Etäopinnoilla ammattilaiseksi

Syksyllä 2019 Alisa Leino aloitti sosionomin ja kirkon nuorisotyönohjaajan opintonsa iloisin odotuksin. Kuuden kuukauden lähiopetuksen jälkeen ilo muuttui pettymykseksi, kun kampuselämä vaihtui oman asunnon yksinäisyydessä puurtamiseen.

– Se tuntui aika isolta riistolta. Olin vasta pintapuolisesti ehtinyt tutustua luokkalaisiini, ja nyt näin heitä vain verkon välityksellä – tai olisin nähnyt, ellei kameroita olisi pitänyt pitää kiinni, Alisa Leino kertoo.

Kameroita ei aluksi voitu käyttää Diakin etäopetuksissa, jotta etäopetukseen käytetty verkko ei olisi jumiutunut. Kun kaistaa myöhemmin saatiin leveämmäksi, kameroiden sulkeminen oli jäänyt suurella osalla opiskelijoista tavaksi.

– Juuri kukaan ei enää laittanut niitä päälle. Olimme tottuneet hengailemaan aamutakeissa ja puuhaamaan kaikenlaista muuta samanaikaisesti luentojen aikana.

Leinon vuosikurssilaiset tulevat myös valmistumaan etänä. Viimeinen vuosi sisältää pääosin muualla tehtäviä opintoja, kuten työharjoitteluja ja opinnäytetyön kirjoittamista.

– Kieltämättä omista opiskeluajoista jää muistoksi vähän sellainen kirjekurssiolo, Leino miettii.

Opettajat uuden edessä

Myös opettajille hyppäys totaaliseen etäopettamiseen oli iso muutos. Miten toteuttaa omat kurssinsa verkossa parhaalla mahdollisella tavalla? Opettajien onneksi Diakissa verkkopedagogiikkaa oli kehitetty ja harjoitettu jo ennen pandemiaa.

– Itse sain digipedagogiikan ja etäopetuksen haasteisiin hyvin tukea useilta kollegoiltani, Diakin monimuotopedagogiikan asiantuntija Mirjami Varalta ja sosiaalialan lehtori, verkkomentori Hanna Laurilalta sekä it-tuelta, sosiaalialan lehtori Severi Saihomaa luettelee.

Saihomaata askarrutti etenkin se, miten toteuttaa verkon välityksellä kurssit, jotka vaativat eniten luottamuksellista läheisyyttä. Tällainen on esimerkiksi Saihomaan yhdessä lehtori Jaana Rintalan kanssa vetämä Luovuus ja toiminnallisuus voimavarana ja ammatillisuutena –opintojakso, jolla käytetään draaman ja runopajan keinoja. Jaksolla opiskelijoiden on myös tarkoitus ohjata toiminnallisia rentoutus-, liikunta- tai musiikkimaalaustuokioita.

– Kurssi onnistui hyvin. Varsin oli upeaa se, miten paljon ja miten erinomaisia ideoita opiskelijoilla itsellään oli kurssin toteuttamiseksi, Saihomaa kiittää.

Opettajalta kurssi vaati erityisen paljon aitoa läsnäoloa ja uskallusta heittäytyä mukaan tekemiseen. Madaltaakseen opiskelijoiden uskalluksen kynnystä Saihomaa luki ja näytti kurssilla itse tekemiään runoja ja jumppasi mukana opiskelijoiden vetämissä toiminnallisissa jumppahetkissä.

– Oli varmasti hauskan näköistä, kun jumppasin siellä ruudun kautta. Uskon kuitenkin, että juuri tällaisen rennon avoimuuden kautta saimme luotua kurssille hyviä, yhteisiä hetkiä.

Ryhmäytymisen vaikeus

Yhteisöllisyyttä ja ryhmäidentiteettiä opiskelijoille Saihomaa pyrki etäaikana luomaan muun muassa juttelemalla luentojensa aluksi hetken niitä näitä.

Hyvistä hetkistä huolimatta todellisen ryhmäytymisen onnistuminen etänä on haastava tehtävä.

– Jos oli aamuluento, hörpin samalla näkyvästi kahvia kupistani ja kyselin kuulumisia. Yritin välittää opiskelijoille sitä ajatusta, että olemme kaikki tässä yhdessä ja että olen oikeasti kiinnostunut kaikista heistä, jotka siellä lankojen päässä ovat.

Hyvistä hetkistä huolimatta todellisen ryhmäytymisen onnistuminen etänä on haastava tehtävä.

– Etäaika saattoi vaikuttaa niin, että opiskelijan kohdatessa vaikeuksia ryhmän tuki tai kuuluminen ryhmään ei kannatellut häntä samalla tavoin kuin normaalioloissa.

Suuret ja hiljaiset ryhmät

Vuorovaikutuksen määrän Saihomaa havaitsi etänä olevan melko suoraan verrannollisen osallistujamäärään. Mitä suurempi kurssi, sitä vähemmän kontaktia opiskelijoihin sai.

– En lainkaan ihmettele tätä. Vaatii paljon rohkeutta alkaa jakaa ajatuksiaan jollekin 60 ihmiselle, joista et tunne suurinta osaa. Tuollainen tila ei useimmille meistä ole riittävän turvallinen.

Vaikka kamerat ja mikrofonit pysyivät paljolti kiinni, moni etäopiskelija käytti kuitenkin luennoilla chat-toimintoa. Saihomaa hyödynsi kollegoidensa kanssa myös verkkoalustan valkotaulupohjaa ja anonymiteettitoimintoa, jotta opiskelijat rohkaistuisivat tuomaan mielipiteitään ja ajatuksiaan nimettöminä esille.

Henkinen hyvinvointi koetuksella

Miten hyvin opetettavat asiat sitten etänä omaksuttiin? Sitä Saihomaa voi paljolti vain arvailla. Tietokoneen ruudulta ei pysty havainnoimaan 50–60 opiskelijan eleitä ja reaktioita opetukseen.

– Perinteisessä luokkahuoneessa isonkin ryhmän kanssa pysyy jonkin verran kärryillä siitä, missä mennään. Opettajalle olisi todella tärkeä tietää, jääkö jokin asia epäselväksi tai haluaako joku vaikka kysyä jotain. Tämän tiedon puuttuminen oli kuormittavaa.

Etäyhteyden päästä opettajien oli myös todella vaikea seurata opiskelijoiden henkistä hyvinvointia. Lukukausivastaavana Saihomaa tarkkaili toki opintojen karttumista ja oli yhteyksissä niihin opiskelijoihin, joilla opinnot eivät edenneet.

– Pyysin myös lukukausivastaavan tunneilla lähettämään minulle meiliä, soittamaan tai laittamaan tekstiviestiä, jos oli mitään asioita, joissa voisin olla tukena tai ohjata eteenpäin. Muutamien kanssa olimmekin yhteyksissä.

Alisa Leinoa etäopiskelu ahdisti alusta pitäen. Jo melko alussa hän otti yhteyttä opoon ja sai YTHS:ltä apua tilanteessa pärjäämiseen.

– Kun koronasulku vain jatkui ja jatkui, ahdistuin koko ajan enemmän. En jaksanut herätä luennoille ja jos jaksoin, asiasisältöihin keskittyminen oli todella vaikeaa.

Sumuinen etäopiskelu sai Leinon epävarmaksi siitä, oppiko hän koulussa lopulta yhtään mitään.

– Aika usein luentojen aikana joko makasin sängyssä, tein ruokaa tai siivosin, ja luento soi podcastina taustalla. Olo oli toivoton. Olen koko tämän etäajan kamppaillut jaksamiseni kanssa todella paljon.

Sumuinen etäopiskelu sai Leinon epävarmaksi siitä, oppiko hän koulussa lopulta yhtään mitään.

– Kyllä tästä varmaan selvitään ja jokainen meistä korona-ajankin opiskelijoista tulee pärjäämään töissään. Silti oman osaamisen taso huolestuttaa, sillä totta kai sitä haluaa olla paras mahdollinen versio itsestään ja antaa työssä kaikkensa.

Myönteisiäkin etäkokemuksia löytyy

Monet pandemia-ajan opiskelijat jakanevat Leinon tunnot etäajan ahdistavuudesta. Osalle, ehkä etenkin vanhemmille opiskelijoille etäily sen sijaan on ollut täysin myönteinen kokemus.

Yksi heistä on Riitta Piekkala, joka aloitti viime syksynä Diakissa monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen YAMK-tutkinnon suorittamisen. Piekkalalla on takanaan pitkä työura lastensuojelussa ja jo 15 vuoden kokemus esihenkilötehtävistäkin. Tällä hetkellä hän toimii lähiesihenkilönä lastensuojelun tehostetussa perhetyössä Vantaalla.

– Ikäni ja elämänvaiheeni vaikuttavat varmasti keskeisesti siihen, että etäopiskelu maistui. Uskon, että sama koskee suurinta osaa opiskelutovereistanikin: monella meistä ellei kaikilla työura on jo pitkällä ja sosiaaliset perusverkostot niin vakiintuneet, ettei täydellisestä eristäytymisen tunteesta ole tarvinnut pandemia-aikana kärsiä, Riitta PIekkala sanoo.

– Kun vertaan tätä tilannettani omien parikymppisten lasteni pandemia-ajan opiskeluun, on päivänselvää, että heidän ikäisilleen koronasulku on aivan toisella tavalla rankka ja rajoittava kokemus.

Piekkalan ryhmän orientoitumista helpotti sekin, ettei koronasulku yllättänyt heistä ketään. Kyseiset opinnot oli jo alun pitäen tarkoitettu suoritettaviksi etänä ja mistä päin Suomea tahansa.

Erinomaisia harjoittelijoita

Piekkala suorittaa YAMK-tutkintoaan oman työnsä ohessa. Korona-aikana hän on myös ottanut yksikköönsä harjoittelijoiksi opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet opintojaan ainoastaan etänä. Nämä opiskelijat ovat pärjänneet harjoitteluissaan erittäin hyvin, suorastaan erinomaisesti, Piekkala katsoo.

– Harjoittelijoiden etäopiskelu ei ole näkynyt meillä ainakaan kielteisesti. Ehkä juuri päinvastoin tänä aikana harjoitteluun tulleet ovat ennemminkin olleet täynnä intoa siitä, että he ovat vihdoinkin päässeet ihmisten ilmoille töitä opettelemaan.

Normaalia arkea ihmettelemässä

Alisa Leinolla on takanaan kaksi kolmesta tutkintoonsa kuuluvasta harjoittelusta. Aikatauluttoman opiskeluarkensa vuoksi niiden aloittaminen jännitti kovasti.

– Vuosikausien kotona lojuminen on jättänyt minuun jälkensä, Leino sanoo.

Osalle etäily sen sijaan on ollut täysin myönteinen kokemus.

– Jo pelkkä ajatus ihan tavallisesta arjesta, siitä että täytyy nousta joka aamu kahdeksalta ja lähteä 8–12 tunniksi töihin herättää minussa yhä pelkoa siitä, että ehkä en jaksakaan töissä vaan uuvun nopeasti.

Harjoitteluissa Leino oli päihdetyön alueella ja seurakunnan nuorisotyössä, ja jännityksestä huolimatta ne sujuivat erittäin hyvin. Hän huomasi voivansa henkisesti harjoittelujen aikana huomattavasti paremmin kuin etäopinnoissaan.

– Sitä voi hyvin kun on mielekästä tekemistä, rutiineja ja sosiaalista kanssakäymistä.

– Jo se, että pääsin näkemään ihmisiä ja pystyin puhumaan heille toi mukanaan olon, että minulla on jotain tarkoitusta elämässä ja voin olla merkityksellinen ympäristössäni. Pääsin vihdoinkin treenaamaan sitä, mitä varten olin opiskellut.

Harjoittelujaksoillaan Leinosta tuntui myös siltä, että oppi tarttui päähän ja hän sai luotua verkostojakin. Etenkin työ nuorten kanssa tuntui luontevalta.

– Näiden virkistävien kokemusten jälkeen pudotus takaisin etäopiskelijaksi olikin sitten suuren romahduksen paikka. Harjoittelujen loputtua olin taas takaisin kotona ja sängyn pohjalla 24/7.

Ylös–alas kulkevaa mielialaa on raskas kestää, ja sen vuoksi Leino päätti suosiolla siirtää kolmannen harjoittelunsa viimeiseksi opintosuorituksekseen tutkinnossaan.

– Toivottavasti viimeisen harjoittelujakson normaali arkirytmi jäisi päälle ja pääsisin jopa samoilla vauhdeilla jatkamaan tavallista arkea suoraan työelämään.

– Toivon myös, etten uuvu työelämän vaatimuksista ja että itseluottamukseni osaamisestani ajan myötä vahvistuu.