Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Kielitohtorin diagnoosit

Diak kielentutkijan näkökulmasta

Diakonia-ammattikorkeakoulussa opiskellaan ammattiopintojen ohella englantia vieraana kielenä ja ruotsia toisena kotimaisena kielenä. Millaista materiaalia Diak voisi tarjota kielentutkijalle, jos hän haluasi hankkia aineistonsa ammattikorkeakoulusta?

Ilmeisin aineistoresurssi kielentutkijalle on opiskelijoiden tuottama puhe ja teksti. Englannin- ja ruotsinkielinen aineisto tarjoaisi loistavaa materiaalia oppijan kielen tutkimiseen. Soveltavassa kielitieteessä on vuosikymmenten ajan selvitetty, millaista kielenoppijan kieli on esimerkiksi foneettiselta ja syntaktiselta rakenteeltaan.

Aineistoa on valtava määrä, koska tenteissä tuotetaan tekstiä (kirjallinen osuus) ja puhetta (suullinen osuus). Korona-aikana kirjallinen aineisto on vieläpä tallentunut digitaaliseen muotoon sähköisessä Diakle-järjestelmässä pidettyjen tenttien vuoksi. Puhuttua kieltä olisi teknisesti varsin helppo tallentaa – suullisissa tenteissä näin ei kuitenkaan tehdä.

Tutkimuksen aihe voisi olla esimerkiksi, miten suomalaiset ruotsin oppijat (ammattikorkeakoulussa) käyttävät passiivirakenteita teksteissään tai mitkä ovat suomalaisten englannin oppijoiden tyypillisimmät äännevirheet. Digitaalista aineistoa olisi helppo analysoida kieliteknologisten sovellusten avulla: automaattinen analyysi voisi tuottaa tehokkaasti tilastollista tietoa oppijan kielestä.

Kielentutkija löytäisi Diakista aineistoa vaivatta, mutta sen käyttö on toinen kysymys.

Kielentutkija löytäisi Diakista aineistoa vaivatta, mutta sen käyttö on toinen kysymys. Lähtökohta on, että jokaiselta aineiston tuottajalta (tenttiin osallistujalta) olisi kysyttävä erikseen lupa aineiston käyttöön tutkimuksessa, ja lupa on saatava myös Diakin organisaatiolta. Oletettavasti kymmenien tai satojen opiskelijoiden osalta lupien saaminen olisi ongelma. Tutkija saattaisi mieluummin etsiä aineistoa vapaasti käytettävistä puhe- ja tekstitietokannoista tai käyttää järjestelyä, jossa opiskelijat tuottavat aineiston yksityishenkilöinä. Lupa-asiat täytyisi kuitenkin kaikissa tilanteissa huomioida tarkasti.

Vuorovaikutus tutkimuskohteena

Diak on oppilaitos ja päivittäinen toiminta koostuu vuorovaikutuksesta opiskelijoiden kesken, henkilökunnan kesken ja opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Vuorovaikutuksessa kieli on luonnollisesti merkittävässä roolissa. Kielentutkijan kannalta mielenkiintoinen aihe olisi selvittää, miten merkitykset neuvotellaan yhdessä palaverin osallistujien kesken, miten yhteinen lopputulos saavutetaan ja mitä kielellisiä keinoja siihen käytetään.

Vuorovaikutuksessa käytetään tietenkin hyväksyntää ja hyväksynnän puuttumista osoittavia sanoja ja lauseita (esimerkiksi ”Olen samaa mieltä” ja ”Mulla on kyllä tästä toinen näkemys) mutta paljon myös ei-verbaaleja ilmauksia: faattista kommunikaatiota (esimerkiksi hmm, öö, haa), tuhahduksia, nyökyttelyä ja katseen kohdentamista tai pois kääntämistä. Näiden valintojen avulla  osallistujat luovat oman kantansa (stance) ja positionsa tilanteessa. Vuorovaikutukseen osallistuvat saattavat tilanteen jälkeen muistaa parhaiten sanattomat signaalit – kun sanat ovat jo unohtuneet. Soveltavan kielitieteen kiinnostus suuntautuu tällä hetkellä erityisesti juuri näihin signaaleihin, vaikkapa eleisiin ja tilankäyttöön, joiden avulla vuorovaikutus ja kannan muodostaminen rakentuvat.

Vuorovaikutuksen tutkiminen neuvottelutilanteissa olisi kielentutkijalle herkullinen aihe.

Vuorovaikutuksen tutkiminen neuvottelutilanteissa olisi kielentutkijalle herkullinen aihe (ovathan monet stance-piirteet hienovaraisen manipulatiivisia), mutta käytännön esteet tulevat taas ratkaiseviksi: työpaikalla tuskin kukaan innostuu ajatuksesta, että hänen osallistumisensa tallennetaan audiovisuaalisesti ja että sen eri elementtejä, kuten puhetta, eleitä ja ääntä,  analysoidaan, mikä olisi aineiston keräämisen ja hyödyntämisen edellytys. Opiskelijoiden osalta aineiston kerääminen olisi luultavasti täysin mahdotonta jo tutkimuseettisistä syistä.

Valta vuorovaikutuksen ytimessä

Kriittinen diskurssianalyysi lähtee ajatuksesta, että ihmisten välinen vuorovaikutus heijastaa aina myös valtasuhteita. Esihenkilön ja tiimin jäsenten väliset keskustelut ja organisaation johdon työntekijöille suuntaamaan tiedotustilaisuudet sisältävät aina valtaelementtejä, ja ne heijastuvat kieleen.

Sanavalinnat, ilmausten muodollisuuden aste (esimerkiksi lauseiden pituus, keskimääräinen sanapituus, minä/me -pronominin käyttö, passiivirakenteiden osuus ja alisteisuus) ja tiedotustilaisuuden esitystekninen rakenne ilmentävät (myös) valtasuhteita. Tällaisenkin aineiston tutkimuskäyttöä kielitieteilijän tulee luonnollisesti pohtia kriittisesti: onko se luvallista, onko se tarkoituksenmukaista, voiko se loukata ihmisiä?

Aineiston keruun vastuu

Luultavasti helpoin tapa kerätä aineistoa olisi pitää aineistopöytäkirjaa ja kirjata muistinvaraisesti dataa omista opetustilanteistaan, etnografista ja tarkkailevaa tutkimusotetta käyttäen. Aineiston raportointi olisi mahdollista siten, että osallistujien anonymiteetti säilyy vahvana.

Ehkä ohjenuorena voisi pitää ajatusta, että tutkijan tulee miettiä, haluaisiko hän itse osallistua kaavailemaansa tutkimukseen. Jos hän voi luottaa, että tutkimus tuntuu järkevältä ja hyödylliseltä ja että anonymiteetti säilyy (ja että lupaprosessi hoidetaan asianmukaisesti), hanke näyttäisi olevan vakaalla pohjalla.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021102752555