Sosiaali- ja terveyspalvelujen hyvinvointitavoitteet – mikä on riittävän hyvää?

Tiedetään, että odotukset palvelujen laadulle ja kysynnälle kasvavat tulotason kohotessa. Kun julkinen valta rahoittaa ja tuottaa esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon, paineet julkisiin menoihin kasvavat.

Tiedetään myös, että tuottavuuden kasvulle julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannossa ei ole yhtä hyvät edellytykset kuin yritysten tavaratuotannossa. Asiakkaan elämäntilanteen arviointia sosiaalityössä, vanhusten ruokailua vanhuspalveluissa tai vessassa käyttämisiä ei voida juurikaan nopeuttaa, eikä niiden osalta lisätä yksittäisten työntekijöiden kuormaa.

Edellä mainittuja sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotantoon ja tuottavuuteen liittyviä pulmia nimitetään Wagnerin laiksi ja Baumolin taudiksi (Korkman, 2012, s. 159). Korkman tiivistää Baumolin taudin sanoman niin, että tuottavuuden kasvun nopeutuminen tavaratuotannossa ei pienennä julkisen talouden alijäämää. Tämä kuitenkin edellyttää, että kaikkien palkansaajien tulot nousevat saman verran ja että tulonsiirtojen varassa elävien etuustaso suhteessa palkkoihin säilyy ennallaan. Sixten Korkmanin (2012, s. 161) mukaan sairaalassa vietetyn vuorokauden kustannus on kolmen vuosikymmenen aikana kohonnut noin viisi kertaa enemmän kuin esimerkiksi auton tai vaatteiden hinnat, ja noin sata kertaa televisiolaitteiden hintoihin verrattuna.

Edellä mainittu tilanne huomioon otettuna, keskeisin kysymys nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta kuuluu, millä edellytyksillä ja miten voisimme säilyttää ja puolustaa nykyistä tulonsiirto- ja palvelutasoa, eikä niinkään miten voisimme lisätä palveluja ja tulonsiirtoja. Samalla on kysyttävä, mikä on riittävän hyvää.

Hyvinvointitavoitteiden saavuttaminen ja kustannusvaikuttavuus mittana

Hyvinvointitavoitteita ei pidä nähdä välituotoksina. Sosiaali- ja terveyspalvelujen perimmäiset tavoitteet liittyvät kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitoon. Hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitoon kapea-alainen tuottavuustarkastelu ei yllä. Esimerkiksi jos jossain vanhuspalvelulaitoksessa tuotetaan huomattavasti enemmän hoitovuorokausia kuin jossain muussa, on sen tuottavuus kyllä parempi kuin jälkimmäisen, mutta tuottavuuden perusteella ei voida sanoa, että sen vanhukset voisivat paremmin. Toisin sanoen tuottavuudeltaan heikomman laitoksen hyvinvointivaikutukset voivat olla huomattavastikin paremmat. Tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden (eli tehokkuuden) käsitteet onkin syytä pitää toisistaan erillään.

Hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitoon kapea-alainen tuottavuustarkastelu ei yllä.

Keskusteltaessa siitä, mikä on riittävän hyvää, tulisi kiinnittää huomiota kansalaisten työ- ja toimintakykyyn. Työ- ja toimintakyky on tuotanto- ja arkielämän sujuvuuden osalta avaintekijä ja aineeton resurssi, jota on hyvin vaikea arvottaa rahamääräisesti.  Miten palvelujen ja tulonsiirtojen avulla parhaiten ylläpidetään työ- ja toimintakykyä?

Näyttöön perustuvia käytäntöjä

Yksi lähtökohta työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiselle palveluiden ja tulonsiirtojen avulla ovat näyttöön perustuvat käytännöt. Terveydenhoidossa on keskusteltu paljon priorisoinnista, ja myös käytännössä priorisointia palveluihin ja toimenpiteisiin (portinvartiointia) toteutetaan. Selkänojaa toiminnalle antavat lääkäreiden eettiset ohjeet ja näyttöön perustuvat käytännöt. Sellaisia käytäntöjä, jotka eivät edistä hyvinvointia (terveyttä) tai voivat olla vahingollisia, ei ole syytä ylläpitää.

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta on tarve vahvistaa näyttöön perustuvia käytäntöjä. Asiakkailla on oikeus tietää, mitä palveluilta on odotettavissa ja myös päätöksentekijät ja muut sidosryhmät odottavat samaa. Edistävätkö ja ylläpitävätkö palvelut ja toimenpiteet hyvinvointia, vai voivatko ne jopa pahentaa sitä?

Tutkimusta, kehittämistä ja viisaita poliitikkoja

Viimekädessä se, millaista hyvinvoinnin tasoa tavoitellaan ja millaisia tulonsiirto- ja palvelujärjestelmän keinoja tason säilyttämiseksi ja parantamiseksi käytetään, on poliittisen päätöksenteon asia. Poliitikot arvioivat, mikä on riittävän hyvää. Jotta valintoja palvelujen, ja niiden tuottamiseksi tarvittavien resurssien kohdentamisen osalta voidaan tehdä, tarvitaan tietoa palvelujen vaikutuksista.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset perustavat työskentelynsä oman alansa asiantuntemukseen, eettisiin ohjeisiin ja yhteistyöhön. Asiakastyö- ja rekisterikäytännöt voivat parhaimmillaan kartuttaa vaikutusten arvioinnissa tarvittavaa informaatiota (dataa) ja sitä tulisi voida käyttää tutkimus- ja kehittämistarkoituksiin.

Lähde

Korkman, S. (2012). Talous ja utopia. Docendo.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20230908121866