Mitä ovat näyttöön perustuvat käytännöt ja onko niitä?

Laajassa mielessä näyttöön perustuvissa käytännöissä on kysymys parhaasta käytössä olevan tutkimustiedon kriittisestä arvioinnista sekä omaan asiantuntemukseen ja asiakkaan arvoihin integroimisesta. Käytännön asiantuntemus ei ole näyttöä, vaan käytännön asiantuntemus on näyttöön perustuvien käytäntöjen toiminnan ehto. Sosiaali- ja terveysalan eettiset periaatteet ovat näytön käyttökelpoisuuden keskeinen kriteeri. (Raunio, 2011, s. 121.)

Näyttöä tarvitaan päätöksenteossa, oli sitten kysymys lääketieteestä, hoitotyöstä, koulutuksesta, mielenterveystyöstä, kriminaalihuollosta tai vaikkapa sosiaalipalveluista. Päätöksenteon ymmärretään tapahtuvan asiakastyöskentelyn yhteydessä. Näyttöön perustuva käytäntö kohdentuu ensisijaisesti välittömään työskentelyyn asiakkaan kanssa, eikä yhteisölliseen tai yhteiskunnallisen tason työskentelyyn. Myös heikoimmassa asemassa oleviin kohdistuvien toimenpiteiden olisi oltava tutkimuksen mukaan vaikuttavia. Työntekijöiden asiantuntemus koskee erityisesti sitä, miten käytettävissä olevien resurssien jakamisessa sovitetaan asiakkaiden tarpeet ja yhteiskunnallinen tarkoituksenmukaisuus. (Raunio, s. 2011, 130.)

Asiakkaan puolella

Näyttöön perustuvat käytännöt ovat asiakkaan puolella. Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä vaikutuksia hyvinvointiinsa hänellä on lupa palvelulta ja muilta tuen muodoilta tilanteeseensa odottaa. Kun työntekijällä on eettinen velvollisuus jakaa tietämystään asiakkaan kanssa ja ottaa huomioon hänen arvonsa ja toiveensa, asiakkailla on paremmat edellytykset tehdä valintoja. Hän voi päättää, missä haluaa olla mukana ja mihin hän on valmis sitoutumaan.

Näyttöön perustuvia käytäntöjä ovat vajaakuntoisiin kohdistettavissa toimissa ja palveluissa esimerkiksi tuettu työllistyminen (supported employment) ja integroidut palvelut. Voidaan sanoa, että niistä ja niihin liittyvistä käytännöistä on parasta käytettävissä olevaa tutkimustietoa. Tuetulla työllistymisellä tarkoitetaan tukiprosessia, jonka olennainen idea on ”ensin työ ja siihen tarvittava tuki”.  Integroiduilla palveluilla tarkoitetaan puolestaan sitä, että kaikkia tarvittavat palvelut ovat saatavissa ja niitä käytetään ”saman katon alla”. Myös niin voi olla, että palveluja käytetään samanaikaisesti, mutta ne kaikki eivät ole saatavissa samasta paikasta. Sitä vastoin palvelujen ketjuttamisen toimintamallit eivät ole integroitujen palvelujen ydintä.

Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä vaikutuksia hyvinvointiinsa hänellä on lupa palvelulta ja muilta tuen muodoilta tilanteeseensa odottaa.

Ennalta ehkäisevien palvelujen osalta malliesimerkki näyttöön perustuvista käytännöistä ovat päihteiden ongelmakäytön ehkäisyyn liittyvät mini-interventiot, joiden keskeinen ajatus on asiakkaan terveydentilan selvittäminen, päihteidenkäytön puheeksi ottaminen ja seuranta. Suomessa erityisesti THL on tehnyt mini-interventioita tunnetuksi.

Käytännöt vakiintuneiksi

Yksi kasvava tutkimuskirjallisuuden alue on näyttöön perustuvien käytäntöjen toimeenpano. Toimeenpanossa on kysymys yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista ratkaisuista. Kun tiedetään, mikä toimii, mille kohderyhmälle ja missä kontekstissa, eli esimerkiksi organisaation tai asiantuntemuksen tasolla, olennainen kysymys on, kuinka käytäntö saadaan otettua yksittäistapauksia laajemmin käyttöön ja vakiinnutettua. Vastauksia haetaan muun muassa siihen, millaista koulutusta ja infrastruktuurin uudistamista käytännön toteuttaminen vaatii. Mikä rooli esimerkiksi paikallisella, alueellisella ja keskushallinnon ohjauksella on?

Mikäli esimerkiksi tarkoituksena on ottaa laajasti todennetusti vaikuttava käytäntö yhdenmukaisesti kansallisella tasolla käyttöön, ei liene tarkoituksenmukaista luovuttaa toimeenpanon ohjausvastuuta paikallisille ja alueellisille toimijoille. Rahoitus-, normi-, informaatio- ja ohjelmaperusteisen ohjauksen käyttö olisi oltava vahvasti suunnattua ja koordinoitua (top-down). Toisaalta paikallisen ja alueellisen tason toteutus ja yhteistyö eivät saisi jäädä etäälle valtiollisen tason koordinoinnista, vaan toimeenpanon tukemisen olisi oltava sujuvaa ja läpinäkyvää. Ei saisi syntyä tilannetta, että näyttöön perustuvien käytäntöjen käyttöönoton sijaan aletaan innovoimaan paikallisesti tai alueellisesti jotain aivan uutta (bottom-up).

Näyttöön perustuvissa käytännöissä ei ole kyse tieteellisen tutkimuksen perusteella laadittujen ohjeiden tunnollisesta noudattamisesta (Raunio, 2011, s. 120). Kyse on parhaasta käytettävissä olevasta tutkimustiedosta, käytännön asiantuntemuksesta, asiakkaiden arvojen huomioon ottamisesta ja valintojen tekemisen edellytysten edistämisestä.

Viimekädessä näyttöön perustuvien käytäntöjen kompassina toimii ammattietiikka, kun päätöksiä vaikuttavimmiksi osoitettujen palvelujen ja toimenpiteiden osalta asiakastasolla tehdään. Hyvinvointialueillakaan palvelut eivät ole itseisarvo. Kaikkein vähiten arvoa on sellaisilla tuen muodoilla, jotka eivät ole vaikuttavia ja jotka voivat olla niitä saaville jopa vahingollisia.

Lähde

Raunio, K. (2011). Sosiaalityön etiikka näyttöön perustuvan käytännön haasteena. Teoksessa A. Pehkonen, Sosiaalityön arvot ja etiikka (117–138). PS-Kustannus.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401173041