Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Elämäni käsitteet: Engelsin paussi

Kondratjevin aalloista ensimmäinen oli varhaisen teollisuuskapitalismin alkuvaihe 1780-luvulta 1830- tai 1840-luvulle. Se perustui höyrykoneen keksimiseen ja sen tärkein soveltamisalue oli tekstiiliteollisuus. Tällä vaiheella on myös toinen nimi, Engelsin paussi.

Nimensä Engelsin paussi on saanut Karl Marxin läheiseltä työtoverilta Friedrich Engelsiltä (1820–1895). Saksalainen Engels oli kotoisin Barmenista, Preussista, ja hän oli menestyvän tekstiilitehtailijan poika. Isä lähetti vanhimman poikansa huolehtimaan Englannin Manchesterissa sijainneen puuvillatehtaansa asioista. Asiat menivät kuitenkin toisin kuin isä tarkoitti.

Nuori Engels järkyttyi työntekijöiden kauheista työoloista ja julkaisi raportin Työväenluokan asema Englannissa (Die Lage der arbeitenden Klasse in England, 1845). Engelsin mukaan vuoden 1832 äänioikeutettujen määrää laajentaneesta suuresta parlamenttiuudistuksesta saakka Englannin tärkein sosiaalinen kysymys oli ollut työväenluokan olosuhteet. Työväenluokka muodosti Englannin väestön valtavan enemmistön. ”Mitä tulee näistä miljoonista, jotka eivät omista mitään ja kuluttavat tänään sen minkä ansaitsivat eilen? […] Englannin keskiluokka on nähnyt hyväksi olla välittämättä työläisten ahdingosta. Erityisen totta tämä on tehtaiden omistajien kohdalla. He rikastuvat palkansaajamassojen kurjuudesta”, Engels kirjoitti.

Engelsin raportti perustui Oxfordin yliopiston taloushistorian professorin Robert C. Allenin (s. 1947) mukaan oikeisiin havaintoihin. Reaalinen palkkataso pysähtyi 1800-luvun alussa pitkäksi ajaksi samaan aikaan kun yhden työntekijän tuottavuus parani. Pääoman tuotto kaksinkertaistui ja kansantulon voitto-osuudet kasvoivat huomattavasti työvoiman ja maan kustannuksella. Vasta 1800-luvun puolivälissä reaalipalkat alkoivat nousta mukaillen tuottavuuden kasvua ja teollisuuden saamat voitot vakaantuivat.

Epätasa-arvon kehityksen jäljillä

Engelsin raportti oli varhainen ja kuuluisa selostus epätasa-arvon kehityksestä. Engels kuvasi, miten teollinen vallankumous johti massiiviseen kaupungistumiseen ja tuotannon lisääntymiseen. Vaikka tulot nousivat, reaalipalkat säilyivät aiemmalla tasolla, minkä takia taloudellisen kehityksen voitot kasautuivat käytännössä vain kapitalisteille. Paikallaanpysyneiden palkkojen aikakausi keskellä tuottavuuden nousua oli Engelsin paussi. Tällä paussilla oli myös positiivinen puolensa. Porvaristo säästi kasvavista tuloistaan ja siitä johtuneet investoinnit veivät taloutta eteenpäin. Engelsin kuvaus teollisesta vallankumouksesta oli joka tapauksessa oivaltava ja kauaskantoinen.

Engelsin raportti oli varhainen ja kuuluisa selostus epätasa-arvon kehityksestä.

Engels ei ollut ajatuksissaan yksin. Taloustieteilijöistä David Ricardo (1772–1823), Thomas Malthus (1766–1834) ja Karl Marx uskoivat kaikki, että reaalipalkat jäisivät paikoilleen kapitalismin kehittyessä. Heidän selityksissään on kuitenkin eroavaisuuksia. Ricardo ja Matlhus katsoivat, että väestönkasvu kiihtyisi aina tulojen kasvaessa ja lopulta pakottaisi palkat toimeentulominimin tasolle. Marx puolestaan näki, että teknisellä kehityksellä oli työvoimaa säästäviä vaikutuksia, jotka eliminoisivat palkkojen kysyntäpaineet silloinkin, kun tuottavuus yhtä työntekijää kohti nousisi huomattavasti.

Palkan ja tuottavuuden suhteesta

Engelsin paussi voidaan todeta, kun vertaillaan reaalipalkkoja tuotannon kasvun arvoon yhtä työntekijää kohden. Kun palkat eivät reaalisesti kasva, vaikka tuotannon arvo kasvaa, kyse on Engelsin paussista. Vuosien 1780 ja 1840 välillä tuotannon arvon työntekijää kohden on arvioitu kasvaneen noin 46 prosenttia, kun taas reaalipalkat nousivat samaan aikaan vain noin 12 prosentilla.

Seuraavien 60 vuoden aikatarkastelussa tilanne muuttui radikaalisti. Vuodesta 1840 vuoteen 1900 tuotannon arvo työntekijää kohden kasvoi noin 90 prosenttia, mutta reaalipalkat kasvoivat niitä enemmän eli 123 prosentilla. Tämä edusti jo ”modernia” mallia, jossa työväen tuottavuus ja palkat etenevät karkeasti ottaen samaan tahtiin. Sellainen kehitys oli Englannissa alkamassa, kun Engels kirjoitti kirjansa.

Olennainen kysymys on, miksi Englannissa kävi näin. Mistä kaikki johtui? Vastauksen ydin lienee siinä, että teollisen vallankumouksen synnyttäneet keksinnöt nostivat kokonaistuotantoa huomattavasti. Tämä teknologiashokki nosti yhtä työntekijää kohden laskettua tuottavuutta, mutta sillä oli vain vähän vaikutusta pääomien tai reaalipalkkojen nousuun. Tämä oli Engelin paussin ydin. Vähän myöhemmin tilanne muuttui ja ”moderni malli” pääsi muotoutumaan.

Joidenkin mielestä huonot satovuodet ja Napoleonin sodat nostivat maataloustuotteiden hintoja ja hidastivat palkkojen nousua. Vuosien 1815 ja 1846 välillä voimassaolleet viljalait rajoittivat viljan tuontia, pitivät ruuan hinnan korkealla ja estivät palkkoja nousemasta. Tilanne muuttui lopulta täysin, kun vuodesta 1870 asti amerikkalaista viljaa voitiin tuoda vapaasti, mikä halvensi vehnän hintaa ja vaikutti palkkojen nousuun.

Toistuvatko Engelsin paussit?

Makrotaloudelliset tarkastelut ovat osoittaneet, miten palkkojen pysähtymisen ja niiden kasvun kiihtymisen vaiheet ovat seuranneet toisiaan jopa kaavamaisesti. Tämä tarkoittaisi tukea Kondratjevin aaltojen kaltaisten pitkän aikavälin tarkastelun mielekkyydelle.

Ennen teollisen vallankumouksen alkua ei ollut koettu merkittävää talouskasvua. Engelsin paussi muotoutui siis niin, että talous kasvoi, mutta ihmisten tulot eivät. Oikeastaan tuona aikana syntyi taloudellinen ajattelu. Väestö kasvoi, ja teollistuminen merkitsi kaupungistumista ja muuttoliikettä. Työvoimaa varten tarvittiin asuntoja ja infrastruktuuria, mutta ne tehtiin mahdollisimman halvasti.

Engelsin paussi muotoutui siis niin, että talous kasvoi, mutta ihmisten tulot eivät.

Historiassa ei tunneta yhtä suurta talouden määrällistä ja laadullista muutosta. Sen saivat aikaan suuret teolliset innovaatiot ja halpa työvoima, mutta jälkimmäistä ei osattu nähdä. Vasta teollistumisen edellyttämien uusien kaupunkirakenteiden vakiintumisen jälkeen ruvettiin näkemään, miten pääomat ja työvoima olivat suhteessa toisiinsa. Sitä ennen tapahtui Marxin teorian mukaisesti kurjistumista. Kiinnostavaa on, että osapuilleen Marxin ja Engelsin yhdessä laatiman Kommunistisen manifestin (1848) aikoihin tilanne alkoi kääntyä.

Teollistumisen varjopuoli

Britannian varhaisen teollistumisen kautta on kuvattu Charles Dickensin (1812–1870) ja muiden kirjailijoiden realistisissa romaaneissa. Realistinen tyylisuunta syntyi samoihin aikoihin ja osittain juuri olojen kärjistymisen takia. Auguste Comte (1798–1857) sai mainetta positivismiksi nimittämästään filosofiasta, jonka keskusajatuksiin kuului näkemys todellisuudesta, joka on silmin nähtävissä, korvin kuultavissa sekä mitattavissa matemaattisesti. Realismin syntyyn vaikutti myös Marx ja hänen ajatuksensa, miten köyhä ihminen ei ole itse syypää kurjuuteensa vaan taloudellisten lakien uhri. Kolmantena realismin taustatekijänä on pidetty Charles Darwinia (1809–1882) ja hänen teoriaansa historian kuluessa tapahtuvasta evoluutiosta.

Realistiset teokset kuvasivat teollisuuskaupunkien kurjaa elämää ja ihmisten jokapäiväistä kärsimystä. Ne kertoivat toinen toistaan lohduttomampia tarinoita köyhyydestä ja ihmisarvon mitättömyydestä.

Tässä historiallisessa tilanteessa Marx kehitti materialistisen dialektiikkansa. Yhdessä Engelsin kanssa hän näki, että vallankumous on väistämätön.

Heinäkuun vallankumous 1830 oli jo osoittanut, mitä voi tapahtua, kun kansa nousee vaatimaan oikeuksiaan. Helmikuun vallankumous 1848 oli sitä vielä laajempi kumousliike, joka levisi ympäri Eurooppaa. Väkivaltaisuuksia oli lähes kaikissa suurissa kaupungeissa.

Myös kirkot ja kristilliset yhteisöt vastasivat hätään ja olojen kärjistymiseen. Ennen helmikuun vallankumousta oli syntynyt sisälähetystoimintaa sekä diakonialaitoksia ja -yhdistyksiä, mutta jälkimmäisenä vallankumousvuonna 1849 ne organisoituivat Saksassa koko maan kattavan valtakunnallisen sisälähetysorganisaation yhteyteen.

Kaupunkiköyhälistön kontrollista tuli myös tehtaanomistajien asia. Syntyivät patruunamalli, lainsäädäntöä työajoista ja työväensuojelusta, kohta myös työväenliike, neuvottelut ja sopimiset työnantajien ja työntekijöiden kesken, lopulta hyvinvointivaltio.

Teknologinen murros heikensi teollistumisen alkuvaiheessa monien ammattiryhmien toimeentuloa vuosikymmenien ajaksi, vaikka lopulta pitemmällä aikavälillä vaurastuttiin. Kuitenkin ne, jotka elivät paussin aikana, joutuivat kokemaan kurjistumisen.

Käytössä olleet talouden mittarit eivät kyenneet hahmottamaan uuden tekniikan taloudellista merkitystä.

Ensimmäisen Engelsin paussin aikaan palkkojen taso jämähti ja suurella osalla elintaso laski, vaikka tuottavuus kasvoi ja yritykset olivat hyvin kannattavia. Tuloerot nousivat, koska suurempi osa tuloista meni omistajille ja pienempi työntekijöille. Suomessa, jossa teollistuminen oli Englantia hitaampaa, Finlaysonin parhaan tuottavuuden aikoihin 1860-luvulla sen vuosivoitto oli suurempi kuin sen kaikkien työntekijöiden yhteenlasketut palkat.

Käytössä olleet talouden mittarit eivät kyenneet hahmottamaan uuden tekniikan taloudellista merkitystä. Oli saatu empiirisiä todisteita uusista teknologioista, joiden vaikutusten ymmärrettiin olevan valtaisia, vaikka tarkkaa tietoa ei vielä voinut olla.

Engelsin paussit tulevaisuudessa?

Nykyisin pitää kysyä, olemmeko samantapaisessa tilanteessa. Uhkaako maailmaa digitaalinen Engelin paussi, kun robotisaatio leviää tietotyöhön? Huolestuneiden mukaan valkokaulustyöläiset ja työläiset ovat samalla viivalla: kone uhkaa viedä työt.

Nyt tehdään havaintoja, miten tulot ovat jääneet paikoilleen, keskiluokka pienenee ja tuloerot kasvavat, voittoja ei investoida ja tekniikan murros jää talouden mittarien ulkopuolelle. Ensimmäisessä Engelsin paussissa oli kyse siitä, että työvoima, toimeentulo ja pääoma erkanivat toisistaan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120041