Nemesis ja hybris

Nemesis on kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki hybrikseen sortuvia vastaan. Hybris tarkoittaa ylimielisyyttä ja ylpeyttä sekä rajatonta luottamusta omiin kykyihin vailla nöyryyttä, usein muista piittaamatta ja ymmärtämättä menneisyyden kokemuksia. Jo se, että viitataan hybrikseen, tarkoittaa usein vihjausta seuraamuksista, jotka voivat olla rangaistuksia tai kärsimyksiä.

Nemesis esiintyy yhdessä hybriksen kanssa. Hän on koston ruumiillistuma säälimättömän jumalattaren hahmossa. Nemesis tarkoittaa lähinnä ”antaa ansionsa mukaan”. Jumalallinen vääjäämätön kosto oli hellenistisen maailmankatsomuksen pääteemoja.

Luonnon vastaisku

Antiikin aikaan luonnon ajateltiin olevan hallitsevassa asemassa suhteessa ihmisiin ja jumaliin. Keskiajalla järjestys muuttui, kun Raamatun luomiskertomusta käytettiin perustelemaan ajatusta ihmisestä luonnon herrana ja luomakunnan kruununa, joka on luonnon yläpuolella. Ajattelutapa on johtanut siihen, että ihminen on ylittänyt rajansa ja järkyttänyt luonnon järjestystä. Koska luonto on kokonaisuus ja järjestelmä, jonka osat vaikuttavat toisiinsa, on odotettavissa, että luonto iskee takaisin ja kostaa ihmiselle.

Antiikin aikaan luonnon ajateltiin olevan hallitsevassa asemassa suhteessa ihmisiin ja jumaliin.

Näin kuvasi filosofi Georg Henrik von Wright (1916–2003) ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta esseekokoelmassaan Humanismi elämänasenteena vuodelta 1981 ja käytti siinä käsiteparia hybris ja nemesis. Rajansa ylittäneen ihmisen on vallannut hybris, tasapainon horjuttaja, joka perustuu itsetyytyväiseen ylvästelyyn. Tällaista käytöstä seuraa kuitenkin luonnon nemesis, tasapainon palauttaminen tavalla, joka osoittaa ihmislajille sille kokonaisuudessa kuuluvan paikan.

Von Wright ajatteli, että ihmiskunnan oli arvioitava suhdettaan luontoon ja tekniikan kehitykseen, mutta ennen muuta ihmiskäsitykseen. Tarvittiin kokonaan uudenlainen ajatus ja ihanne ihmisestä. Sellainen, joka ei hybriksen vallassa pyri maailmankaikkeuden eikä edes oman maailmansa keskipisteeksi vaan tyytyy paikkaansa yhtenä lajina muiden joukossa.

Philip Rothin Nemesis

Amerikkalaisen kirjailijan Philip Rothin (1933–2018) kirjailijanura kesti lähes 60 vuotta. Hänen viimeiset neljä kirjaansa muodostivat sarjan ”Nemesikset”, joka koostui kirjoista Jokamies, Tuohtumus, Nöyryytys ja Nemesis.

Viimeisessä niistä ja myös Rothin viimeisessä, vuonna 2013 ilmestyneessä Nemesiksessä, päähenkilö on nuori asepalveluksesta vapautettu 23-vuotias Bucky Cantor, joka toimii leikkikentänohjaajana. Newarkin kaupungissa eletään sotakesää 1944, Normandian maihinnousun aikoja.

Teoksen vahvan allegorisen rakenteen läpi kulkee teodikeoiden tai Jobin kirjan peruskysymys: voiko Jumala olla hyvä ja kaikkivaltias maailmassa, jossa tapahtuu pahoja ja epäoikeudenmukaisia asioita?

Kaupungissa todetaan poliotapaus, ja pian siellä riehuu lapsia vammauttava ja tappava epidemia. Tauti seuraa mukana, kun Bucky lähtee lasten leiriohjaajaksi vuoriseudulle.

Bucky Cantor on korkeintaan tapajuutalainen, mutta tuntee uskontonsa. ”Eikö Jumalalla ole omaatuntoa?” hän kysyy. ”Mikä hänen vastuunsa on? Vai eikö hänellä ole rajoja?”

Vertaukset nykypäivään

Nemesis on romaani, jossa kaikkia selityksiä välttelevä suursota ja pienen viruksen aiheuttama sairaus tuhoavat säälimättä kaiken, mikä niiden kohdalle sattuu. Vertausten ajankohtaisuus sodan, Covid-19-viruksen ja ilmastonmuutoksen pahenemisen nykymaailmaan vie ajatukset vastaiskuun, jumalten kostoon. Roth luo pohdinnan moraalisesti kestämättömästä tilanteesta, jossa ihmiselle ei jää oikein pelinvaraa.

Bucky Cantorin hybris ei ole tyypillisimpiä. Hän ei ole tyhmänylpeä kerskuri eikä katteettomasti omiin voimiinsa luottava uhmapää. Hän on solmukohdassa, jossa yhteiskunta ja yksilö kohtaavat. Hän on velvollisuudentuntoinen ja tarkoittaa hyvää, mutta kohtalo, sattuma ja valinnat vievät toiseen suuntaan.

Bucky Cantor on hyväntahtoinen mies, joka ei voi hyväksyä muiden kärsimystä. Hänen kohtalokseen koituu hänen oma luonteensa. Romaani on rakennettu noudattamaan antiikin tragedian julmaa lakia. Nemesis kuvaa kohtalon ankaruutta.

Antiikin mytologian jumalaisen koston ajatus jää kuitenkin mietityttämään. Bucky Cantorin hybris ei ole ilmeinen. Pikemmin Cantor on kuin Job, jonka uskon Jumala päätti panna koetukselle ilman, että Job antoi siihen mitään aihetta. Modernin antisankareita, joille onnistuminen ja epäonnistuminen ovat käytännössä sama, ja joiden moraali on moraalittomuutta ja päinvastoin, kirjallisuus on kuvannut muutenkin.

Carl von Linnén Nemesis Divina

Ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné (1707–1778) kuuluu maailman tunnetuimpiin tiedemiehiin ja on yksi tärkeä välittävä linkki 1800-luvulla syntyneeseen moderniin maailmaan ja sen mullistaviin löytöihin. Linnén ansio oli se, että hän halusi nimetä ja luokitella kaikki kasvit ja koko elollisen maailman ja systematisoida kaiken yhteen hierarkkiseen järjestelmään. Nykyaikaisen tieteen näkökulmasta Linnén jaottelut ovat keinotekoisia.

Linnén kirjallinen tuotanto on laaja. Se käsittelee pääosin biologiaa ja hänen systematiikkaansa, mutta joukossa on myös matkakertomuksia ja laajempia luonnonkuvauksia. Yksi kirja tekee kuitenkin poikkeuksen. Se on 1760-luvulla kirjoitettu Nemesis divina eli Jumalan kosto, jota Linné ei aikonut missään tapauksessa julkaista.

Nemesis divina on hämmästyttävä teos maailmankuvansa takia. Sen outoutta lisää, kun tiedetään sen tausta. Linné oli luterilaisen papin poika ja yliopistouransa teologian opinnoilla aloittanut tarkka tiedemies, mutta hänen omassa elämänfilosofiassaan ei ollut armoa. Hänen maailmassaan vallitsi Jumalan kosto, nemesis.

Nemesis divina on hämmästyttävä teos maailmankuvansa takia.

Saman voi sanoa myös niin, että Linnén maailmaa hallitsi vääjäämätön oikeudenmukaisuus, jossa paha saa aina palkkansa. Eräänlainen historian laki on sekin: ken rikkoo Jumalan lain, saa kokea Jumalan koston, nemesiksen.

Linnén Nemesis on hämmästyttävä myös siksi, että lukukokemuksena se tuntuu pikkusieluisen juoruilevalta. Huomattavan osan kirjasta käsittää oikeiden henkilöiden, tunnettujen ruotsalaisten luettelo, jossa olennaista ovat heidän hairahduksensa. Seksuaalimoraalin rikkomukset ovat keskeisellä sijalla, kuinkas muuten, mutta paljon muitakin pahuuksia kerrotaan. Synnin palkka on yksinkertaisesti kuolema ja vielä pahempaa.

Oikeastaan Linnén mielestä maailmassa vallitsee ikivanhaksi tunnetun ”silmä silmästä, hammas hampaasta” -iskulauseen mukainen moraali, mutta rangaistukset ovat Jumalan asettamat. Linné tuntuu olevan varma, että Jumalan kosto voi ulottua toiseen tai kolmanteen polveen.

Erikoista Linnén ajatuksissa on, että jumalallinen oikeus toimii armotta vain tässä luonnollisessa maailmassamme, kuolemanjälkeisestä elämästä hän ei sano mitään. Ajattelutapaa voi luonnehtia vanhatestamentilliseksi.

Tutkijoiden mukaan Linnén ajatukset eivät ole aivan vieraita 1700-luvun valistuksen ajan virtauksille, joissa korostettiin kaitselmusta ja Jumalan säätämää hyvää järjestystä. Juuri sellaisista Voltaire (1694–1778) teki satiiria, Linné esitti ne vakavissaan.

Mekanistinen koston henki

Linné ei esitä Nemesiksessään paljon filosofista tai teologista mietiskelyä. Hän vain osoittaa konkreettisesti, millaisia syntejä joku todellinen, nimeltä mainittu henkilö on tehnyt ja millainen rangaistus hänen osakseen on tullut. Ajatustapa on mekanistinen. Mielenkiinto kohdistuu ajan ihmisten, etenkin ylempiin säätyihin kuuluvien ihmisten, paheisiin ja väärinkäytöksiin ja muistiinpanojen suorastaan makaabereihin piirteisiin.

Jumalallisiksi ymmärrettyjen rangaistusten asteikko ei aina ole oikein järkeenkäypä. Rangaistukset ovat joskus liian julmia, joskus lieviä.

Lopulta kiinnostavinta on yhdistää Linnén ihmisten huonoon elämään ja syntisyyteen kohdistuvan tarkkailun havaintoja hänen tieteelliseen ajatteluunsa. Linné etsi luonnon universaalia järjestystä. Hän oli empiirikko mutta myös rationalisti, joka loi selitystä järjen avulla. Ihmisten käytökseen hän liitti myös moraalisen lainalaisuuden. Maailmanjärjestyksen hyvyyttä tai huonoutta hän ei pohtinut, se vain eteni järkkymättömien lakien mukaan.

Linnén ajatus muistuttaa stoalaisuutta siinä, että hänelle johtavia periaatteita olivat tasapaino ja asioiden oikea järjestys. Jos maailman säädettyä tasapainoa loukattiin, seurasi aina väistämättä vastaisku. Moraalia ei voinut loukata ilman seurauksia. Tällaisen Jumalan moraalisen koston ajatuksessa ei ole pienintäkään kristillistä armoa, ei mahdollisuutta katumukseen tai uuteen yritykseen.

Oikeastaan Linnén Nemesis Divina – Jumalan kosto on erinomainen osoitus siitä, että näennäisesti läpikotaisin kristillisenä aikana ajatustavat ovat voineet olla täysin epäkristillisiä.

Kolme nemesistä

Kolme erilaista tekstiä hyödyntää antiikin kreikkalaisesta mytologiasta periytyvää nemesiksen ideaa. Omassa ajassamme minua puhuttelee eniten ajatus luonnon vastaiskusta. Kun tasapaino kadotetaan, luonto iskee takaisin. Erilaiset dystopiat ovat kuvanneet jo kauan sitä, mitä on odotettavissa, kun nykyihmiset eivät kykene kääntämään suuntaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061346069