Uushenkisyys

Uushenkisyys on varsin väljärajainen uskomusten ja uskonnollisten käytäntöjen nippu ja samalla niiden muodostama kulttuurinen suuntaus. Se on vaikeasti hahmottuva ja jatkuvasti muuttuva. Sille on ominaista, että se hakee inspiraatiota ja virikkeitä monien uskontojen ja katsomusten piiristä. Esimerkiksi monet aasialaiset traditiot ovat tässä prosessissa kaupallistuneet ja muuttuneet niin paljon, että uushenkisissä virtauksissa on jäljellä vain vähän alkuperäisestä.

Uushenkisyyden nopea vahvistuminen osoittaa monien irtautumista kristinuskosta tai ainakin sen perinteisistä muodoista, uskonnollisuuden monimuotoistumista sekä sitä, että uskonnollisuuden tarve voi säilyä, vaikka aiemmasta uskonnosta haluaakin etäämmälle.

Uushenkisyys voi heijastaa myös myöhäismodernin ajan subjektiivista käännettä, joka korostaa ihmisten tekemiä vapaita ja individualistisia valintoja. Institutionaalisten uskontojen kaihtaminen on noussut pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkien nuoremman sukupolven keskuudessa jo valtavirraksi. Sekularisaation, henkisyyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin korostaminen herättävät kiinnostuksen uushenkisyyteen tai idän suuriin uskontoihin, kuten buddhalaisuuteen tai hindulaisuuteen.

Idän uskontoihin viittaa uushenkisyyden sisällä vallitseva ajatus, että eri uskontoperinteet sisältävät lopulta saman henkisen viisauden, josta voidaan ammentaa erilaisia elementtejä oman elämän tarpeisiin.

Yksilöllisyys, henkinen kasvu ja luonto

Uushenkiset suuntaukset painottavat yksilöllisyyttä. Uushenkisyyden piirissä uskonnot nähdään kollektiivisina, ulkopuolelta annettujen oppien avulla kontrolloituina ilmiöinä. Henkisyys on subjektiivista. Ihmisen oma syvenevä arvomaailma ohjaa yksilöllisesti henkistä kasvua. Voidaan jopa sanoa, että henkisyydestä on tullut jumaluus- ja pyhyyskäsitys. Mukana on usein piirteitä idän uskonnoista ja filosofioista.

Uushenkiset suuntaukset painottavat yksilöllisyyttä.

Henkisestä kasvusta puhutaan paljon, ja sillä tarkoitetaan tietoiseksi tulemisesta ihmisyydestä itsestään tai ihmisen ytimestä, mitä voidaan kutsua myös jumaluudeksi. Henkisen kasvun kautta ihmisen sanotaan oppivan ymmärtämään itseään ja maailmankaikkeudesta niitä seikkoja, joihin ainetta tutkimalla ei päästä.

Uushenkisyyteen luetaan myös erilaisia luontouskontoja, jollaisia ovat esimerkiksi wicca, suomenusko, druidismi ja shamanismi. Näitä on kehitetty kansanperinteen pohjalta. Yleensä niille on yhteistä, että luonnon olioilla on sielu tai henki.

Etsijät suomalaisessa uskontokartassa

Maallistumisen myötä uskonnottomuus on suomalaisessa uskontokartassa yleistynyt. Siitä on tullut nopeasti selkeä ja miksei myös helpolta vaikuttava arvovalinta. Tutkimusten perusteella vahvassa nousussa on myös uskonnollisuuden muoto, jolle on annettu nimeksi ”etsijät”.

Uushenkisyyden harjoittajat tai sitä kohtaan vahvaa kiinnostusta tuntevat löytyvät Suomen henkisellä ja hengellisellä kartalla tästä etsijöiden katsomuksellisesta ryhmästä. Vuonna 2020 ilmestyneen kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan uushenkiset tai vaihtoehtoiset uskomukset ovat yleistyneet erityisesti 1980-luvulla syntyneiden tai sitä nuorempien ikäluokissa.

Etsijöiden määrittelemisessä painottuu yksilön omien lähtökohtien merkitys sekä se, että yliluonnolliseen todellisuuteen voidaan suhtautua myös agnostisesti. Kirkolle tällainen etsijän asenne tuskin merkitsee mitään epäilyttävää.

Uushenkisyydestä on havaittu etsivän elämäntavan henkeä siinä mielessä, että eri liikkeissä ja katsomuksissa on paljon läpivirtausta. Samat henkilöt liittyvät eri yhteisöihin ja jonkin aikaa niihin kuuluttuaan etsiytyvät taas uuteen. Uushenkisyys on usein varsin luova ja joustava tapa lähestyä uskonnollisia ja henkisiä kysymyksiä omien tarpeiden mukaan.

Uushenkisissä virtauksien olennainen käsite on ”holismi”, jonka mukaan maailmankaikkeus koostuu toisiinsa sidoksissa olevista ”energioista”. Myös ihminen käsitetään kokonaisuudeksi, jossa mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa.

Uushenkisyyden muotoutuminen Suomessa

Uushenkisyyden muodoissa korostuvat erilaiset meditaatiotekniikat, itsensä kehittäminen, myönteinen ajattelu sekä kosminen ja ekologinen tietoisuus. Uushenkisyys toteutuu suuressa määrin messuilla, kirjamyynnissä sekä kurssikeskuksissa, joiden ohjelmaan sisältyy tarjontaa henkisille etsijöille. Uushenkisyydellä ei ole keskusorganisaatiota, vaan se toteutuu verkostoina, yhdistyksinä ja kaupallisina tuotteina.

Luterilaiseen kristinuskoon tai yleensä valtakulttuuriin nähden uushenkisyyden sanottiin sen alkuaikoina 1960- ja 1970-luvulla edustavan vastakulttuuria. Silloin ei ollut tavallista puhua uushenkisyydestä, vaan nimityksenä käytettiin ”uususkontoja”. Vähitellen alettiin korostaa, että uushenkisyys ei muodosta vastakulttuuria toisille uskonnollisuuden muodoille vaan länsimaiselle materialismille ja maallistumiselle.

Toinen uushenkisyydestä aikaisemmin käytetty sana oli ”rajatieto”, jonka ottivat käyttöön parapsykologiasta, teosofiasta ja muista vaihtoehtoisista katsomuksista kiinnostuneet. Heidän perustamansa Rajatieto yhteistyö ry:n joka vuosi Helsingissä vuodesta 1983 järjestämät Hengen ja Tiedon Messut on suurin Suomessa toteutettava uushenkinen tapahtuma.

Rajatiedon käsite painottaa kuitenkin sellaisia uushenkisyyden ilmiöitä, jotka haastavat tieteellisen maailmankuvan eivätkä siten ole yleisesti yhtä hyväksyttyjä kuin esimerkiksi meditaatio. Uushenkisyyden piirissä tarjottavia vaihtoehtoisia hoitomuotoja on kutsuttu kriittisesti uskomushoidoiksi, ja niitä on haluttu rajoittaa. Käytännössä vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kuten homeopatiaa, akupunktiota ja reikihoitoa annetaan vakiintuneen terveydenhuollon täydennyksenä.

Uushenkisyyden piirissä tarjottavia vaihtoehtoisia hoitomuotoja on kutsuttu kriittisesti uskomushoidoiksi, ja niitä on haluttu rajoittaa.

Rajatietoon ja uushenkisyyteen erikoistuneita kirjakauppoja alettiin perustaa 1980-luvulta alkaen. 1990-luvulla perustettiin aikakauslehti Minä Olen. Se järjestää vuosittain Minä Olen -messut. Lehti on keskittynyt henkisen kehityksen ja ekologisen elämäntavan teemoihin. Sitä pienempi lehti Ultra kattaa koko uushenkisyyden kentän, mutta suurin uushenkinen lehti Voi hyvin on keskittynyt enemmän self-help-teemoihin, itsensä kehittämiseen, stressin hallintaan ja meditaatioon.

Tärkeä sana uushenkisyyden muotoutumisen vuosikymmeninä on ollut ”new age”. New age -uskonnollisuus mielletään monimuotoiseksi ja kaupalliseksi. Termi on määrittelemätön eikä ilmiön takana ole organisaatioita. New age on kaiketi sisällöiltään lähellä uushenkisyyttä, joka on kuitenkin terminä neutraalimpi ja yleisempi.

Merkitykset ja oma minä

Etsimisen, löytämisen, itsensä kehittämisen ja mietiskelyn piirteitä lienee löydettävissä useimmista uskonnollisista perinteistä. Nykyaikana subjektin omia havaintoja, tuntemuksia ja kokemuksia korostavat ajattelutavat ovat erityisen suosittuja. Sellaiset henkiset ja hengelliset virtaukset, jotka painottavat merkitystä, auktoriteetin löytymistä omasta minästä ja pyhyyden henkilökohtaista määrittämistä lienevät lähivuosikymmeninä suosittuja.

Kristillinen kirkko joutuu tulevaisuudessa kohtaamaan ihmisten tarpeista ja koko ajan muuttuvasta kulttuurista nousevan uskonnon kysynnän sekä uususkonnollisuuden eri muodot. Julkisuudessa on toistaiseksi käyty keskustelua hengellisestä joogasta ja sen sopivuudesta kirkolle sekä uushenkisyyteen laajasti perehtyneen pastori Henri Järvisen lausahduksesta, jossa hän kertoi pitävänsä tarotkortteja armon kortteina.

Joustavuuden ja notkeuden tarve

Esimerkit ovat erinomaisen kuvaavia siitä, mitä kirkoilla lienee edessäpäin. Erilaista mukautumista ja joustoa tarvitaan joka tapauksessa. Tarotkortteja ja kristallikiviä tärkeämpiä ovat holistista hyvinvointia tarjoavat suuntaukset, kuten jooga ja mindfulness. Niillä molemmilla on hyvin tunnettu uskonnollinen tausta, mutta ne ajatellaan luonteeltaan hyvin yleisiksi.

Myöhäismoderni aika suosii notkeaa ja muuntautumiskykyistä uskonnollisuutta.

Suomalaisessa keskustelussa on ollut vähemmän esillä teema, miten paljon muut uskonnot, kuten hindulaisuus ja buddhalaisuus, ovat omaksumassa itseensä uushenkisyyden piirteitä, joihin ne ovat antaneet sisältöä.

Myöhäismoderni aika suosii notkeaa ja muuntautumiskykyistä uskonnollisuutta. Ajatus hengellisyydestä, jossa yhdistyy piirteitä monesta uskonnosta, on postmoderni ja kuulostaa hyvältä yllättävän monen mielestä. Samanaikainen liittyminen moniin eri traditioihin ja niiden yhteisöihin toteutuu jo nyt monessa paikassa. Jäseniltään veroja kantava laitoskirkko on tällaiseen liian jäykkä jo rakenteeltaan.

Uushenkisyyden monimuotoisuutta on sekin, että monille sen piirissä oleville liikkeille näyttäisi olevan tyypillistä oman itsen tai oman mielen hyvinvoinnin kehittäminen. Samalla siihen mahtuu myös päinvastaisia, yhteiskunnallisesti aktiivisia ja yhteiskunnallista hyvää nimenomaan huono-osaisille tavoittelevia piirteitä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061346083