Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Elämäni käsitteet: Välimeri

Välimeri on meri Afrikan ja Euroopan välissä. Se on kulttuurien kehto, ja valloitusten, sotien ja seikkailijoiden meri, josta kerrotaan romanttisia tarinoita ja jonka rannoille halutaan päästä virkistymään. Se merkitsee monille toivoa, mutta unelmointi ja kaipuu paremmasta ovat vaihtuneet liian monille epätoivoksi.

Suomenruotsalainen Göran Schildt oli vuonna 1947 kolmikymppinen tohtori, joka asui Tukholmassa ja oli juuri julkaissut väitöskirjansa ranskalaisesta taidemaalarista Paul Cézannesta. Hän oli haavoittunut talvisodassa vakavasti ja luvannut itselleen, että jos hän selviää, hän lähtee purjehtimaan Välimerelle niin pian kuin mahdollista.

Mahdollisuus avautui vuonna 1947, Schildt hankki purjeveneen, jolle antoi nimeksi Daphne ja lähti vaimonsa Monan kanssa matkaan. Reitti kulki Ruotsin järvien ja kanavien kautta Pohjanmerelle, Englannin kanaaliin ja sieltä Seine-joelle. Lopputaival taitettiin Ranskan kanavia myöten, kunnes päästiin Rhône-jokea pitkin Välimerelle.

Matkasta Schildt julkaisi teoksen Toivematka (Önskeresan 1949, suomeksi 1950), josta tuli suurmenestys. Matka läpi sodanjälkeisen hävitetyn Euroopan vastasi lukemattomien ihmisten haaveita.

Välimeri päähenkilönä

Samoihin aikoihin ranskalaisen annalisteiksi kutsutun historiantutkijoiden joukon toisen sukupolven edustaja ja koulukunnan tunnetuimmaksi ja merkittävimmäksi edustajaksi kohonnut Fernand Braudel valmisteli väitöskirjaansa. Vuonna 1949 hän julkaisi teoksen La Méditerranée et le monde méditerranéen à l’époque de Philippe II (Välimeri ja välimerellinen maailma Filip II:n aikana). Teoksen päähenkilö ei lopulta ollut Espanjan kuningas Filip II (1527–1598) eikä hänen ulkopolitiikkansa, vaan Välimeri.

Braudel sanoi tutkimuksensa tavoitteeksi ”vangita Välimeren maailman historia sen monisäikeisessä kokonaisuudessaan”. Kirjassaan hän esitteli teesinsä, ajan jakautumisen eri pituuksiin: pitkäkestoisiin kuten vuosisadat, syklisiin kuten suhdanteet ja sukupolvet sekä historiallisissa tutkimuksissa tavanomaisesti käsiteltyihin yksittäisten tapahtumasarjojen lyhytaikaisiin jaksoihin.

Koska Braudel oli annalisti, hän tavoitteli totaalihistorian ihannetta ja ymmärsi maantieteellisen ympäristön merkityksen toiminnan muokkaajana, samoin yhteiskuntatieteiden tärkeyden historialle. Annalistien traditiosta hän poikkesi edetessään mentaliteeteista struktuureihin ja etsiessään historiallisia aikatasoja. Näissä hän oli lähinnä varhainen strukturalisti, joka tähdensi sitä, miten tutkija konstruoi suhteen yksittäisten ilmiöiden, yksilöiden ja tapahtumien välille.

Mare nostrum

Rooman valtakunnassa Välimeri oli Mare nostrum, ”meidän meremme”, kaikkialta Rooman hallitsema, Rooman sisämeri. Ilmaisu korosti Rooman saavuttamaa geopoliittista valta-asemaa. Sen jälkeen se ei ole koskaan ollut täysin yhtenäinen.

Uskontojen suhteen Välimeren piiri oli hyvinkin monenlainen.

Ilmaisulla ”Mare nostrum” voitiin viitata kuitenkin myös Välimeren rannoilla vallinneeseen kulttuuriseen moninaisuuteen. Välimeren itäosa oli pääosin kreikankielinen, ja kreikkalaisia siirtokuntia oli ympäri Välimerta, Italia oli lähinnä latinankielinen, ja latinan asema hallinnon, kaupan ja vähitellen kulttuurinkin kielenä vahvistui koko ajan.

Uskontojen suhteen Välimeren piiri oli hyvinkin monenlainen. Aleksanteri Suuren ajoista lähtien poliittisen vallan perinteenä oli suhtautua suvaitsevasti paikallisiin uskonnollisiin tapoihin. Tämä oli tausta myös Välimeren itäosan alueilla tapahtuneelle lukuisten uskontojen kilpailulle, jossa kristinuskosta tuli historiallinen voittaja.

Uskonnot Välimeren kulttuureissa

Kristinusko levisi voimakkaasti Välimeren etelä- ja pohjoisrannalla jo ennen Rooman vallan vähittäisen murenemisen aikaa ja vielä voimakkaammin Länsi-Rooman häviämisen vuosisatoina. Kristinuskon seitsemännellä vuosisadalla islam alkoi nopeasti syrjäyttää kristinuskoa Välimeren etelärannan kulttuureissa. Islamilaiset ruhtinaat valloittivat alueita myös Välimeren itäpäässä ja kaakkoisessa Euroopassa aina Unkaria myöten. Arabivaltaus saavutti Iberian niemimaan vuonna 711 ja laajimmillaan arabien islamilainen kulttuuri ulottui eteläiseen Ranskaan saakka.

Kiinnostavasti vedenjakajavuosi on 1492. Silloin viimeiset islamilaiset arabit ajettiin Gibraltarin salmen yli Afrikan puolelle ja loppui konvivialiteetiksi kutsuttu rauhallinen rinnakkaiselo, jossa kristityt, juutalaiset ja islamilaiset elivät rinnakkain samoissa kaupunkiyhteisöissä ja alkoi Espanjan kuningaskunnan aika.

Lähes samaan aikaan vuonna 1453 Osmanien (tai Ottomaanien) imperiumin sulttaani Mehmed II ylitti Bosporinsalmen ja valloitti Konstantinopolin Bysantin valtakunnalta, Rooman perilliseltä. Turkkilaiset ottivat kaakkoisen Euroopan haltuunsa pitkiksi ajoiksi. Wienin kaupungista tuli Euroopan lukko. Turkkilaisten armeija piiritti sitä kahdesti, ensin vuonna 1529 ja toisen kerran vuonna 1683.

Kun Euroopan lounaisosassa on islamilaisen kulttuurin jälkiä noin seitsemän vuosisadan ajalta 700-luvulta alkaen, Euroopan kaakkoisosan islamilaisuus alkoi niihin aikoihin, kun se Espanjasta lähti.

Nykyisessä Kaakkois-Euroopassa Kosovossa islamia tunnustavien tai islamilaiseen kulttuuripiiriin kuuluvien osuus on yli 90 prosenttia, Albaniassa ja Bosnia-Herzegovinassa 50–70 prosenttia, Pohjois-Makedoniassa 30–50 prosenttia, Bulgariassa, Georgiassa, Kyproksella, Montenegrossa ja Venäjällä 10–20 prosenttia. Azerbaidžanissa ja Turkissa osuus on yli 90 prosenttia ja Kazakstanissa 70–80 prosenttia, mutta niiden määrittely Kaakkois-Euroopan valtioiksi on kiistanalaista. Joka tapauksessa nykyajan horisontista katsoen islam ja islamilainen kulttuuri jäivät kaakkoisimpaan Eurooppaan.

Välimeren kielet ja kansat

Välimeren rannoilla kuulee kreikkaa, turkkia, hepreaa, arabiaa, espanjaa, ranskaa, italiaa, sloveenia, serbokroatiaa ja albaniaa ja monia paikalliskieliä ja murteita. Myös nykyaikana, jolloin Välimeren rannoilla on alkanut kuulua yhä enemmän esimerkiksi englantia ja venäjää ja lomanviettäjien kieliä, kaikkia eurooppalaisia ja vähän muitakin.

Mutta Välimeri on myös heettiläisten ja lyykialaisten, filistealaisten, sikulien, mykeneläisten, akhaialaisten ja etruskien. Samoin se on kelttiläisten, gallialaisten, liguurien, viikinkien, visigoottien, langobardien, normannien ja frankkien.

Kreikkalaiset loivat kaupunkivaltiojärjestelmänsä, polikset, lähes 3000 vuotta sitten. He alkoivat rakentaa omaa merenkulkuaan ja kaupankäyntiään helpottaakseen uusia satamia, kauppapaikkoja ja kaupunkeja pitkin Välimeren rannikkoa. Sellainen alku on esimerkiksi Marseillella ja Nizzalla. Nykyisen Italian alueella kreikkalaiset tulivat näin etruskien ja liguurien maille, nykyisen Ranskan rannikolla kelttiläisgallialaisten heimojen alueelle.

Niemet, lahdet ja saaret

Välimerta ajattelen usein sen niemien kautta. Koko Espanja on Pyreneiden tai Iberian niemimaalla, kumpaa nimeä haluaakaan käyttää. Portugali on niemen länsilaidalla, mutta kokonaan Atlantin rannalla. Niemimaan eteläisin nipukka on Gibraltar, joka kuuluu Britannialle, tai oikeastaan se on vähän lännempänä sijaitseva Tarifa, josta merimatka Afrikan puolelle on lyhin. Italian saappaalla on kaksi ääripäätä, varpaat ovat Calabriassa ja kantapään korko Pugliassa, Leucan kaupungissa. Kreikan eteläpään Peloponnesoksen niemimaalla on kaksi etelään kurottuvaa niemeä.

Baleaarienmeri on Espanjan itäpuolella manner-Espanjan ja Baleaarien saariryhmän välissä. Tyrrhenanmereksi kutsutaan merta Sardinian, Sisilian ja Italian niemimaan välissä. Adrianmeri on oikeastaan valtava merenlahti Apenniinien niemimaan eli Italian ja Balkanin niemimaan välissä., Joonianmereksi kutsutaan taas Italian eteläkärjen ja Kreikan välistä merialuetta.

Aigeianmeri (tai Egeanmeri) on taas kuin suuri lahti Kreikan eli Balkanin niemimaan eteläkärjen ja Turkin eli Vähä-Aasian tai Anatolian niemimaan välissä. Kreikalle kuuluvan Kreetan saaren ja Pohjois-Afrikan rannikon välistä Välimeren osaa kutsutaan Libyanmereksi.

Kreikan saaristot, Aigeianmeren saaret ja Kreikan länsipuolella sijaitsevat Jooniansaaret, ovat ainutlaatuisia maisemaltaan mutta myös lukumäärältään. Niitä on kaikkiaan jopa 6000, ja 230 niistä on asuttuja.

Suuria saaria Välimerellä ovat Italian lounaiskärjen jatkona sijaitseva, Messinansalmen erottama Sisilia, samoin Italialle kuuluva Sardinia ja sen pohjoispuolinen, Ranskan suursaari Korsika. Sisilian ja Sardinian jälkeen kolmanneksi suurin saari on Kypros, jolla sijaitsee samanniminen valtio, mutta jonka pohjoisosassa noin kolmasosa on Turkin miehittämä ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan hallussa. Tätä valtiota ei ole tunnustanut kuin Turkki.

Välimereen laskevat joet

Välimereen laskevista joista kolme italialaista on tärkeitä, koska ne ovat kuin runoa. Niistä eteläisin on Tiber, italiaksi Tevere. Tiber on Rooman joki, joka kulkee läpi Rooman historiallisen keskustan. Se laskee Välimereen Rooman kansainvälisen Leonardo da Vincin lentokentän vierestä.

Arno-joki lähtee Apenniinien vuorilta niin kuin Tiber ja oikeastaan aika läheltä Tiberin yläjuoksua, mutta se on Toscanan joki, joka virtaa ensin eteläkaakkoon halki Itä-Toscanan runollisten vuoristo- ja metsämaiden, ja kääntyy sitten ennen Arezzon kaupunkia melkein pohjoiseen ja tulee renessanssin pääkaupunkiin Firenzeen.

Po-joki on Välimereen virtaavista joista kolmanneksi suurin pituudeltaan ja valuma-alueeltaan ja selvästi suurin Italian joista.

Ihmiskunnan historian ja ikivanhan kulttuurin lähde on Niili.

Rhône on aika huonosti tunnettu jättiläinen. Usein unohtuu, että yli neljäsosa sen pituudesta virtaa Sveitsissä Genevenjärven itäpuolella. Kaikkiaan sillä on pituutta vähän yli 800 kilometriä.

Ihmiskunnan historian ja ikivanhan kulttuurin lähde on Niili. Niilin kokonaispituus on noin 5500 kilometriä, kun se lasketaan Viktorianjärvestä, mutta kun mukaan otetaan Burundin vuoristoista Viktorianjärveen laskevista joista kauimpaa tuleva, mittaa on noin 6650 kilometriä. Jokavuotinen tulva on tehnyt Niilin rannoista hyvin hedelmälliset viljelysmaat, joilla aloitettiin viljan viljely yli 5000 vuotta sitten. Niilin rannoille syntyneistä Ylä- ja Ala-Egyptin valtakuntien yhdistymisestä yli 3000 vuotta sitten alkoi yhteisen Egyptin historia.

Toivon ja epätoivon Välimeri

Välimeren alueella on historiallisia kerrostumia ja muistoja tavattoman pitkältä ajalta. Välimeren rannat ja Välimereen tuovat vesireitit ovat olleet kulttuurien synnyttäjiä. Eurooppalaisilla on tapana korostaa Välimerta Euroopan kulttuurin kehtona, mutta sillä on ollut valtaisa merkitys monille muille, myös jo hävinneille kulttuureille.

Välimeren rannoilla on synnytetty uskontoja, aatteita ja valtakuntia. Siksi on tapana korostaa erityisen painavan jäljen jättäneiden ihmisten merkitystä. Välimeri on kuitenkin ihan tavallisten ihmisten, jotka ovat hankkineet toimeentulonsa merestä ja meren liepeiltä, jotka ovat hyötyneet ja iloinneet sen rantojen melko tasaisesta subtrooppisesta ilmastosta, jossa talvella ei ole liian kylmä eikä kesällä liian kuuma. Sen takia Välimeri on myös sen rantamille matkustavien lomanviettäjien ja muiden matkalaisten, jotka tulevat virkistymään, ennen korostetusti myös parantamaan terveyttään.

Välimeri on tuonut paljon toivoa. Koska se sijaitsee Afrikan ja Euroopan välissä, se on tuottanut paljon kaipuuta ja unelmia paremmasta ja jostakin muusta. Tällainen toivo on muuttunut monille epätoivoksi, ja Välimerestä on koitunut tuhansien kuolemaksi. Välimeren rannoilla koetaan nytkin paljon tuskaa. Se on toivon ja epätoivon meri.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228397