Kohtaaminen ja turvallinen tila voimaannuttavat

Sosiaaliohjauksessa on keskeistä asiakaslähtöisyys ja asiakkaan etu (L1301/2014, 16§). Tavoitteena on hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen vahvistamalla osallistujien elämänhallintaa ja toimintakykyä. Opiskelijoiden opintokäynneillä mainittiin sosiaaliohjauksen merkitys asiakaslähtöisenä toimintana ja osallistujan edun tukijana sekä luottamuksen rakentamisen välineenä.

Ohjaustyön lähtökohtia olivat asioiden kokonaisvaltainen selvittäminen yhdessä osallistujan kanssa ja osallistujan oman aseman vahvistaminen elämänsä asiantuntijana. Oppimistehtävistä ilmeni, että työyhteisöjen käytänteissä korostui Anthonyn (1993) määritelmä toipumisesta henkilökohtaisena, ainutlaatuisena yksilöllisenä kokemuksena, joka ilmeni asenteissa, unelmissa, tavoitteissa ja merkityksellisten roolien uudelleen rakentumisena:

“Ohjaaja kertoo asiakkaalle olemassa olevat palvelut ja mahdollisuudet, mutta loppujen lopuksi päättää asiakas itse mikä hänelle on parhaaksi.”

Sosiaaliohjauksen tehtävänä on tukea esimerkiksi terveyteen, talouden hoitoon, asumiseen sekä työelämään ja opintoihin siirtymiseen liittyvissä suunnitelmissa. Yksilöohjauksessa käytettiin muun muassa KOMPASSi- ja Kykyviisari-mittareita palvelutarpeita ja toipumista tuettaessa. Sosiaalialan työn arvot ja lähtökohdat välittyvät sosiaaliohjauksessa, kuten asiakkaan itsemääräämisoikeuden, ihmisarvon, yksityisyyden, luottamuksellisuuden ja osallisuuden kunnioittamisena ja tukemisena (esim. L 1301/2014; L785/1992; L 812/2000).

Työntekijä kulkee rinnalla ja rohkaisee

Useissa työyhteisöissä nimettiin toipumisorientaatio keskeiseksi lähtökohdaksi. Päivi Rissanen ja Esa Nordling (2020, s. 32) analysoivat, että sosiaalityölle ja toipumisorientaatiolle tärkeitä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, yhteinen vastuu yhteisön jäsenistä ja itsemääräämisoikeus.

Toipumisorientaatiota tukevat käytännöt vaikuttivat valta-asetelmien muutoksiin työntekijän ja osallistujan välillä (Nordling,  2018; Leamy ym., 2011). Työntekijän on entistä tärkeämpää ylläpitää dialogista vuorovaikutussuhdetta, jossa on turvallista olla ja joka ylläpitää toivoa. Turvallisuuden kokemukseen voi riittää pelkkä läsnäolo ilman sanoja (Rissanen, 2015).

Useissa työyhteisöissä nimettiin toipumisorientaatio keskeiseksi lähtökohdaksi.

Opiskelijat reflektoivat ammattieettistä vastuuta ja asettumista haavoittuvassa asemassa olevien yksilöiden ja ryhmien puolelle. Ammattilaista ei nähty toipumisen asiantuntijana. Työntekijän rooli muotoutui toivon ylläpitäjäksi, kuuntelijaksi, rohkaisijaksi, mahdollistajaksi, rinnalla kulkijaksi ja valmentajaksi. Kivistö ym. (2021) tutkivat ammattilaisten antamia merkityksiä toipumisen tukemiselle, jossa keskeisiä tuen muotoja olivat tunnetuki, sanoittava tuki ja toimijuuden tuki. Sanoittavassa tuessa ilmeni asioiden puheeksi ottaminen sekä tilanteiden ja kokemusten tulkitseminen (Kivistö ym., 2021).

Opiskelijoiden oppimistehtävissä sanoittavan tuen osalta korostui yhteisen kielen ja käsitteiden muotoutuminen, mikä edisti yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jossain työyhteisöissä ei käytetty toipumisorientaation tai osallisuuden käsitteitä, sillä vieraat termit voivat etäännyttää toimintaan osallistuvia. Päivi Rissanen (2021) kirjoittaa, että osallisuuden toteutumisen esteitä voivat olla viranomaisten käyttämän ammattikielen vieraannuttava vaikutus suhteessa kokemuksiin eletystä elämästä.

Osallisuuden ja asiakasosallisuuden merkitys

Tutkimusten mukaan osallisuutta lisääviä keinoja voidaan tarkastella osallisuutena omassa elämässä, hoidossa ja toipumisessa, osallisuutena yhteisöissä ja eri vaikuttamisen prosesseissa ja osallisuutena yhteisestä hyvästä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Laitila, 2010; Warren, 2008). Asiakasosallisuudella tarkoitetaan palveluiden piirissä olevien asiakkaiden osallisuutta omassa asiassaan eli palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa (Leeman & Hämäläinen, 2015; Rissanen, 2021).

Osallisuuden kokemus kiinnittyi laaja-alaisesti työyhteisöjen arvoihin, toimintakulttuuriin, toimintamuotoihin ja käytettyyn kieleen. Osallisuuden merkitys ja erityisesti ihmisarvon kunnioitus konkretisoituivat arjen käytänteissä. Toimintaan osallistujilta ei kysytty diagnooseja, vaan jokainen oli tervetullut omana itsenään. Työyhteisöissä osallistujien sosiaaliset suhteet, luottamus, yhteisyyden kokemus ja yhteisöön kuulumisen tunne olivat merkityksellisiä tekijöitä arkielämän toipumisessa.

Työntekijöiden ja osallistujien kohtaamiset pohjautuivat aidolle välittämiselle sekä yhdessä elämän eri asioiden jakamiselle ja pohtimiselle. Mukana olo toi mielekkyyden kokemusta arkielämään.  Toipumisen prosessi voi olla vaativa ja työläs, ja välillä toipuminen voi kulkea eteenpäin ja taaksepäin (Nordling, 2018).

Yhteisö mahdollistaa

Yksin jääminen ja varsinkin kokemus yksinäisyydestä ei tue toipumista. Työntekijän läsnäoloa ei aina tarvita, joskus vertaisten kohtaaminen voi riittää. Matalan kynnyksen toimijoiden yksi keskeinen tavoite on osallistujien yhteisöllisyys. Työyhteisöissä kartoitettiin osallistujan sosiaalista verkostoa ja tarjottiin mahdollisuutta vertaistukeen. Kokemusten jakamisella ja mielekkäiden asioiden tekemisellä vahvistettiin toivoa. Toimintaa kehitettiin yhdessä osallistujien kanssa myös etänä korona-aikana (Kapanen & Neuvonen ym., 2021). Discord-alusta toimi sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kohtaamisen paikkana myös silloin, kun ei ollut mahdollisuutta osallistua matalan kynnyksen toimintaan paikan päällä.

“Monenlainen yhdessä tekeminen kuten kasvien ja puutarhan hoito, metsäretket, kierrätys tukevat toipumista mielekkään tekemisen kautta. Osallistujia rohkaistaan haastavimpien tehtävien ottamiseen itselleen ja onnistumisista iloitaan yhdessä.”

Yhteinen suunnittelu ja kehittäminen tukivat olennaisesti toipujien osallisuutta ja toimijuutta yhteisöissä (Sihvo ym., 2018; Kasila & Kettunen, 2021; Weiste ym., 2022). Olennaista oli osallistujien kehittämisideoiden kuunteleminen toiminnan suunnittelussa. Ideoita kerättiin avoimilla palautekyselyillä. Opiskelijoiden reflektiosta nousi huoli osallistujien monenlaisten tarpeiden huomioimisesta ja siitä, että kukaan ei putoaisi palveluiden ulkopuolelle.

Yksin jääminen ja varsinkin kokemus yksinäisyydestä ei tue toipumista.

Esimerkkeinä yhteisöllisestä toiminnasta olivat vertaistuen eri muodot: yhteisökokoukset, lautapeli- ja kokkausryhmät, opintopiirit, metsäretket, liikunta sekä taidelähtöinen ja muu luova toiminta. Työyhteisöjen viikoittainen aikataulu tuki arjen rutiinien muodostumista. Oman halunsa mukaisesti pystyi osallistumaan myös monenlaiseen muuhun toimintaan, kuten kahvila- ja keittiötoimintaan, talon askareisiin ja kunnostustöihin sekä olla ryhmänvetäjänä tai päivystäjänä.

“Vapaaehtoiset ovat toiminnalle hyvin tärkeitä ja vertaistuki sulautuu kaikkeen matalan kynnyksen toimintaan mukaan, kuten nuorten aikuisten keskusteluryhmät.”

Yhtenä toimijuutta edistävänä esimerkkinä oli avoin talkootoiminta, joka ei vaatinut osallistujan jäsenyyttä yhdistyksessä. Talkootoiminnassa työntekijät saivat yhteyksiä uusiin osallistujiin ja osallistujat samalla mahdollisuuden tutustua toimintaan laajemmin. Osallisuutta syntyi yhteisöllisyydestä, kun työntekijät rohkaisivat osallistujia: ”tehdään yhdessä, voin neuvoa ja auttaa”. Opiskelijoiden mukaan työntekijöiden tuleekin luottaa osallistujan kykyyn tehdä itsenäisiä valintoja.

Kokemustieto ja vertaisuus osana toipumista

Kokemusasiantuntijuudella on tärkeä rooli osana toipumista. Päivi Rissanen (2015, s. 114–116) koki tarinoiden, kokemusten ja tunteiden jakamisen vertaisryhmissä eheyttävänä ja merkityksellisenä ja itsensä peilaaminen samaa kokeneisiin voi vaikuttaa henkilökohtaiseen toipumiseen. Vertaiset toimivat roolimalleina toisilleen ja samalla kehittävät omaa kokemusasiantuntijuuttaan. Opiskelijat korostivat, että palveluita tulisi kehittää sellaisiksi, että ne edistävät hyvää elämää ja jokaisen osallistujan henkilökohtaista toipumista.

Jurvansuun, Kaskealan ja Tourusen (2021) tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveystoipujien kohtaamispaikkoja osallisuuden mahdollistajina.  Opiskelijoiden mukaan osallisuus liittyy yhtäältä aktiiviseen toimintaan, mutta toisaalta on tärkeää olla osallinen tekemättä mitään. Kohtaamispaikka näyttäytyi turvallisena ja yhteisöllisenä ympäristönä, joka lievitti ahdistusta ja yksinäisyyttä.

Osallistujan oli mahdollista olla mukana itselleen sopivalla tavalla. Mukana oleminen tekemättä mitään saattoi olla merkittävä osallisuutta vahvistava tekijä, mikä voi jäädä arjen työkäytänteissä huomaamatta.

“Kaikki osallistumisen tavat ovat arvokkaita, kun ne perustuvat osallistujan omaan tahtoon. Pienilläkin kohtaamisilla on suuri merkitys.”

Opiskelijat pohtivat, kuinka sosionomi voi tukea osallistujien osallisuutta. Heidän mukaansa osallistujan rinnalla kulkeminen, palvelujärjestelmän ja ohjauksen osaaminen sekä hyvät yhteistyöverkostot alan muiden toimijoiden kanssa lisäävät mahdollisuuksia tukea toipujien osallisuutta.

“Me tulevina sosionomeina voimme pitää huolen siitä, että ainakin meidän työssämme      asiakaslähtöisyys on itsestään selvää joka tilanteessa.”

Sosiaalisen median eri kanavien monipuolinen hyödyntäminen ja osallistuminen ajankohtaisiin keskusteluihin tuo matalan kynnyksen toiminnoille enemmän näkyvyyttä. Niin saadaan lisää nuoria ja nuoria aikuisia mukaan toimintaan sekä voidaan kehittää sitä sopivammaksi erilaisista kieli- ja kulttuuritaustoista tuleville.

Vuorovaikutus ja dialoginen kohtaaminen perustuivat tarkasteluissa yhteisöissä osallistujalähtöisyydelle ja arvostavalle kuuntelulle. Sosiaaliohjauksena tarjottu tuki, työntekijän läsnäolo, yhteinen kieli ja jaettu ymmärrys, kokemus- ja ammattilaistiedon yhdessä mahdollistuminen ja toimiminen loivat yhteisöissä turvallisen tilan kokemuksen (Kapanen & Neuvonen, 2022). Kokemus omasta toipumisesta ja lähiyhteisöön vaikuttamisesta vahvistui. Yhdessä suunniteltu osallistujalähtöinen toiminta edistää uudenlaisia ja merkityksellisiä rooleja vertaisena, kokemusasiantuntijana, opiskelijana, työssäkäyvänä ja läheisenä.  (ks. Kuvio 1).  Yhteisesti koetussa koetussa turvallisessa tilassa toimiminen mahdollistaa toipumisen.  Tuvallisessa tilassa on mahdollista jakaa erilaisia kokemuksia. Toisaalta oli tärkeää olla osallisena tekemättä mitään.

Kuvio 1. Turvallisen tilan ja kohtaamisen merkitys toipumisessa (Kapanen & Neuvonen, 2022).

Lähteet

Anthony, W. A. (1993). Recovery from mental illness: The guiding vision of the mental health service system in the 1990s. Psychosocial Rehabilitation Journal 16(4), 11–23. https://doi.org/10.1037/h0095655

Jurvansuu, S., Kaskela, T. & Tourunen, J. (2021). Pienoisetnografinen tutkimus osallisuuden ulottuvuuksista mielenterveyskuntoutujien kohtaamispaikassa. Tietopuu: Tutkimussarja 5/2021. A-klinikkasäätiö.

Kapanen, H. & Neuvonen M. (2021). Digipalvelut korona-aikana mielenterveystyön kentällä. Dialogi. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022012510179

Kapanen, H. & Neuvonen, M. (2022). Turvallinen tila edistää mielen hyvinvointia ja osallisuutta. Dialogi. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862428

Kasila, K. &Kettunen, T. (2021) Kokemustietoon perustuva asiantuntijuus. Teoksessa K. Kasila, T. Kettunen (toimi.) Kokemustieto yhteiskehittämisessä. Hyppy asiakaslähtöisyyteen terveyspalveluissa. Jyväskylän yliopisto. Ksshp.

Kivistö, M., Malin, M. & Hautala, S. (2021). Ammattilaisten antamat merkitykset mielenterveys- ja päihdetyöhön integroidulle kokemusasiantuntijatoiminnalle toipumisen tukena. Tietopuu: Tutkimussarja 2/2021.

Laitila, M. (2010). Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences, 31.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992/785. Finlex.fi

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000. Finlex.fi

Leamy, M., Bird, V., Le Boutillier, C., Williams, J., Slade, M. (2011). Conceptual framework for personal recovery in mental health: systematic review and narrative synthesis. The British Journal of Psychiatry 199(6), 445–452. https://doi.org/10.1192/bjp.bp.110.08373.

Leeman, L. & Hämäläinen, R-M (2015). Mitä on asiakasosallisuus? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus

Nordling, E. (2018). Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä? Duodecim 15:2018, 1476–83.

Nordling, E. & Rissanen, P. (2020). Mielenterveystyö uudistuu. Toipumisorientaation teoreettiset lähtökohdat. Työpaperi 40/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

MIE02 opintojakson oppimistehtävät (2021). Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Rissanen, P. (2015). Toivoton tapaus? Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta. Väitöskirja. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 88. Kuntoutussäätiö.

Rissanen, P. (2021). Asiakasosallisuus aikuissosiaalityön asiakassuhteessa. Teoksessa A-L Matthies, A-R Svenlin & K.Turtiainen (toim.) Aikuissosiaalityö. Tieto. käytäntö ja vaikuttavuus. Gaudeamus.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, www.finlex.fi.

Sihvo, S., Isola, A-M, Kivipelto, M., Linnanmäki, E., Lyytikäinen, M. & Sainio, S. (2018). Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 16/2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.  Osallisuuden alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet.  https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-osa-alueet-ja-osallisuuden-edistamisen-periaatteet

Warren, J. (2008). Service User and Career Participation in Social Learning Matters. Exeter.

Weiste, E., Stevanovic, M. & Uusitalo, L.-L. (2022).
Expertise of experience in the co-development of social and health care services: Self-promotion and self-dismission as clients’ interactional strategies. Sociology of Health and Illness 44 (4-5), 764–780.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862429