Kysynnän ja tarjonnan mekanismi hyvinvoinnin tuotannossa
Kysynnän ja tarjonnan keskinäistä riippuvuutta nimitetään markkinamekanismiksi. Vapaassa kilpailuasetelmassa markkinamekanismi säätää tavaroiden ja palvelujen hinnan, ja se vaikuttaa myös tavaroiden ja palvelujen sisältöihin ja laatuun.
Markkinataloudessa markkinamekanismi on siinä mielessä ylivertainen, että sen puitteissa tuotantoon käytettävissä olevat rajalliset resurssit kohdentuvat lopputuotosten aikaansaamisen kannalta kaikkein tehokkaimmalla tavalla. Sosiaali- ja terveyspalveluissa markkinamekanismin hyödyntämiseen on kuitenkin vain rajalliset mahdollisuudet. Tiettyjen palvelujen osalta se on miltei mahdotonta ja vähintäänkin aikaansaatavan hyvinvoinnin näkökulmasta kyseenalaista.
Kysyntä mahdollistaa kilpailun
Yksi keskeinen vaatimus markkinamekanismin hyötyjen aikaansaamiseksi on, että on yrityksiä ja palveluntuottajia, jotka kilpailevat keskenään. Jotta ne voivat kilpailla, on palveluille oltava asiakaslähtöistä kysyntää. Toisin sanoen sairailla ja avun tarpeessa olevilla on voimavaroja, kuten taloudellisia edellytyksiä etsiä palveluja, hakeutua niiden piiriin ja maksaa niistä. Hakeutuminen edellyttää muun muassa riittävästi tietoa tarvittavaksi ajatellun palvelun sisällöstä, keinovalikoimasta ja odotettavissa olevasta lopputuloksesta.
On aivan tyypillistä, että avun tarvitsijoilla ei edellä mainittuja resursseja ja edellytyksiä ole. Erityisesti niin sanottujen huollollisten palvelujen piirissä asiakaslähtöisyyden edellytys olisi tavallisesti miltei mahdotonta toteutua. Yksityinen kannattava voittoon tähtäävä palveluntuotanto ei asiakkaiden käytettävissä olevat resurssit huomioon otettuna voisi käynnistyä eikä kestää.
Huono-osaisuuden kasautuessa ja ongelmien kärjistyessä asiakkailla ei usein ole palveluihin liittyvää maksukykyä eikä -haluakaan. Kovin harva paremmassa asemassakaan oleva kai voisi sanoa haluavansa ostaa itselleen omalla rahalla esimerkiksi psykiatrista tahdonvastaista hoitoa tai lapselleen sellaisen laitossijoituksen, että tapaamismahdollisuudet omaan lapseen olisivat varsin rajoitetut.
Huono-osaisuuden kasautuessa ja ongelmien kärjistyessä asiakkailla ei usein ole palveluihin liittyvää maksukykyä eikä -haluakaan.
Edellä mainitut esimerkit ovat hypoteettisia siinä mielessä, että hyvinvointivaltioissa huollollisiin palveluihin kytkeytyy kiinteästi viranomaistoiminta. Yksittäisen ihmisen elämää joudutaan tarkastelemaan kokonaisuutena tarpeita arvioiden ja sosiaaliturvajärjestelmän edellytyksiä puntaroiden. Osa tuen muodoista edellyttää tiukempaa tarveharkintaa kuin toisten.
Erityisesti ihmisten itsemääräämisoikeuteen puuttuminen ja puuttumisedellytysten toteaminen edellyttää viranomaistoimintaa, jota ei voida luovuttaa yksityisille yrityksille tai kansalaisyhteiskunnan vapaaehtoistoiminnalle. Kun on kysymys sosiaalihuoltoon liittyvästä kriisiavusta ja väliintuloista, voidaan tarvita poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoidon yhteistyötä. Jotkut tilanteet ovat sellaisia, joissa kaikilta intervention kohteilta ei edes kysytä, onko avun tarvetta.
Kilpailuttamisen haasteet
Lastensuojelupalveluja tuottavat monet voittoa tavoittelevat yritykset, mutta niiden kilpailuttajana, tilaajana, maksajana ja valvojana on julkinen toimija. Julkisen toimijan näkökulmasta keskeinen kysymys on, tehdäänkö riittävästi sellaista taloudellista arviointia, jossa kyetään osoittamaan, että yrityksen voitto huomioon otettuna yritykset tuottavat vähintään yhtä kustannusvaikuttavia palveluja kuin julkinen kykenee tekemään ilman voittoa. Julkisen toimijan tehtävänä on muotoilla tarjouspyyntö niin, että lainsäädännön vaatimukset esimerkiksi henkilökunnan osalta ja asiakkaiden kohtelun osalta täyttyvät.
Toinen kysymys liittyy yritysten antamiin tarjouksiin ja tarjouspyyntöihin vastaamiseen. Miten uskottavia tarjoukset ovat ja kuinka luotettavaa tarjousten vertailu ja arviointi? Esimerkiksi lastensuojelupalvelujen osalta tilanne ei voi olla sellainen, että päätökset tehdään yksinomaan halvimman tarjouksen perusteella.
Tiedetään, että palvelujen hyvinvointivaikutusten uskottava osoittaminen on yrityksille ollut hyvin vaativaa. Turvan, tuen ja hoivan sisältöihin on kyetty kiinnittämään paremmin huomiota. Tähän liittyen esimerkiksi vammaispalvelujen (erityisesti kehitysvammaisten ihmisten palvelut) ja lastensuojelupalvelujen kilpailuttamisesta, kilpailutuksilla saavutettavista hyödyistä ja asiakastason seurauksista on käyty paljon keskustelua. Onnistumisia on, mutta kilpailutukset ovat tuottaneet asiakkaiden ja omaisten näkökulmasta myös suoranaisia pahoinvoinnin kokemuksia.
Palveluiden kysyntää ja niiden tarpeenmukaista kohdentumista voidaan tukea luomalla edellytyksiä asiakkaiden valintojen tekemiselle. Yksi mahdollisuus ovat palvelusetelit. Tällöinkin julkinen toimija on keskeisessä asemassa. Tavallisesti se päättää, ketkä yksityiset toimijat se hyväksyy palvelusetelillä hankittavien palvelujen tuottajiksi. Hyväksynnän saaneiden palvelun tuottajien joukosta asiakas tekee oman valinnan. Rationaalisten valintojen tekemiseen on oltava riittävät kognitiiviset edellytykset.
Hyvinvointihyödyt perusteltava
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämiseen liittyvässä keskustelussa, jossa yksityistämistä pidetään ratkaisuna sosiaali- ja terveyspalvelujen pulmiin, on syytä kysyä keskustelijoiden intressien perään. Argumentoivatko keskustelijat oman liiketoimintansa ja sen saaman julkisen rahoituksen puolesta (pro business)? Vai kykenevätkö he ripustamaan perustelujaan niihin tavoitteisiin, joissa markkinamekanismin käytölle olisi nykyistä aidommin edellytyksiä (pro market) muun muassa palveluntuottajien kilpailusta saataviin yhteiskunnallisiin hyötyihin vedoten? Mikäli painopiste on edellisessä, nykyistä vahvemmalle yksityistämiselle esimerkiksi sosiaalipalvelujen osalta lienee varsin heikosti osoitettavissa tosiasiallisia hyötyjä. Jälkimmäisenkin vaihtoehdon osalta mahdollisuudet ovat rajoitetut.
Odotettavissa olevien hyvinvointihyötyjen perusteleminen erityisesti markkinamekanismin käytöstä ei tällöin koskene kaikkein huono-osaisimpia kohderyhmiä (kustannusvaikuttavuus), vaan taloudellisesti verraten hyvin toimeentulevia (esimerkiksi omalla rahalla ostettava kotisairaanhoito ja kotipalvelu, tai vaikkapa lumenluontiavun tai ruokaostosten toimittamisen maksaminen omalla rahalla hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi). Toki julkisen talouden näkökulmasta viimeksi mainituilla voi olla merkitystä.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231010139500