Elämäni käsitteet

Elämäni käsitteet -sarja tarjoaa omaelämäkerrallisia ja ammatillisia näkökulmia itselleni merkityksellisiin käsitteisiin. Liitän teksteihin ajatuksia siitä, miksi valittu käsite kuuluu elämääni ja on minulle tärkeä. Toisissa teksteissä keskityn enemmän jakamaan tietoa tai herättämään ajatuksia.

Elämän, työn ja tutkimuksen sanastoa

Käsitteet ovat minun elämäni, työni ja tutkimusteni keskeisiä sanoja. En ole valikoinut mukaan sellaisia kaikkia koskettavia käsitteitä kuin äiti, isä, perhe, elämä tai kuolema, en myöskään elämän suuria kysymyksiä kuten seksuaalisuutta tai sairautta, tai tunteita niin kuin vihaa, katkeruutta, inhoa, rakkautta, iloa tai onnea.

Käsitteet ovat minun elämäni, työni ja tutkimusteni keskeisiä sanoja.

Lähden liikkeelle ajasta, historiasta, historiantutkimuksesta ja historiallisista ilmiöistä sekä uskonnosta, uskosta kristinuskosta, etiikasta ja kirkosta

Kirjoitan myös diakoniasta ja tutkimuksesta, syrjäytymisestä ja vähemmistöistä sekä kastista, kastisyrjinnän vastustamisesta ja daliteista. Odotettavissa on kirjoituksia myös muun muassa valottumisesta, konvivialiteetista, identiteetistä, modernin tihenemisestä ja uskontolukutaidosta.

Näitä kirjoituksia tullaan julkaisemaan viikoittain.

Historiantutkimuksesta

Koko sarjan otsikko ja käsitteiden valinta sisältävät eräänlaisen paradoksin tai hienoisen ristiriidan.

Olen historioitsija ja saanut historiantutkijan koulutuksen. Historiallisissa tutkimuksissa esitellään tutkimuksen teema, tutkimuskysymys ja aihepiiri sekä käytetyt lähteet, mistä ne on löydetty ja millaisia ne ovat luonteeltaan. Tärkeä on myös tutkimuksen aikarajaus ja sen perustelut, miksi tutkimus aloitetaan juuri määrätystä hetkestä ja päätetään johonkin toiseen.

Yhteiskuntatieteiden, hoitotieteen ja kasvatustieteen tutkimuksissa tutkimuskirjallisuutta on tapana kutsua lähteiksi. Historiantutkimuksessa lähteet ovat aineistoa, jonka avulla voi saada tietoa tutkimusongelman ratkaisemiseksi. Lähteet ovat yleensä peräisin ajalta, jota tutkitaan. Niillä on keskeinen asema, samoin lähdekritiikillä.

Olen historioitsija ja saanut historiantutkijan koulutuksen.

Käytettyjä käsitteitä historiantutkimuksessa sen sijaan määritellään harvemmin. Ensinnäkin historiantutkimuksella on vaikea suhde teoriaan. Vasta viime aikoina tutkijat ovat ryhtyneet puhumaan sellaisesta. Yhtä ja yhteisesti sovittua näkemystä teorian merkityksestä tutkimuksessa ja historian itseymmärryksessä ei ole. Olen saanut perinteisen historiantutkimuksen koulutuksen 1970-luvulla. Sen mukaan lähteet ja lähdekritiikki riittävät. Teorian sanottiin vievän historiantutkimusta mahdolliseen poliittiseen käyttöön tai yhteiskuntatieteiden apuriksi.

Joskus oli kysymys siis tieteenalan omintakeisuudesta ja itsenäisyydestä suhteessa naapureihin. Myöhemmin yhteiskuntatieteissä alkoi keskustelu suhteesta historiantutkimukseen ja historiantutkimuksessa suhteesta teoriaan, tutkimuksen tekijään itseensä sekä yhteiskuntatieteiden tapaan käyttää käsitteitä.

Tulin Diakiin töihin vuoden 2002 alusta (kirkko)historian dosenttina, jolle opinnäytetöissä ja tutkimuksissa käytetty tapa tehdä tärkeimpien käsitteiden esittely oli uusi. Vasta pala kerrallaan aloin ymmärtää, että hahmotin tutkimusta eri tavalla kuin muut ja että minun on syytä yrittää oppia muiden tavasta ajatella ja tutkia.

Olen joskus todennut, että Diak tekee meistä kaikista Diakin teologeista käytännöllisen teologian edustajia alkuperäisestä suuntautumisestamme ja opintojemme pääaineista riippumatta. Samalla tavoin voin sanoa, että Diak tekee meistä kaikista diakilaisista yhteiskunnallisen tutkimuksen menetelmien soveltajia akateemisten opintojemme suuntauksista riippumatta.

Lähtökohtani ovat siis perinteessä, jossa ei määritellä omia käsitteitä, vaikka sellaisia ja niiden kehityslinjoja voidaan oikein hyvin tutkia. Tässä sarjassa lähden kuitenkin tutkimaan oman elämäni käsitteitä ja kertomaan, mitä ne ovat minulle merkinneet ja mitä antaneet.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060065