Aineettomat resurssit osana sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuutta
Osaaminen, työhyvinvointi, sympatia, empatia ja palveluiden kohteena olevien toimintakyky ovat esimerkkejä resursseista, joita ei voida laskea rahamääräisesti – tai ainakin se on hyvin vaikeaa. Kaikki edellä mainitut ovat kuitenkin tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen lopputuloksiin.
Näillä tekijöillä voi olla merkitystä palvelujen vaikutusten ja vaikuttavuuden kannalta. Tällöin kysytään, paraniko ihmisten hyvinvointi saadun palvelun ansiosta vai ei, ja mikä on hyvinvoinnin taso tarkastelun kohteena olevalla ulottuvuudella palvelun käytön jälkeen.
Edellä mainitut resurssit ovat aineettomia, koska niitä ei voida laskea rahamääräisesti toisin kuin esimerkiksi ammattitaitoista työvoimaa ja sen työajan käyttöä.
Aineettomien resurssien vaikutus hoidon tai muun palvelun tuloksiin
Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten oli tutkimustuloksia, että jotkut työntekijät samassa työyhteisössä kykenevät tukemaan mekanismeja, joiden ansiosta tavoitellut hyvinvointivaikutukset saavutetaan, kun joidenkin saman ammatillisen pätevyyden omaavien työskentely on vähemmän tuloksia tuottavaa. Esimerkiksi psykoterapiatutkimuksen osoittamina vaikuttavia tekijöitä ovat terapeutin kyky myötäelämiseen ja teoreettisesti perusteltu päämäärätietoisuus. (Esim. Saarnio, 1991, s. 25.)
Myös asiakkaiden yksilöllisillä ominaisuuksilla on tavoitteiden saavuttamisessa merkitystä. Tavoitteiden saavuttamista tukevia tekijöitä ovat kyky joustavaan orientaatiotoimintaan ja omaksumiskyky. Esimerkiksi runsas alkoholinkäyttö vaikuttaa haitallisesti kognitiivisiin toimintoihin ja heikentää edellytyksiä tavoitteiden saavuttamiseen. (Emt., s. 25–26, 181–185.)
Kaikki samojen pulmien kanssa kamppailevat asiakkaat eivät hyödy samoista palveluista, eikä niitä ole tarkoituksenmukaista kohdentaa kaikille.
Edellä mainitut tulokset osoittavat, että aineettomiin resursseihin on kiinnitettävä huomiota, kun hoito- ja palvelupäätöksiä tehdään. Kaikki samojen pulmien kanssa kamppailevat asiakkaat eivät hyödy samoista palveluista, eikä niitä ole tarkoituksenmukaista kohdentaa kaikille. Palveluja ja tuen muotoja on priorisoitava, ja käytännössä priorisointia myös tehdään. Priorisointia tapahtuu portinvartiointina palvelutarvetta arvioitaessa ja -päätöksiä tehtäessä, hoito- ja palvelusuunnitelmia toteutettaessa ja osana erilaisia tehtäviä päivittäisen ammatillisen tekemisen rutiineissa.
Osaksi koulutusta
Aineettomat resurssit on huomioitava niin koulutuksessa kuin erilaisten palveluiden ja tuen muotojen edellytyksissä. Priorisoinnin merkitystä palveluiden tuotannossa ei saisi koulutuksessakaan unohtaa. Palvelut eivät ole itsetarkoitus ja asiakkailla on oikeus tietää millä edellytyksillä palveluista ja eri tuen muodoista on odotettavissa tuloksia eli tavoiteltuja hyvinvointivaikutuksia.
Joissakin tapauksissa on tunnustettava, että sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla asiakkaiden hyvinvointia ja toimintakykyä ei voida juurikaan edistää, vaan on pyrittävä tilanteen ylläpitoon ja huononemisen ehkäisyyn. Tällöin vaihtoehdoksi jää perustarpeiden tyydyttäminen ja riittävän hyvän elämän järjestäminen, miten riittävän hyvä sitten määrittyykin. Kysymykseen voivat tulla esimerkiksi sosiaalihuoltoon liittyvä huollollinen ylläpitävä tuki asumisen järjestelyineen ja perustoimeentulo tulonsiirtoineen. Myös yleishyödyllisen tuen hakemisen (esim. ruoka-apu, vertaistuki, ohjaus- ja neuvonta) ja osallistumisen mahdollisuudet (esim. seurakuntien toiminta, harrastepiirit) jäävät asiakkaille punnittaviksi.
Lähde
Saarnio, P. (1991). Alkoholistien hoidon ja kuntoutuksen peruslähtökohtia. Tutkimus huoltola-asiakkaiden kognitiivisista toiminnoista, sosiaalisesta tilanteesta ja selviytymiskeinoista. Tutkimuksia, n:o 2. Sosiaalipolitiikan laitos. Helsinki.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401173058