Sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole julkishyödykkeitä

Tässä blogissa yritän avata julkishyödykkeen käsitettä sosiaali- ja terveyspalvelujen näkökulmasta. Samalla on syytä tiedostaa, että käsitemääritysten alassa, sisällössä ja tarkkuudessa on eroja.

Mikä on julkishyödyke?

Julkishyödykkeellä tarkoitetaan yleensä julkisen vallan tuottamaa hyödykettä tai palvelun tulosta, joka on kaikkien käytettävissä, kun se on tuotettu. Tällaisia ovat esimerkiksikatuvalot, puhdas ilma, majakat, maanpuolustuksen tuottama turva, laki ja järjestys. Julkishyödyke on vapaasti saatavilla, eikä hyödykkeen kuluttaminen vähennä muiden mahdollisuutta kuluttaa sitä. Kun julkishyödyke on tuotettu, ihmisiä ei voida estää nauttimasta siitä. Markkinamekanismin varassa julkishyödykettä tuotettaisiin kuitenkin liian vähän, koska niiden kulutuksesta ei voida päättää kuluttajan ostokäyttäytymisen mukaan (non-excludable) eikä niiden tuotannosta voida kilpailla (non-rival).

”Vapaat markkinat” eivät pystyisi tuottamaan julkishyödykkeitä myös sitä syystä, että hyödykkeen kulutuksesta aiheutuvaa kustannusta ei pystytä laskemaan eikä myyntihintaa kuluttajille määrittelemään. Toisaalta julkishyödykkeille on ominaista, että niiden tuotantoa ei myöskään haluta yhteiskunnallisesti luovuttaa yksityisesti tuotettavaksi kysynnän ja tarjonnan mekanismin varassa, koska kysymys on tyypillisesti tuotteista tai palveluista, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä. (Vrt. mm. Korkman, 2012, s. 272; Smith, 2014.)

Julkishyödykkeiden rajauksia

Mikä tahansa julkisen toimijan, kuten valtion, kunnan tai hyvinvointialueen tuottama palvelu ei ole edellä olleen määrittelyn perusteella julkishyödyke. Helposti pois rajattavia ovat sellaiset palvelut, joita voi tuottaa sekä julkinen toimija että yksityinen yritys. Esimerkiksi vanhusten kotipalvelulle voidaan laskea kustannus ja palveluntuottaja voi laskea kulutukselle hinnan. Yksityinen palveluntuottaja voi tuottaa palvelua ainakin suurissa kaupungeissa hyvin toimeentuleville asiakkaille näiden kysynnän mukaan. Niissä on tarpeeksi kysyntää, jotta yksityinen palvelutuotanto on mahdollista ja myös tuottajien välinen kilpailu. Periaatteessa kulutus ja tuotanto voisi tapahtua ilman julkisen toimijan sekaantumista, mutta esimerkiksi köyhät ikääntyneet ihmiset eivät pystyisi ostamaan palvelua ilman julkisen toimijan rahoituskompensaatiota.

Kun tuotannosta voidaan päättää kuluttajan käyttäytymisen mukaan ja kun tuotannosta voidaan kilpailla, kysymys ei ole julkishyödykkeestä.

Kun tuotannosta voidaan päättää kuluttajan käyttäytymisen mukaan ja kun tuotannosta voidaan kilpailla, kysymys ei siis ole julkishyödykkeestä. Käytännössä kuitenkin edellä mainitussa tapauksessa tarvitaan pohjoismaisen hyvinvointivaltio-malli-ajattelun pohjalta ainakin julkisen toimijan ohjausta ja valvontaa, sillä ikääntyneillä saattaa puuttua edellytykset ostopäätöksen ja palveluntuottajavalintojen tekemiseen esimerkiksi muistiongelmista tai omaisten painostuksesta johtuen. Perusteluihin ei kuitenkaan voida ujuttaa sitä, että kysymys olisi sinänsä julkishyödykkeestä.

Sosiaali- ja terveyspalvelut julkishyödykkeinä

Sosiaaliturvalait ja -asetukset ovat julkishyödykkeitä ja niitä sovelletaan kaikkiin Suomen kansalaisiin. Suomalainen sosiaaliturvalainsäädäntö koskee kaikkea lainsäädännössä mainittua palvelutuotantoa, muuta tukea, tulonsiirtoja ja palvelujen käyttäjiä. Niitä ei tuoteta kysynnän perusteella, eivätkä ne kulu niitä sovellettaessa. Pääsyä niiden piiriin ei voida ei voida evätä. Niistä hyötyvät kaikki.

Alussa mainitun määritelmän mukaan mitään sosiaali- ja terveyspalveluja ei voida pitää julkishyödykkeinä, vaikka kaikki järjestettäisiin ja tuotettaisiin julkisen toimijan, kuten valtion, kunnan, hyvinvointialueen tai Kansaneläkelaitoksen, toimesta. Resurssiniukkuus tiedostetaan palveluissa hyvin. Palveluprosesseissa valintoja joudutaan asettamaan tärkeysjärjestykseen eli priorisoimaan. Näyttöön perustuvien käytäntöjen puitteissa arvioidaan, koituuko toimenpiteistä asiakkaalle tai potilaalle enemmän hyötyä vai haittaa, joten kaikkien osalta mahdollisiin hyvinvointivaikutteisiin toimenpiteisiin ei lähdetä. Palveluprosesseihin sisältyy yksilöllistä asiakkaan tai potilaan tilan mukaista vaihtelua. Hoitojonoja on ja palveluihin pääsy voi kestää. Palveluissa on mukana tarveharkintaa. Kvasimarkkinoilla julkinen toimija kilpailuttaa esimerkiksi lastensuojelupalvelujen tuottajia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että sosiaali- ja terveyspalveluissa kysymys ei ole julkisten teiden, majakoiden tai katuvalojen kaltaisista tuotteista eikä niiden kaltaisesta hyödystä, sillä niihin voi  liittyä niukkuutta, tarveharkintaa tai kysynnän ja tarjonnan mukaan määriteltävissä olevaa hintaa.

Lähteet

Korkman, S. (2012). Talous ja utopia. Docendo.

Smith, R. (2014). Global Public Goods and Health. Encyclopedia of Health Economics. https://www.sciencedirect.com/topics/economics-econometrics-and-finance/public-goods

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915607