Diakoniseen hoitotyöhön kuuluu kokonaisvaltainen kohtaaminen

Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on meille jokaiselle tärkeä asia. Hoitotyössä potilaat odottavat kokonaisvaltaista kohtaamista, jossa hoitajalla on aikaa ja asennetta olla läsnä ja kuunnella sekä ohjata, tukea ja hoitaa.

Terveydenhuollon muuttuneet rakenteet ja sen mukanaan tuomat haasteet vievät hoitohenkilökunnan usein äärirajoille. Jokainen hoitotyön ammattilainen haluaisi kuitenkin työskennellä eettisesti korkealla tasolla ja turvata potilaalle oikeudenmukaisen kohtelun, hyvän hoidon ja huolenpidon.

Tarkasteltaessa sairaanhoitaja-diakonissan koulutusta ja arvo-osaamista voidaan nostaa esille sekä sairaanhoitajan että diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet.  Molempien ammattien koulutuksessa eettiset kysymykset ja niiden pohdinta ovat vahvasti läsnä. Lisäksi voidaan olettaa, että diakonissalla on ymmärrys ihmiskäsityksestä, jonka mukaan hän toimii. Diakonisen hoitotyön holistinen ihmiskäsitys sisältää sekä humanistisen että kristillisen ihmiskäsityksen. Siinä korostuu ihminen fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisen ja hengellisenä olentona.

Diakonisen hoitotyön ominaispiirteitä

Diakoninen hoitotyö korostaa kohtaamista, jossa sairaanhoitaja-diakonissa ja potilas vastaanottavat toisensa tasavertaisina lähimmäisinä, kumppaneina. Se on lähellä olemista ja sitä kautta ihmisen voimavaroja tukevaa hoitamista. (Gothóni & Jantunen, 2011; Rättyä, 2020.)  Diakonisen hoitotyön osaamisen merkitys korostuu erityisesti kohdatessa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Diakonissa hyödyntää työssään laaja-alaisesti sekä hoitotyön että diakoniatyön auttamismenetelmiä. Tietoperustan se ammentaa hoitotieteestä ja teologiasta hyödyntäen myös muita tieteitä. Kokonaisvaltainen kohtaaminen, kristillinen ihmiskäsitys ja arvoperusta, sekä hengellisyys laaja-alaisesti ymmärrettynä ja hengellinen tuki kuuluvat diakonisen hoitotyön ominaispiirteisiin. Läsnäolon ja kuuntelemisen rinnalla diakoninen hoitotyö pitää tärkeänä kosketusta ja kehollisuutta ihmisen hyvinvoinnille.

Diakonissa hyödyntää työssään laaja-alaisesti sekä hoitotyön että diakoniatyön auttamismenetelmiä.

Kunnioittaminen, yksilöllisyys ja toivon ylläpitäminen ovat aina olleet diakonisen hoitotyön keskiössä. Toivo on merkittävä potilaan elämänlaatuun vaikuttava tekijä. Se ei liity suppeasti vain paranemiseen. Jos näin olisi, silloin jäisi paljon huomiotta. Diakoniseen hoitotyöhön liittyy läheisesti tämänpuoleisen toivon lisäksi tuonpuoleisen (transsendentiaalisen) toivon näkökulma.

Diakonissa ja hengellinen hoitaminen vakaumusta kunnioittaen

Potilaan hengellisiin tarpeisiin vastaaminen, hengellinen hoitaminen, kuuluu laadukkaaseen hoitoon. Sairaanhoitaja-diakonissa voi joutua työssään eettisesti raskaaseen tilanteeseen silloin, kun ei työmääränsä vuoksi koe mahdollisuutta pysähtyä potilaan hengellisten kysymysten ja hädän äärelle. Kuitenkin potilaan eksistentiaalinen ahdistus eli kysymykset elämän merkityksestä ja omasta olemassaolosta sekä hengellisyyden pohdinta luovat eettisen velvoitteen hengelliselle hoitamiselle. Hoitohenkilökunnan laaja hyväksyvä ja kokonaisvaltainen ihmiskuva ja hoitokäsitys oikeuttavat vastaamaan myös hengelliseen hätään ja näkemään hengellisyyden voimavarana. (Jantunen, 2020, s. 64.)

Kaikessa hoidossa ja kohtaamisessa tavoitteena on ihmisen parempi eksistentiaalinen hyvinvointi. Tulevaisuudessa paljon vastuuta hengellisestä hoidosta on myös hoitohenkilökunnalla sairaalasielunhoitajien ja seurakunnan sielunhoitajien rinnalla, ja tähän hoitohenkilökunta tarvitsee lisäkoulutusta. (Jantunen, 2020, s. 65.) Myös Sipola (2022) tuo esille, että hoitotyöntekijöiden henkisen ja hengellisen hoitotyön osaamista pitää vahvistaa, jotta voidaan mahdollistaa potilaiden henkisen ja hengellisen tuen saatavuus. Huomiota tulee kiinnittää erityisesti potilaiden yhdenvertaiseen henkiseen ja hengelliseen tukeen (Sipola, 2022, s. 129–130).

Oikeus omaan vakaumukseen

Vakaumuksen kunnioittaminen on jokaisen potilaan oikeus. Vakaumuksen kunnioittamiseen velvoittavat YK:n ihmisoikeuksien julistus, EU:n perusoikeudet, Suomen perustuslaki ja Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Jantunen (2020) esittää haasteen vakaumuksen kunnioittamisesta niin, että potilaat, joilla on hengellisiä tarpeita, myös saisivat hengellistä hoitoa.

Hengelliselle hoitamiselle voi olla monenlaisia esteitä. Vaikka hoitajalle itselleen hengelliset kysymykset olisivat merkityksettömiä, on kuitenkin pyrittävä mahdollistamaan hengellisen tuen saanti. Tällaiseen tilanteeseen pätee sananparsi: jos toinen ihminen pyytää vettä, tuon sitä hänelle, vaikka en itse niin siitä piittaisikaan. Jotta taas potilaat, joiden ihmiskuva on erilainen kuin hoitajan itsensä, eivät tulisi ylihoidetuiksi tai loukatuiksi vastoin omaa vakaumustaan, voi noudattaa seuraavaa ohjetta: vaikka itselläni on jano, en tyrkytä vettä toiselle, joka ei siitä välitä (Gothoni, 2020). Jos potilaan vakaumukseen liittyy vahingollisia piirteitä, on tarpeen erottaa ihminen ja vakaumus sekä tehdä eroa terveen ja epäterveen vakaumuksen välillä.

Potilaiden moninaiset taustat ja vakaumukset tulee huomioida kaikkien terveydenhuollossa työskentelevien koulutuksessa eri vaiheissa ja käytännön työelämässä. Sairaanhoitaja-diakonissoilla tätä osaamista on kertynyt jo peruskoulutuksensa kautta. He kaipaavat vain lisää rohkeutta ja oikeutusta hyödyntää osaamistaan hoitotyössä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301021087