Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Kielitohtorin diagnoosit

Kieli ja kommunikaatio: yhteisymmärryksestä manipulointiin

Ihmisten välisessä keskustelussa yhteisymmärrys keskustelun tavoitteista toteutuu useimmiten. Joskus voi eteen tulla tilanteita, jolloin keskustelu kuitenkin.

Keskustelu etenee osallistujien välillä yleensä yhteisymmärryksessä ainakin siinä mielessä, että ollaan selvillä siihen mihin keskustelulla pyritään. Esimerkiksi kahvitaukokeskustelussa pyritään yhteisöllisyyden ylläpitämiseen myös puheen avulla. Erityistilanteissa, esimerkiksi oikeussalidiskurssissa, mitään yhteenkuuluvuuden lähtökohtaa ei oleteta, mutta tällöinkin diskurssilla on tarkoin määritelty päämäärä.

Puhujina olemme tiedostamattammekin koko ajan selvillä puheen yleisestä lähtökohdasta ja tavoitteesta.

Puhujina olemme tiedostamattammekin koko ajan selvillä puheen yleisestä lähtökohdasta ja tavoitteesta. Havaitsemme särön tai ristiriidan keskustelussa heti, jos jokin puheenvuoro ei kuulosta olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos henkilö sanoo ”jotain outoa”, voitaneen todeta, että outous todennäköisesti liittyy sanotun ja puhetilanteen divergenssiin eli siihen, että asia voi sinänsä olla totuudenmukainen, mutta se esitetään väärässä paikassa.

Odotukset keskustelun etenemiselle

Ihmisten arkipäivä koostuu usein samantyyppisinä toistuvista tapahtumista ja tilanteista, ja tiedämme, miten kussakin tilanteessa meidän odotetaan toimivan. Emme havaitse maailmaa lukemattomien pienten yksityiskohtien suunnattomana joukkona vaan jäsentyneinä tapahtumina ja tilanteina.

Psykologiassa ja diskurssianalyysissa puhutaan skeemoista ja skripteistä eli malleista, jotka kuvaavat näitä tapahtumayksikköjä. Meillä on (stereotyyppinen) näkemys esimerkiksi luennon, jumalanpalveluksen, kaupassa käynnin ja koronatestin kulusta. Stereotypiat osuvat usein täysin oikeaan.

Samoin meillä on käsitys tietyssä tilanteessa tapahtuvan puheen rakenteesta, ei aina sanatasolla mutta vähintään käsiteltävien teemojen tasolla. Tilanteen skeemaa rikkovat sanavalinnat johtavat kognitiiviseen dissonanssiin: joku näyttäisi olevan ”pielessä” puhetilanteessa tai ainakin kuulijan on syytä valpastua.

Manipuloinnin mahdollisuus

Skeemoja voidaan puhetilanteessa käyttää strategisesti manipulointiin: puhuja ei hyväksy yhteisesti oletettua skeemaa vaan murtaa sitä suoraan tai vaivihkaa. Täysin hypoteettinen tilanne voisi olla uuden toimistorakennuksen avajaisjuhla: tiedämme suunnilleen mitä asioita juhlapuheissa tullaan käsittelemään ja miten niihin tullaan vastaamaan. Jos joku keskusteluun osallistujista mainitsisi ohimennen rakennuksessa havaitsemansa hengenvaarillisen arkkitehtonisen piirteen, skeema murtuisi, ja skeemasta riippumaton ja siihen sopimaton (”outo” tai ”aito”) keskustelu alkaisi.

Skeemoja voidaan puhetilanteessa käyttää strategisesti manipulointiin.

Toinen hypoteettinen tilanne voisi olla opettajan esittämä kritiikki opiskelijan tutkielmaa  kohtaan. Opiskelijan voi olettaa vastaavan suunnilleen tietyllä tavalla: teeman voi olettaa olevan opiskelijan työ ja sen mahdolliset puutteet. Jos opiskelija nostaakin esille tekijänoikeuskysymykset, joista osa liittyy opettajan itsensä julkaisuihin, skeema murtuu: opiskelija ei hyväksy annettua skeemaa vaan nostaa esiin uuden. Keskustelun saama jatko on nyt ennustamatonta.

Fiktiivisiä esimerkkejä

Fiktiossa on herkullisia kuvauksia puhetilanteen skeeman murtamisesta. Rikossarjassa Peaky Blinders päähenkilö Thomas Shelby toistuvasti torjuu skeeman, jossa hänet laitetaan uhkausten tai vaatimusten kohteeksi. Keskusteluun osallistujan ei ole pakko lähteä annettuun skeemaan mukaan vaan hän voi jättää sen huomiotta tai luoda uuden. Reagoimattomuus alistavaksi tarkoitettuun skeemaan tai oman uuden skeeman esille nostaminen on tehokas manipulointi- ja vastamanipulointikeino puhetilanteessa.

Skeeman huomiotta jättäminen tai täysin uuden esille nostaminen voi luonnollisesti olla puhetilanteessa riskialtis siirto: konfliktiin tai puhetilanteen äkilliseen loppumiseen on varauduttava. Taitavat keskustelijat (manipulaattorit) voivat toimia annetun skeeman sisällä mutta murtaa tai muuttaa sitä pikkuhiljaa omilla puheenvuoroillaan, jotka näennäisesti eivät riko skeemaa.

Keskustelun manipulaation keinoja käytetään myös politiikassa. Google-haulla löytyy kokonaisten poliittisten keskustelujen tallenteita, joissa esimerkiksi kansainvälisesti tunnetut poliitikot aloittavat keskustelun näennäisessä konsensushengessä, mutta lopulta keskustelu päättyy vastapuolen hienovaraiseen julkiseen nöyryyttämiseen.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022012510182