista kärsiviin, joille avun hakemisen sekä saamisen esteet ovat suurimmat. (Alppivuori, 2021, s. 81.) Lisäksi julkisissa palveluissa tapahtuu palveluista poiskäännyttämistä ja etuuksien eväämistä, mikä heijastuu ruoka-avun tarpeeseen (Ohisalo & Saari, 2014).

Hyvinvointialueita rakennettaessa olisi mahdollisuus ottaa käyttöön uudenlaisia toimintamalleja, joilla näihin ongelmiin voitaisiin vastata. Jo 2010-luvun alkupuoliskolla on todettu, että ruoka-avun toimipisteisiin tarvittaisiin muun muassa jalkautuvaa sosiaalityötä, velkaneuvontaa, terveystarkastuksia sekä työllisyysohjausta (Ohisalo & Saari, 2014, 113–114).

Näitä toiveita tulee ruoka-aputoimijoilta edelleen. He nostavat ruoka-avun tarpeen vähentämiseksi esille muun muassa jalkautuvaa sosiaalityötä sekä matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluita (Laihiala & Nick, 2020). Samanlaisia toiveita on tullut ruoka-avun asiakkailta. Moni ei välttämättä tunne sosiaali- ja terveyspalveluja eikä tiedä mistä niitä hakea, joten jalkautuminen ruoka-avun toimipisteisiin madaltaisi avun hakemisen kynnystä. (Alppivuori 2021, s. 76–77.)

Hyviä käytäntöjä löytyy

Jalkautuvista palveluista on hyvä esimerkki Tampereen Liki-hanke, jonka työntekijät käyvät ruoka-avun toimipisteissä tarjoten muun muassa palveluohjausta ja psykososiaalista tukea. Toiminnassa yhdistyvät sosiaalipalvelut, diakoniatyö sekä Kelan palvelut. Tällaisten hienojen hankkeiden ongelma on siinä, ettei niiden toiminta välttämättä juurru pysyväksi toimintamalliksi, vaan on riippuvainen hanke- ja erillisrahoituksista.

Sote-uudistus voi auttaa ruoka-avun asiakkaita, jos jo olemassa olevien hankkeiden toimintaa saataisiin pysyviksi toiminnoiksi.

Sote-uudistus voi auttaa ruoka-avun asiakkaita, jos jo olemassa olevien hankkeiden toimintaa saataisiin pysyviksi toiminnoiksi. Hyvinvointialueiden synty saattaa tehostaa sosiaali- ja terveyspalvelujen välistä yhteistyötä, mutta samalla on pidettävä huoli yhteistyöstä myös muiden tahojen, kuten työllisyyspalveluiden, seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Sote-uudistus ei saa tuottaa uusia yhteistyön ongelmia, muutoin heikoimmassa asemassa olevien tilanne heikkenee entisestään.

Lähteet

Alppivuori, K. (2021). Mitä kertovat ruoka-apua hakevat ihmiset? Espoon kaupunki.

Laihiala, T. (2018). Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista – Huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2699-9

Laihiala, T. & Nick, R. (2020). Koronakriisin vaikutukset ruoka-apuun keväällä 2020. Ruoka-apu.fi.

Ohisalo, M. & Saari, J. (2014). Kuka seisoo leipäjonossa? Kunnallisalan kehittämissäätiö. https://kaks.fi/julkaisut/kuka-seisoo-leipajonossa-6/

Ohisalo, M. & Määttä, A. (2014). Viimeisen luukun jälkeen – Ruoka-avussa käyvien paikka julkisessa palvelu- ja tulonsiirtoverkossa. Teoksessa M. Ohisalo & J. Saari (toim.) Kuka seisoo leipäjonossa? (s. 42–58). Kunnallisalan kehittämissäätiö. https://kaks.fi/julkaisut/kuka-seisoo-leipajonossa-6/

Ohisalo, M. (2017). Murusia hyvinvointivaltion pohjalla. Leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2517-6

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060058