Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Elämäni käsitteet: Hengellinen ja henkinen

Suomen kielen sanoilla ”henkinen” ja ”hengellinen” on vanha merkitysero. Suomessa on tarvittu nämä kaksi sanaa, vaikka esimerkiksi englannin kielessä selvitään yhdellä sanalla, joka on spiritual. Hengellinen on liitetty uskonnolliseen kokemusmaailmaan. Henkisen on ajateltu sisältävän hengellisen. Sen merkityssisältö on ollut lähellä humanistista. Nykyisin henkisen ja hengellisen merkityserot ovat sekoittumassa.

Mikael Agricola loi suomen kieleen sanan ”hengellinen”. Agricolan ajatus uskonnollisen tai ”sielullisen” tarvitsemasta erikoissanasta on kiinnostava. Kaikissa kielissä sellaista ei ole.

On jopa kohtalaisen tavallista ilmaista omaa uskonnollisuutta sloganilla: ”En ole uskonnollinen, mutta olen hengellinen.” (I am not religious, I am spiritual.”) Asiaa paremmin tuntematon kuulija voi jäädä ihmettelemään. Kyse on oikeastaan siitä, että autoritaariseksi ja institutionaaliseksi koettu uskonto korvautuu uushenkisen selityksen mukaan ”spiritualiteetilla”.

Lausetta voisi korjata muotoon: ”En ole uskovainen, mutta olen hengellinen ihminen”, mutta sitä fraasilla ei tarkoiteta. Jos sanoja kiistää olevansa uskonnollinen, hän ei sijoittaisi itseään uskovaisiksi kutsuttujen ryhmään. Kyse on sanasta ”hengellinen” ja sen tulkinnoista, siihen viime aikoina tulleista uusista sävyistä.

Nykysuomen sanakirja

Nykysuomen sanakirja, jonka aineiston kartuttaminen lopetettiin 1960-luvulla, määrittää hengellisen sisällön kolmeen eri merkitysryhmään. Ensimmäinen niistä on ”kirkollinen, papillinen”. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi hengellinen sääty.

Toinen merkitys on ”uskonnollinen, kristillinen”, ja esimerkit siihen sellaisia kuin hengellinen laulukirja, hengellinen herätys ja hengellinen hätä, mutta myös sellaiset uskonnolliset käsitteet kuten hengellinen pimeys, hengellinen sokeus ja hengellinen ylpeys.

Kolmantena sanakirja esittää merkitykset ”hurskas, jumalaapelkäävä, Hengen johdossa elävä”, ja esimerkkeinä näytetään hengellinen sielunpaimen ja tosi hengellisyys.

Sanalla ”henkinen” on vanhan Nykysuomen sanakirjan mukaan varsin paljon hengellisestä poikkeava merkityssisältö. Se on ”epäaineellinen, immateriaalinen, abstraktinen”. Toinen merkitys tulee lähemmäs hengellistä: ”ihmisen sieluun, henkeen, hengenelämään kuuluva, sille ominainen tai sitä koskeva, sisäinen, sielullinen, psyykillinen”.

Esimerkkejä on paljon: ihmisen henkinen puoli, henkinen olemus, henkiset ominaisuudet, lapsen henkinen kehitys, henkinen kypsyys ja henkiset harrastukset.

Suomen kielessä ”henkinen” ja ”hengellinen” ovat vakiintuneesti kaksi eri sanaa ja käsitteiden merkitykset eroavat selvästi toisistaan. Hengellisyys liittyy uskonnollisuuteen, henkisyys pikemmin kiinnostukseen arvoihin ja merkityksiin.

Hengellinen, henkinen, uushenkinen?

Henkisyys on kiinnostusta elämän tarkoitusta, ihmisyyttä, ihmisen menneisyyttä eli historiaa sekä taidetta kohtaan. Hengellisyys on henkisyyden uskonnollinen ulottuvuus ja elämän suunnan näyttäjä, jos ihminen orientoituu hengellisesti.

Niin kauan kuin hengellinen viittasi ilman muuta kristilliseen, jako henkiseen ja hengelliseen oli selkeä ja samalla mielekäs.

Niin kauan kuin hengellinen viittasi ilman muuta kristilliseen, jako henkiseen ja hengelliseen oli selkeä ja samalla mielekäs. Jos hengellisyys määritellään ihmisen toiveeksi saada aineellisen maailman rajan ylittäviä ilon, rauhan ja turvallisuuden kokemuksia tai sisäisen elämisen ja ihmisenä olemisen ydinkokemuksia, ollaan helposti alueella, jota on ruvettu kutsumaan uushenkisyydeksi.

Henki ja aine

Jonkinlainen karkea erottelu henkisen ja hengellisen välillä voidaan tehdä niin, että hengellinen liittyy uskonnolliseen maailmanselitykseen ja siihen kuuluu käsitys Jumalasta. Henkisyyteen ei välttämättä kuulu yliluonnollinen, mutta mitä henkistyminen sitten on? Mitä on platonistinen jako aineeseen ja henkeen?

Kun ranskalainen Descartes uuden ajan alussa vakiinnutti filosofisen dualismin, kahtiajaon henkeen ja aineeseen, hän määritti hengen perusominaisuudeksi ajattelun ja aineen perusominaisuudeksi äärellisyyden. Hengellä ei ollut aineen ominaisuuksia eikä aineella hengen. Jo Platon oli pitänyt henkeä substanssina eli perustavanlaatuisesti olemassa olevana, mutta Descartesin jaottelua pitemmälle filosofiassa ei ole päästy.

Ihmisen mieli, ajattelu, tietoisuus ja ihmisen havainto, ehkä myös ihmisen kulttuuri, liittyvät siihen, mitä kutsumme henkiseksi. Ainetta se ei ole, mutta onko se yliluonnollista?

Merkitykset sekoittuvat

Nykyaikaisen luterilaisen ajattelun mukaan henkinen ja hengellinen liittyvät erottamattomasti yhteen. Sen mukaan henkisyys on näkyvään maailmaan ja ajalliseen elämään liittyvä puoli, kun taas hengellisyys on asettumista pyhän ja äärettömän puhuteltavaksi, Jumalan kasvojen eteen.

On luonnollista, että kirkon määritelmä noudattelee perinteistä ajattelua. Siinä henkisyys liittyy ”maalliseen” ja hengellisyys Jumalaan uskomiseen. Kun puhutaan hengellisestä, Jumalan läsnäolo kuuluu siihen. Henkisessä on puolestaan kyse enemmän ihmisyydestä ja tietoisuuden kasvamisesta. Ihminen, joka kokee henkisen itselleen tärkeäksi, ei sitoudu välttämättä ajatukseen Jumalasta.

Henkisen ja hengellisen merkitykset ovat kuitenkin alkaneet lähentyä toisiaan ja mennä samalla sekaisin. Esimerkkilauseeni alussa olisi kenties mielekkäämpi muodossa: ”En ole uskonnollinen, mutta olen henkinen ihminen.” Puhuja käytti kuitenkin hyvin tietoisesti sanaa ”hengellinen”.

En tunne tutkimusta, jossa tätä ilmiötä olisi tutkittu. Syitä siihen, miksi henkinen ja hengellinen lähentyvät toisiaan, on arvelujeni mukaan lähinnä kaksi.

Ensimmäinen liittyy omaan aikaamme liittyvään uskontopelkoon tai uskontoallergisuuteen. Missä havaitaan merkkejä uskonnosta, varoitusvalot syttyvät ja torjunta iskee päälle. Tämä ilmiö on kansainvälinen ja se kohdistuu aivan erityisesti valtauskonnon asemassa oleviin laitoskirkkoihin, mutta myös uskontoihin yleensä. Suomessa ilmiö koskee pääkaupunkiseutua ja muita suuria kaupunkeja. Maaseudulla sitä tunnetaan vähän.

Henkiseen ja hengelliseen se liittyy niin, että uskonto, josta on tullut vastustettavaa ja pelättyä, alkaa saada merkityssisältöjä, jotka lähenevät uskomista ja ”uskonasioita”. Uskontoa saatetaan ajatella kuin suoritusta tai vaatimusta, johon itsellä ei ole kiinnostusta, tai sitten ei katsota täytettävän odotuksia eikä vaatimuksia, ja uskonto hylätään.

Uskonto ja hengellisyys

Vanhastaan uskovaiset hylkäsivät uskonnon käsitteen kouluainetta lukuun ottamatta, koska heille olennaista oli vain henkilökohtainen usko. Uskonnon he ovat mieltäneet ulkokohtaiseksi kategoriaksi, jolla ei ole paljon tekemistä vakaumuksen kanssa.

Nyt uskonnon hylkäävät tai luulevat hylkäävänsä ne, jotka tuntevat olevansa jo valmiiksi etäällä siitä. Toisaalta, esimerkiksi kuoleman lähellä uskonnolliset tunteet tulevat lähemmäksi ja omat uskonnolliset tarpeensa tunnistaa myös uskonnosta etääntynyt.

Lapsuudenympäristössäni hengellinen oli läpikotaisin uskonnolliseen kulttuuriin kuuluva sana. Hengelliset laulut ja virret olivat vaihtoehto virsikirjalle. Virsikirja oli virallinen ja kirkon hyväksymä, kun taas ”henksut” olivat kevyempiä, ehkä iloisempia ja rytmikkäämpiä, mutta myös enemmän tunteisiin vetoavia. Kaikkien hengellisten liikkeiden laulut olivat tällä tavoin kansanomaisempia.

Ennen oli hengellisiä lauluja, mutta ihmisen hengellisyyttä ei korostettu. Nyt monet sanovat haluavansa olla hengellisiä. Se on uskonnollisuutta sallitumpi sana uskonnollisille tarpeille.

Oikeastaan henkinen sopisi tuohon tarpeeseen hengellistä paremmin. Henkisyys on uskontoja laajempi käsite eivätkä uskonnot välttämättä liity siihen mitenkään.

Henkisyyttä voi olla suhde itseen ja toisiin, yhteys luontoon ja universumiin, mielen tasapaino, onnellisuus, sivistys, taiteet, ymmärtäminen. Elämän tarkoituksen tai oman olemassaolon merkityksen pohtiminen ja kaikkinainen mielen harjoittaminen voi kuulua sekä henkiseen että hengelliseen. Niillä on yhteisiäkin alueita.

Englannin kielen vaikutus

Toinen syy, miksi henkinen ja hengellinen saattavat mennä sekaisin, on englannin kieli, jossa sana ”spiritual” merkitsee sekä hengellistä että henkistä. Samalla sanalla hoidetaan molemmat.

Sen takia sanotaan, että ”olen hengellinen ihminen”, vaikka torjutaan oma uskonnollisuus. Jos sanottaisiin, että ”olen voimakkaasti henkinen”, lauseessa ei olisi ongelmaa. Sanojen merkityksiä ei enää kuulla.

Hengellinen elämä on kaipausta äärimmäiseen todellisuuteen.

Hengellinen elämä on kaipausta äärimmäiseen todellisuuteen. Inhimillisenä käyttäytymisenä se on usein rukousta, mietiskelyä tai kiitollista ylistystä, joka toteutuu usein musiikkina tai musiikin tukemana. Hengellinen elämä on sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä. Hengellistä elämää tukevat moninaiset traditiot, joihin voi liittyä. Kristillinen traditio on 2000 vuoden mittainen ja se taas jakautuu tuhansiin erilaisiin traditioihin.

Hengellinen ohjaus

Vaikka hengellistä käytetään merkityksissä, joissa pyritään etääntymään kirkosta ja uskonnoista, se on vahvasti edelleen kristillinen kirkon sana. Uusvanha ilmiö on hengellinen ohjaus, jossa ohjaajan opastamana pohditaan omia ihmisyyden kysymyksiä, henkisiä ja hengellisiä. Siinä sitoudutaan kristilliseen traditioon.

Hengellinen ohjaus voi johtaa myös uusien ilmaisujen löytämiseen sekä sen ymmärtämiseen, miten hengellisten kysymysten takana on aitoja inhimillisen elämän peruskysymyksiä. Usein on kysymys asioiden uudelleen tulkitsemisen tarpeesta.

Hengelliseen ohjaukseen lähtevät usein sellaiset, jotka ovat kokeneet elämässään jonkin suuren muutoksen tai jotka tuntevat tarvitsevansa sellaista.

Henkinen ja hengellinen tuki

Voidaan puhua myös henkisestä ja hengellisestä tuesta. Henkinen tuki ajatellaan yleisemmäksi. Se on auttajan asettumista sairastuneen tai vaikeuksissa olevan vierelle. Olennaista on, että auttaja kestää autettavan elämäntilanteen, pohdinnan ja tuskan. Autettavan on saatava luottaa, että auttaja pysyy vierellä ja ottaa tosissaan hänen tunteensa ja kysymyksensä.

Hengellinen tuki on vastaamista sairaan tai ahdistuneen hengellisiin tarpeisiin ja pysähtymistä hengellisten kysymystensä äärelle. Tässä apuvälineinä voivat olla rukous, virrenveisuu ja ehtoollinen. Hengelliset kysymykset voivat herätä myös niissä, joiden arjessa niillä ei ole näyttänyt olevan suurta merkitystä. Hengellistä tukea voidaan kutsua myös sielunhoidoksi.

Henkinen ja hengellinen hoitotyö

Hoitotyön alueella sanapari henkinen ja hengellinen korostuvat paljon. Henkisten ja hengellisten kysymysten huomioon ottaminen on osa potilaan hyvän hoidon eettisiä periaatteita, ja henkinen ja hengellinen hoitotyö on tärkeä osa hyvää kulttuurinmukaista hoitoa.

Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että tällaista hoitotyötä toteutetaan vähemmän kuin olisi tarvetta. Syitä tähän lienevät ujous, uskonnollisten ajatusten yksityisasiana pitämisen perinteinen kunnioitus sekä lisääntyvä uskonnonvastaisuus. Työyhteisöjä tulisi rohkaista uuteen asenteeseen.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061346081