Kontekstuaalinen teologia

Määritelmä pyrkii tekemään kaiken ihmisen elämiseen sitoutuneen teologian kontekstuaaliseksi, mutta yleensä sanalla tarkoitetaan eteläamerikkalaisesta vapautuksen teologiasta juontuvia teologioita, joita yhdistää alistettujen puolustaminen. Tällaisia ovat esimerkiksi musta teologia, feministinen teologia ja intialainen dalit-teologia.

Kristillinen julistus on aina kontekstuaalista. Vanhainkodissa pidetty hartauspuhe eroaa vankilassa tai päihdehuoltolaitoksessa pidetystä, samoin pyhäkoulupuhe eroaa hautajaisten tai avioliittoon vihkimisen puheesta.

Julistus on tulkintaa ja se muotoutuu vuorovaikutuksessa. Tulkinta puolestaan perustuu sekä tulkitsijaan että tulkinnan vastaanottajaan. Olisi hölmöä, jos tulkinta ei ottaisi huomioon ympäristöä, jossa se tapahtuu.

Esimerkiksi raamatunsuomennosten on oltava sellaista suomen kieltä, jota suomea osaava ymmärtää. Kaikki tulkinta on siis aina kontekstuaalista, myös raamatuntulkinta on.

Vastarinnan ja vapautuksen teologia

Nimenomaisesti kontekstuaaliseksi teologia muuttuu, kun kontekstin merkitystä painotetaan paljon ja liitytään kontekstuaalisen teologian eli vapautuksen teologiasta nousevan teologian perinteeseen.

Kontekstuaalinen teologia uskaltaa olla vastarinnan teologiaa ja rohkenee olla niiden rinnalla, jotka tarvitsevat muutosta ja asioihin puuttumista eniten.

Vapautuksen teologia tunnistetaan yleensä köyhien ensisijaisuutta tarkoittavasta iskulauseestaan, joka ilmaistaan usein englanniksi: ”option for the poor”. Näkökulma ilmaisee valinnan. Kontekstuaalisen teologian tunnistaa myös identiteetistä tai identifioinnista. Sorrettujen ihmisryhmien on itse määriteltävä itsensä.

Kontekstuaalinen teologia uskaltaa olla vastarinnan teologiaa ja rohkenee olla niiden rinnalla, jotka tarvitsevat muutosta ja asioihin puuttumista eniten.

Vapautuksen teologia

Kontekstuaalisen teologian ”emona” ja lähtökohtana pidetään vapautuksen teologiaa, joka lähti liikkeelle 1960-luvulla Latinalaisesta Amerikasta, erityisesti Perusta, Brasiliasta ja Argentiinasta. Katolinen kirkko oli ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen aikaisemminkin, mutta sen viesti oli ollut ristiriitainen. Kirkossa oli ollut niitä, jotka olivat nousseet puolustamaan intiaanien oikeuksia ja puuttuneet muihinkin sosiaalisiin epäkohtiin. Samaan aikaan kirkko suurena maanomistajana oli pönkittänyt eriarvoisuutta.

Sotilasjuntat hallitsivat useimpia Latinalaisen Amerikan valtioita. Aiempi maltillinen kriittisyys tukahtui. Tarvittiin kovempaa vastarintaa, kun köyhtyminen ja väkivalta jatkuivat ja ihmisoikeuksia poljettiin. Syntyi sissiliikkeitä, joihin liittyi paljon kristittyjä, myös pappeja.

Teologit alkoivat analysoida kristittyjen poliittista toimintaa, sitten sortoa sekä köyhyyden luonnetta. Tästä alkoi uudenlainen tapa tehdä teologiaa. Siinä olennaista olivat yhteiskunnan analyysi, historiallinen todellisuus, ihmisten käytännöllinen elämä ja arki sekä Raamatun tutkiminen, missä olennaiseksi nähtiin köyhien ja alistettujen puolustaminen. Ensimmäisenä vapautuksen teologian nimeä käytti perulainen pappi Gustavo Gutierrez (s. 1928) latinalaisamerikkalaisten teologien kokouksessa vuonna 1968. Samana vuonna pidettyä Medellínin piispainkokousta on pidetty jopa vallankumouksellisena, koska huoli Latinalaisesta Amerikasta oli niin voimakas.

Vapautuksen teologian metodit

Vapautuksen teologia merkitsi Raamatun lukemisen renessanssia. Raamattua korostettiin teologisen ajattelun lähteenä, mutta samalla painotettiin tulkinnan merkitystä. Sorrettujen elämäntilanne oli ensisijainen. Raamattua haluttiin ymmärtää köyhien ja heidän kärsimyksensä kautta. Vapautuksen teologia on kolonialismin ja hyväksikäytön vastaista. Se etsii poliittista ja sosiaalista vapautusta ja vastausta ihmisten kysymyksiin.

Oikeastaan vapautuksen teologian voi nähdä katolisen kirkon sisäisen kehityksen näkökulmasta. Vuosina 1962–1965 toteutunut Vatikaanin toinen konsiili uudisti kirkkoa huomattavasti. On sanottu, että Latinalaisessa Amerikassa kirkon uudistus haluttiin ottaa tosissaan.

Vapautuksen teologian lähtökohtana on ajatus, että Jumala toimii historiassa vapauttaakseen köyhät. Kristityiltä odotetaan sorrettujen puolelle asettumista. Teologian metodi on köyhien ensisijaisuus, kristillisen käytännön uudistus, uusi suhtautuminen historiaan ja uusi tapa lukea Raamattua. Vapautuksen teologia korostaa historiallista Jeesusta, Jeesusta opettajana ja esikuvana sekä Jeesuksen seuraamista (imitatio Christi).

Vapautuksen teologit ovat yleensä asuneet köyhien yhteisöissä, köyhien kristittyjen perusyhteisöissä. Heidän yhteiskunta-analyysinsa on marxilaista, se tukee luokkataistelua ja kritisoi kapitalismia. Kaikki tieto liittyy toimintaan, ja sen mukaan maailmaa muutetaan osallistumalla historiaan. Yhteiskuntatieteitä sovelletaan sosiaalisten olojen tutkimiseen.

Tärkeä vapautuksen teologian ajatusten levittäjä ja tunnetuksi tekijä oli Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN). Sen piirissä vahvistuneen poliittisen teologian maamerkkejä olivat Kirkko ja yhteiskunta -konferenssi Genevessä 1966 ja KMN:n yleiskokous Uppsalassa 1968. KMN:ssa työskenteli vuosien ajan brasilialainen Paolo Freire (1921–1997), tunnettu Sorrettujen pedagogiikastaan, sosiaalisesta analyysistaan ja työstään köyhien hyväksi.

Feministinen teologia

Feministisen teologian taustana ovat luonnollisesti naisten vapautusliike ja feminismi. Se on painottanut erityisesti tasa-arvoa ja tasa-arvoista kieltä, mutta se on paljon muutakin. Feministinen teologia on naisten näkökulmasta kristinuskoa tarkasteleva tutkimus- ja argumentaatioperinne, naisten vapautuksen teologia.

Feministiteologiassa on nähty kristillisten symbolien uudistamisen tarve ja haluttu uudistaa ei vain teologiaa vaan rakentaa historia uudelleen naisten näkökulmasta.

Feministinen teologia on tutkinut naisia Raamatussa ja kristillisessä traditiossa. Sen kritiikki kirkkoa ja yhteiskuntaa kohtaan nousee naisten kokemasta epätasa-arvosta ja syrjinnästä. Tärkeitä teemoja ovat olleet kristillinen syntikäsitys ja naiseus sekä ajatus ihmisestä Jumalan kuvana. Siihen kuuluu myös jumalakuva, jossa Jumala on isän asemesta vanhempi tai isä ja äiti, tai vain äiti. Feministinen teologia on näin painottanut yhteistä ihmisyyttä ja Jumalaa ystävänä.

Feministiteologiassa on nähty kristillisten symbolien uudistamisen tarve ja haluttu uudistaa ei vain teologiaa vaan rakentaa historia uudelleen naisten näkökulmasta, ja samoin feminististä spiritualiteettia, joka ottaa huomioon naisten kokemuksen. Kiinnostus on kohdistunut myös esimerkiksi matriarkaalisuuteen uskonnossa ja yhteiskunnassa.

Tunnettuja feministiteologeja ovat olleet esimerkiksi Mary Daly (1928–2010) ja Rosemary Radford Ruether (1936–2022), joista jälkimmäistä on kutsuttu myös ”ekofeministiksi”.

Musta teologia

Mustaksi teologiaksi on kutsuttu pohjoisamerikkalaista, mustien kansalaisoikeusliikkeeseen kytkeytynyttä teologista ajatustapaa, jonka merkitys oli suurimmillaan 1960- ja 1970-luvulla. Se oli rasismin vastaista, se perustui mustien kokemuksiin ja liittyi vahvasti mustien emansipaatioon. Musta teologia halusi vapauttaa teologian valkoisen teologian ylivallasta. Sellaisena se osoitti teologian suhteellisuutta.

Musta teologia on ollut mustien vapautuksen teologiaa, joka on halunnut tehdä evankeliumin ymmärrettäväksi mustien saavutuksista käsin. Merkittävin mustan teologian edustajista on ollut James H. Cone (1938–2018).

Cone hahmotteli mustaa teologiaa, jonka keskuksessa oli mustien vapaustaistelusta kiinnostunut Jumala. Koska Jeesus on sorrettujen puolella, hän on siis musta. Musta teologia yhdistää Kristus-keskeisyyden ihmisten omiin kertomuksiin sekä sekulaarin vallan pohtimisen uskonnolliseen kokemiseen ja mustien perinteeseen. Raamatun köyhät samastuvat mustien kokemuksiin. Mustassa teologiassa on osoitettu kiinnostusta myös perinteistä afrikkalaista kulttuuria kohtaan.

Etelä-Korean minjung-teologia

Minjung tarkoittaa ihmisjoukkoa tai suorastaan ihmismassaa. Sana viittaa poliittisesti sorrettuihin, taloudellisesti riistettyihin, yhteiskunnallisesti riistettyihin ja kulttuurisesti halveksittuihin Etelä-Koreassa. Minjung-teologian lähtökohdat nousevat jo 1950- ja 1960-luvulta, mutta varsinaisena kansan teologiana se alkoi levitä 1970-luvulla poliittisen tilanteen kiristymisen takia.

Minjung-teologia on taistelua sorrettujen ihmisarvon puolesta ja merkitsee uutta heräämistä yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Raamattua tulkitaan uudesta perspektiivistä, köyhän kansan kokemuksista käsin. Keskeinen kuva minjung-teologiassa on Jeesus, joka kärsii minjungin, siis kansan, rinnalla ja kanssa.

Minjung-teologia ei ole vientituote, vaan se on juurtunut Korean yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja korealaisten historiaan. Se on korealaisten kristittyjen kamppailua, joka tulkitsee Raamatun universaalia sanomaa korealaisen minjungin silmin. Samalla se on kuitenkin osa laajempaa aasialaista teologista kehitystä.

Intialainen dalit-teologia

Dalit-teologian lähtökohtana on puolestaan kastisyrjintä, Intian ja sen naapurimaiden kastittomien eli dalitien sorto, joka johtuu oman maan kulttuurista, kastilaitoksesta. Halveksittuja, syrjittyjä ja saastaisina pidettyjä daliteja on yli 270 miljoonaa, kukaan ei tiedä oikeaa lukua.

Dalit-teologia sitoutuu dalitien kamppailuun samaan tapaan kuin muut kontekstuaaliset teologiat, mutta siinä on yksi merkittävä piirre, jolla se eroaa muista. Sen mukaan marxilaisuus ei ole Intiassa relevanttia. Kansan sorron lähtökohtana ei ole työn ja pääoman ristiriita eikä luokkataistelu, vaan kastisorto. Kastin sekoittaminen yhteiskuntaluokkaan on tavallista, mutta virheellistä.

Dalit-teologia on identiteettiteologiaa, jonka ytimessä on dalit. Se on saanut paljon vaikutteita mustalta teologialta. Kuten mustan teologian Jeesus on musta, dalit-teologian Jeesus on dalit. Dalit-teologia voi korostaa Jeesuksen ystävyyttä mutta myös Jeesuksen heikkoutta ja voimattomuutta, millä hän samastuu dalitiuden kanssa: ”Hän otti orjan muodon.”

Dalit-teologian keskeisenä muotoilijana pidetään Arvind P. Nirmalia (1936–1995), jonka pääteos jäi kuitenkin kesken. Kristillisistä kirkoista Intiassa monet ovat korostaneet olevansa dalitkirkkoja ja dalitien kirkkoja.

Kontekstuaaliset teologiat

Kontekstuaalista teologiaa on tehty myös Euroopassa. Sellainen on esimerkiksi englantilainen Urban Theology.

Yhteistä kontekstuaalisille teologioille on kosketus köyhien arkeen. Ne nousevat alhaalta, ihmisten parista. Ne eivät erottele hengellistä maallisesta. Elämä on niissä sillä tavoin pyhää, että ihmisten kertomukset voivat olla teologian lähteinä.

Yhteistä kontekstuaalisille teologioille on yhteiskunta-analyysi ja kontekstin määrittely, kontekstiin eläytyminen ja tässä kontekstissa elävien ihmisten kanssa eläminen. Sellainen tuottaa uutta hermeneutiikkaa, Raamatun tekstien uudenlaista ymmärtämistä ja tulkintaa. Teologia kunnioittaa ihmisten kokemuksia ja kertomuksia teologian lähtökohtina ja lähteinä. Kontekstuaalinen teologia on myös aktiivista toimintaa elinolojen ja oikeudenmukaisuuden parantamiseksi, mikä nähdään kristittyjen oleelliseksi tehtäväksi.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231110144670