Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Voiko ääni vahingoittaa?

Ääni on ilmanpaineen vaihtelua ajan funktiona, joka muuttuu hermoimpulssiksi ja joka tulkitaan aivoissa. Harvoin tarvitsee pohtia äänen ominaisuuksia; keskustelun jälkeen miettii ehkä mitä sanottiin eikä niinkään, miltä puhujan ääni kuulosti. Ääni ja puhe ovat keskeisiä ihmisenä olemisen elementtejä.

Hifi-harrastajat ovat usein kiinnostuneita siitä, miten matalia taajuuksia heidän kaiuttimensa pystyvät toistamaan. Alle kahdenkymmenen hertsin (värähtelyä sekunnissa) taajuuksia ei ihmiskorva yleensä havaitse, vaan hyvin matalat taajuudet havaitaan fyysisinä aistimuksina, esimerkiksi rintakehään kohdistuvina. Ylipäätään alle viidenkymmenen hertsin taajuuksien osalta kuuloaistin herkkyys vähenee. Asia voi olla hyvä tiedostaa kaiutinostoksilla, kun yhä pienempien taajuuksien toistoon kykenevät kaiuttimet alkavat maksaa tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja lisää jokaista tuotettua pienempää hertsiarvoa kohden. Täydelliseen äänentoistoon pyrkiminen voi siis vakavasti vahingoittaa lompakkoa.

Äänenvoimakkuuden mittaaminen

Äänenvoimakkuus eli äänenpaine ilmaistaan logaritmisella asteikolla (desibeleinä, dB), jossa äänenpaineen kasvaessa 10 dB havaittu äänenvoimakkuus kaksinkertaistuu. Desibeliarvoihin kannattaa suhtautua kunnioittavasti, kun puhutaan yli sadan desibelin arvoista. Kipukynnys on 120–140 dB taajuudesta riippuen, ja hengenvaarallinen arvo on jo 150 dB. Noin 180 dB:n äänenpaine voi aiheuttaa kuulijalle esimerkiksi laajat keuhkovauriot.

Nousevan avaruusraketin vieressä oleilu ilman suojaa aiheuttaisi välittömän kuoleman, pelkästään äänen vuoksi. Elokuvissa hirvittävän voimakas ääni kirjaimellisesti räjäyttää pään, mutta äänenpaineen tulisi olla 240 dB, jotta moinen voisi tapahtua, ja tällöin ääni jo säröytyisi ja toimi shokkiaaltona räjähdyksen tapaan.

Äänenvoimakkuudella on väliä

Työpaikalla äänenvoimakkuutta on syytä mitata tietyissä tilanteissa. Yöllä häiritseviksi koetaan äänet, jotka ovat vähintään 30 dB.  Tavallisen keskustelun äänenvoimakkuus on 60–70 dB, joten sellaisen keskellä ei juuri voisi nukkua. Avokonttorit ovat yleisiä, ja niiden desibelitasoja on syytä tarkkailla. Kukaan tuskin haluaa olla huutavankaan ihmisen vieressä, jonka äänenvoimakkuus voi ylittää 100 dB.

Työpaikalla äänenvoimakkuutta on syytä mitata tietyissä tilanteissa.

Ihmisääni voi vahingoittua ja vahingoittaa, erityisesti psykologisesti. Erittäin epämiellyttävää on kuunnella ns. ”väärillä äänihuulilla” (false vocal cords, ventricular folds, vestibular folds) tuotettua matalataajuuksista tai korkeataajuuksista huutoa tai karjuntaa. Tällainen äänentuotto ei ole aivan tavatonta kiihtyneessä mielentilassa, ja voitaneen väittää, että kyseessä on kuulijaa kohtaan väkivallan muoto. Ihmisen puheentuotto pyrkii normaalitilassa optimiin: ääntöelimistöä käytetään tarkoituksenmukaisesti, liikaa sitä rasittamatta, mutta kuitenkin riittävän energisesti, jotta viesti välittyy. Mutta voiko ihmisääni olla traumatisoivan pelottava?

Ääni osana elokuvaa

Moni on nähnyt Alfred Hitchcockin Psyko-elokuvan (1960) ja muistaa sen suihkukohtauksen. Ilman ääntä katsottuna kohtaus menettää hyvin paljon pelottavuudestaan. Kohtauksen kauhistuttavuus perustuu siihen mitä näytetään, mitä ei näytetä ja ei-lineaariseen äänimaailmaan. Musiikki kohtauksessa on repivää, ennustamatonta ja ei-harmonista eli epämiellyttävää tai kauhistuttavaa ihmiskorvalle. Samoin toimii pelottava ääni.

Elokuvissa olemme kuulleet demonien örinää, pääpahiksen kuiskailua ja kummitusten huhuilua ja olemme olleet vähemmän tai vielä vähemmän peloissamme. Oikean elämän kommunikaatiotilanteissa ei-lineaarisen äänen käyttö voi aiheuttaa kuulijalle järkytyksen, kenties jopa sairauskohtauksen. Yllättävä, nopea ja voimakas muutos äänenpainetasossa ja taajuudessa kesken puheen on shokki kuulijalle. Desibelitason jyrkkä vaihtelu ja taajuuden muutos esimerkiksi narinasta falsetiksi (50–275 hertsiä miehillä; hertsi viittaa siis fonaation taajuuteen eli äänihuulten värähtelyyn sekunnissa) saa kuulijan taatusti pois tolaltaan.

Harmonian rikkominen häiritsee

Ihminen kokee toisen ihmisen miellyttäväksi havaitessaan harmoniaa (kehossa, kasvoissa ja äänessä), liialliset poikkeamat ovat ahdistavia. Ei-lineaarinen ääni syntyy myös, kun puhetta tai laulua toistetaan takaperin. Stanley Kubrickin elokuvassa Eyes Wide Shut (1999) naamiorituaalissa esitetty musiikki on pappien laulamaa ortodoksista liturgiaa, joka toistetaan takaperin. Vaikutelma on pahaenteinen, kammottava.

Ihminen ei halua kuulla äänessä harmonian tahallista rikkomista, ainakaan kauan. Kaupunkilegendojen mukaan 1970-luvun eräissä rock-kappaleissa on kätkettyjä viestejä takaperin soitettuna, ja tämä myytti yhdistettynä ei-lineaariseen äänirakenteeseen tekee elämyksen vastenmieliseksi, ja ilmiselvästi se voi vahingoittaa herkkää mieltä liikaa annosteltuna.

Musiikin voima

Musiikki rauhoittaa, vapauttaa ja antaa energiaa. Mutta voiko musiikki normaalisti toistettuna vahingoittaa mieltä? Tunnemme surullisia kappaleita, ja niiden käyttöyhteys voi tehdä niistä vielä surullisempia: John Williamsin säveltämä Schindlerin lista -elokuvan (1993) tunnussävelmä on vaikuttavimpia esimerkkejä. Surulliset mutta kauniit kappaleet voivat kuitenkin auttaa kuulijaa meditoimaan, reflektoimaan ja pohtimaan elämänarvojaan.

Musiikki rauhoittaa, vapauttaa ja antaa energiaa.

Toisenlaisiakin surullisia kappaleita väitetään olevan. László Jávor oli unkarilainen runoilija, jonka 1930-luvulla kirjoittama runo loi perustan Rezső Seressin 1936 säveltämälle kappaleelle Szomoru vasarnap. Kappale on levitetty kymmeniä kertoja, yleensä nimellä Gloomy Sunday, ja tunnetut laulajat ovat tehneet siitä tulkintojaan (Billie Holiday, Rick Nelson, Elvis Costello). Alkuperäistä esitystä kutsutaan kaunistelemattomalla nimellä ”Unkarilainen itsemurhalaulu”. Hajanaista evidenssiä on sille, että laulu on oikeasti johtanut itsetuhoon, ja kerran kappaleen kuunnellut ei halunne sitä kuulla uudestaan. Kaunis ja harmoninen ääni voi vahingoittaa. Todettakoon, että alkuperäinen esitys edellä viitatusta laulusta oli kymmeniä vuosia BBC:n soittokiellossa olevien kappaleiden listalla.

Sanat satuttavat, pelottava ääni satuttaa. Aina ei tarvita sanoja. Lyhyet, sinällään merkityksettömät äännähdykset voivat välittää ikäviä viestejä. Näitä ovat huokailut, tuhahdukset, äänekkäät uloshengitykset ja erilaiset maiskahdusäänteet ja kurkunpäällä tuotetut ”örähdykset”. Yleinen termi näille on affect burst (Schröder, 2003). Palaverissa nämä voivat indikoida esimerkiksi närkästystä tai erimielisyyttä. Pelottavia ne ovat, jos niihin liittyy priming-efekti: sinällään viaton äännähdys on liittynyt kuulijan kokemusmaailmassa traumaan ja äännähdystä aletaan toistaa myöhemmin.

Ääni voi vahingoittaa, eri tavoin. Harvoin niin kuitenkaan käy, ja normaalisti ihmisääni välittää viestejä asiallisesti ja tehokkaasti. Elämän parhaat muistot voivat liittyä myös ääniin. Musiikki ja äänentoisto, joka pääsee niin alas, että kaiutin potkaisee ulos alimmat taajuudet kehollisina tuntemuksina ja diskantissa päästään ison konserttisalin tunnelmaan kaikkein korkeimpien vyöryessä esiin täysin puhtaasti ja säröttömästi volyymitasosta riippumatta, lienee yksi parhaista elämyksistä.

Lähde

Schröder, M. 2003. Experimental study of affects bursts. Speech Communication 40, 1-2, 99-116.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228396