Ammattikorkeakoulu sosiaali- terveystaloudellista arviointia kehittämässä

Palvelujen kehittäminen tapahtuu tavallisesti pienin askelin, oli kysymys sitten koulutuksesta tai vaikkapa sosiaali- ja terveyspalveluista. Kaikki ei tule kerralla valmiiksi, vaan parannettavaa ja muutostarpeita jää aina, eivätkä palvelujen käyttäjien odotukset pysy täysin samoina. Kohderyhmissä ja palvelujen toimintaympäristössä voi myös tapahtua muutoksia. Toisinaan kehittämisen saavutuksena voidaan pitää sitä, että yhteiskunnallisesti tarpeellisena pidettyä ja tarpeeseen vastaavaa toimintaa kyetään ylipäätään ylläpitämään.

Tässä blogissa käytän esimerkkinä sosiaali- ja terveystalouteen liittyvän arvioinnin kehittämistä ja koulutustarpeita yhden koulutusorganisaation (Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak) työntekijän näkökulmasta. Olkoonkin, että asiaan liittyvän opetuksen ajankohtaisuutta on painotettu monissa yhteyksissä (esim. Pusa ym., 2003; Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta, 2007, s. 41; Valtonen & Vinni, 2007; KK180/2009; Sosiaalitalouden tutkimusohjelma, 2010; Arene, 2017, s. 30-31; Erhola ym., 2017). Perustelut liittyvät aiheen tutkimustarpeisiin, ammatilliseen osaamiseen, palveluiden kehittämiseen ja yhteiskuntapolitiikkaan.

Resurssiniukkuus suuntaa toimintojen fokusointiin ja keskittämiseen. Koulutuksen ja oppisisältöjen osalta voidaan olettaa, että mitä pienemmästä osaamisen, toiminnan tai kehittämisen kohteena olevasta kokonaisuudesta on kysymys, sitä vähäisempää on kehittämisen liikkumavara omaksuttavan sisällön osalta. Toisaalta mitä pienempi kokonaisuus, sitä vahvempia voimia siihen voi kohdistua tavoitellun systeemirationaalisuuden sekä suurempien kokonaisuuksien ja niissä toimivien taholta.

Kehittämisessä kehittäjien henkilökohtaiset intressit ovat yksi toimintaa suuntaava tekijä muiden joukossa. Merkittävää on se yhteiskunnallinen tavoite, asiayhteys ja tilanne, jossa yksilöt ja yhteisöt toimivat. Opintovaatimuksissa törmätään toisinaan siihen, että yhteiskunnalliset odotukset asian osaamisen osalta ovat suuret, mutta käytännön edellytykset antaa opetusta ja luoda oppimisedellytyksiä ovat varsin vaatimattomat. Parhaassa tapauksessa tavoiteltu tuotos saadaan aikaan ja toiminta juurrutettua. Kehittämiskohteen sisällön ja alan vahvistamisedellytykset ovat kuitenkin epävarmat.

Esimerkkinä Sosiaalitalouden tutkimuskeskus

Otetaan tapausesimerkki. Vuonna 1997 Diak oli kokeiluvaiheessa. Omalta osaltani ensimmäiseksi työtehtäväksi opetuksen ohessa muotoutui kohtaamisten ja erinäisten sattumusten kautta suunnitelman rakentaminen sosiaalialan koulutuksen saaneiden taloudellisen osaamisen vahvistamiseksi. Suunnitelma sai nimekseen ”Social Econonomy Across the Borders – Sosiaalitaloustieteellisen koulutuksen käynnistäminen paikallisuuden ja sektorirajat ylittävän yhteistyön lähtökohdista”. Se sai alkuvaiheessa selkänojaa Pieksämäen kaupungilta ja Keski-Savon oppimiskeskuksesta. Pieksämäen seudun liitto antoi tukensa asian eteenpäin viemiselle.

Koulutusorganisaatioiden näkökulmasta kaikkein olennaisinta on, että niin valtio-ohjauksen kuin koulutuksen toimeenpanon tasolla on oltava käsitys siitä, millaiseen yhteiskuntaan osaajia koulutetaan ja millaiset tiedolliset ja taidolliset edellytykset osaajien tulee minimissään täyttää.

2000-luvun vaihteessa suunnitelma eteni Diakin ensimmäisen rehtorin  ja silloisen Kuopion yliopiston yhteistyönä. Diakin puitteissa aloitti vuonna 2002 Sosiaalitalouden tutkimuskeskus EU-rahoituksen tukemana.

Keskuksen ydintavoitteina oli sosiaali- ja terveystalouden opetuksen käynnistäminen, taloudellisen arviointiosaamisen vahvistaminen ja hankesateenvarjon alla tapahtuneen toiminnan vakiinnuttaminen. Opetuksen ja pienimuotoisen TKI-toiminnan osalta toimintaa on voitu ylläpitää näihin päiviin saakka.

Aaltoliikettä on kuitenkin ollut. Diakin toiminnassa sosiaali- ja terveystalouden kysymykset olivat kehittämisessä varsin näkyvästi esillä toisen vuosituhannen kolmannen vuosikymmenen alkuun saakka. Tuolloin Diakissa ei enää ollut Sosiaalitalouden tutkimuskeskuksen nimike käytössä.

Sosiaali- ja terveystalouden opetuksen TKI-toiminnan tuloksia kuitenkin on. Taloudellisen arvioinnin kysymykset ovat olleet vuosien saatossa esillä monissa Diakin julkaisuissa, kun kehittämisyhteistyötä eri toimijoiden kanssa on tehty. Erityisesti Diakin Pieksämäen kampus on profiloitunut asiassa.

Sosiaalitalouden opetukselle tarvetta

Sosiaali- ja terveystalouden opetus on Diakissa jatkunut  2000-luvun alkupuolelta saakka. Aikoinaan koulutus oli ensimmäisiä Diakin verkkokursseja. Tähän mennessä sen ovat läpikäyneet tuhannet ammattikorkeakoulun ja avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijat. Resurssiniukkuus on vienyt opetusta yhä enemmän opiskelijoiden itseohjautuvuuden suuntaan. Pieni opetuskokonaisuus (2 op) on joutunut kamppailemaan paikastaan. Kiinnostus teemaa kohtaan näyttäisi kasvaneen, tulevaisuudesta ei kukaan varmuudella tiedä.

Koulutusorganisaatioiden näkökulmasta kaikkein olennaisinta on, että niin valtio-ohjauksen kuin koulutuksen toimeenpanon tasolla on oltava käsitys siitä, millaiseen yhteiskuntaan osaajia koulutetaan ja millaiset tiedolliset ja taidolliset edellytykset osaajien tulee minimissään täyttää. Tämä on välttämätöntä myös näyttöön perustuvien käytäntöjen kannalta. Sosiaali- ja terveystalouden laajuuden osalta minimi on Diakissa jo varsin pitkään ollut kaksi opintopistettä. Ylempiin ammattikorkeakoulututkintoon liittyvissä opinnoissa asiaa on opetettu vaihtelevasti eri kokonaisuuksien alla.

Arviointiosaamisen näkökulmasta olennaista on tieteellisen maailmankuvan puitteissa tapahtuva tiedon käyttö ja jäsentäminen, käsitys tiedon tuottamisen arviointiperusteista (kriteereistä) ja asiantuntijoiden moraalinen kompassi (sosiaali- ja terveysalan eettiset ohjeet).

Asiaa voidaan tietenkin lähestyä myös innovaatioiden ja jatkuvuuden näkökulmasta. Joskus pienistä signaaleista ja iduista voi kehittyä jotain pysyvämpää, vaikka kehittämisen inhimilliset lähtökohdat ja resurssit eivät olisi kovin vahvat. Usein yhteiskunnallinen paine tuottaa tarpeen ja siihen ratkaisun: ei niinkään inhimillisten voimien äärirajoilla tapahtuva ponnistelu tai yksittäinen neronleimaus. Jos höyrykonetta eivät olisi kehitelleet Thomas Newcomen ja James Watt, sen olisivat tehneet jotkut muut. Aivan samoin on laita Kehruu-Jennyn patentoimisen, sähkölampun keksimisen ja tietoteknologiaan liittyvän kehityksen osalta. Aina siihen tarvitaan kuitenkin inhimillistä ajattelua ja ihmisten tekemää työtä.

Lähteet

Arene. (2017). Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren. Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n työryhmän selvitys sosiaalialan tilanteesta ja kehityksestä. https://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_sosionomiselvitys_pitka_raportti_fin.pdf?_t=1526901428

Erhola, M., Anttila, M., Leppämäki, S., Lindeman, J. Keskimäki, I., Kilpi, T., Moisio, P. & Perola, M. (2017). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustoiminnan nykytila – Selvitys 2016-2017. Terveyden ja huvinvoinnin laitos. Helsinki. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137130/THL_Tutkimustoiminnan_selvitys.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

KK 180/2009 vp. Kirjallinen kysymys Katri Komi/kesk. Sosiaalialalla toimivien taloudellinen osaaminen ja sosiaalitalous opetus- ja tutkimusalana. Eduskunnan puhemiehelle. Eduskunta. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk+180/2009

Pusa, O., Piirainen, K., Kettunen, A., & Kainulainen, S. (2003). Sosiaalitaloustiede sosiaalipolitiikan talouden tutkimuksena. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 11(3), 181–195. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/janus/article/view/50222

Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta. (2007). Opetusministeriön työryhmämuistioista ja selvityksiä 2007:43. Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto. Opetusministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/79635

Valtonen, H. & Vinni, K. (2007). Suomessa tarvitaan sosiaalitalouden opetusta ja tutkimusta. Teoksessa Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelmatyöryhmän loppuraportti.Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 67.  Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki, s. 39–40. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/73531

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915618