Siirry sisältöön
Avonainen kirja, jonka päällä paikkamerkkejä, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Elämäni käsitteet: Kristinusko

Kristinusko on maailman levinnein uskonto. Kristittyjä eli kristinuskon piiriin kuuluvia lasketaan olevan 2,4 miljardia. Kristinuskossa on keskeistä uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Kristinuskon voi yrittää kuvata seuraavanlaisella kertomuksella.

Kristinusko alkoi juutalaisen opettajan ja parantajan Jeesus Nasaretilaisen ympärille syntyneestä liikkeestä noin vuonna 30. Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta oli tulossa. Silloin hyvä ja paha saisivat palkkansa ja maailma luotaisiin uudelleen. Jeesus kehotti ihmisiä muuttamaan elämäntapaansa kokonaan. Elämää tuli elää rakastaen jopa vihollisiaan, vailla huolia ja ilman ulkonaisia turvarakenteita.

Jeesus oli kansansuosikki, vaikka häntä myös kavahdettiin, kun hän osoitti ystävyyttä kaikkein halveksituimmille. Juutalaisen papiston epäluulo kasvoi ja he luovuttivat Jeesuksen roomalaisille vallanpitäjille. Hänet teloitettiin ristiinnaulitsemalla. Jeesuksen rististä, teloitusvälineestä, tuli kristinuskon tärkein merkki ja symboli.

Kohta ristiinnaulitsemisen jälkeen Jeesuksen oppilaat alkoivat kertoa nähneensä Jeesuksen. Hauta oli tyhjä. Jeesuksen sanottiin nousseen kuolleista. Sanoma ylösnousemuksesta kiiri eteenpäin. Ensimmäiset kristityt olivat ylösnousemuksen todistajia.

Kristinuskon leviäminen

Vähitellen Jeesuksen julistaman Jumalan valtakunnan odottajien määrä kasvoi. Heprealaisiin kristittyihin liittyi ensin kreikankielisiä juutalaisia ja jonkin ajan kuluttua myös muita kuin juutalaisia.

Ensimmäinen kristitty teologi oli Paavali Tarsolainen, uskonnolliseksi opettajaksi koulutuksen saanut juutalainen, joka kääntyi Jeesus-liikkeen vainoojasta sen kannattajaksi ja pian yhdeksi keskeiseksi johtajaksi. Paavali piti ympärileikkausta ja juutalaisten ruokasääntöjen noudattamista tarpeettomina yhteisöön tuleville ei-juutalaisille käännynnäisille. Tähän liittyi Paavalin kehittämä vanhurskauttamisoppi. Sen mukaan Jumala hyväksyy jokaisen, myös pakanan, sillä perusteella, että tämä uskoo Jeesukseen. Paavali perusti seurakuntia pitkin Välimeren itäosaa ja piti yhteyttä näihin seurakuntiin kirjeillä, joissa hän muotoili kristillisen uskon sanoituksia.

Välimeren piiri oli Rooman valtakunnan aluetta, ja siellä uusi usko levisi melko nopeasti, vaikka sitä ajoittain vainottiin. Kristinuskossa kiinnostivat monoteismi, ihmisten tasa-arvoisuus sekä lähimmäisenrakkaus ja keskinäinen huolenpito, joka korostui vaaran uhatessa, esimerkiksi tautiepidemioissa. Kääntyminen tapahtui usein perhekunnittain.

Konstantinolainen käänne

Keisari Konstantinus piti 300-luvun alussa kristinuskoa voimana, joka yhdistäisi valtakuntaa toisin kuin heikkenevä valtionuskonto tai muut sen kilpailijat. Hän ryhtyi suosimaan kristinuskoa, rakennuttamaan valtavia kirkkorakennuksia ja vaati piispoja luomaan yhtenäisyyttä opillisiin kysymyksiin ja kirkon hallintoon sekä pani alulle kirkolliskokousten eli konsiilien käytännön. Vuonna 380 kristinusko julistettiin ainoaksi sallituksi uskonnoksi.

Raamatusta haettiin tukea, mutta kaikkiin kysymyksiin siitä ei saatu vastauksia.

Suurissa konsiileissa päätettiin kristillisen opin pääkohdista. Yhteisen Raamatun kokoonpanosta sovittiin ja muotoiltiin uskontunnustuksia ja opinkohtia esimerkiksi Kristuksen luonnosta ja olemuksesta. Se ei ollut helppoa. Hyvin voimakas oli esimerkiksi Jeesuksen jumaluuden kiistänyt kristinuskon areiolainen muoto. Monia muitakin näkemyksiä julistettiin harhaopeiksi.

Raamatusta haettiin tukea, mutta kaikkiin kysymyksiin siitä ei saatu vastauksia. Rooma alkoi jakautua 300-luvun mittaan Rooman ja Bysantin valtapiireiksi, joissa kristinusko kehittyi eri suuntiin. Kauempana idässä oli kristittyjä, joiden yhteydet Bysanttiin tai Roomaan olivat vähäisiä. Niiden oppi kehittyi omaan suuntaansa. Rooman turvallisuutta uhanneet germaanit olivat areiolaisia kristittyjä.

Latinankielisessä lännen kirkossa maallinen ja hengellinen valta olivat jännitteisessä suhteessa. Kreikankielisessä Bysantissa keisari hallitsi Jumalan maanpäällisenä sijaisena. Käytännössä itä ja länsi olivat irrallaan toisistaan jo satoja vuosia aikaisemmin, mutta oppiriita uskontunnustuksen sanamuodosta eli siitä lähteekö Pyhä Henki Isästä, mitä Bysantti ajoi, vai Isästä ja Pojasta, miten lännen kirkon uskontunnustus sanoi, sai kirkot kiroamaan toisensa vuonna 1054. Kiroukset kumottiin vasta 1965.

Ortodoksisuus

Ortodoksisen kirkkokunnan lähtökohta oli Bysantin kirkko, vaikka ikivanhoja kristillisiä traditioita on myös ainakin Egyptissä, Syyriassa, Irakissa, Iranissa ja Intiassa. Ortodoksiset vanhat patriarkaatit sijaitsevat Konstantinopolissa eli Istanbulissa, Aleksandriassa, Antiokiassa ja Jerusalemissa. Konstantinopolin patriarkalla on symbolinen johtoasema. Viidestä uudesta patriarkaatista Moskovaa on totuttu pitämään tärkeimpänä.

Ortodoksisessa kirkossa painotetaan traditiota ja kirkon muuttumattomuutta. Jumalanpalveluselämä ja siihen kuuluvat liturginen laulu, suitsutus ja liike ovat olennaisia. Bysantin perinne keisarille kuuliaisena hovikirkkona toimimisesta on näkynyt ortodoksisten kirkkojen taipumuksena olla esivallalle kuuliaisia. Erityisesti Venäjällä niin keisarivallan kuin kommunistisen neuvostovallan ja presidentti Putinin vallan aikana tämä on korostunut.

Roomalaiskatolisuus

Jeesuksen oppilaista apostoli Pietari tuli Roomaan ja kärsi marttyyrikuoleman Rooman kristittyjen johtajana. Rooman piispan asema Pietarin seuraajana vahvistui jo varhain lännen kirkossa. Sitä kutsutaan roomalaiskatoliseksi. Läntisessä Euroopassa elettiin Rooman kukistumisen jälkeen pitkään sekavaa aikaa hallinnollisesti ja kulttuurisesti. Paavin johtama kirkko loi yhtenäisyyttä, mutta maallisten kuninkaiden ja heidän valtakuntiensa aseman voimistuttua myös paavit olivat kiinnostuneita maallisesta vallasta ja syntyi ristiriitoja.

Paavi on ylin auktoriteetti roomalaiskatolisessa kirkossa, jonka hallinto on keskitetty Roomaan ja paaville. Jumalanpalvelusten kieli säilyi saarnaa lukuun ottamatta kaikkialla maailmassa latinana 1960-luvulle saakka. Kirkko on roomalaiskatolisilla alueilla osallistunut aktiivisesti yhteiskunnan muokkaamiseen, toisaalta uskonnolliset käytännöt ovat saaneet paljon vaikutteita paikallisesta kulttuurista.

Perinteisesti roomalaiskatolisen kirkon alueellinen painopiste on ollut Etelä- ja Keski-Euroopassa, mutta jo 1500-luvulta alkaen kirkon vaikutus levisi Latinalaiseen Amerikkaan, jossa se on merkittävin kirkkokunta. Myös Afrikan maissa roomalaiskatolisuus on vahvaa.

Protestanttisuus

Protestanttiset kirkot syntyivät roomalaiskatolisen kirkon protestiliikkeinä 1500-luvulla. Kritiikki kohdistui ensin aneisiin ja kirkon väärinkäytöksiin, sitten pelastusta koskevaan oppiin ja paavin asemaan. Aluksi keskeinen arvostelija ja uudistuksen johtaja oli saksalainen Martti Luther, joka korosti Raamatun sanaa, halusi saattaa Raamatun kansan käsiin sen omalla kielellä ja käänsi saksaksi koko Raamatun. Protestantit myös lakkauttivat luostarit ja pappien selibaattivaatimuksen sekä loivat uudenlaisen köyhäinhoitojärjestyksen ja käsityksen köyhyydestä.

Protestanteille ominaista olivat myös kansankielinen liturgia ja saarnan keskeinen asema. Tyypillistä on ollut maallisen kutsumuksen eli arkisen elämän pyhittäminen ja henkilökohtaisen vakaumuksen korostaminen. Nämä piirteet vahvistivat subjektiivisuuden kehittymistä, uskonnon yksityistymistä ja yhteiskunnan maallistumista. Kirkolle jäi ulkonainen asema, mutta ihmiset vuosisatojen aikana etääntyivät kirkosta. Erityistä uskovaisuutta painottivat pietistiset liikkeet 1600-luvulta alkaen.

Protestanteille ominaista olivat myös kansankielinen liturgia ja saarnan keskeinen asema.

Roomalaiskatolisen kirkon hierarkkinen valta mureni siellä missä reformaatio tapahtui. Monilla Euroopan alueilla luterilaisuus levisi seudulle ensin, mutta vähitellen käännyttiinkin kalvinisteiksi tai muuhun reformoituun suuntaan. Vastareformaatio 1500-luvun jälkipuolelta alkaen palautti taas alueita roomalaiskatolisiksi. Vuosikymmeniä käytiin uskonsotia.

Reformaation johtajat joutuivat turvautumaan maallisiin ruhtinaisiin. Kun paaviin ei voitu turvata, ruhtinaista tuli kirkon johtajia. Erityisen voimakkaasti tämän hyödynsi Ruotsin nuori kuningas Kustaa Vaasa. Poliittisen tilanteen rauhoittamiseksi sovittiin, että ruhtinaan oma uskonto määrää hänen alueellaan harjoitettavan uskonnon. Näiden syiden takia pohjoiseen Eurooppaan muodostui voimakkaita kansallisia kirkkoja, joista muodostui myös valtionkirkkoja.

Kristillinen uskonoppi

Kristinusko tunnustaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Jumalassa on kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Persoonat edustavat Jumalan työn eri puolia: Jumala on luoja, pelastaja ja pyhittäjä ja uudistaja. Jumala on kaikkivaltias ja inhimillisen käsityskyvyn ulkopuolella.

Juutalaisuudelta kristinusko peri monoteismin, Jeesuksen jumalallisuuden yhdistäminen monoteismiin ei ole ollut helppoa. Muiden Lähi-idän uskontojen tavoin kristinusko edustaa dualistista monoteismia. Koska Jumala on täydellinen hyvyys ja rakkaus, paha ei ole Jumalasta lähtöisin. Silti pahaa tai paholaista ei mielletä Jumalan veroiseksi.

Luomisuskosta seuraa myönteinen suhde luomakuntaan, mutta sen kanssa jännitteinen on oppi lankeemuksesta, jossa ihminen nähdään syntiseksi. Kristillisen ihmiskuvan takana on luomisessa hyväksi luotu ihminen, joka käytti väärin vapaata tahtoaan ja rikkoi Jumalan käskyn, mikä erotti ihmisen Jumalasta. Tähän liittyy Kristuksen merkitys. Hän avasi elämällään ja kuolemallaan ihmisille yhteyden Jumalaan.

Käsitykset Pyhästä Hengestä, Jumalan kolmannesta persoonasta, eroavat kristinuskon piirissä paljonkin toisistaan. Jotkut painottavat Pyhän Hengen toimivan erityisesti sakramenttien välityksellä. Erityisesti protestantit taas sanovat Pyhän Hengen toimivan ”sanan saarnassa” eli siellä, missä julistetaan sanomaa Kristuksesta.

Sakramenteista eli Jumalan armon ja rakkauden näkyvistä merkeistä kirkot ajattelevat eri tavoin. Katolisen kirkon mukaan näitä kirkon pyhiä toimituksia on seitsemän: ehtoollinen, kaste, konfirmaatio, rippi, sairaan voitelu, pappisvihkimys ja avioliittoon vihkiminen. Ortodoksinen kirkko ei ole vahvistanut sakramenttiensa lukumäärää, ja protestanttisissa kirkoissa niitä on tavallisesti kaksi: kaste ja ehtoollinen. Joskus rippi ajatellaan myös sakramentiksi. Vastaavasti on protestanttisia suuntauksia, jotka eivät tunnusta sakramentteja.

Kristillinen etiikka

Kristillisen etiikan perusta on Raamatussa. Toiset korostavat sen luonnetta erehtymättömänä Jumalan sanana, toiset muistuttavat sen syntyneen historian kuluessa ihmisten kirjoittamana. Vanhan testamentin kaikkia säädöksiä ei kuitenkaan yleensä pidetä sitovina, vaan niitä luetaan ”Uuden testamentin valossa”.

Poikkeuksena edellisestä on kuitenkin esimerkiksi kymmenen käskyn laki, joka sisältyy myös kristillisiin katekismuksiin. Vanhan testamentin profeettakirjoihin sisältyvää yhteiskunnallista kritiikkiä kristillinen teologia ja julistus hyödyntävät melko usein.

Merkittävimpiä Raamatun osia kristillisen eettisen opetuksen kannalta ovat Jeesuksen opetukset, ja niistä erityisesti vuorisaarna, kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, mutta myös monet kertomukset ja vertaukset, kuten laupiaan samarialaisen ja tuhlaajapojan tarinat. Tärkeitä ovat myös Paavalin kirjeissään antamat ohjeet. Opetuksissaan Jeesus asetti hyvän ja oikean elämän riman hyvin korkealle. Hän opetti vihollisen rakastamista ja pienenkin vihoittelun olevan tuomittavaa niin kuin tappamisen. Toisaalta hän kehotti luottamaan Jumalan huolenpitoon kaikessa. Rakkauden tulee olla pyyteetöntä ja täydellistä, opetti myös Paavali.

Mitään systemaattista eettistä ohjeistoa ei varhaisen kristillisyyden aikana luotu. Kristityt odottivat Jeesuksen pikaista paluuta ja uskoivat elävänsä lopun aikoja. Yhteiskunnalliseen elämään ei sen takia luotu sääntöjä. Vähän myöhemmin kristinuskon vahvistuessa se alkoi saada vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta, etiikassa etenkin stoalaisuudesta.

Paavali opetti, että usko Jeesukseen sai aikaan uhrautuvan rakkauden muita kohtaan. Näin opetti myös esimerkiksi Martti Luther. Paavalin mukaan Jeesuksen tulo ihmiseksi merkitsi Jumalan uutta liittoa ihmiskunnan kanssa. Kristityillä oli enemmän kuin laki, sillä heillä oli yhteys Jeesukseen. Kristinuskossa olennaisinta eivät olekaan käskyt ja niiden noudattaminen. Ihmiset eivät pysty pelastumaan käskyjä noudattamalla. Kristinusko on armouskonto.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257088